"Paljon on Afrikasta kertomatta" – Kunta Kinte ja nollattavan Euroopan valkoisten omistajien taakka

Livingstone saapui Tanganjika-järvelle, löysi lisää järviä, peräperää, ja kuljeskeli pitkin vesireittejä neljä vuotta. Aina kun hän näki sinistä, hän pysähtyi ja piirsi kartan ja onki. Vuonna 1871 Livingstone rakenteli savimajoja joen rannalla, uomassa polski ja keskusteli kärttyisä lauma virtahepoja. Livingstone oli nimennyt ne kotikylänsä asukkaiden mukaan, tuo oli Kanttori ja tuo Postimestari Pate. Auringonkoitteessa saapui outo retkikunta yli joen, kanootit pujottelivat myllertävien virtahepojen lomitse. Ensimmäinen mies haparoi rantaan, se kysyi leuka ylpeästi pystyssä: "Tohtori Livingstone, oletan?" Mies oli Stanley, englantilaissyntyinen toimittaja, joka oli saanut sanomalehdeltään tehtäväksi etsiä Afrikkaan kadonneen Livingstonen. Niin kerrotaan tarinoita väärin, Waahtera tiesi: klisheitä täynnä koko elämä. Silkkaa liukuhihnaa. --- Stanley uteli tullessaan: Tohtori Livingstone, oletan? Sen verran saagassa on totta.

                                                                          -Jari Järvelä: Paljon on Afrikasta kertomatta -

Eurooppalaiset alkoivat perustella siirtomaiden valloitusta ”valkoisen miehen taakalla. Se tarkoitti, että valkoihoisilla oli velvollisuus viedä Afrikkaan eurooppalainen sivistys, kulttuuri ja uskonto.

                                                                        

                                                                        - Eiran aikuislukio: HIMA. Historiaa maahanmuuttajille -

Afrikasta Amerikkaan suuntautunut orjakauppa on ihmiskunnan historian pahimpia ihmisoikeusloukkauksia. Paradoksaalisesti orjien omistaminen esitettiin valistuksen kaudella ihmisoikeutena.

         

                                                                         - ote Orjuuden arvet -teoksen esittelytekstistä -

-Afrikkalainen niskatuki. 
-Kopio pronssikautisesta 
kykladisesta figuriinista.
 

Suomen telkkarissa näytettiin 1970-luvun lopulla  sangen tuoretta ulkomaista, eksoottista, suureellisen oloista tuotantoa, afrikkalaisten orjuudesta kertovaa sarjaa "Juuret". Lapsen mieltä jäi kummasti askarruttamaan jokin ja kaikki. Päähenkilö Kunta Kinten tarinan käänteiden tunnelmat välittyivät vakavina, raskaina pohjavirtoina ja sävyinä. Tämä oli jotain muuta kuin Payton Place. Juonen yksityiskohdat eivät välttämättä piirtyneet, orjatalouden perusteiden hahmottumisesta puhumattakaan. Kolmiokaupasta  taidettiin koulussa infota juuri noilla luokka-asteilla, maanosien väliset nuolet piirrettiin liitutaululle. Meiningin reiluuden arvioinnin piiloviisas opettaja jätti hautumaan kuulijakunnan mieliin. 

Aikuisena itseään yhdellä kahdentoista vuoden orjuudesta kertovalla, Oscar-palkitulla Hollywood-saagalla viihdyttäneenä tiesi jo vähän enemmän. Päällimmäiseksi muistijäljeksi elokuvasta on jäänyt sievistelemätön ja siekailemattomana näytetty, valkoisen miehen toiminnan pääasialliseksi primus motoriksi valjastettu silkka, systemaattinen ihmisviha, josta rasismi-nimike antaa liian lievän käsityksen. 

Tältä pohjalta – toissa lukuvuonna –  oli lähes pakko laistaa hetken työnkuvaan kuuluvaa, kasvatuksellista elementtiä Afrikan tähti -pelin äärellä. Somalitaustainen, vähäpuheinen ekaluokkalainen poika päätti yhtäkkiä häikäilemättä jemmata piiloon kaikki kallisarvoisimmat pelinappulat: timangit, smaragdit ja rubiinit. Ota-ota-ne-kuuluu-sulle -ajatusta yritti tukahduttaa tai verhota parhaansa mukaan hajamielisen hymyn taakse. Vaivihkaa vaihdettiin toimintaympäristöä muille pelialustoille.

Tämän kesän Kultaranta-keskusteluihin oli kutsuttu panelisteja myös globaalista etelästä. Toiseen, "Accumulation of Shocks at the Global Level – What the West Should Understand", "Iskujen vaikutusten globaalit ulottuvuudet – mitä lännen tulisi ymmärtää" -aiheiseen istuntoon osallistuneista kaksi olivat saapuneet paikalle Afrikasta. 

Kun Afrikasta on niin paljon unohtunut ja päivittämättä, oli mielenkiintoista kuulla, miten viimeisimmät käänteet paketoitiin asianomaisten itsensä kertomana. 

Jos on joskus tullut kiinnittäneeksi huomioita joidenkin Afrikan valtioiden suoraviivaisiin, viivottimella vedetyn näköisiin rajoihin, ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että ne ovat tosiaan kirjaimellinen osoitus juuri tuon tapaisista maanmittauksellisista operaatioista. 

Kenian pääministeri aloittikin tilannekatsauksen viittaamalla 1800-luvun puolen välin ja ensimmäisen maailmansodan välisen ajanjakson tietämille ajoittuneeseen scramble for Africa -toimenpiteeseen  – Afrikan "sekaisin saattamiseen" – joka kääntyy suomeksi Afrikan jaoksi. Euroopassa katsottiin, että täältä käsin voidaan laittaa tuo eksoottinen, vastaanottava ja rikkauksia pursuava maanosa mieleiseemme järjestykseen. 

Ehkä tuota vastaanottavuutta oli ollut pohjustamassa afrikkalaisten tietynlainen pelokkuus, he kun olivat tottuneet olemaan metsästyksen kohteena. Suomalaisten historioitsijoiden mukaan transatlanttista, Amerikan mantereelle pakolla kuljetettujen afrikkalaisten vapauden riistolle perustunutta orjakauppaa oli harjoitettu jo 1500-luvulta lähtien. 

Kenialainen muistutti elegantisti, että Afrikan jaossa jäi ottamatta huomioon, kuinka suoraviivainen toimintamme ei antanut mahdollisuutta noudattaa luontevampaa, Afrikan sisäisiä heimo- ja kielialueita kunnioittavaa lähestymistapaa. Sikäli harmi, koska moinen kärsimättömyys tuli luoneeksi pohjia afrikkalaisten keskinäisille kiistoille ja sisällissodille. Tosin jostain näkökulmasta nähtynä – keskustelun edetessä – alkoi vaikuttaa siltä, että niistäkin on kekseliäästi voitu nähdä olevan valloittaville osapuolille hyötyä, näihin päiviin saakka. 

Istunnon moderaattori nimitti Sahelin alueen kriisissä kiteytyvää tilannetta "Afrikan uudeksi jaoksi" ja viittasi viimeisen kolmen-neljän vuoden ajanjaksolla virinneisiin lukuisiin kapinoihin ja suoritettuihin vallankaapauksiin. Hänelle oli kerrottu, että sinä missä afrikkalaiset itse näkevät Kiinan merkitsevän alueelle vakautta ja taloudellista voimaannuttajaa, Venäjän hamuama polittinen valta vain hajottaa. Beninin ulkoministeri muotoili taiten vastaukseksi, että geopoliittisesti vahvat voimat yrittävät sijoittaa ja tuoda parasta aikaa käytävää valtataistelua tuolle Afrikan alueelle ja että Venäjän ainoa intressi on haastaa siellä toimivaa globaalia länttä. 

Kenialainen jatkoi, että jatkuvassa epävakaudessa ei voi rakentaa tulevaisuutta. Tilannetta on vaikea saada poikki rakentavasti, kun paikalle toimitetut, yksityiset turvallisuusjoukot ovat verrattavissa tuhoa kylväviin hautausurakoitsijoihin. Maltillisesti huomautettiin, etteivät kyseiset vakausarkkitehtuurista vastaamaan palkatut, epämääräisin motiivein evästetyt toimijat ole vastuussa millekään tai kenellekään. Epävakautta ylläpitävät ja lietsovat puuttumiset ja järjestelyt ovat täysin hyödyttömiä demokraattisia prosesseja tavoittelevien hallintojen auttamisessa. 

Sisällissotia maustavien kansainvälisten tahojen, ns. sijaissotijoiden kontribuution taustalla kerrottiin vaikuttavan kiinnostus Afrikan mineraaleja kohtaan. Annettiin ymmärtää, että kaiken kaikkiaan kyse on heidän näkökulmastaan katsoen sangen unilateraalista, yksipuolisesta toiminnasta, joka ei kunnioita Afrikan omia instituutioita ja taloudellisia ryhmittymiä, vaan heikentää niitä ja pitkittää ongelmien ratkaisua, heidän omaa, keskinäistä vuoropuheluaan. Voi ihmetellä, miten tällainen vinouma on päässyt syntymään. Onhan ainakin osa Afrikan mantereelle vaikutusvaltaansa laajentaneista toimijoista, kuten moderaattorin mainitsemat Yhdistyneet Arabiemiraatit, Kiina ja Venäjä multilateraalin, monenkeskisen maailman asiaa ajavia BRICS-maita. 

Kenialainen tahtoi mitä ilmeisimmin käyttää tilaisuutta hyväkseen haastaakseen meitä eurooppalaisia. Kiina on jyräämässä "pehmeine voimineen" ja vaikuttamisen keinoineen, jättämässä taakseen niin Amerikan kuin Euroopankin Afrikan kanssa käymänsä kaupan ja sinne suuntaamansa sijoittamisen aloilla. Sopimuksia pohjustellaan ja kirjoitellaan Kiinan kanssa täyttä häkää, afrikkalaiselle tuotannolle tarjotaan jopa pääsyä täysin tullivapaille markkinoille, kun taas Yhdysvaltojen vastaavat projektit ovat raukeamassa lähiaikoina, eikä uusia ole näköpiirissä. Kiina auttaa myös satsaamalla infrastruktuurin rakentamiseen. Kiina tulisi ottaa vakavasti, hän tähdensi. Vaikutti vahvasti siltä, että hänen intresseissään oli kannustaa eurooppalaisia ehtimään mukaan kyytiin.

Eurooppa on Kenian pääministerin mukaan nähnyt mieluusti itsensä Afrikan ensisijaisena kauppakumppanina ja vientimarkkinana, mutta hän kertoi lukujen osoittavan muuta: suurin bruttotulo on peräisin Kiinasta. Sopisi alkaa yrittää kilpailla. 

Kenialaisen taustoitettua, kuinka heidän lähes puolitoista miljardia kattavasta väestöstään 70% on alle 35-vuotiaita Beninin ulkoministeri täydensi, kuinka heistä joutilaimmat voivat tulevaisuudessa valita vaikka että suunnatako uransa terrorismin vai maastamuuton viitoittamalle tielle. Hän kertoi kahdentoista  miljoonan nuoren siirtyvän työmarkkinoille vuosittain. Konkreettisia teollisuuden alan investointimahdollisuuksiakin oli esittää. Afrikan korostetttin tarvitsevan nyt konkrettista kumppanuutta tässä uudessa, muotoutuvassa maailmassa. Beniniläinen huomautti, että monenkeskisyyden tavoittelun melskeessä näyttää pardoksaalisesti siltä, että ollaankin siirtymässä unipolarismista militaristisena näyttäytyvään "three polarism´iin, järjestykseen, jota johtaa kolme aseellisella voimalla valtaansa korostavaa valtiota. 

Samalla kun Beninin ulkoministeri antoi ymmärtää EU:n olevan suorastaan mieluisin liittolainen, hän vetosi, kuinka Afrikalle on tärkeää, että ote ja ensisijainen hyöty kriittisistä mineraaleista ei siirry joillekin muille. Sijoituspankkiirinakin toiminut beniniläinen ei vaikuttanut olevan niinkään kiinnostunut avustusohjelmista, hänen mukaansa heille riittää reilu kaupankäynti ja yhteistyö, joihin nojaten omaehtoisesti kohentaa talouksiaan.

Niin Kenian, Beninin, etelä-amerikkalaisen Costa Rican kuin aasialaisen Thaimaankin hallintojen edustajille – ulkopolitiikan asiantuntijoille – osoitettu ensimmäinen keskustelun avaus oli koskenut luonnollisesti kansainvälistä oikeutta rikkovaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Suomen ulkoministerin alustuksen saattelemana oltiin saatu kuulla vieraiden selontekoja valtioidensa kannanotoista. Vastauksissa kiteytyi paljon. Pieneen ohjelmatilaan pakkautui suhteellisen paljon kyseisten maiden ja alueiden historiaa ja kertomusta siitä, mitä keinoja pienemmillä valtioilla on yrittää säilyttää diplomaattiset suhteensa suuriin toimijoihin. Syntyi lopulta vaikutelma, että kyse oli itse asiassa erilaisista selviytymistarinoista, joita nyt heijastellaan käynnissä olevaa, yhden valtion suvereniteettiin kohdistettua loukkausta vasten.

Ei voinut olla aistimatta, että kyseiset puhujat eivät olleet tottuneet saamaan paljoakaan huomiota osakseen, he tuskin edustavat sitä kaikkein kuuminta ja kuunnelluinta kärkeä kansainvälisillä areenoilla. Kuvaavaa, että Aasiaa edustava Thaimaan apulaisulkoministeri päätti yhden puheenvuoroistaan yllättäen, aika irrallisesti, vaistomaisen ja nöyrän oloisesti esitettyyn kiitoksen sanaan. Suorastaan käsittämättömänä kummajaisena näyttäytyi snellmanilaisittain ilmaistuna aseettomuutensa johdosta "täysin kelvoton" Costa Rica, jonka ulkoministeri herätti katsomossa hyväntahtoisen naurunhyrinän höystämää sympatiaa kuvaillessaan, millaista akrobatiaa on ollut elää Nicaraguan naapurina – ja perinteisesti suhteellisen tiiviin vuorovaikutuksen piiriin lukeutuvan USA:n nykykomentoa seuraillessa. 

Kutsu pieneen Suomeen oli selvästi mieluinen. Nähtävästi Suomen eräänlainen kyseenalainen kunnia on olla huomion kohteena parasta aikaa toiseen Euroopan maahan hyökkäävän valtion naapurina. Halutaan kuulla, mitä on ollut – ja on – selviytyä, ja samalla antaa, tarvittaessa, vertaistukea. 

Kultaranta-keskustelujen toiselle päivälle sijoittunutta, neljättä istuntoa seurattua ja perattua ei voinut olla tulkitsematta, että ilmassa oli omanlaistaan kysynnän ja tarjonnan välistä asetelmaa. "International Relations: Managing Interdependencies" – "Kansainväliset suhteet – keskinäisriippuvuuksien hallinta" -istuntoon lupautuneet Ruotsista, Norjasta ja Saksasta saapuneet vieraat edustivat monipuolisesti erilaisia toimijuuksia, joiden kautta avautui asiantunteva näkymä valittuihin aiheisiin. 

Ruotsin entinen pääministeri ilmaisi huolensa humanitaarisen työn tilasta. Hän mainitsi osuvan esimerkin keskinäisriippuvaisuuksista. YK:n alainen Maailman ruokaohjelma oli pakotettu merkittäviin leikkauksiin v. 2014 sillä seurauksella, että Lähi-idän alueen pakolaisleireiltä alettiin hakeutua Eurooppaan. Hänen mukaansa tämä oli laukaiseva tekijä v. 2015 pakolaiskriisissä, jonka vaikutukset ulottuvat tähän päivään saakka.

Aivan kuten afrikkalaisilla, eritoten saksalaisella, suorastaan yhden miehen think tank' iltä vaikuttavalla innovoijalla oli esittää konkreettisia tekojakin, kuten uuden "Vapauden kauppaliiton" perustaminen autokraattisten toimijoiden vastapainoksi. Ajoittain suorastaan kärsimättömän oloinen mies päätti omalta osaltaan istunnon toteamalla, että kyse ei ole siitä, etteikö olisi analysoitu ja esitetty keinoja, kyse on toimeenpanon vajeesta. Huomiota kiinnitti moderaattorin napakka kommentti, että eikö kuitenkin tulisi ottaa huomioon, miten uudistusten taakse tarvittava kansan mandaatti saataisiin kaikille alustaville toimille järjestettyä demokratiaprosessin myötä – ja ilman populistisia keinoja. 

Kävi ilmi, että Norjan entinen pääministeri edusti Maailman talousforumia, "suuryritysten rahoittamaa säätiötä, jonka tarkoituksena on edistää globalisaatiota, vapaakauppaa sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä". Säätiön agendalla näkyy olevan "Great Reset", "Suureksi nollaukseksi", "Suureksi uudelleenasettamiseksi" nimetty talouden elvytyssuunnitelma. 

Ehkä sijoittamisesta kiinnostuneilla, kyseisestä toiminnasta vastaavilla, läpinäkyvän ja oikein suunnatun kilpailuhengen innoittamilla tahoilla saattaisi olla syytä tarttua afrikkalaisten vinkkaamaan haasteeseen ja ottaa edes Kiina vakavasti.

Suuren nollauksen suhteen myös Afrikan vakavasti ottaminen saattaisi tarjota varsinaisen tuhannen taalan paikan?

 

                                                                                                                                                8. 7. 2025.

_________________

Viitteet, lähteet, taustaa:

Jari Järvelä: Paljon on Afrikasta kertomatta. Novelleja. WSOY. 2002.

Jouko Jokisalo, Pekka Isaksson: Orjuuden arvet. Johdanto. E-kirja. Into. 2024.

Yle Areena: Kultaranta-keskustelut. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimä ulko-ja turvallisuuspolittinen maanantaina 16. 6. 2025 järjestetty keskustelutilaisuus Kultarannassa. 

Yle Areena: Kultaranta-keskustelut. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin isännöimä ulko-ja turvallisuuspolittinen tiistain 17. 6. 2025 järjestetty keskustelutilaisuus Kultarannassa. 

TP:n kanslia. Kultaranta-keskustelujen ohjelma.