Mikäs pahan tappais

                                   Mikäs pahan tappais, Jumala ei huoli ja piru ei pidä kiirutta.
                                                              

                                                           -suomalainen sananlasku-

Ikoneja. Tuliaisia Moskovasta.
2017. Tuohus. Valmistettu 
Valamon luostarissa.
 

Aamun uutisvirrasta saattoi poimia otsikon, jonka mukaan Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan alkaa seuraava vaihe. Se kuulema sisältää toisilleen vastakkaiset käsitteet sodan laajeneminen ja sodan lopettaminen. Molempiin valmistaudutaan. Aha, okei. Ei jaksaisi enää seurata tätä turruttavaa raportointia. Toisaalla annetaan ymmärtää, että Ukrainan joukot ovat ryhtymässä hyökkäyssotaan. Jos olisi onnistunut virittäytymään oikealle taajuudelle, sitkeiden ukarainalaisten siirtymä puolustautumisvaiheesta alueiden takaisinvaltaukseen olisi kenties tuonut päivään uudenlaista myötäelon virtaa. 

Ei tuonut. 

Sen sijaan huomasi oppilaiden taksikuljetuksia odotellessaan ajautuvansa ajatusleikkiin, jossa työpaikalle kaikessa rauhassa lipuvat kanssaihmiset muuttuivat potentiaalisiksi taistelijoiksi. Mitä jos näillä koulurakennusta lähestyvillä aikuisilla olisikin ollut repuissaan vähintään Molotovin cocktail -valmiudet? Tai joitain muita aseita? Mitä jos kaikki heidän opetus- ja kasvatustyöhön tarkoitettu ja viritetty luovuutensa olisikin kääntynyt yhtäkkiä asentoon, jossa työstä saatavan mielihyvän tavoittelussa tarvittava, energisoiva, rakentava ja progressiivinen aggressiovoima olisi olosuhteiden pakosta kokonaan menettänyt tasoittavan, turvaa tavoittelevan vastaparin, suojelelevan attektio-voiman ja nitkahtanut syttymisherkäksi tuhovoimaksi? ⁽ * Mitä jos opetuksen ja oppilashuollon henkilöstö olisikin varautunut kiilusilmäistä likvidointivalmiutta tihkuen ottamaan vastaan lähiössä väijyvien vihollisten aggression ja vastaamaan siihen samalla mitalla – käsivarret valmiiksi aktivoituneina, näkymättömät pienet ilmapallot kainaloiden alla? Valmiina tappamaan? 

Katseemme olisivat kohdannneet tuulikaapissa. Olisimme jakaneet yhteisen, vakaan ja sanattoman

omistautuneisuuden: tulta päin!

Ehkä virtaa olisi löytynyt. Todennäköistä lienee, ettei kukaan meistä olisi tosi paikan ollessa kyseessä kovin herkästi tohtinut juosta pakoon vastuuta. Olisimme olleet valmiita suojelemaan omiemme elämää.

Välitunnilla oppilas hihkui kirkasotsaista intoa läppärin äärellä tietokonepelinsä pauloissa, että kuole kuole. Oli kuulema jokin ihan uusi peli, hullut pelit -sivusto sen eteen oli tuonut. 

Kaiken voi kuitenkin sanoa olevan hyvin. Tytön mieli oli virittäytynyt leikkiin, pelaamaan – vain teemaa sivuten. On herkistyneimilläänkin hyväksyttävä, että pelihahmojen tuhoaminen on oleellinen osa tietokonepelien henkeä.

Ainakaan näiden lasten maailma ei ole virittäytynyt siihen todellisuuteen ja mielentilaan, jossa koko Eurooppa tuntuu olevan kohta aseistautunut hampaita myöten. 

Kristikunta kantaa omanlaistaan lentävien lauseiden mieliin ehkä huomaamattakin iskostunutta kokoelmaa, joista tunnetuimpien joukosta nousevat sellaiset hokemat kuin joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ja jos joku lyö sinua oikealle poskelle käännä hänelle vasenkin. 

Kuten aamun ajatusleikki näköjään osoitti, näiden sanontojen ohjeistuksesta piittaamatta on ikäänkuin kokeellisesti asetuttava noudattamaan tapa tai tule tapetuksi -mentaliteettia, kun mielii samastua ukrainalaisten tilanteeseen. 

Paha paikka.

Eilen kahdeksasluokkalaiset käsittelivät kylmän sodan aikakauden sotia. Kun sivuttiin tiettyjä seikkoja, opettaja muotoili lauseen että Vietnamin sota oli kauhea. Oppilas reagoi salamannopeasti, että eivätkö kaikki sodat ole kauheita. Opettaja tarkensi, että niin, yleensä sodassa armeijat taistelevat, sodassa on omat sääntönsä. Vietnamin sota kohdistui myös siviiliväestöön, aivan kuten Venäjän sotatoimet Ukrainassa tänään. 

On tehty selväksi, että Venäjä hakee Ukrainaan kohdistamaansa hyökkäyssodalle oikeutusta uskonnosta. 

Paha kyllä, on manattava. On toivottava, että Kreml menettää taidolla taktikoidun, valheilla tilkitsemänsä rakennelman, jonka takana se tietää totuuden. On toivottava, että tämä helvetti loppuu, että kyseiseltä hallinnolta loppuu virta, että se joutuu pyörtämään kirotun päätöksensä sotia ja laskemaan aseensa  – koska edellytykset jatkaa tuhoamista ja tappamista ehtyvät, tavalla tai toisella.

Hengitämme samaa ilmaa. Hyödynnämme samoja ehtyviä Maan resursseja. Emme varmuudella tiedä, mihin lukkoonlyömämme suunnitelmat riittävät maailman mittakaavassa, mutta kaikkien on tehtävä osansa. On selviydyttävä.

Riippuvuussuhde takaa, ettemme selviä tästä ilman toisiamme.

Ei tahtoisi joutua kuvittelemaan, miltä tuntuu tappaa, tahtoisi keskittyä ajatukseen kestävän tulevaisuuden rakentamisesta .

Paha sanoa, itäinen naapuri, mutta on toivottava, että sodan alttarille sytyttämästäsi tuohuksesta sammuu sen saatanallinen tuli. 

Pian.

                                                                                                                                        23. 3. 2022. 

_________

Viitteet:

 * ⁾  Kari Kurkela: Mielen maisemat ja musiikki - Musiikin esittäminen ja luovan asenteen 

      psykodynamiikka. Sibelius-Akatemia. Musiikin tutkimuslaitos. Helsinki. 1993. ss. 204-208.