Odotettu hetki viimein löi – "ikuisen rauhan ajan" utopioiden jäitä poltellessa?
Kun minun täytyy esittää brutaali kysymys, sanon aina: "Nyt esitän teille brutaalin kysymyksen." ----
Kysymykset ovat julmia, koska totuuden etsiminen on jonkinlaista kirurgiaa. Kirurginen toimenpide tekee kipeää.
- Oriana Fallaci -
Historia esittää katkeamattoman saannon. Siinä tulee myös todistetuksi, että luovutuksen yhteydessä
tapahtui muutos.
-Paavo Haavikko -
Eläköitynyt koronavuosien seurauksena vapaaehtoistyöhön aktivoitunut peruskoulun matematiikan opettaja kiteytti jossain vaiheessa vielä suhteellisen tuoretta Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, että päättäjät tahtovat sotia, eivät tavalliset ihmiset.
Helsingissä vuosikymmeniä sitten toimineen
juutalaisen kauppiaan, Nena Kafkan,
liikkeestä ostettu
Damaskoksen mikromosaiikkilaatikko.
On vihdoin aika alkaa kehiä rauhaa selvästikin konkreettisemmin toimin. Kiihtyväksikin pelättyä ja koko ajan mahdollisesti yhä yltyvämmäksi eskaloituvaa, suoranaiseksi sotien sarjaksi muuntuvaa apokalypsiaa lähdettiin purkamaan Israelin-Palestiinan – tämänkertaisesta – aseellisesta konfliktista.
Ihanaa nähdä mediavirrassa myhäileviä presidenttejä, ministereitä ja suurlähettiläitä, juhlivia ihmisiä kaduilla, vapautettujen panttivankien iloa. Kaikki vaikuttaa sujuneen kuin tanssi, valmiit USA:n presidentin edellisellä kaudella pohjustetut Abraham-sopimukset vaan otettiin yks kaks uudestaan kehiin ja päätettiin ne hyväksyä.
Kaksi vuotta kestäneen armottoman kostonkierteen voinee volyymiltaan arvioida hakevan vertaistaan kyseisen alueen historiassa.
Yhtä Israelin perustajahahmoa hienosti junailtu tila – joka mahdollisesti lupailee suorastaan orastavaa maanrauhaa – takuulla riemastuttaisi.
Valtion syntyyn vahvasti vaikuttaneeseen, sittemmin Israelin pääministeriksi nimetyn Golda Meirin kertoma, jännittäviä ja dramaattisia mielikuvia herättänyt tarina on jäänyt mieleen. Miksi? Koska siitä välittyvä konkreettinen ja elävä kuvaus oli viittaus siihen, kuinka juurikin maiden johtajilla on – otaksuttavasti hallitsemattomimpia kansannousupohjaisia vallankumouksia ja kapina-alkuisia konflikteja lukuunottamatta – valta valita ja päättää, julistaako sota vai ei. Myös, päättääkö se vai ei.
Israelin itsenäisyyden julistamisen katsottiin sopivan Iso-Britannian ja Kansainliiton nimissä kulkeneen mandaatin päättymisen yhteyteen 14. päivänä toukokuuta 1948.
Valtion syntyprosessissa mukana olleena Meir oli katsonut aiheelliseksi pitää yhteyttä Jordanian kuningas Abdullahiin. Vaikkei taisteluita arabien kanssa kuulemma voitukaan enää toukokuun määräajan lähestyessä estää käynnistymästä, Meir yritti rajata konfliktin laajuutta Abdullahin tuella ja kanssa. Meirin oli määrä alkaa salakuljettautua Palestiinasta Jordanian puolelle arabien ja juutalaisten väistämättömän yhteenoton mittavuutta minimoiviin toimiin tähtäävään neuvonpitoon 10. toukokuuta, viime hetkellä, vain muutamaa päivää ennen itsenäisyysjulistusta. Hän verhoutui arabinaisen asuun peittääkseen henkilöllisyytensä tulenarassa, sotimiseen valmistautuvien legioonien miehittämässä maastossa. Meir kertoo muistelmissaan reitin kulkeneen ensin lentoteitse hankalissa sääoloissa Jerusalemista Tel Aviviin, josta seurue jatkoi maanteitse useampien etappien kautta, peitetyin ikkunoin varustettujen autojen kyydissä, päätyen vihdoin Ammaniin, Abdullahin palatsiin.
Meir kuvaa muistelmissaan kuinka Jordanian kuningas Abdullah oli vakuuttanut Meirille tekevänsä kaikkensa, ettei maa liittyisi osasta Arabiliiton valtioista koostuvaan sotilaskoalitioon. Tämä oli sanonut beduiinina olevansa kunnian mies ja ettei hän koskaan rikkoisi naiselle antamaansa lupausta, joten Meirillä ei olisi syytä olla huolissaan.
Vaikka oli kuitenkin käynyt ilmi, että Jordania oli jo liittynyt kyseiseen koalitioon, Meir tahtoi vielä varmistua, josko olisi ollut mahdollista vedota kuninkaaseen, että tämä olisi voinut pysyä sodan ulkopuolella, jolloin Irakin olisi ollut paljon vaikeampi ylittää Palestiinan raja ja liittyä hyökkäykseen Israelin joukkoja vastaan.
Kun Meir oli löytänyt tiensä Abdullahin palatsiin, hän luonnollisesti kysyi, oliko tämä todella pettänyt lupauksensa. Kuningas vastasi, että hän oli lupauksen tehdessään luullut hallinneensa omaa kohtaloaan ja kyenneensä tekemään sen mitä piti oikeana, mutta sittemmin oppineensa, ettei niin ollutkaan. Hän oli ollut aikaisemmin yksin ja nyt tilanne oli eri. Maita oli nyt viisi. Mukana olivat myös Egypti, Syyria, Libanon ja Irak. Silti hän sanoi uskovansa että sota olisi voinut olla vältettävissä.
Abdullahia kiinnosti, miksi Meirillä ja kumppaneilla oli niin kiire, mihin tämä vastasi, että voiko ihmisiä, jotka ovat odottaneet kaksituhatta vuotta pitää kärsimättöminä. Hän ei innostunut Abdullahin ehdottamasta muutaman vuoden odottelusta eikä siitä, että valtion perustajat olisivat luopuneet vapaan maahanmuuton ideasta, suostuneet olemaan osa Jordaniaa, jonka parlamenttiinkin he olisivat saaneet edustuksen. Kuningas lupasi kohdella juutalaisia hyvin eikä sotaan olisi ollut syytä.
Meirille tämä ei vastannut käsitystä siitä, mitä oltiin tavoiteltu. Hänen mielestään ei oltu tehty niin suurta työtä vain siksi että olisi päädytty olemaan edustettuna vieraan maan parlamentissa. Hän kuitenkin ehdotti että he voisivat tavata myöhemmin uudelleen, sodan jälkeen ja sitten kun olisi olemassa juutalainen valtio.
Golda Meir tapasi vuonna 1972 hankalista kysymyksistään tunnetun italialaisen toimittajan, joka kertoo arvostaneensa Meirin vilpitöntä tapaa vastata. Valtioiden aseellisia välienselvittelyjä koskien tämä sanoi sodan olevan suurta typeryyttä ja olevansa vakuuttunut siitä, että tulee vielä päivä, jolloin kaikki sodat loppuvat ja että tulevaisuudessa lapset opiskelevat koulussa sotia käyneiden ihmisten historiaa järjettömänä ilmiönä.
___________
Lähteet:
⦁ Christina De Stefano: Oriana Fallaci – nainen ristitulessa. Gummerrus. 2014.
⦁ Paavo Haavikko: Puhua, vastata, opettaa. Otava. 1972.
⦁ Golda Meir: My Life. G. P. Putnam ´s sons. New York. 1975.
Kommentit
Lähetä kommentti