Mihin kaikkeen tarvitsemme taidetta?

 

                              Ymmärrys jostain ei tarkoita, että osaisin selittää sen sanallisesti. ⁽ ¹

                                                                   -Juho Kuosmanen-

                                                               http://jacksonpollock.org

Merkittävimmät asiat tulevat vastaan odottamatta. Tämä pätee myös taide-elämyksiin. Voi käydä esimerkiksi niin, että jokin abstrakti, moderni, kolmiuloitteinen veistos tuntuu antavan hahmon tietyssä elämänvaiheessa toistuneelle unelle, jonka yhtäkkiä tajuaa jollain lailla jääneen askarruttamaan. 

Mitä hyötyä moisesta on? Vaikuttaa ehkä hienostelevalta ja ylimieliseltä vastata, että jos ei ole minkäänlaista kosketuspintaa kyseisenkaltaiseen kokemukseen, ei varmaan mitään. Mutta niinhän se on: ei välttämättä mitään mitattavaa tai välitöntä hyötyä.

Jos on tarpeeksi uteliaisuutta tai intomieltä kurottaa oman ymmärryksen ulkopuolelle, voi yrittää pohtia, mistä kaikesta voi taidekentän puolelta peräisin olevaa inhimillistä toimintaa kiittää. Se, että teatterin ensi-ilta saattaa tarkoittaa jollekin katsojalle sitä, että pääsee istumaan eturiviin puku päällä ja valojen laskeutuessa vielä tarkistaa, että tyylikkäästi ristittyjen polvien päälle asetetussa kädessä oleva rannekello on varmasti näkyvillä, on ikäänkuin yksi taiteen johdannainen. Ilman tätä ensi-iltaa sinne syystä tai toisesta hakeutunut henkilö ei olisi saanut tilaisuutta kokea kohottunutta tunnelmaa, joka hänen tapauksessaan ilmeni kuvatulla tavalla. 

Juuri valmistuneen näytelmäesityksen työryhmän jäsentä kyseinen havainto auttoi sopivasti maadoittumaan ja asettamaan – mielestään– sangen merkittäväksi luokiteltavan ponnistuksensa toisenlaisiin mittasuhteisiin. 

Taiteen voi katsoa myös astuvan esiin tai sen voi kutsua hätiin aina kun on tilausta enemmän tai vähemmän sovinnaiseen muotoon pakatulle kyseenlaistamiselle, toisinajattelulle tai jonkin huutavan vääryyden tai epäkohdan esiintulolle. Haluttiin tai ei, taiteen heijastamat asiat ja ilmiöt joka tapauksessa löytävät ilmaisukanavan ja ilmenemismuodon jotain kautta – onhan yksi taiteilijuuteen olennaisesti kuuluva tosiasia jonkinlainen pitelemätön intomieli.

Luettujen kirjojen joukkoon kuuluvassa, esiintyvienkin taitelijoiden haastatteluista koostetussa teoksessa  "Haaveesta vai pakosta?" teatterintekijöille asetettiin nimen mukainen kysymys: kumman voiman he asettivat omassa toiminnassaan määräävämmäksi tekijäksi.⁽ ² Kysymystä voi pitää johdattelevana. Toisaalta sen asettajan on täytynyt hieman tuntea maastoa kysymystä muotoillessaan. Oletettavaa kuitenkin on, että kuka tahansa voi sangen notkeasti mieltää molempien dynamiikkojen kuuluvan kaiken taiteellisen ilmaisun ja toiminnan perusteisiin. Oli sitten kumman tahansa voiman viemästä taiteilijasta kyse, varmaa on, että pelissä on itsensä alttiiksi asettaminen.

Näitä haaveen ja/tai pakon valloittamia on kiittäminen siitä, että yksi varsin kauaskantoinen sosiaalinen joukkoliike sai alkunsa. Nyt kun toimiala toisensa jälkeen julkaisee oman #metoo-ulostulonsa, voi suhteellisen perustellusti esittää rinnastuksen, jossa seksuaalisen häirinnän virus on kohdannut vastavoimansa, eräänlaisen viruksentorjuntaohjelman. Vaikka kampanjoinnista huolimatta tie sanoista tekoihin ei kovin suoraviivaiselta vaikutakaan, ei voi väittää ettei jotain olisi jo saavutettukin.⁽ ³ 

                                                                                                                                                1. 11. 2021. 

_______

Viitteet:

¹ ⁾ Elokuvaohjaaja Juho Kuosmasen haastattelu. Suomen Kuvalehti 43/2021.
² ⁾ Haaveesta vai pakosta? -Näkökulmia teatteriohjaajan työhön. Toim. Anneli Ollikainen. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja B2. 1986.
³ ⁾ Yle Areena: Ykkösaamu. Miten vaikutti Metoo -kampanja? (29:57 - 49:55) Haastateltavina Naisjärjestöjen Keskusliiton Terhi Heinilä, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara  ja Pelastusalan naiset ry:n puheenjohtaja Mira Leinonen.