"Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa, niin vapaus se varmasti koittaa"– Amerikan meininkejä ajasta aikaan

 

 Summassa vaan, niinkun karstuset Amerikkaan.

                                                                             

                                                                            - Keskisuomalainen sanonta

                                                                              1900-luvun alkupuolelta -

                                               

–Kun teillä kerran Euroopassa oli aikomus opiskella, miksi ette siis opiskelisi täällä?

Ovathan Amerikan yliopistot verrattomasti parempia kuin eurooppalaiset.

–Voi olla noin, sanoi Karl, - mutta opiskeluun minulla ei ole rahaa. Tosin olen lukenut jostakin miehestä, joka teki päivät työtä liikkeessä ja opiskeli öisin, kunnes hänestä tuli tohtori ja muistaakseni pormestari, mutta sellaiseen tarvitaan sisua, eikö niin? Pelkäänpä että minulla ei sitä ole. Enkä sitä paitsi ollut mikään koulukynttilä, hyvästijättö koululle ei todellakaan käynyt minulle raskaaksi. Ja täkäläiset koulut ovat kenties vielä kovempia.

–Joko tekin olette tajunnut sen? No hyvä. Sitten olette minun miehiäni.

                                                                                

                                                                                 Frans Kafka: Amerikka. 1927.

                                                                                 (Suom. Elvi Sinervo)

Matka-arkku.
Amerikan siirtolainen Elli. 1913.
Keski-Suomen museo.

Niin paljon on kiittäminen Amerikan Yhdysvaltoja. Eikö muka ole? 

Kuinka me täältä Euroopasta aloimmekaan rynnistää "rapakon toiselle puolelle" 1800-luvulla, koska Amerikka kykeni tarjoamaan sitä, mitä kiihtyvän väestönkasvun ja teollistuvan Euroopan muu kasvupotentiaali ei ehtinyt meille tarpeeksi läheltä, tarpeeksi suurella volyymillä taata: työtä!

Mikä merkitys olikaan USA:n Euroopalle antamalla avulla toisen maailmansodan jälkeisessä jälleenrakennuksessa! 

Ajat muuttuvat ja kehitys kehittyy. Juuri kun ehdittiin sopeutua siihen, että Britannia tahtoi nostaa ankkurin Brexitin myötä ja profiloitua omaksi saarekkeekseen, irti Euroopan Unionista – onneksi ei sentään Euroopasta – on säädettävä maailmanjärjestyskompassia uuteen Amerikan sanelemaan malliin. Arvopohjamme on laitettu luupin alle ja kaikesta keskinäisestä säätämisestä – kuten turvallisuusajattelusta – puhalletaan karstoja pois.

Aika kova koulu. 

Pakko nurista, että vaikka tendenssi on myös ihastuttavan rauhaarakentava jäähyväiset aseille -mentaliteetissaan – onhan sotiminen nyt USA:n nykypresidentin mukaan, taivaan kiitos, aivan "last season", menneen talven lumia –

hyvään vauhtiin saatetut kauppasodat saavat hymyn hyytymään siellä sun täällä. 

Aika kova koulu. 

Siinä missä Amerikka-kriitiikki kohdistui ennen vanhaan siihen, kuinka ne mokomat toteuttivat  maailmanpoliisiuttaan esim. sillä, että USA:n piti mennä puuttumaan ei niin kehittyneiden maiden välisiin konflikteihin lähettämällä joukkoja paikan päälle demokratian edistämisen nimissä, on nyt nähtävissä pyrkimys toisentyyppiseen nurkanvaltaukseen. 

Asiantuntija tulkitsee viritteillä olevia hankkeita tunnistamalla USA:n Ukrainan kaikkinaisessa auttamisessa mineraalisopimuksen muodon ottaneesta ratkaisuehdotuksesta "eteläkoreamaisia" tai "singaporemaisia" piirteitä. Osana Ukrainan rauhanprosessia suunnitellaan sovellettavaksi mallia, josta kaikkien on tarkoitus hyötyä. Kekseliään bisnesidean myötä sijoittaja USA saa rahojaan takaisin, mineraaleja omaankin plakkariinsa ja elvytettävä maa palikoita uudelleen rakentumiseen. Siinä turvaa ja takuita yllin kyllin, enemmän ja parempia kuin mitkään paperinpaloille kirjoitetut sanahelinät. 

Huvittavaa tai ei, samasta sabluunasta voi nähdä olevan kyse provosoivankin riemukkaasti lanseeratussa Gazan Riviera -suunnitelmassa. Yhdysvallat on tarjoutunut jälleenrakentamaan pahasti rempallaan olevan kaistaleen ja palauttamaan sen entistä ehompaan kuntoon. Palestiinalaisiltakin on kuulemma kysytty, ja osa heistä on sen verran kypsynyt vuosikymmenten varrella ja viimeisissä käänteissä, että on hyvinkin valmis muuttamaan heille osoitettuihin kortteereihin, muihin maihin. Jonain päivänä uutisissa vilahti, että paluun mahdollisuuttakin olisi pidetty esillä, mikä tekee tarjouksesta ehdotusta puoltavien silmissä vieläkin reilumman. 

Yhdysvallat vie kriisien keskelle työtä ja kasvua? Sitoutuu. Siirtää tuotantokoneistonsa sinne missä tilausta on?

Jotkut edeltävienkin vuosien ulkopoliittiset siirrot viestivät kenties myös jostain kurssinmuutoshakuisuudesta. Voi nähdä, että Yhdysvaltojen joukkojen poistuminen Afganistanista v. 2021 edusti samanlinjaista ajettelua. Apu tulee käymään sitä tarvitsevien luokse uusin käytäntein? Jos jostain nostalgiakuvastoista voi vielä ammentaa, niin kenties vanhasta kunnon ruukinpatruunamaisesta "isä aurinkoisesta", joka luo työtä ja todennäköisesti kaikki tykötarpeet työtätekevien elämän edellytysten ja laadun takaamiseksi? Näppärää. 

Ei huonompi koulu, tämä?

Kaiken maailman kultakuumeet ja suomalaisissakin sukukronikoissa yhä kulkevat amerikanserkkunarratiivit ovat tietenkin hiipuvia reliikkejä. Suuren, enemmän tai vähemmän pakon saneleman 1800-1900 -lukujen siirtolaisuusaallon kerrotaan alkaneen tyrehtyä 1930-luvulla ja lopullisesti katkenneen toiseen maailmansotaan. Eurooppa pääsi jaloilleen, ei varmaankaan vähiten aiemminkin mainitun Yhdysvaltain ulkoministerin Marshallin ideoiman avun ansiosta. Toimenpiteen mainitaan luoneen sittemmin edellytyksiä keskinäiselle kaupankäynnille. Kolmekymmentäluvulle saakka Amerikka tarjosi kasvupohjaa lähinnä omalla mantereellaan sille saapuville ja palkitsi niitä, jotka tarttuivat sen suomiin mahdollisuuksiin, osasivat olla ja tehdä. 

Ehkä amerikkalaisuudelle muutenkin – sellaisena hieman nolon pölyttyneenä käsitteenä kuin sen on tottunut mieltämään – on  tullut aika jättää hyvästejä. On houkutus antaa tilaa niille mielikuville ja asioille, jotka ovat edustaneet itselle aina sitä kaikkein ihaninta amerikanmeininkiä, kuten elokuvalle – jota myös kansakunnan muistiksi kutsutaan. 

Kävi niin, että ensikosketus kollektiivisesti jaettuun elävän kuvan katsomiskokemukseen tapahtui Suomen peruskouluja kiertäneiden Chaplinin elokuvien 16 mm: n filmikopioiden myötä. Yhdysvaltojen ideaa etsiskellessä huomaa yllätyksekseen, että pohjimmiltaan kai sittenkin aika keskinäisriippuvaisessa maailmassa eri toimijuuksien historioista löytyy kytköksiä, jotka auttavat selittämään ja havainnollistamaan maailmaa sellaisena kuin se nyt on. 

Charles Spencer Chaplin (1889-1977) oli Britanniasta v. 1910 Amerikkaan muuttanut siirtolainen, joka ei koskaan elämänsä aikana hakenut Yhdysvaltain kansalaisuutta eikä äänestänyt missään sen vaaleissa.

Chaplinin "Nykyaika" (1936) jätti lapseen muistijäljen kulkurin ratkiriemukkaana kohelluksena tehtaan pauloissa. Charlie oli saanut vaihteeksi taas töitä, mikä edusti toisen kovan onnen sankarin Aku Ankan odysseijaa viikottain seuraavan runotytön silmin tällekin tutulle hahmolle varsinaista onnen potkua. Tehtaan porttia vasten  pakkautunut epätoivoinen ihmismassa sen sijaan ei yhdistynyt oikein mihinkään muuhun kuin johonkin epämääräiseen kurjuuteen, jota kyseinen koomikko aina yhtä liikuttavan lutuisesti pehmentäen edusti.

Elokuvistaan otettu aikuinen on sittemmin selvittänyt Chaplinin tekemisten taustoja ja tajunnut, että tällä oli kaiken miellyttämisentarpeesta kumpuavan komeljanttariuden rinnalla pyrkimys kommentoida maailmanmenoa ja ihmisen toimia lajitasolla. Elokuvan teon aikoihin Amerikassa elettiin yhä lähinnä Suuren pörssiromahduksen (1929) syyksi laitetun ja sen jälkeistä laman aikaa. Työttömien osuus vv: 1930-1933 nousi 8,9 %:sta 24,9 %: iin. Tehtaan portilla siis riitti tungosta. 

Nykyaika-dvd:n kannessa keikistelevä haalariasuinen hupsuttelija-Chape istuu jätti-ison hammasratasmaisen koneenosan päällä ja kannattelee niskan taakse asetettujen käsivarsiensa varassa hartioiden levyistä lenkkiavainta. Voi voi. Tosiaan, sehän näyttää ihan ikeeltä. Kulkurihahmon kautta ilmentyykin aikamoinen pattitilanne. Sinänsä ja itsessään arvokkaan ja vaikeasti saavutettavan työn tekemisen olosuhteita tarkastellaan moniulotteisen spektrilasin läpi. Sankari laitetaan soljumaan milloin armottoman koneen läpi, kiristämään robotinomaisesti liukuhihnalla pultteja, milloin kiinnittymään erikoisen kehitteillä olevan, tuottavuutta tehostamaan tarkoitetun ruokinta-automaatin koehenkilöksi. Chaplinin ratkiriemukkaiden kohtausten taustalla vaikutti väittämä, että ihmiskunta oli tullut koneen osaksi.

On esitetty, että ennen kaikkea poliittisen historian silmälasien läpi tarkasteltuna amerikkalaisessa elämänmenossa on ollut yksi iso vedenjakaja, New Deal -ohjelma (1933-1937). Sen oli tarkoitus pelastaa lamalta mitä pelastettavissa oli. Hanke laitettiin presidentti Franklin D. Rooseveltin (1882-1945) nimiin. Nykyaika-teostaan nikkaroineen Chaplinin mainitaan olleen Rooseveltin miehiä ja antaneen sen heijastella tekemisiinsä. 

Myönnettävä, että ensireaktio tämän New Dealin vallankumouksellisuutta selvittävien seikkojen äärellä on hämmästys ja ehkä pienoinen pettymyskin. 

Miksi? Koska vaikka ohjelma sisälsi kasvua, töitä ja muita selviytymiskeinoja, sen esim. sosiaalihuoltoa, työehtoihin kohdistettuja parannuksia, yhä voimassa olevan työttömyyskorvausjärjestelmän ja valtiollisen eläkerahaston perustamista koskenut osio kohtasi kuulemma voimakasta vastustusta. Meillä päin on kenties totuttu lähinnä ylistämään omaa pohjoismaista mallia ja sen käsitystä hyvinvointia tuottavista toimista. Mutta käsityksiä voi aina tarkennella.

Tähdellisintä kenties ymmärtää lukemastaan, että juuri tuo "diili" käynnisti vastareaktioksi kuvatun liikehdinnän, jonka myötä alkoi piirtyä tutuksi käyneet jakolinjat yhdysvaltalaisten yhteiskunnallisissa meiningeissä. Koettiin, että amerikkalaisuuden ytimeen, itselliseen, oman onnensa seppyyteen ja taloudellisen laissez fairen riippumattomuuden henkeen puututtiin valtiovallan taholta perustuslain alkuperäisen kirjaimen vastaisesti. Poliittinen ja taloudellinen vallankäyttö oli tuohon asti pidetty erillisinä. Tämä oli oleellinen osa "laaja-alaista individualismia", jonka yksi ilmentymä oli ollut perustuslaissa osavaltiotasolla eri elämänaloille varattu itsellinen toimijuus. 

Kerrotaan, että Roosevelt olisi ylipuhuttu jonkun sen ajan ajatushautomon toimesta ja hyväksymään mittavampia toimia, kuin mihin hän kenties olisi oma-aloitteisesti koskaan keksinyt tai rohjennut edes ryhtyä. Sellaisten ankeuttavimpien osallistamisien kuten kiristyneen verotuksen ei ollut Rooseveltin suunnitelmissa lopulta tarkoitus olla voimassa kuin rajatusti ja tarkoin kohdennetusti, mutta kansalaisten ylimääräinen rokottaminen jäi päälle suunniteltua pidemmäksi ajaksi. Valtiolliset etuisuus- ja avustusohjelmat kustannettiin velkarahalla. Tällä oli seurauksensa. Pahimmat pelot ilmenivät huolena jonkin totalitaristisen yhteiskuntajärjestyksen toteutumisesta. Koettu, laaja-alainen uhan tunne kattoi kaikki painajaiset fasismista kommunismiin.

Suuren siirtolaisuusaallon Uuden maailman mantereelle rantauttama Chaplin saavutti itse suuren omaisuuden, taloudellisen ja taiteellisen riippumattomuuden oman tuotantoyhtiönsä myötä – oli siis amerikkalaisen unelman yksi ilmentymä. Syystä tai toisesta "Nykyaika" ei – poikkeuksellista kyllä – ollut ainakaan ilmestyttyään Amerikan mantereella mikään kassamagneetti. Näytti siltä, ettei hän tulisi saamaan edes omiaan takaisin. Ehkä kritiikki komiikankin läpi kiusaantuneisuutta aiheuttavaa vaatimattomien sosioekonomisten olojen kuvausta ja epäsuorasti niiden kohentamiseen viitanneita ajankohtaisia valtiollisia toimia kohtaan karkotti osan katsojista.

Se, että uudistus merkitsi käytännössä toimien käynnistelyn, toimeenpanon ja valvonnan ympärille kietoutuneiden erilaisten virastojen lisääntymistä ja sen myötä kohtuuttomaksi koettua byrokratiaa, houkuttelee näkemään yhteyden tähän päivään. Ehkä osa turhanpäiväisinäkin pidetyistä rakenteista on jäänyt kuormittamaan liittovaltion toimivuutta, ja nykyinen DOGE- ohjelma niitä tehokkaasti siivoilee?

Tätä kirjoittaessa Yhdysvallat on uutisotsikon mukaan hyökännyt Jemeniin, tehnyt sinne ilmaiskun. Ihmisiä on kuollut. Tappaminen onkin taas yhtäkkiä ok? 

Katsotaan, miten on huomenna.

                                                                                                                                        15. 3. 2025

Soundtrack:

-Kollaa kestää: "Jäähyväiset aseille"

-R.E:M.: "It's the End of the World as We Know It"

__________

Lähteet, taustaa:

⦁Otsikon siteeraus Hiski Salomaan kappaleesta "Lännen lokari".

⦁Kuuntelija-podcast. Markku Ruotsilan haastattelu. USA:n ja Zelenskyin kriisi. 6.3. 2025.

⦁Hilja Repo: Ryysylästä Lännen kultalaan. Suomalainen siirtolaisuus USA:han ja Kanadaan.  Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntapolitiikka. Yhteiskuntatieteiden laitos. Itä-Suomen yliopisto. Toukokuu 2022.

⦁Richard Carr: Charlie Chaplin. A Political Biography From Victorian Britain To Modern America.  

 Routledge. 2017.

⦁Markku Ruotsila: Sydänmaiden kapina. Donald Trump, amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu. E-kirja. Gaudeamus. 2018.

⦁Charlie Chaplin: The Immigrant. 1917.