Hiljaisuudessa havisevat rauhankyyhkyjen siiveniskut – missä on turvallisuus, jota turvata?

When language fails, violence becomes a language.

                                                                                                         

                                                                           - Elie Wiesel -

                                                                                    

   

                                                      René Magritte: La grande famille. 1963.

YK:n turvallisuusneuvoston kokoustamisien striimauksia seuratessa Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alkutahtien äärellä helmikuussa 2022 kannanottojaan laativien ja artikuloivien jäsenmaiden edustajia tuntui ympäröivän tyylikkäästi järjestäytynyt tyrmistyneisyys. Mietti, tiedostavatko viisi vakituista veto-oikeudet omaavaa jäsenmaata, mitä niiden arvovaltaa tihkuvan, patoutuneen hiljaisuuden suojissa suoritetut äänestykset konkreettisesti merkitsevät? Ymmärtävätkö he, mitä kaikkia karmeuksia tuolla hyvin akustoidulla, tyylikkäästi valaistulla, rauhanmuraalin koristamalla areenalla voisi estää tapahtumasta? 

Kun Ukrainan presidentti osallistui ensimmäisen kerran turvallisuusneuvoston istuntoon huhtikuussa 2022 videopuhelimitse, puheenvuoron yhteydessä esitettiin materiaalia juuri Venäjän armeijan miehitykseltä takaisin vallatusta Butšasta. Presidentin sanallistamaa verilöylykuvausta täydensi video, jonka päätyttyä turvallisuusneuvoston kokoustajien yllä vaikutti lepäävän aivan omanlaisensa hiljaisuus.

Ihailtavaa, kenties juuri briteille luontaista hillintää ilmentäen tuolloinen puheenjohtaja asetti sanansa jatkaakseen kokousta ja mahdollistaakseen jäsenmaiden edustajien ennalta valmisteltujen kannanottojen kuulluksitulemisen. Sanattomana kommenttina nopeasti kuvassa näkyvä Ukrainan YK-lähettiläs, hänen todennäköisesti kohonneen verenpaineen nihkeyttämät kasvonsa ja hermostuneesti kynää pyörittelevät kätensä olivat kuin viesti toisesta maailmasta ja todellisuudesta. 

Presidentin mukaan oli odotettavissa, että kyseisistä toimista tultaisiin kuulemaan erilaisia versioita ja että vastuuta tultaisiin väistämään syyttämällä muita. 

Ukrainalainen muistutti, että YK:n peruskirjan ensimmäinen artikla kiteyttää organisaation tarkoituksen: rauhan ylläpitämisen. Hän kysyi, että jos ja kun tästä ei kyetä pitämään kiinni, mitä merkitystä on muillakaan artikloilla?  Presidentti nosti esiin turhauman, että mitään ei oltu tehty samankaltaisten tilanteiden välttämiseksi Somaliassa, Afganistanissa, Jemenissä, ei Libyassa – ja nyt oltiin tässä. Missä olisi se turvallisuus, jota turvallisuusneuvosto voisi turvata? Hän varoitti, että niin kauan kuin ei löydettäisi keinoja globaalin turvallisuuden arkkitehtuurin uudistamiseksi, valtiot turvautuisivat enenevässä määrin asevarantojensa kartuttamiseen sen sijaan, että vedottaisiin kansainväliseen oikeuteen konfliktien ratkaisemisessa. 

Yllättävää huomata, että Venäjän presidentin Münchenin turvallisuuskokouksessa v. 2007 pitämässä puheessa päädytään nostamaan esille aivan samoja seikkoja mm. Yhdistyneitä kansakuntia koskien. 

Korostettuaan aluksi turvallisuuden koostuvan paljon muustakin kuin sotilaallisesta ja poliittisesta tasapainosta – kuten maailmantaloudesta ja sivilisaatioiden välisestä vuoropuhelusta – venäläinen harmitteli kansainvälisen sääntöpohjaisuuden periaatteen yhä enenevää halveksuntaa ja sotilaallisen voiman ylikäyttöä, joka tekisi poliittisten ratkaisujen löytämisen mahdottomaksi. 

Hänen näkemyksensä mukaan kyseistä epäkohtaa taustoitti yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän voimakas vaikutus ihmisten käyttäytymistä sääteleviin yleisiin oikeusohjeisiin. Yli maan rajojen ulottuvat yksipuoliset heijastumat muun maailman talouteen, politiikkaan, kulttuuriin sekä kasvatukseen herättivät myös huolta.

Summattuaan, että oliko todellakin niin, ettei ilman joukkotuhoaseiden luomaa pelotetta kyettäisi kunnioittamaan demokraattista päätöksentekoa ja lakeja, Venäjän presidentti tahtoi painottaa, että ainoa mekanismi, jolle voisi ja kannattaisi sälyttää päätösvalta sotilaallisen voiman käytöstä viimeisenä keinona olisi Yhdistyneet kansakunnat.

Ei voi kuin ihmetellä kyseisen ajatuksen yhdenmukaisuutta ukrainalaisen YK:n turvallisuusneuvostolle syyskuussa 2023 esittämän Peace Formula' n, rauhan kaavan kanssa. Rauhan turvaamiseksi ja sotien välttämiseksi valtion rajoja loukkaavan täysimittaisen tunkeutumisen kohteeksi  päätyneen maan presidentti ehdotti laajennettua ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka puitteissa mikä tahansa yleiskokouksen jäsenvaltio olisi velvoitettu hyvissä ajoin havaituista uhista ja hyökkäysarmeijan varustamisista raportoimaan, jotta niihin voitaisiin asianmukaisilla pakotteilla ja oletettavasti muillakin rauhanturvaamiseen tähdättävillä toimenpiteillä vastata.

Kun sota Ukrainassa saadaan päättymään, seurannee vaihe, jonka aikana kartoitetaan ja tutkitaan, mitä kaikkea Venäjä on tahtonut hyökkäyksellään sanoa, miten sen sanoma artikuloituu ja historiaan tallentuu.

Ennen kaikkea, mitä Venäjä kenties tahtoo koko läntisen ryhmittymän juuri nyt ymmärtävän ja mihin kaikkeen Ukrainan taipuvan ennen kuin suostuu edes hetkeksi aseensa laskemaan rauhanneuvottelujen edistämiseksi? 

Onhan lähtökohtaisestikin niin, kuten alun sitaatissa muotoillaan: kun kommunikaatio epäonnistuu, väkivalta alkaa puhua.

Yhdistyneiden kansakuntien merkityksen katsotaan vähentyneen. Viimeisimpien konfliktien ratkaisuyritysten suhteen sen voi joka tapauksessa nähdä tarjonneen mahdollisuuden kokoontua kuulemaan osapuolia ja koettaa liennyttää tilanteita. Tekee mieli kysyä, miksi vaivoin kokoon kasattua instituutiota ei voisi yrittää terästää ja virittää uudelle taajuudelle, onhan kyseinen areena kuitenkin  valmiina, olemassa.