Päivä kerrallaan? – halkeamia omahyväisyydessä ja laiskuudessa
Tulevaisuuden on hallittava menneisyyttä; huominen määrää, miten meidän on asennoiduttava eiliseen.
Sillä hullut säntäävät sinne, minne enkelit pelkäävät askeltaa.
*****
Vähä tieto on vain vahingoksi, juo syvälti, tai älä lainkaan maista Pierian lähteestä.
 |
| Simpukoita Välimeren rannalta. Mantillan varjo. |
Sietämätöntä, että sodan vihaaminen ei sulje pois sitä, etteikö joutuisi tonkimaan sotia, edes jotain niiden vastenmielisestä olemuksesta ymmärtääkseen. Kuitenkin, jos vaikka tahtoisi vain purkaa pommia, pitäisikö tietää, miten pommi on rakennettu?
Suomalainen dramaatikko-opettaja oli v. 2018 sitä mieltä, että järjestelmiä ravisuttelevat tapahtumat, kuten Brexit ja USA:n silloisen (ja nykyisen) presidentin valinta olivat olleet pelkästään hyviä asioita, koska ne haastoivat olemalla "niinkuin semmoisia lekoja tai vasaroita, jotka ovat lyöneet halkeamia tiettyyn älylliseen omahyväisyyteen ja laiskuuteen". Brexit-prosessiinhan oli liittynyt keinolla millä hyvänsä -säätöjä ja kyseenalaista mielipiteenmuokkauskamppanjointia toivotun kansanäänestystuloksen aikaansaamiseksi. Ns. kovan brexitin totetutumista pidettiin ehdottoman tärkeänä. Yhdysvaltain presidentin mielipiteitä jakava, polemisoiva, värikäs ja impulsiivinen tyyli ihmetytti, kuohutti, ihastutti ja ärsytti. Vielä se ei sentään pelottanut – täältä kaukaakaan katsottuna – kuten pääsi kauden loppuessa käymään.
Miten itse kukin tätä haastetuksitulemista voisi soveltaa nykyhetkeen?
Lähelle ei ole pitkä matka.
Presidentti Niinistön julkaistua EU-komission tilaaman turvallisuusraportin Euroopan hybridiosaamiskeskuksen johtajan ja tiedustelupalvelumme SUPO:n apulaisjohtajan haastava tehtävä oli vastata toimittajan kysymykseen, miten kriisivalmiutta pitäisi parantaa presidentin tähdentämien "pehmeiden kohtien" suhteen. "Kovan turvallisuuden" annettiin ymmärtää merkitsevän varustautumista aseelliseen hyökkäykseen. Tähdennettiin, että vähemmän suorien ja erottautuvien hybridihyökkäysten keinovalikoima (kuten palvelunestohyökkäykset, gps-häirintä ja epävarmuuden lietsomiseen tähtäävät uutisoinnit oletetuista ulkopuolisen toimijan masinoimista rikoksista) on laaja ja soluttautuva.
Puolustaumisen ensimmäiseksi lähtökohdaksi tähdennettiin tiedostamista ja provosoitumattomuutta. Hybridiosaamiskeskuksen johtaja kiteytti lopuksi, että kyseisten hyökkäysmuotojen tarkoitus on vähentää turvallisuudentunnetta, ruokkia epävakautta, jakautuneisuutta ja lisätä polarisaatiota yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ilmapiirissä. Hyökkääjä ei tahdo nähdä analyyttistä lähestymistapaa, vaan kaaosta ja epäjohdonmukaisia tekoja.
Turvallisuusraportin julkaisutilaisuudesta kaikkein suorimmaksi vastaukseksi kaikkein suorimmin juuri suomalaisten jokapäiväisen arjen puolustautumista koskevaksi ohjeistukseksi voinee nostaa muistutuksen, että tärkein avu sijaitsee korvien välissä. Laatijan mukaan olisi syytä huomioida, miten suhtautuu tarjolla olevaan tietoon – onhan informaatiovaikuttaminen noussut vahvaksi aseeksi hybirdisodan keinovalikoimassa. Kehotusta hillitä kärjistelyä suosivaa pallottelua sosiaalisen median kentillä ei välttämättä tule ensimmäisenä yhdistäneeksi isänmaan puolustamiseen.
EU-komission tilaamien ohjeiden oheen voi lisätä, kuinka irakilaistaustainen, mm. rasisminvastaisesta työstään palkittu jalkapallotuomari on puolestaan sanoittanut turvallisuutta seuraavasti: ”Kaikki rasismi tuhoaa aina enemmän yhteiskuntaa. Et voi olla samaan aikaan isänmaallinen ja rasisti.”
*****
Kuten todettua, järjestelmiä – kokonaisia maailmanjärjestyksiä – ravisutellaan. Kerrotaan, että elämme parasta aikaa moisen myllerryksen keskellä.
Muutosta edeltää yleensä kriisi. Pienemmissä organisaatioissa, kuten yritysmaailmassa, kriisi ilmennee käytännössä – orgaanisena ilmiönä käsitettynä – yhteistoiminta- eli muutosneuvotteluina. Niiden voi päätellä olevan seurausta siitä, että firman evoluutio on saavuttanut sillä erää tietyillä mittareilla todennetun kulminaatiopisteensä, minkä vuoksi rönsyilevää kukoistusta on karsittava, jäsenneltävä ja terävöitettävä uuden kasvu-uran ja vaiheen käynnistämiseksi. Kriisin taustalla vaikuttanee yleisimmin yksinkertaisesti se, että kustannustehokkuus vaatii suurempaa työpanosta rajoitetummalla inhimillisellä kapasiteetilla ja tuotanto siirretään kenties edullisempia toimintaedellytyksiä ja -ehtoja tarjoaviin kohteisiin. Epäorgaanisemmin käynnistettyinä kyseisten toimien voisi mieltää tempaistavan kehiin ilman tarkempaa laskennallista näyttöä tai muita todennettuja perusteita ihan vaan siksi, että voitaisiin jakaa valtaa uusiksi ja tuulettaa rakenteita.
Jos maailmanjärjestyksiä, eri valtioiden, maanosien, yhteiskuntien ja kulttuuripiirien keskinäisriippuvaisia organisaatioita tarkastelee yritysmaailman lainalaisuuksien kautta, tyytymättömyyttä, toimimattomuutta, suoranaiseksi mahdottomuudeksi todettua asiaintilaa seuraa myös kriisi.
Yhteistoiminta- ja muutosneuvotteluiden sijaan voi järjestelmää ravisutellakseen tietenkin käynnistää myös sodan.
Edellistä maailmanjärjestystä ravisuttaneita käänteitä muistellessa voi todeta, että selvisimme kylmän sodan päättymisestä ainakin ilman minkään Euroopan valtion rajojen loukkaamiseen liittynyttä verenvuodatusta ja sen laukaisemaa massiivista militarisoitumispainetta. Toki maailmanjärjestyksiä on kautta aikojen rukkailtu uuteen uskoon sotaisissa merkeissä. Jo eurooppalaisen sivilisaation ja länsimaisen kulttuurin alkuvaiheisiin liitettyjen ristiretkien kerrotaan alkujaan ilmentäneen kristillisen ja islamilaisen maailman yhteentörmäyksen ideologiaa. Kyseisten sotien sarjan puolenvälin tietämille sijoittunutta Konstantinopolin valtausta on totuttu pitämään vedenjakajana ns. itäisen ja läntisen maailman piirtymisessä erilleen.
Alussa siteerattu espanjalainen Jose Ortega Y Gasset ammentaa kirjansa Massojen kapina (1930) näkökulmaa kansallisesta todellisuudesta, jonka voi nähdä juontavan juurensa keskiajalle sijoittuneesta reconquistasta, sotien sarjasta. Sen tarkoituksena oli ollut karkottaa maasta islaminuskoisten vaikutus, vallata heidän asuttamansa alueet. Filosofi näkee kirjoittamisen hetkellä Espanjassa valtaa pitävän diktaattorin elkeiden olevan suoraa seurausta tuosta 11. vuosisadalta saakka vallinneesta "säännöttömästä olotilasta". Kyseisten, vieraaksi ja ulkoiseksi uhaksi koettuun islaminuskoiseen vaikutuspiiriin kohdennettujen puhdistusten ohella sotaisuutta oli ilmennyt myös pohjoisen Espanjan kristittyjen yhteisöjen hallitsijoiden pyrkimyksissä. He olivat käyttäneet hajaannusta hyväkseen ja mielineet vallata lisää alueita syvemmältä maasta, oman maan rajojen sisällä.
USA:n ja Espanjan välillä käytiin sotaa 1800-luvun lähestyessä loppuaan. Espanjan jo hupenevaa siirtomaavaltaa rokotettiin entisestään. Sodan lopputulemana USA kohensi omaansa. Se sai itselleen mm. Kuuban, Filippiinit ja Puerto Ricon.
Sodan jälkeen Espanjassa joukko tieteen ja taiteen parissa vaikuttaneita hahmoja järjestäytyi kirjalliseksi ryhmittymäksi, jonka piiriin Jose Ortega Y Gasset liittyi. "Vuoden 1898 sukupolvi" nappasi nimeensä em. sodankäynnin vuoden. Agendalla oli havaitun alennustilan kohentamista ja hakusassa olleen uuden poliittisen järjestelmän kritisointia. Espanjassa oltiin sisällissodittu olan takaa kautta koko 1800-luvun, ulkovaltojen kanssa Pyreneitten niemimaan hallinnasta käytyjen taistelujen päätyttyä. Vaikka ensimmäisessä maailmansodassa Espanja oli ollut puolueeton, sisäinen järjestäytyminen aiheutti vääntöjä myös uudelle vuosisadalle siirryttyä. Ortega Y Gasset roimii kirjassaan maataan toteamalla, että espanjalaiset ovat menettäneet ryhtinsä. Sen sijaan, että he olisivat ryhtyneet vastustamaan sisimmässään halveksimaansa diktatuurista hallitusvaltaa (joka oli seurausta v. 1923 suoritetusta sotilaallisesta vallankaappauksesta) "he mieluummin väärensivät koko muun elämänsä, jotta se sointuisi yhteen julkisen valheen kanssa".
Kenties se, että kyseisen sukupolviliikkeen piirissä vaikuttanut filosofi käväisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ottamassa etäisyyttä maansa tilaan saksalaisesta todellisuudesta käsin, kirvoitti häntä laatimaan "Massojen kapinan". Ehkä myös pesti Buenos Airesin yliopistossa Argentiinassa, Napoleonin sotatoimien jäljiltä heikentyneen Espanjan menettämässä entisessä siirtomaassa laittoi miettimään syy- ja seuraussuhteita. Todennäköistä on, että hän havainnoi yleiseurooppalaista ilmapiiriä reissuillaan laajemminkin. Kun Italiassa alkoi vaikuttaa herra nimeltä Benito Mussolini, espanjalaisen hälytyskellot olivat nähtävästi alkaneet jo soida. Mussoliniin personoitunut syndikalismiksi nimetty liikehdintä ennakoi sittemmin eritoten Saksassa suurta kaikupohjaa saavuttanutta fasismia ja Hitlerin nousua. Neuvostoliitossa järjestäydyttiin Stalinin tahtiin.
Jose Ortega Y Gasset nostaa esiin oman aikansa ilmiöitä, jotka eivät ole ongelmattomia. Kysymyksiä on aina enemmän kuin vastauksia, eikä kyseinen kirja kykene myöskään valmiita vastauksia antamaan.
Miksi kirja on niin kiinnostava? Siihen voi vastata.
Kirja ajoittuu kahden maailmansodan välille sydänpäivänomaiseen, latautuneeseen ja jännitteiseen ajanjaksoon. Menneisyyden ja näkyisyyden nähdään asettuneen vastakkain. Tilanteen koetaan tarjoavan mahdollisuuksia rakentavaan ja vähemmän rakentavaan ratkaisuun. Kirjassa rohjetaan asettua opponoimaan aikansa "bestselleriä", varsin apokalyptisiä johtopäätöksiä esitellyttä, paljon huomiota osakseen saanutta teosta "Länsimaiden perikato" (1918) – siitä huolimatta, että sen kirjoittaja profetioineen oikeaan oli osunutkin. Sotaan oli päädytty. Ensimmäistä luonnosta Oswald Spenglerin mainitaan alkaneen kehiä kolme vuotta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Siinä missä saksalainen laski historiakäsityksensä syysuhteen kieltävän, vääjäämättömän kohtalouskon varaan, Ortega Y Gasset uskoi enemminkin siihen, että historian kulusta on syytä olla kiinnostunut.
Kirjan tutkimuskohde 'massat' juontuu siitä tosiasiasta, että eurooppalainen ihmislaji oli runsaan sadan vuoden aikavälillä (vv. 1800-1914) jopa kolminkertaistunut. Edes ensimmäisen maailmansodan menetysten ei mainita tuota kukoistusta hetkauttaneen. Ihmissadon 1800-luvulle ajoittunutta merkittävää kasvua olivat olleet edesauttamassa liberaali demokratia, kokeellinen luonnontiede, 1700-luvulla uudeksi voimatekijäksi muodostunut teollisuuteen perustuva kapitalistinen talousjärjestelmä ja kehittyvä teknologia. Espanjalainen tarkentaa massan määritelmäänsä laadullista kautta. Kyseessä on eräänlainen ihmisen mediaani, merenpinnan tasoon verrattavissa oleva keskitason eläjä, joka kokee tasapainoisuutta ja turvallisuutta kaikenmoisen saavutetun, tavalliseksi vakiintuneen, ennen näkemättömän elämänlaadun vallitessa. Erottautumattomuutta ja sulautumista mainitaan pidetyn arvossa.
Vaikkei espanjalainen selvästikään suoraan myönnä, eurooppalaisten parantuneita elinmahdollisuuksia 1800-luvulla edesauttaneen liberaalin demokratian vakiintumiseen ei voinut olla vaikuttamatta Yhdysvaltojen tarjoama esimerkki vakaasta tasavaltalaisuudesta. Napoleonin sotien sytykkeinä vaikuttaneiden vapausaatteiden voittokulku tällä mantereella ei ollut itsestäänselvyys, niitä yritettiin myös suitsia. Olihan niin, että siinä missä USA:n versio tasavaltalaisesta siirtymästä oli sujunut etupäässä rauhanomaisesti, Ranskassa, vapausaatteiden lentoonlähettäjämaassa oltiin ajauduttu kostonhimoiselle väkivallan ja vastavallankumousten tielle. Taantumuksellisemmat tahot eivät tilanteen rauhoituttuakaan voineet olla liittämättä vapausaatteiden virtauksiin kyseenalaistakin voimaa, jopa potentiaalista kytevää uhkaa.
Ortega Y Gasset'n mukaan lain edessä toteutuvaan perustuslailliseen yhdenvertaisuuteen ei olisi kaikissa Euroopan pikkuvaltioissa elämänasenteen tasolla välttämättä vielä tuolloin edeltävällä 19. vuosisadalla ylletty. Kyseisen vuosisadan suoma yhteiskunnallisen yleisen järjestyksen vakiintuminen oli kuitenkin mahdollistanut myös työläisten elinehtojen, mukavuuden ja turvallisuuden lisääntymisen kohti keskiluokkaisempaa tasoa. (Askeleet saattoivat tosin olla hyvinkin pieniä, kuten seuraavasta suomalaisesta oppikirjasta löytyneestä yksityiskohdasta voi päätellä: "Britanniassa määrättiin 1840-luvulla, että teollisuudessa 8 - 9 -vuotiaiden lasten 9, 5 tunnin työpäivään piti sisällyttää kolmen tunnin alkeisopetusjakso.") Euroopan "mediaanimassa" laajeni ja tanakoitui. Elinvoiman henkisiä lähteitä ja varantoja sekä niitä turvaavia aineellisia resursseja oli kaiken kaikkiaan edeltäviin sukupolviin verrattuna enemmän kuin koskaan aiemmin.
Massojen kapinassa kyseisen ihmislajin sosiaaliseksi ympäristöksi määritellään julkinen ja poliittinen elämä. Tutkimuksen kohteen mainitaan olevan kuitenkin poliittisesti puolueettomalla alueella, koska sen ainekset ulottuvat syvemmälle kuin kyseisen julkisen elämänalan osan pintakuohukiistojen. Vaikuttumisen piiristä korostetaan sen henkistä, moraalista, kaupallista ja uskonnollista tasoa. Kollektiivinen käyttäytyminenkin otetaan huomioon, pukeutumiseen ja huvittelumuotoihin liittyviä tapoja ja ilmiöitä unohtamatta.
Uuden vuosisadan aamunkoitosta käsin kirjoittaja liittää tuohon määrällislaadulliseen potentiaaliin kapinan. Kapinan käsitettä valotetaan kirjassa eri näkökulmista. Ensimmäisessä määritelmässä siihen ei liitetä mitään vallankumouksellista ja räjähtävää. Massojen kasvun mahdollistanut 1800-luku oli kirjoittajan mukaan itsessään vallankumouksellinen suotuaan vastakohdan entisille elämän edellytyksille. Kapina ei siten ollut vallitseviin olosuhteisiin kohdistettua uhmaavaa toimintaa, vaan uuden järjestyksen pystyttämistä, joka kumosi aiemman.
Kirjassa kyseisen kapinan muodon nähdään heijastuvan nykyhetkeen – 1900-luvun alkuvuosikymmeniin –eräänlaisena staattisena omahyväisyytenä. Kymmenisen vuotta aiemmin ensimmäisen maailmansodan taputellut, jatkuvaan kasvuun luottava eurooppalainen jokamies- ja nainen ei nää syytä kartoittaa uusia ihanteita ja omistautua niille. Tuhatkahdeksansataaluku oli tuonut jo kaiken. Tosin "arvojen ja käskyjen" kerrotaan sodan myötä järkkyneen, eikä kyseisen hulvattoman vapauden nähdä tarjoavan muuta kuin epämääräistä mitäänsanomattomuutta ja pinnan alla kytevää pohjimmaista epävarmuutta, jonka pelätään täyttyvän jollain vähemmän rakentavalla.
Espanjalainen liittää kapinaan yhä leppoisampia aineksia kuvaamalla isällisellä huolestuneisuudella ratkaisun avaimia käsissään pitelevää lempi-ihmislajiaan hemmotelluksi lapseksi, jonka mielessä historian on katsottu ikäänkuin loppuneen, saavuttaneen täyteytensä. Tämän edellisellä vuosisadalla eurooppalaiseen mielenmaisemaan iskostuneen täydellisyyden ilmentymän nähdään luottavan ehdoitta ja mekaanisesti loputtomaan määrälliseen aineelliseen laajenemiseen. Ihminen sinänsä oli tullut suvereeniksi tasavertaisine kansalaisoikeuksineen ja tuosta aatteesta oli tullut todellisuuden ainesosa. Espanjalainen on huolissaan, ettei uusia ihanteita ole tullut tilalle. Hän pitää vaarallisena, että tuo itseään korostava, perspektiivinsä menettänyt, menneisyyteensä välinpitämättömästi, jopa kiittämättömästi suhtautuva eurooppalainen ei tyytyväisyytensä keskellä ollut tarkentanut tietoisesti katsettaan vallitseviin olosuhteisiin ja ymmärtänyt tehdä niitä koskevia aktiivisia valintoja ja ratkaisuja. Sellaisia, joissa on otettu huomioon menneisyyden suoma anti, tietotaito ja esimerkki. Hän käyttää ilmaisua "sivilisaation välineistön perinne".
Edellä kuvattua, vallitsevaa kyseenalaista taivaspaikka- ja paratiisikokemusta vasten piirtyväksi, ainoaksi konkreettisena piirtyväksi haastajaksi kirjoittaja nostaa syndikalismin ja fasismin, joihin hän pelkää epävarman ja "tyhjään sieluunsa sulkeutuneen" mediaanimassan yllytettynä tuntevan viehätystä. Espanjalainen arvioi sekä fasismia että kommunismia eräänlaisiksi kokeiluiksi. Euroopassa tuolla hetkellä viriävää nationalismin muotoa hän pitää pelkkänä kiihkoiluna, etsittynä verukkeena, jonka varjolla vältetään ryhtymästä rakentavaan yhteistyöhön. Kirjoittaja toivoo, ettei kaikkia kasvun resursseja haaskattaisi valheisiin nojaavista epätotuuksista, mutta ei myöskään yksiulotteisista totuudellisuuksista ammentavien ismien varaan. Euroopassa näyttäytyy kirjoittajan mukaan ensimmäistä kertaa vallankäyttäjäksikin päätyvä ihmistyyppi, joka ei välitä siitä, onko hän oikeassa vai ei, kunhan hän vain keinolla millä hyvänsä saa ajetuksi tahtonsa läpi.
Kapinan toista muotoa kirjoittaja näkee väkivaltaisuutta ilmentävässä oma-aloitteisessa liikehdinnässä, jolla julkisen elämän kulkuun tahdotaan joillain nurkkapatrioottisilla Välimeren rantamilla puuttua. Sen sijaan, että liberaalia demokratiaa olisi ryhdytty päivittämään houkuttelevammaksi ja toimivammaksi –esim. muuttamalla vaalipiirejä todellisia olosuhteita vastaaviksi – sille oli päästetty muotoutumaan anti-tyyppinen, suoraa toimintaa suosiva, aggressiivisuutta kaihtamaton, sitä ruokkiva haastajataho, ja tässä prosessissa köllöteltiin päivä kerrallaan, päivästä toiseen. Ortega Y Gasset penää sellaista sivistystä, jossa olisi "kulttuuria" ja tarkentaa pikaisesti, että "ei ole kulttuuria ilman laillisuusperiaatetta, joihin kansalaiset voivat vedota, ei ole kulttuuria, jos väittelytoverimme ei välitä pysyä totuudessa, ei ole kulttuuria, ellei talouselämää hallitse järjestelmä, jonka turviin kaikki osapuolet voivat keskinäisissä suhteissaan asettua".
Kirjoittaja pitää nationalistista ylivirittyneisyyttä kapinana, joka kohdistuu kapinoijaa itseään vastaan. Hänen näkemyksensä on, ettei yhtenäisyydelle perustuva, yhtenäisyyttä edellyttävä, kestävä valtio, kansa, yhteiskunta rakennu tai säily minkään ääri-ilmiön varaan ja siivittämänä. Mussolinin monomaanisessa ja henkilöpalvontaa korostavassa "kaikki valtion puolesta; ei mitään ohi valtion; ei koskaan valtiota vastaan" -uhossa kiteytyy espanjalaisen mukaan esimerkillisesti ajalle ominainen historiattomuus ja kiittämättömyys. Ei tajuta, että niin Mussolinin röyhkeästi omaksi temmellyskentäkseen kaappaama yksittäinen, valmiiksi organisoitu valtio kuin koko eurooppalainen sivilisaatiokin on aikaisempien sukupolvien ketjun monisyisen työn ja edellisellä vuosisadalla läpilyöneen liberaalin demokratian tuotoksena syntynyt lahja, jota on vaalittava varuillaan. Nyt sitä pidetään yhtä itsestään selvänä kuin hengitysilmaa. Kirjoittaja pelkää, että tuohon hengitysilmaan sekoittuu myrkyllinen suuntaus, jonka nimissä enemmän tai vähemmän vaivihkaa, pikku hiljaa painostetaan ja päädytään palvelemaan tasapäistäviä virtauksia ja käytänteitä.
Täältä sadan vuoden päästä, historioitsijoiden välittämän tiedon saattelemana ei voi olla lisäämättä, että Ortega Y Gasset ei välttämättä voinut hahmottaa kehityskulkua, joka oli jo ajanut Euroopan ensimmäiseen maailmansotaan – jossa Espanja kylläkin onnistui säilyttämään sivullisuutensa eikä kirjoittaja niin ollen kenties ollut "tarpeeksi" sodan koskettama. Samalla kun hän arvioi niin fasismin kuin kommunisminkin olevan joitain kokeiluja, kirjasta jää puuttumaan yksi näkökulma. Fasismin käyttövoimaa, nationalismia, pidetään tänään kenties ilmeisimpänä taustatekijänä ensimmäiselle, "suurelle sodalle". Nationalismin throwback-tyyppisen uudelleenaktivoitumisen fasismin muodossa olisi voinut nimetä voimaksi, joka räjähti toiseksi maailmansodaksi. Espanjalainen ei voinut kirjoittaessaan ennustaa, kuinka kansallissosialismi alkaisi ammentaa yhä enemmän kierroksia kommunismin vastustamisesta, mikä puolestaan kiihdytti stalinismia, Neuvostoliiton kokemaa uhkaa ja laajenemispyrkimyksiä. Vastavoimat ruokkivat toisiaan. Suomessa – mitä ymmärrettävimmistä syistä – Lapuan liikkeen selkein liikkeelle paneva voima lienee ollut nimenomaan kommunismin pelko.
Ortega Y Gasset tasapainoilee vallalle päässeen perikatokäsitteen kanssa. Osa eurooppalaisista sen oli jo ostanut, ja mikä pahinta, kyseisen hokeman kaikuessa kirjoittajasta näyttää siltä, että myös muu maailma on taipuvainen omaksumaan käsityksen Euroopan kykenemättömyydestä hallita itseään, maailmasta puhumattakaan. Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa espanjalainen pitää niiden nuoruuteen viitaten valtioina, joiden sivilisaatiot ovat perin vaatimattomia, eikä niiden "varsinainen historia" ollut vielä alkanut. Siinä missä "Länsimaiden perikadon" kirjoittaja oli nähnyt pelkkiä Eurooppaa koskevia uhkakuvia, espanjalainen tahtoo painottaa kriisiolosuhteen tervettä ja mahdollisuuksia merkitsevää näkökulmaa ja vetoaa, eikö kaiken massaan ladatun elinvoiman voisi vallitsevaa väliaikaisuuden tilaa ja tunnetta uhmaten alkaa valjastaa palvelemaan uusia ihanteita. Ainoan perikadon Ortega Y Gasset suostuu näkemään siinä tapauksessa, että eräänlaisesta henkisestä lamaantuneisuudesta nousseelle toimintakyvyttömyydelle ja liikkumattomuudelle annetaan periksi.
Hän selvästikin unelmoi yhdentyneestä Euroopasta. Toisin kävi, tuolla erää.
Espanja ajautui kuuden vuoden kuluttua kirjan julkaisemisesta sisällissotaan. Toisen maailmansodan eräänlaiseksi alkusoitoksi osoittautuneessa yhteenotossa tasavaltalaiset ja kansallismieliset taistelivat voimatasapainosta ja päätäntävallan muodosta. Koko läntisen maailman huomiopiste siirtyi Espanjaan. Vapaaehtoisia mm. Suomesta ja Yhdysvalloista jalkautui taistelemaan paikan päälle. Euroopan valtiot –myös Neuvostoliitto – joutuivat tekemään ratkaisunsa osallisuutensa ja tarjoamansa aseavun suhteen. Hitler kävi lopulta käynnistelemässä täyttä tuhovoimaansa. Hän auttoi aateveljiään varmistamalla espanjalaisten riidalle ratkaisun Guernican taivaalta käsin ottaen samalla kyseenalaisen historiallisen kunnian yhdestä ensimmäisten joukkoon lukeutuneista siviilikohteeseen kohdennetuista sotatoimista. Viiden kuukauden kuluttua hyökkäyksen kohde oli Puola. Alkoi toinen maailmansota.
Omilla keinoillaan Euroopan yhdentämistä ajaneen Napoleonin Espanjaan kohdistanutta valtausta Ortega Y Gasset kommentoi toteamalla, että vaikka tämä läpi pääsikin, olisi ollut eri asia kyetä pysyvästi asettumaan valtaistuimelle väkivalloin anastettuja maa-aloja, ihmisyhteisöjä ja heidän mielipiteitään hallitsemaan. Mitä on henkinen valta ja sen mukainen vastuun kantaminen? Espanjalaisen mukaan poishäädetylle miehittäjälle oli sittemmin kohdistettu huomautus.
Oliko Napoleon tullut ajatelleeksi, että "pistimillä voi tehdä mitä tahansa, Sire, paitsi istua niillä".
7. 6. 2025.
_____________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁Jose Ortega Y Gasset: Massojen kapina (1930). Suomennos: Sinikka Kallio-Visapää. Otava. 1952.
⦁Hannu Himanen: Missä enkelitkin pelkäävät. Hyökkäävä Venäjä ja Suomen turvallisuus. E-kirja. Docendo. 2024. Alkusanat. Sitaatti Alexander Popen teoksesta "An Essay on Criticism" (1711) Kirjoittajan suomennos.
⦁Sitaatti Alexander Popen teoksesta "An Essay on Criticism" (1711) Suom. Elof Kristianson.
⦁Yle Areena. Arkistovieraana Tove Idström. 8.3. 2018.
⦁Yle Areena. A-studio. Niinistön turvallisuusraportti. 30.10. 2024.
⦁Jaakko Hämeen-Anttila: Mare Nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava. 2006.
⦁Georg Henrik von Wright: Ihminen kulttuurin murroksessa. Otava. 1996.
⦁Timo Miettinen: Demokratian aika. E-kirja. Teos. 2024.
⦁Ajasta aikaan. Eurooppalainen ihminen. WSOY. 1994.
Kommentit
Lähetä kommentti