Äiti Venäjän lukemattomat äänet
"Olen huomannut, että tavalliset ihmiset - sairaanhoitajat, keittäjät ja pyykkärit - ovat kaikkein rehellisimpiä. Voisi sanoa, että he löytävät sanat itsensä sisältä eivätkä sanomalehdistä tai kirjoista, joita ovat lukeneet --- Kunpa voisin kirjoittaa sotakirjan, joka saisi sodan tuntumaan niin oksettavalta, että pelkkä ajatuskin olisi vastenmielinen. Mieletön. Että itseään kenraaleitakin oksettaisi.. --- Kyllä: he [haastateltavat naiset] itkevät paljon. Huutavat. Nielevät verenpainelääkkeitä, kun olen lähtenyt. Soittavat ambulanssin. Mutta silti he pyytävät: "Tule luokseni. Sinun on ehdottomasti tultava. Olemme olleet niin pitkään vaiti. Olemme olleet vaiti neljäkymmentä vuotta..."
-Svetlana Aleksijevitš-⁽ ¹
 |
Vaaliuurna. Käytössä Porvoossa 1907-1988. Suomen kansallismuseo. 2019. |
Kauan sitten, kun meillä ei vielä ollut yleistä, yhtäläistä äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta, vaikuttamisen keinovalikoimiin kuului ns. passiivinen vastarinta. Jos sattui niin, että keisari oli tulkinnut Suomen suuriruhtinaskunnan perustuslakia sopimattomalla tavalla, osa kansalaisista kieltäytyi noudattamasta ns. myöntyväisyyslinjaa. Niinpä esim. valtiopäivien ohi toimeenpannun, uuden asevelvollisuuslain (1901) mukaiset, kirkon saarnastuolista annetut kutsuntakuulutukset peittyivät korostetun pontevaan ja kovaääniseen virrenveisuuseen.
Ei ole kuitenkaan todennäköistä, että tässä yhteydessä oli kyse itkuvirsigenrestä. Voisi kuvitella, että sivistyneistö, jonka lukemistoon sinänsä arvostettu kansallisromantiikan kultakauden merkkiteos Kalevala lienee etupäässä lukeutunut, ei nostanut häpeäkulttuuria edustavaa itkuvirsiperinnettä muuutenkaan kovin näkyvään asemaan. Yleisestä suhtautumisesta kertoo, että Pietari Suuri oli aikoinaan kieltänyt moisen vollotuksen. ⁽⁴ Sen katsottiin erittävän ympäristöön jotain vastenmielistä.
Joka tapauksessa kerrotaan, että fennomaanien perustuslaillisen siiven harjoittama siviilirohkeus esivallan vastustamisessa olisi myöhemmin kantautunut itsensä Mahatma Gandhin tietoon.⁽⁵ Vaikka laittomat asevelvollisuuskutsunnat jakoivat Suomen kansan kahtia, Venäjän toimiin myöntyväisempien oli myönnyttävä tunnustamaan, että tottelemattomuus puolusti paikkaansa: kutsuntojen boikotointi johti Venäjän luovuttamiseen. Suomalaiset vapautettiin henkilökohtaisesta asevelvollisuudesta, joka olisi tarkoittanut kansalaisten osallistumista koko Venäjän valtakunnan kattaviin sotavoimiin. Venäjän-Japanin sotaan (1905) täältä ei lähdetty. ⁽ ³
Tyytymättömyys vallitseviin oloihin toimi kumouksellisena sytykkeenä uudelleenjärjestäytymiselle sekä Venäjällä että Suomessa. Yksinvaltainen monarkia sai ensimmäisen nykyaikaisen kansanedustuslaitoksen, valtakunnanduuuman, Suomi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä yksikamarisen eduskunnan säätyvältiopäivien tilalle v. 1906. Kiireisenä vuonna 1917 Keisarikunnan kaaduttua naapurilla ehti olla välivaiheensa. Kun V. I. Lenin julisti vallankumouksen toteutuneen, hän otti sitä ajaneen puolueen haltuunsa ja muodosti hallituksen.⁽ ⁶ Kun Suomen itsenäisyys tunnustettiin, meille oli ehtinyt jo autonomian aikana kehittyä kansalaisyhteiskunta.⁽ ⁷ Olimme myös suhteellisen harjaantuneita äänioikeuden käyttäjiä, vaikka ylintä päätäntävaltaa, ohi eduskunnan, olikin keisari käyttänyt.
Pääsimme jatkamaan omaa, nykyaikaista demokratiakehitystämme. Voi perustellusti väittää, että kansallinen voimatasapaino on täällä suhteellisen terveellä pohjalla. Varsinaista kapinaa ei tarvitse pelätä. Se on hyvä. On sanottu, että kapinassa ei ole koskaan voittajaa, että rikollisia osapuolia on kaksi: kapinan tekijä ja se jota vastaan kapina suunnataan. Ainoa vaan, että kapinoitsija kantaa yksin lain edessä vastuun, vaikka toinen osapuoli on toimillaan antanut syyn rikokselle. ⁽ ⁸ Nykyaikaisessa demokratiassa kapinavoimat pyritään kanavoimaan yleisiin vaaleihin. Tällaisessa hallintomallissa tilaa saavat ihmisoikeudet ja hengittävä kansalaisyhteiskunta, joka takaa kaikille vapauden toteutua ja ilmaista itseään.
On summattu, että Suomi on pieni kansa, jolla ei ole varaa tehdä virheitä. Täällä on varsin paljon mietitty Venäjää. On tiedossa, että yhtenä johtoajatuksena suhteessa muihin heillä on, ettemme me täällä voi tietää, emme ymmärtää Venäjän kansan ominaislaatua omista mittapuistamme käsin. Olemme rohjenneet varovaisesti muotoilla, että perustuslakiin merkitty demokratia ei historiallisista syistä Venäjällä – tuolla joskus kolmanneksi Roomaksikin itsensä identifioineella suurvallalla – voi merkitä samaa kuin joissain muissa yhteiskunnissa. ⁽⁹
Ymmärtäminen ei auttanut. Kyynelehtelemisensä lomasta voi todeta, että epäonnistuttu on. Kulunut sanonta historian lehden kääntymisestä on taas nousussa. Rauha Euroopassa on mennyttä rajanaapurimme ylimmän johdon päätöksellä. Luottamus on kadonnut. Tarkempi analyysi johtaa kiteytykseen, että no niinpä on, mutta että epäluottamuksen käärmettä on ajettu pyssyyn puolin ja toisin vaikka väkisin, valehtelemalla. Tuntuu tosin, että juuri nyt sotaan johtaneita syitä ja keinoja ei kannata paljon spekuloida. Vahinko on jo tapahtunut.
Kieli on muuttunut täällä pelon kieleksi, jonka sisältö kääntyy kovin herkästi kohti pelastautumista ja aseita. Voitto löytyy jostain sieltä? Primitiiviset puolustusreaktiot ja suojelurefleksit nostattavat terästäytynyttä, kiihkeäpulssista uhoa, joka eskaloituu helposti. Sodan työkaluina käytettävät pakotteetkin näyttävät johtavan pahimmassa tapauksessa kierteeseen, joka vain lisää railoa ns. idän ja lännen välillä.
Tämän painajaisen ei pitänyt käydä toteen. Mehän kommunikoimme. Ymmärsimme. Uskoimme, toivoimme.
Luotimme.
1. 3. 2022.
_________
Viitteet:
¹ ⁾ Svetlana Aleksijevitš: : Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tammi. 2017.
² ⁾ Timo Vihavainen: Vladimir Suuresta Putiniin. Otava. 2015. s. 215
³ ⁾ Eino Jutikkala, Kauko Pirinen: Suomen historia. Weilin+Göös. Helsinki. 1966. s. 287, 291.
⁴ ⁾Tuomas Rounakari: Kyynelten laulu -tunne itkuvirsien luomisprosessissa ja musiikillisissa rakenteissa.
Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. Musiikkitiede. 2005. s. 15.
⁵ ⁾Thomas Wallgren M. Gandhin syntymän 150-vuotisjuhlavuoden keskustelutilaisuudessa. Järj.
Suomen Rauhanpuolustajat ja Svenska Fredsvänner. Rosebud-kirjakauppa. Helsinki. 2.10. 2019.
⁶ ⁾ Heinimaa, Heinonen, Kallio, Seppänen: Lenin-museo. Työväenmuseo Werstaan julkaisuja. 2018. s. 24.
⁷ ⁾ Henrik Meinander: Suomen historia. WSOY. 2006. ss. 1541-60.
⁸⁾ Oiva Ketonen: Kansakunta murroksessa. Kesä 1918 ja sen taustaa. WSOY. 1983. s. 154.
⁹⁾ Antti Karppinen: Sirppi, vasara ja tähti. WSOY. 2006. s. 309
Kommentit
Lähetä kommentti