Hieno maa Hollanti!
Viime vuosisadan alkupuolella tuli muotiin käydä kylpemässä rannikolla, jopa Pohjolassa, jossa merta oli vanhastaan pidetty ihmisen ahneena ja kylmänä perivihollisena, itsensä pahanhengen veroisena. ---Aikakauden hengen mukaan sen kaikkein sirostelevimmat kaunosielut hylkäsivät puistojensa vehmaan siimeksen, vaelsivat autioita rannikoita ja tähyilivät huimaavaa, ikuisesti kesytöntä ulappaa. Oikeita pyhiinvaelluspaikkoja olivat haaksirikkoutuneiden alusten kolkot jäännökset, joku laivanhylky, joka pisti esiin hiekasta kuin suolainen, mustunut luuranko. Niiden äärelle pystyttivät ajan viehkeät taiteilijattaret maalaustelineensä.
- Karen Blixen: Norderneyn tuhotulva -
Hollantilaiset suosivat filosofiaa ja tieteitä. 1600-luvulla yritettiin jälleen – kuten keskiajalla – luoda maailmasta kokonaiskuva. Amsterdamissa syntynyt portugalinjuutalainen Spinoza reagoi kirjoituksillaan aikansa uskonsotia vastaan. --- Hän kannatti sallivuutta, älyllistä vapautta ja poliittista realismia. Spinozan mukaan ihmisen äly oli verrattavissa Jumalan älyyn --- ei ollut tarkoitus "nauraa ihmiselle tai halveksia tai vihata häntä vaan ymmärtää ihmisen tekoja". Toisin kuin Augustinus, Spinoza panosti maalliseen elämään. Hänen mukaansa hallitusten ei tulisi muuttaa ihmistä "rationaalisesta ihmisestä uskovaiseksi nukkehahmoksi, vaan edistää jokaisen yksilön mahdollisuuksia kehittää henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksiaan". --- Kotikaupungin Amsterdamin suhteellisen vapaa ja salliva "henki" näkyi Spinozan ajattelussa.
- Laura Kolbe: Pieni suurvalta - Taidetta ja humanismia koko kansalle.
Kirjassa Alankomaat, pieni suuri maa -
 |
Niels Bohr -instituutin piha. Blegdamsvej. Kööpenhamina. 2024. Anne Frankin Saksasta Amsterdamiin v. 1937 lähettämä postikortti. Joods Cultureel Kwartier. 2023. |
On totta, että juuri Firenzen kuvataideanti on poikkeuksellisen kiihdyttävää, ennen kaikkea määrällisesti. Kaupungin kauneuden on analysoitu aiheuttavan suoranaisia sairaalloisen tilan oireita. Kun pittoreskeja katuja ja kujia kyntäessään pyrkii jokaisen eteen osuvan patsaan finessejä asiaankuuluvalla hartaudella tutkiskelemaan, ei kenties tule ajoissa ymmärtäneeksi, että tuona ajanjaksona sangen hyvinvoivien kaupan ja pankkitoiminnan alojen toimijoilla oli meidän selfie-kulttuuriamme vastaava käytäntö tilailla paikallisilta alan mestareilta ja kisälleiltä kokonaisia patsaita julkista minuuttaan ilmentämään. Ilmiö on mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä ansaitse sen kummempaa nyanssien herkistelyä yksittäisten patsaitten juurella. Voihan myös olla, että taiteellisessa mielessä määrä on korvannut laadun.
Moista mesenointia kerrotaan kohdistettaneen tosin muuhunkin hyväntekeväisyyteen, jopa ylimääräiseen veronmaksuun. Pyörät pidettiin ikään kuin pyörimässä. Tätä pidettiin kunnia-asiana. Joka tapauksessa renessanssin taidehurmos kiipesi Firenzestä 1600-luvun myötä Alankomaihin, jolla oli myös alkanut pyyhkiä hyvin. Mainitaan, että kyseessä oli suoranainen kultainen vuosisata.
Ottaen huomioon, mitä kaikkea Hollannin enemmän tai vähemmän virallisen pääkaupungin Amsterdamin historialla on kerrottavana, se harmittavasti yleensä profiloituu hieman erilaisten tunneövereiden mekkana kuin verrokiksi asettunut renessanssin pyhättönä pidetty Firenze. Vaikka ei lukeutuisikaan välttämättä siihen viiteryhmään, joka elämysmatkailee kaupunkiin prostituution ja kannabiskahviloiden houkuttelemana, mainitut ilmiöt yhdistyvät tarkemmin ajateltuna kaupungin yllä leijailevaan yleiseen rentouden ja vapaamielisyyden, suoranaiseen suvaitsevaisuuden ilmapiiriin enemmän tai vähemmän itsestään selvästi.
Helposti alkaa miettiä, onko takana kenties jokin perinteikkäämpi säie, joka selittäisi tätä perin letkeää nykymeininkiä – muusta mahtavuudesta puhumattakaan.
Kun toissakesäiseltä pyrähdykseltä palattua alkoi käydä läpi vaikutelmien sekamelskaa ja asetella alankomaalaisuutta itselleen käsitettävämpään moodiin, ehti tsekata, että ensinnäkin hankalista, mm. maahanmuuttoon liittyvistä haasteista huolimatta maassa olisi onnistuttu säilyttämään tolkullinen meininki. Samastumispintaa tarjosi miellyttävä löydös, että aivan kuten Suomessa, alankomaalainenkin puoluekenttä oli – ainakin vielä tuolloin, v. 2023 – moninainen ja mahdollinen ääripäistyminen onnistuttu pitämään suhteellisen maltillisena. Suomalaiset Hollanti-intoilijat tietävät kertoa, että 1920-30 -luvuilla katolisten, protestanttien, sosiaalidemokraattien ja liberaalien tasapäisten kannattajakuntien aikaansaama ns. pilarisaatioilmiö vaikuttaisi vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Jokainen "pilarisuuntaus" sisältää useampia puolueita. Jakautuneisuudessa on kuulemma – kuinka ollakaan – hyviä ja huonoja puolia. Monimuotoisuus aiheuttaa ongelmia, mutta se myös ratkaisee niitä. Päätöksiä saattaa olla vaikea saada ulos, mutta maan politiikantekoa kuvaillaan ainakin vielä parikymmentä vuotta sitten julkaistussa kirjassa maltillistuneeksi ja yhteistyötä arvostavaksi.
Kenties siinä missä maapallolle sijoittumiseen liittyvien maantieteellisten tosiasioiden vaikutuksen voi nähdä heijastuvan omaan, Pohjolan henkiinjäämisstrategiamme muotoutumiseen, sen kokoamiseen ja ylläpitoon, myös Alankomaissa on osattu – jos ei muuta niin olosuhteiden pakosta – koota voimat haasteellisten luonnonolojen vallitessa. Nimensä mukaisesti valtio on perustettu suureksi osaksi mereltä vallatulle alavalle maankamaralle, josta kaiken lisäksi puolet on korkeintaan kolmenkymmenen senttimetrin korkeudella merenpinnasta. Suorastaan uhkarohkealta vaikuttaa, että hollantilaiset yhä asuttavat maa-alaa, josta (ainakin 1990-luvun lopussa raportoidun tiedon mukaan) 24 % sijaitsee merenpinnan alapuolella ja että matalin kohta jopa 6,7 metrin verran tuon kriittisen rajapinnan alittaa. Ikoniset tuulimyllyt eivät heillä ole olleet pelkästään viljankäsittelyä varten, vaan niitä on rakennettu veden pumppaamiseksi elinalan tieltä. Talkoohengellä on ollut historian saatossa kysyntää.
Kerrotaan, että "maailman suurimmasta rakennushankkeesta" kuuluisi kunnia hollantilaisille. Kun v. 1953 poikkeuksellisen haastaviksi yltyneet olosuhteet – korkea vedenpinta, hirmumyrsky, nousuvesi yhdessä toisen maailmansodan aikaisen Saksan miehityksen ajan laiminlyöntien jäljiltä rappeutumaan päässeiden suojamekanismien kanssa – pääsivät yllättämään, jälleenrakennuksesta vasta hiljalleen selviytyvä kansakunta alkoi rakentaa Pohjanlahden rannikolle Delta-patorakennelmaa. Kuvaillaan, että kyseessä olisi "Alankomaat vastaan kaikki maailman vesi".
Amsterdamin näköjään Unescon maailmanperintölistallekin päätynyt projekti, suoperäisen maan asuttavaan jamaan valjastaminen kanavajärjestelmän myötä sekä taiten suunnitellun rakennustekniikan avulla vesireittien laidoille pykätty omintakeinen talokanta ovat myös kertakaikkisen hienoja esimerkkejä ihmisen kollektiivisesta kekseliäisyydestä.
Kultakautensa oli kuitenkin seurausta ennen kaikkea siitä, että hollantilaiset osasivat myös hyödyntää pitkää rantaviivaa ja sen takana avautuvaa merta. Se avasi reitit maailmalle ja tilauksen kunnostautua laivanrakennuksessa. Kiehtova ajatus ja fakta, että kaukana Suomessa tuotettu "musta kulta", terva, päätyi Hollannissa virinnyttä osaamista täydentämään. Kerrotaan, että 1600-luvun puolessa välissä tervan ja pien tärkein, vanha tuottajamaa Preussi joutui luovuttamaan paikkansa Suomelle. Kautta rantain voi nähdä, että maallamme on ollut kunnia olla Hollannin kauppakumppanuuden myötä osa prosessia, jonka johdosta maa on nimetty "kapitalismin alkukehityksen yhdeksi jännepäätteeksi". Ilonsa voi pilata lukemalla, kuinka joku on nähnyt asialliseksi huomauttaa, että "Savon, Karjalan ja Pohjanmaan talonpoikien tervahaudoista oli lähtöisin se terva ja piki, jolla Englannin, Hollannin ja Ranskan mahtavien kauppahuoneiden ja -komppaniain Itä-Intian ja Kiinan-purjehtijat sekä Afrikan rantamaita tyhjentävät orjalaivat oli sivelty ja tiivistetty".
Kun Alankomaat pääsi Espanjan vallan alaisuudesta vapauduttuaan (1609) nopeasti kehittymään yhdeksi Euroopan johtavaksi taloudelliseksi ja sivistykselliseksi vallaksi, merenkulku oli vanhastaan ollut sen hyvinvoinnin perusta. Merestä otteen saaneena oli hyvin varustautuneena luonnollisesti houkutus lähteä siihen kohdistettavaa herruutta kokemaan ja entisestään laajentamaan.
Jo 1500-luvun puolella pienen sotalaivaston matka oli vienyt Jaavan saarelle, Indonesiaan saakka, jonne oli perustettu siirtokunta. Kulkuvedet avattua oli luontevaa varustaa aluksia ympäri maailman, aluksi Afrikan länsirannikon Guinean ja Hyväntoivonniemen kautta aina Itä-Intian aalloille saakka. Yhä suuremmalla volyymillä varustettujen laivueiden reissujen myötä useiden Espanjan ja Portugalin siirtomaiden kerrotaan siirtyneen vuosisatojen vaihteessa Hollannin omistukseen. Tuliaisiksi järjestyneet lastit norsunluuta, helmiä, kahvia, teetä ja mausteita olivat todistus siitä, että kauppa ja asuttaminen kaukaisilla seuduilla oli kannattavaa. Hollannista tuli keskeinen siirtomaatavaroiden välittäjä muualle Eurooppaan.
Vaurastuminen mahdollisti niin yliopistojen perustamisen kuin menestymisen agrikulttuurin saralla; pohjoisten Alankomaiden maataloutta sanotaan ensimmäiseksi "uudenaikaiseksi maataloudeksi", jonka tuotteet päätyivät vientimarkkinoille. Jotkut erikoistuivat puutarhaviljelyyn. Kultakauden huippuhetkinä alun perin Lähi-idästä hollantilaisen yliopiston kasvitieteilijöiden toimesta kiikutettujen ihanaisten tulppaanien sipuleiden osa oli lopulta päätyä niillä käytävän hurmioituneen kaupan myötä keinottelun kohteeksi. Kyseistä "tulppaanimaniaa" (1637) on sittemmin käytetty esimerkkinä ensimmäisestä sijoituskuplasta ja eräästä talousteoreettisesta ilmiöstä. Kukkasipuleista kerrotaan olleen erityistä kysyntää myös vv. 1944 - 45 vieraan vallan miehityksen alla. Rautatieläisten lakkokäskyä ja elintarvikekuljetusten kieltoa seuranneena nälkätalvena niitä syötiin.
Maailmalla levisi kauppareittien ja uusien alueiden valloitusten myötä tieto, että Hollannin rannikoilla olisi paljon työtä. Syntyi vahva siirtolaisuuden kulttuuri, josta yhteen, 1670- luvulla rakennettuun synagogaan päädyttyä viehättävänä erikoispiirteenä jäi mieleen, kuinka maan maine suvaitsevaisuuden turvasatamana oli mahdollistanut yhden ihmisryhmän, vainon kohteeksi päätyneiden Portugalin juutalaisten pakenemisen Alankomaihin.
Alankomaissa oli julistettu v. 1579 maakuntia yhdistäväksi tarkoitetun, Espanjan hallinnollisten toimenpiteiden suitsimiseksi solmitun Utrectin Unionin myötä uskonnonvapaus. Täten suvaitsevaisuuden periaate kirjattiin kyseisessä perustamisasiakirjassa virallisesti ylös, ensimmäisten joukossa.
Uskontojen moninaisuus ja rinnakkaiselo ei silti ole ollut vuosisatojen saatossa edes amsterdamilaisille mikään helposti huollettava projekti. Uskonpuhdistuksen jälkeen protestanttisuuden – joka valikoitui Hollannin seuduilla kalvinismiksi – määrätessä käytännössä kaikista julkisista kirkonmenoista ei ollut pariin sataan vuoteen yksiselitteisen trendikästä tunnustaa katolisuutta. Kävi kuitenkin ilmi – eksyttyä erikoiseen, yhden kerrostalon ullakkorakennelmiin jemmattuun loisteliaaseen roomalaiskatoliseen pyhättöön – että senkin uskonnon harjoittamiselle oli annettu mahdollisuus "pois silmistä, pois mielestä" -periaatteella, vaikka kirkon toiminnasta mitä ilmeisimmin tietoisia oltiinkin. Perustuslakiin kirjattiin kuitenkin 1700-luvun lopulla kaikkien kirkkokuntien tasa-arvoisuus. Kerrotaan, että monet Alankomaiden kansalaisista halusivat jäädä uskontojen suhteen neutraaleiksi, niin kultaisella vuosisadalla kuin myöhemminkin.
Hulvatonta oli päästä todistamaan, että kiinalaisessa kaupunginosassa, kaiken rosoisuuden keskellä oli todellakin buddhalainen pagodi. Se näytti kylläkin pastellisävyineen ja kullanvärisine yksityiskohtineen joltain taivaasta tipahtaneelta disneymäiseltä barbie-talolta, aivan kuin hieman päälleliimattuna poseerauksena siitä, että Amsterdamissa päin ei ole koskaan ollut pahemmin tapana karsastaa eri uskontoja tms. Postikorttia ja pikkuista rukouskääröä erittäin aidon oloiselle, lähes aineettomaksi itsensä askeesissa saattaneelle buddhalaiselle munkille maksaessa kuitenkin välittyi, että kyse ei ole pelkistä seinistä, vaan että tontilla ja sen tietämillä saattaisi asustaa kokonainen kyseistä uskontoa harjoittava yhdyskunta.
Kävi ilmi, ettei temppelin elementtejä ollutkaan tarvinnut merta pitkin kuljettaa ja nostokurjen avulla paikoilleen tiputella. Mukaan napatun sanomalehden kiinalaisia kirjaimia auki koodatessa vahvistui ohimennen reissussa mukaan tarttunut tiedon häivä, että rakentamisesta oli omalta osaltaan ollut vastaamassa taiwanilainen buddhalainen järjestö, jonka "humanistiseksi buddhalaisuudeksi" nimetty eetos mahdollistaa toiminnan myös ns. manner-Kiinan puolella. Nähtävästi Amsterdamin kaupungin hallinnossa oli lopulta päädytty olla karsastamatta myöskään geopoliittisesti kimurantteja linkittymisiä. Järjestöstä laadituilla kiinankielisen Wikipedian sivuilla annetaan ymmärtää, että järjestö olisi v. 2003 läpäissyt Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston arvioinnin ja ollut tuosta lähtien yksi YK:n sateenvarjon alla toimivista ei-valtiollisista, hallituksista riippumattomista kansalaisjärjestöistä. YK:n omilla sivuilla ei ole hakutoimintoa, jonka avulla asian voisi tarkistaa.
Kerrotaan, että ensimmäisessä maailmansodassa Hollanti säilytti puolueettomuutensa. Toisen aikana natsit onnistuivat miehittämään maan. Varsinkin sodan loppupuolella kiihtyneiden juutalaisten joukkokuljetusten myötä vastarintaliikkeen tärkeä tehtävä oli järjestää piilopaikkoja. Vastarintamuseokäynniltä mieleen jääneet putkiradiot olivat muistutus siitä, että Lontooseen paennut Alankomaiden kuningatar onnistui luomaan henkeä kansalaisiinsa radiovälitteisesti ja myös kyseistä viestintä hyödyntäen hallitsemaan kaukaisia siirtomaita.
Sodan jälkeen Hollannin kerrotaan jääneen kaikista Länsi-Euroopan maista erityisen pahasti rempalleen. Suurempien ongelmien kerrotaan kuitenkin odottaneen merentakaisilla alueilla, Hollannin Itä- Intiassa, jossa taistelut jatkuivat. Kun Indonesian v. 1942 miehittäneelle Japanille oli saatu poistumiskäskyn viesti perille, Hollanti hätääntyi indonesialaisten innostuttua vapaudestaan. Itsenäisyysliikettä ei otettu huomioon. Alankomaiden hallitus lähetti jatkuvasti uusia joukkoja "smaragdivyöhykkeeksi" kutsumalleen alueelle. Indonesiassa kehkeytynyttä vallankumousta kerrotaan yritettäneen hillitä "Alankomaiden ensimmäisellä poliisivallankäytöllä".
Kylmän sodan hengen sanelemien realiteettien mukaisesti Yhdysvallat alkoi huolestua Indonesian johdon tunnustamasta ideologiasta. Ei auttanut, että presidentti vastusti kommunismia. Ennakoitiin, että jos USA ei puuttuisi asiaan, Alankomaat kääntyisi Neuvostoliiton puoleen. Yhdysvaltojen painostuksen mainitaan muuttaneen asetelmia.
Viimein tarvittiin Yhdistyneiden kansakuntien apua, ja tuolla erää se myös kelpasi. Lopullisen aselevon kerrotaan astuneen voimaan YK:n turvallisuusneuvoston väliintulon jälkeen tammikuussa 1948. Järjestö joutui puuttumaan konfliktiin vielä vuoden lopussa alankomaalaisten vangittua maan johtohenkilöitä.
Omantunnontuskia hollantilaisten kerrotaan potevan vieläkin saarivaltiossa tehtyjen julmuuksien vuoksi. Häviäjinä kotiin palanneiden sotilaiden edellytettiin vaikenevan kokemuksistaan. Sotarikokset ja siviiliväestön joukkomurhat paljastuivat vasta 1960-luvulla.
Myös yhden kylmän sodan ajan myöhemmän kattauksen, asevarusteluun liittyvän pattitilanteen mainitaan liittyneen Hollantiin. NATO, jonka jäseneksi Alankomaat oli liittynyt heti liittokunnan perustamisvuonna 1949, ehdotti ydinaseen sijoittamista valtion alueelle. v. 1979. Aloite herätti Hollannin kansalaisissa laajaa vastustusta, mutta paine miellyttää NATO:a oli suuri. Pääministerin peliliike oli syöttää vastuuta päätöksestä Varsovan liiton kärkimaalle Neuvostoliitolle. Hollantilainen esitti, että NATO-ydinkärkiä ei heille lasketa, jos Neuvostoliitto suostuu vähentämään omaa aseistustaan. Mitään sen suuntaista ei tapahtunut. Vuosien myötä, kun Alankomaat oli jo päättänyt aseet vähin äänin hyväksyä, pääsi kuitenkin tapahtumaan niin, että Gorbatšov ja Reagan olivat liikkeellä liennytykset mielessä ja ehtivät allekirjoittaa lyhyen ja keskipitkän kantaman ydinohjusten hävittämiseen sitoutuvat sopimukset.
Sillä erää ei ydinaseita Hollantiin päätynyt.
Into nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa teki sen, että kadunkulmissa kärsimättömänä ja hajamielisenä laitteeseensa keskittyvää, navigoivaa turistia kohtasi toisten kärsimättömien kulkijoiden, hurjaa vauhtia pyöräilevien paikallisten asukkaiden varoitushuudot ja kellojen kilauttelu. Suomeen palattua kävi ilmi, että amsterdamilaisten mielestä kaupunkia vaivaa kesäisin suoranainen lukuisiin matkailijoihin liittyvä "ähky" ja juurikin "pyörätiellä toikkaroivat turistit". Voi ei. Noloa.
Koska kuitenkin yksi kiinnostava kohde jäi käymättä, kaupunkiin olisi vielä kiva palata.
Tarkemmin ajateltuna, ehkä rauhallisempi syksy maltillisempine sesonkeineen saattaisi olla itsellekin mieluisampi ajankohta kaupungissa oleilla.
13. 7. 2025.
_____________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁ Karen Blixen: Norderneyn tuhotulva ja kolme muuta salaperäistä tarinaa. WSOY. 1965 (alkuteos 1935)
Suom. Eija Palsbo.
⦁Annvi Gardberg, Laura Kolbe, Pasi Saukkonen: Alankomaat, pieni suuri maa. Edita Helsinki. 1998.
⦁Carl Grimberg: Kansojen historia IX. WSOY. 1940.
⦁Jouko Paakkanen: Kapitalismin juuret ja nykyisyys. WSOY. 1979.
⦁Rondo Cameron: Maailman taloushistoria. WSOY. Suomen historiallinen seura. 1995.
⦁Amsterdam Tulip Museum: Tulipomania – The Dutch Golden age - näyttely.
Yle Areena. Moniääninen Eurooppa. Alankomaat, vesirakentamisen suurvalta. 15.12. 2020.
Kommentit
Lähetä kommentti