Kun isoisä kidekoneen osti
Tarina kertoo, että 1920-30-luvuilla esineiden keräilyä myös osto- ja myyntitarkoituksessa harrastanut vaari keksi harjoittaa ehkä hieman kyseenalaisesti pienimuotoista liiketoimintaa sallimalla kirkonkylän koululaisten tulla tupaan kuuntelemaan “radiokidekonetta” markan pääsymaksua vastaan. Nähtävästi kotiväet eivät moista rahastamista kovin pahana pitäneet. Yleisöpohja laajeni sittemmin kattamaan aikuisetkin, media vaan vaihtui houkuttelevammaksi, oikein elokuvakoneeksi. Kenttäpuhelin. Kotimuseo. Uurainen.
Vuosikymmeniä myöhemmin samalla mäellä rynnättiin heinäpelllolta seuraamaan ensimmäistä kuukävelyä televisiovastaanottimesta ihan vaan oman
perheen kesken. Vaari ei varmaan koskaan olisi voinut kuvitella, että miniän kainaloon napattu pallero
omine jälkikasvuineen tulisi elämään maailmassa, missä elokuvia voisi katsoa taskuun mahtuvasta henkilökohtaisesta tietokoneesta, joka syrjäyttäisi myös tuon ajan sentraalisantran.
Uuden asuinrakennuksen porstuassa on talvi- ja jatkosodassa palvellut pelottavan oloinen kenttäpuhelin. Vaari ei itse tarttunut aseeseen, vaan palveli kotirintamalla. Hankintapäällikön tehtävä oli vastata esim. osasta Suomen sotahevosvahvuutta. Vaikkei tämä isäntä rintamalla vaikuttanut, kenttäpuhelimen hän kuitenkin jostain hankki, jälkeen päin, muistoksi merkittävistä vuosista. Ehkä hän tahtoi ajatella, että sodassa pyssyjä tärkeämpää on toimiva viestintä.
19. 10. 2021.
Kommentit
Lähetä kommentti