Geeni on itsekäs – mitä tehdä vapaudella, veljeydellä ja tasa-arvolla?

Louvre,  Pariisi, Ranska. 2012.
"La liberté guidant le peuple"

I

Kerran, melkein sata vuotta punaisten ja valkoisten jälkeen, vuosia ennen sinisiä, tarvitsin postimerkkiä. Löysin sellaisen jostain laatikon pohjalta. Ensimmäisen luokan postimerkki, selkeäpiirteinen

Suomen lippu. Kansallinen symbolimme ikäänkuin liehui raikkaan näköisenä tuulessa. 

Siitä huolimatta, että merkki oli lojunut laatikossa kauan, tarrapinta oli käyttökelpoinen. Mutta. Lippu herätti epämääräisen epämiellyttävän mielleyhtymän. Tajusin, että tämä kaikille suomalaisille tärkeä tunnus oli menettänyt – ainakin minulle – neutraliteettinsa yhden ainoan poliittisen puolueen populistisen propagandan seurauksena. 

II

Opiskelin suomalaista viittomakieltä. Opin, että viittomakieli, kuurojen oma kieli, kiellettiin Milanon kongressissa 1880. Kuurojen historiassa alkoi ns. oralismin aikakausi, joka kesti satakunta vuotta. Kuurot pakotettiin puhumaan, kuurojen kouluissa viittomakielen käytöstä jopa rankaistiin fyysisesti.  

Ranskan suuren vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeen Euroopassa nousi uljas uusi kansallisvaltioaate, joka keksi hakea inspiraatiota Charles Darwinin Lajien synty - teoksessaan esittämästä evoluutioteoriasta. 

Kommunikaatiomuotona viittomakielen katsottiin sijoittuvan evoluution alemmalle tasolle. Samoihin aikoihin ihmisten ns. rotuominaisuuksia oli alettu tutkia kalloja ja kehoja mittaamalla. Mittaustuloksista tehtiin pitkälle meneviä luokitteluja ja johtopäätöksiä. Tälle pseudotieteelle annettiin nimi frenologia. Kansallista, puhdasoppista identiteettiä rakennettiin siis varsin syvällisin metodein, tieteeseenkin vedoten. Keskinäinen uhoaminen ja siirtomaiden herruuksista kilpaileminen lipsahti lopulta ensimmäiseksi maailmansodaksi.

III

Berliinissä sijaitsevassa Deutsches Historisches Museum´ issa on annettu paljon tilaa holokaustille: "Ei koskaan enää". Siitä on on helppo olla samaa mieltä. Kierros museon muissa huoneissa, kuten Saksan valtakunnan nousun ja kukoistuksen mahtipontiselle demoamiselle omistettu Deutches Reich -osasto täytyi jättää toiselle päivälle. Sittenkään ei oikein onnistunut. Univormupukuiset, arvokkaan ikäiset, varsin napakanoloiset museovartijat lomittuivat jokiristeilyllä näkemääni – korostetun itsetietoisesti ja äänekkäästi itseään esiintuovaan – eläkeläisryhmään. Päässä takoi ainoastaan, että heidän vanhempansa olivat eläneet natsi-Saksassa. 

Matkalla hotellille törmäsin kuin ihmeen kautta vapaaehtoisvoimin pyöritettävään "rauhan museoon" (Anti-Kriegs-Museum).  Esineistö oli ensimmäisen maailmansodan aikaista, museon perustajan keräämää tappamiseen liittyvää rojua. Mitäpä muutakaan. Tehtävälleen palavasti omistautunut opas oli innoissaan ainoasta asiakkaasta ja päätti hienotunteisesti olla loukkaantumatta museon kokoelmaan kohdistetusta ihmettelevästä havainnosta, joka näyttäytyi kriittisenä kommenttina.  

Takahuoneeseen oli vastapainoksi kerätty valtavat määrät tietoa Tolstoi´ sta, Gandhi´ sta, Martin Luther King´ stä ja muista rauhanrakentajista. 

IV

Geeni on itsekäs, kertoo englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja kansantajuistaja Richard Dawkins kirjassaan Geenin itsekkyys. Me ihmiset olemme geeniemme ohjelmoimia eloonjäämiskoneita, hän väittää. Menestyvän geenin vallitseva ominaisuus on häikäilemätön itsekkyys. Universaali rakkaus ja lajin hyvinvointi? – Evoluution kannalta täysin merkityksettömiä. Mutta. Kirja on varoitus. Koska biologiselta luonnolta on turha odottaa apua yhteisön rakentumisessa, altruismia, lajitoverin hyvinvoinnin lisäämistä omalla kustannuksella voi opetella – ja opettaa. Yksikään laji ei ole siihen vielä pystynyt. Yhdelläkään toisella lajilla ei ole siihen edellytyksiä, ihmisellä vain.

                                                                                                                                 9. 1. 2019.

______

Lähteet:

Richard Dawkins: Geenin itsekkyys. Arthouse. Kirjapaino Gummerus. Jyväskylä. 1993.

s. 17.