Veroparasiitti: Henkilö joka ei tuota yhteiskuntaan lisäarvoa omalla työllään vaan saa enemmän erilaisia tukia kuin mitä itse maksaa veroja. Veroparasiitti on myös julkisen sektorin työntekijä, jonka palkan maksavat käytännössä veronmaksajat jotka tekevät työtä yksityisellä sektorilla.
Veroparasiittien määrä koostuu 668000 julkisen sektorin työntekijästä ja henkilöistä jotka saavat enemmän eri tukia kuin mitä maksavat veroja.
- Veroparasiitti-termin määritelmä. Urbaani sanakirja -
Sana-assosiaationa veroparatiisille päähän pälkähtänyt veroparasiitti-ilmauksen haku toi eteen ylläesitetyn sitaatin mainitusta google-näkymästä.
Alkuperäinen tarkoitus, veronkierron rinnastaminen yhteisön näkökulmasta äkkipäätään arvioiden vähemmän kunnialliseksi luokiteltavaan ratkaisuun, kääntyikin osoittamaan itseä ja näin ollen avartavampaan tulkintaan. Asiayhteydestä päätellen koomiseksi tarkoitettu kärjistys tuntuu tavoittavan jotain oleellista tietyistä, varsin kärkeviksikin yltyvistä keskustelun sävyistä, joihin sivustaseuraajana joskus törmää. On aina mahdollista, että kun ei voi täysin ilmiötä ymmärtää, sattuma johdattaa toisen näkökulman äärelle, ns. oman kuplan ulkopuolelle.
Onkin polvistuttuva eläytymisharjoituksessa miettimään, kuinka sietämättömältä mahtaa tuntua elättää kokonaista siipelijöiden laumaa, otantaa, jonka oma kyvykkyys ei riitä parempaan suoritukseen kuin esim. saada elantonsa julkiseen sektoriin lukeutuvan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osa-aikaisena työntekijänä. Osa hakee lisäksi täydentäviä tulonsiirtoja, kuten soviteltua työmarkkinatukea, työttömyyskassan ansiopäivärahaa tai turvautuu toimeentulotukeen. Kaikesta edellä mainitustakin kertymästä veroja toki maksetaan, muttei niillä kovin montaa millimetriä moottoritietä rahoiteta.
Taho, joka mieltää tämän edesvastuuttomuuden käytännössä maksavansa, saattaa janota kostoa. Kyseisellä logiikalla verotusta kiertävien toimille ja sitä periaatteessa puoltavien mielipiteille on inhimillisesti katsoen hyvinkin perustellut syyt. Tiet ovat etupäässä heidän, vähemmälläkin rokottamisella. Osan tuloista voi oikeutetusti siirtää jemmaan veroparatiisiin vaikkapa odottamaan, kunnes oravanpyörä ja edellä kuvatun elatusvelvollisuuden taakka päästävät kokonaan otteestaan.
Julkisen sektorin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän työ perusopetuksen parissa on parhaimmillaan kylläkin toivon täyttämää. Lapsethan ovat fiksuja. He ovat kuin kuohkea ja puhdas, vastakarhittu multa keväisellä pellolla, joka odottaa siemenviljaa. Arvostus koululaitosta kohtaan vahvistuu, kun pääsee seuraamaan esim. historian oppitunteja, joilla ihmiskunnan merkittävimmät etapit –kuten sodat ja niihin johtaneet kehityskulut – kärsivällisesti piirretään ymmärrettävään muotoon. Epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin kohdistuvat oppilaiden kommentit ("Ei voi olla totta! Mitä järkee? Silkkaa idiotiaa!") antavat viitteitä siitä, että tämä tieto tuottaa vielä hyvän sadon.
Vaikka kaiken tekemällä tehdyn vastakkainasettelun oman ajattelunsa keinovalikoimasta pyrkisikin karsimaan, historian harrastajana törmää usein lohduttomiin perusdynamiikkoihin, jotka kertovat lahjomatonta tarinaa ihmisluonnosta. Jos sysää syrjemmälle havaintonsa mielen ja ruumiin pohjimmaisesta keskinäisestä riippuvaisuusssuhteesta ja tarkastelee erilaisten systeemien sisäisiä kasaumia kartesiolaista dualismikäsitettä kritisoivan linssin läpi, voinee sen turvin valita näkökulman, että olemme täällä materian varassa. Pelkästä hengestä organismimme ei todellakaan elä.
Kaikki toimintamme moderneina yhteiskunnallisina olioina kietoutuu viime kädessä ns. yhteisen hyvän jakamisen problematiikan ympärille: miten ja mihin päätämme erilaisten veroinstrumenttien avulla kerätyn vaihdon välineen, rahan, osoittaa.
Antropologien mukaan varsinainen kädenvääntö, sodat ja vallankumoukset alkoivat asutuksen myötä, ts. sen jälkeen kun keräilijäheimot pysähtyivät pidemmäksi aikaa tai pysyvästi hyvien kalavesien tai viljelysten äärelle. Kädestä suuhun -elämänmuodon sijaan materiaa oli täten myös mahdollisuus alkaa jemmata eri tarkoituksiin. Kaikki elollinen – ihminen etunenässä – pyrkii tietenkin laajenemaan ja valloittamaan elintilaa. Oli väistämätöntä, että aikansa kuokkaa heiluteltuaan viisas ihminen keksi esim. auran. Tasa-arvon näkökulmasta sillä, että tämän keksinnön kehittely johti ajan myötä tehokkaampaan ja raskastekoisempaan, pyörälliseen versioon ei kuitenkaan ollut pelkästään ihmistä jalostava vaikutus.
Maanmuokkauksen volyymin kasvattaminen houkutteli yhä suurempiin saataviin. Kerrotaan, että auran sivutuoteena syntyi uusi varallisuudentuottoinstrumentti,
maaorjuus. Tärkeä maaviljelystä helpottava uudistus muuntui tehostetun tuotannon välineeksi systeemille, jonka puitteissa alkoi syntyä aiemmasta poikkeavaa materian kasaantumista, jakautumista ja uusia yhteiskuntaluokkia.
Dominoivimpien kanssaeläjien, orjuuttajien roolin voi sittemmin katsoa siirtyneen valtioille, niiden hallitsijoille sekä Euroopassa veronkanto-oikeuden täytöntöönpanossa avustaneista neuvonantajakunnista kehkeytynelle parlamentin kaltaisille instituutioille. Ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina alkoi olla tilausta sosiaalisen hyvinvoinnin kehittämiselle.⁽ ¹ Keksittiin verotuksen progressio: mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat valtiolle. Sen sijaan, että voisimme tänään kaikki kokea olevamme iloisia veronmaksajia –kukin kykynsä mukaan– onkin alettu laskea, missä vaiheessa vuoden kiertoa saavutamme
pisteen, jolloin vihdoin pääsemme omillemme.
Maaorjuus ei tästä perin lohduttomasta näkökulmasta katsoen ole ikäänkuin kadonnut mihinkään. Jos veronmaksun rinnastaa työvelvoitteeksi, enemmän ansaitsevalle lankeaa useampi palkaton päivä kuokanvarressa maaherran pelloilla kuin vähemmän ansaitsevalla. Epäreilua! Koska "[v]elvollisuus on ´ankara lainsäätäjä´, joka uhkaa rangaistuksella, mutta ei lupaa mitään palkintoja"⁽ ² on enemmän kuin ymmärrettävää, että loisten elättämisestä on saatava hyvitystä, kun vain suunnittelun keinot löytyvät.
"Talousvaikeuksiensa kanssa painiskelevat teollisuusmaat sallivat sen kansainvälisten suuryritysten huomattavassa mittakaaavassa harjoittaman verosuunnittelun ja veronkierron, jota harjoitetaan lakien yrityksille mahdollistaman sisäisen luotottamisen ja hinnoittelun avulla. Niinpä voittoja ei veroteta maissa, joissa ne on saatu aikaan, vaan poikkeuksellisen alhaisen verokannan maissa, tai ne katoavat veroparatiiseihin ilman, että kansallinen verottaja saa niistä senttiäkään verotuloja. --- Suomalaisten yksityishenkilöiden pääomaverotulot veroparatiisissa ovat periaatteessa Suomessa verotettavaa tuloa. Yhtiö voi kuitenkin tehdä veroparatiisivaltion kanssa veronkevennyksiä merkitsevän sopimuksen ja kyseinen henkilö päästä vähemmillä veroilla muuttamalla kyseiseen maahan. ⁽ ³
Näin siis määritellään veroparatiisi. Veroparasiitti on tosiaan asia erikseen.
Kiitos ja anteeksi!
11. 10. 2021.
________
viitteet:
¹ ⁾
Yle Areena: Kalle Haatanen: Verotuksen historia. Vieraana Antti Kujala. 17.9.2021
² ⁾ Antti Kujala: Voudin tileistä veroparatiiseihin. Verotuksen historia. Atena. 2021. S. 18.
³ ⁾ Kujala. S.281, 285.
Kommentit
Lähetä kommentti