Viestinnän vallassa, amerikkalaisuuden ytimessä?
Jostakin aiheesta, miten voi kaks eri kanavaa tuoda tuoda asian esille niin päin vastoin kuin toinen tekee. Jos et sä seuraa kumpaakin, niin sulla ei ole mitään hajua miten tää asia oikeesti on mennyt. Ja kummatkin osapuolet syyllistyy ihan tähän samaan hommaan, en mä halua sanoa, että vaan toinen tekee sen.
-Teemu Selänne yhdysvaltalaisesta mediasta
lokakuussa 2024-
Pallot lentää avaruutta
niin kuin parvi kotkia...
Kukahan ne radallensa
mahtanut on potkia?...
-Juice Leskinen: Jalkapalloilijan syvämietteet-
Printers are educated in the Belief that when Men differ in Opinion,
both sides ought equally to have the Advantage of being heared by the Public;
and that when Truth and Error have fair Play, the former is always an overmatch for the latter.
(Sanomalehtien julkaisijoita on ohjattu uskomaan, että kun ilmenee eriäviä mielipiteitä,
molempien näkökulmien kuuluisi saada tulla otetuksi huomioon tasaveroisesti; ja
että kun totuus ja virhe kohtaavat toisensa, edellinen voittaa aina jälkimmäisen.)
Amerikkalainen "sydänmaiden asukas" käyttää suomalaisen dokumentaristin haastattelussa osuvaa vertausta kuvatessaan maansa kahtiajakautuneisuutta.
Purkissa on kahdenlaisia muurahaisia: mustia sokerimuurahaisia ja punaisia tulimuurahaisia. Jos niille antaa ruokaa, ne tulevat keskenään toimeen, jos ravistaa purkkia, ne ovat toistensa kimpussa. Molemmat luulevat, että toiset hyökkäsivät.
Republikaanimies kiteyttää, että siinä missä perusamerikkalaista mentaliteettia kuvasi aiemmin kirkossa käynti ja uskonnollisuus, tilalle on astunut kulloinenkin valtaapitävä hallinto. Siinä nykyisen uskonnonharjoittamisen kotialttarin kattaus. Hän peruuttaa edelliselle kahden peräkkäisen demokraattivetoisen nelivuotiskauden ajanjaksolle, jonka ydinsanoma hänen mukaansa kiteytyi väittämään, että ihmiset olivat kouristuksenomaisesti takertuneet aseisiinsa ja Raamattuihinsa. Sitten palkattiin republikaani, "joka joi liberaalinen kyyneleitä". Nyt kansanosat vihaavat toisiaan. "Turha kysyä, miksi näin on", hän heittää. Oikea kysymys kuuluisi, että kuka ravistaa purkkia?
Lapsuudenkodin vanhan päärakennuksen ullakolta pieni aikamatkailija löysi vanhoja suomalaisia aikakauslehtiä 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Olivat kovin pölyisiä, mutta kiehtovia.
Pölykerrostumien alta ihmeteltäväksi tarjoutunut julkaisu mahdollistaa nykyään pääsyn arkistoihinsa verkossa, yhtä kauas ulottuviin vuosikertoihin. Koska maailmanmeno on muuttunut kovin hektiseksi, ei tarvitse nykyhetkeä peilatakseen mennä vuottakaan kauemmaksi ajassa taaksepäin, kun voi jo huomata, kuinka helposti syy- ja seuraussuhteet katoavat jokapäiväisen kohkaamisen turbulenssiin ja juuri sen hetkinen uutispäivä- ja agenda keskittää huomion juuri sinne, minne tahdotaan. Usein tekee mieli kysyä, mitä tapahtuu toisaalla tai miten tähän päädyttiinkään.
Jos jokin on globaalia, niin erityyppisten medioiden vaikutus ihmiseen. Se, että modernien viestintäkanavien nähdään edesauttaneen eritoten amerikkalaisen yhteiskunnan kahtiajakautumista, ei ole ainoastaan heidän päänsärkynsä. Koska niin monet asiat – hyvät ja vähemmän hyvät – ovat sieltä muuallekin vyöryneet, kiinnostaa, millaisia vaiheita yhdysvaltalaisessa informaatiovaikuttamisessa on ollut. Informaatiovaikuttumiselta suojautuminen on jotensakin mahdotonta. Vaikutetuksi päätymistään voi yrittää jäsennellä ja taustoittaa, vaikkapa jonnekin mediavaikuttamisen alkulähteille kuikuilemalla.
Kerrotaan, että kuten kaikkien muidenkin joukkotiedotusvälineiden leviämisessä, Yhdysvallat oli myös tuon sähköisen joukkoviestinnän airueen, radiotoiminnan suhteen johtava maa. Television päätymistä joukkotiedotusvälineeksi edesauttoivat valmiit systeemit, aiemmin perustetun radiolähetystoiminnan tiimoille kehitettyjen yhtiöiden ja asemien rakenteet. Tämän valmiita väyliä hyödyntäneen telekommunikaation innovaation toimintaa ei kuulemma keksimisensä jälkeen tarvinnut ihmeemmin suunnitella, se vaan tapahtui. Mainitaan, että 1950-luvun kuluessa televisiosta oli tullut USA:ssa lyömätön väline yleisen mielipiteen muokkaamisessa. Vaikka television maailmanlaajuinen läpimurto merkitsi angloamerikkalaisten sisältöjen leviämistä ja eri kulttuuripiirien yhdentymistä, sen kytkeytyminen mainontaan vaikutti toisaalta siihen, että ihmiset eriytyivät kohderyhmiksi.
Yhdysvaloissa oltiin hyvissä ajoin hereillä. Lainsäädännön viitoittamana nähtiin olevan tilausta asianmukaisille toimenpiteille. Valtiollinen, kongressin valvonnan alainen telehallintovirasto asetti v. 1949 Fairness Doctrine´n, "oikeudenmukaisuusdioktriinin", jonka puitteissa säädellä ja valvoa televisiouutisoinnin sisältöjen suunnittelua ja perusteita. Edellytettiin, että uutistarjonnassa kuuluisi noudattaa yleisölle suunnattujen näkökulmien suhteen "reasonable balance", järkevää, tarkoituksenmukaista tasapuolisuutta.
Vuosikymmenten myötä, maailman yhä monimutkaistuessa, alkoi nousta näkemyksiä, joiden mukaan objektiivisuuden tavoittelu kaikessa tiedonvälityksessä on ennakkoluulojen ja puolueellisuuden taakse piilotettua utopiaa. "Oikeudenmukaisuusdoktriiniin" v.1959 lisätty vahvistava tarkennus siitä, kuinka amerikkalaisille kuului todellakin tarjota monipuolisia mielipiteitä kaikissa medioissa, alkoi jäädä markkinapohjaisten lainalaisuuksien jalkoihin. Jos vastaanottajia jokin miellytti, yhtiöt päättivät satsata lisää kyseisen miellyttävyyden tuotantoon.
"Oikeudenmukaisuusdoktriini" purettiin v. 1987. Käsillä olevan Yhdysvaltojen historiateoksen laatija hakee taustoja tapahtuneelle kylmän sodan päättymisen ja 9/11 -hyökkäyksen käynnistämän globaalin terrorisminvastaisen sodan välisen ajanjakson ilmapiiristä. Amerikkalaiset ajoivat itseään yhdestä poliittisesta kahakasta seuraavaan. Kiistoja aiheuttivat mm. ase-, abortti-, uskonto-, seksuaalivähemmistö- ja ympäristöasiat. Kuvaillaan, että vaikka osalliset mielsivät taistelevansa Amerikan syvimmän tarkoituksen ja merkityksen puolesta, kyse oli raa´asta poliittisen vallan tavoittelusta. Rintaman molemmilla puolilla päädyttiin lopulta vastustamaan avointa keskustelua. Tasapuolisesti esitettyjen mielipideareenoiden rakenteita tahdottiin purkaa niin yliopistoissa kuin lehdistössä. Selkeästi erottuvien erimielisyyksien katsottiin hyödyttävän parhaiten omien päämäärien saavuttamista.
Vapautus vaikutti mm. perustettavien paikallisradioiden puheohjelmien ja julkisten, koulutuksellisten viranomaiskanavien rinnalle ilmestyvän, suoria lähetyksiä tuottavan kaapelitelevisioverkoston sisältöihin. Enää ei ollut velvoitusta ottaa huomioon yleistä etua (public interest) tai nostaa esiin vastakkaisia näkökulmia. Sanomat ja agendat oli helpompi suunnata otolliselle vastaanottajakunnalle. Jo tuolloin, vuosikymmeniä ennen internetin ja sosiaalisen median nousua laadittiin teorioita ja johtopäätöksiä siitä, kuinka nappaavimmat sisällöt ovat yksinkertaisia, välittömiä ja tunteellisia. Television kaukosäädinvaltikan pitelijän käyttäytyminen loi uuden lain, ns. seitsemän sekunnin säännön, jonka puitteissa katsojan mielenkiinto oli lunastettava, muuten tämä vaihtaisi kanavaa ja soisi tykkäämisensä kilpailijalle.
Selvää on, että kyseisten päämäärien tavoittelussa oli järkevää alkaa hyödyntää myös uutta, yhä saavutettavammaksi käyvää informaatioteknologiaa. Poliittisen vaikuttamisen kentällä oltiin jo osattu hyödyntää keskustietokonetta, joka auttoi suunnittelemaan toimintaa ja kampanjointia. Väestörakenne-, äänestyskäyttäytymis-, vaali- ja rahoitustietoja hyödynnettiin kotitalouksiin suunnatun suoramainonnan, puheluiden, televisio- ja radiosisältöjen laatimisessa äänten ja rahalahjoitusten kalastelemiseksi.
Pöytätietokoneiden yleistyessä niidenkin olemukseen keksittiin liittää kantaaottavuutta. Henkilökohtaisia tietojenkäsittely-yksikköjä ja niiden "valta kansalle" -eetosta vastaan asetettiin suuret, yritysmaailmassa hyödynnettävät keskustietokoneet, joita jotkut poliittiset toimijat toisia harjaantuneemmin olivat jo käyttäneet ja niistä eniten hyötyneet.
Joukkoviestimien historiaa ja tehtävää on perusteltu sillä, että journalistinen tiedonvälitys toimii eräänlaisena lisänä yhteiskunnallisen toiminnan kehässä. Suomessa noudatettavan vallan kolmijako-opin mukaisesti lainsäädäntövaltaa edustaa eduskunta, toimeenpanovaltaa hallitus ja tuomiovaltaa oikeusistuimet. Epävirallisen, neljännen valtiomahdin – vapaan uutistoiminnan, viranomaisista riippumattoman medioiden joukon – katsotaan demokraattisessa systeemissä voivan, sen tehtäviin katsotaan suorastaan kuuluvan tuon vallankäytön seuraaminen ja kommentoiminen, eräänlaisena "vallan vahtikoirana" toimiminen.
Suomalainen rahoituksen professori ilmaisee huolensa, että siinä missä Yhdysvalloissa on aika pitkälle totuttu siihen, että liittovaltion vallan punnuksia ja vastapunnuksia edustavat lainsäädäntövallasta vastaava kongressi, toimeenpanovaltaa edustava presidentti ja tuomiovaltaa pitelevä oikeuslaitos, heidän epäviralliseksi neljänneksi valtiomahdikseen vaikuttaa nousseen hallitsematon rahan valta – tullitasojen säätelyyn reagoivat korkomarkkinat ja pörssikurssit – eikä kukaan näytä tästä välittävän, paitsi ehkä loppuviikosta. Kyseistä punnusta heitellään ja säädellään hyvinkin ennakoimattomasti presidentin asetuksilla, jotka vaikuttavat koko maailman finanssipolitiikkaan ja kaupankäyntiin.
Kenties on jaksettava luoda katse tuonnemmaksi, odotettava tilanteen asettumista. Ehkä kannattaa antaa Yhdysvaltain tempoilevalle hallinnolle kunnioittava työrauha ja ajatella, että maailmanjärjestyksen suuri alus kääntyy hitaasti, mutta ei itsestään. Rasituksilta se ei ketään säästä.
Internetin kenties laajimmalle levinnyttä ja käytetyintä alustamuotoa, sosiaalista mediaa on luonnehdittu viidenneksi valtiomahdiksi, mitä kaikkea se sitten mahtaakaan pitää sisällään. Verkkoviestinnän ja - vaikuttamisen kautta ja sosiaalisen median välityksellä on mitä todennäköisimmin mobilisoitu massoja liikkeelle erinäisissä yhteyksissä. Vapaan mielipiteen ilmaisussa ja mahdollisena uutismedioiden vahtikoirana sosiaalinen media on toki vertaansa vailla.
Edesmennyt brittimuusikko luonnehti vuosituhannen vaihteessa internetiä käsittämättömäksi, sirpalemaiseksi ilmiöksi, joka räjäyttää maailman, hyvässä ja pahassa. Hän vertasi verkkomaailman vaikutusta taideteoksen äärellä tapahtuvaan altistumiseen ja siteerasi modernia kuvataiteilijaa, joka käytti taideteoksen kokemisesta käsitettä harmaa alue. Kyse on täysin määrittelemättömäksi ja henkilökohtaiseksi rajoittuvasta kokemuskentästä teoksen, sen lähettäjän ja vastaanottavan osapuolen välillä. Vastauksena kysymykseen, eikö internet ole lähinnä väline, muusikko vastasi naurahtaen, että ei, se on "alien lifeform", avaruusoliomainen ulottuvuus, joka on laskeutunut keskuuteemme.
Taitaa olla niin, että kyseistä ilmiötä koskeva tutkimus laahaa roimasti perässä. Käytännössä verkkovaikuttumisen on havaittu olevan esim. sitä, että kun yläkoululainen kysyy toiselta, ketä äänestit koulussa järjestetyissä varjovaaleissa, päätöksen kerrotaan syntyneen sosiaalisen median ohjeistamana – villin ja vapaan tiedonvälityksen satunnaisilla, arvaamattomillakin kujilla.
Pietarilaissyntyisellä, Amerikkaan päätyneellä keksijällä mainitaan olleen merkittävä osa television tärkeimmän elementin, kuvaputken kehittämisessä. Hän ehti nähdä television alkuvuosikymmenten kehityksen, niinpä keksijältä kysyttiin asiasta mielipidettä. Tämän kerrotaan vastanneen lakonisesti: "Teknisesti hyvä, ohjelmistoltaan lähinnä katastrofaalinen."
13. 4. 2025.
____________________
Lähteet, taustaa:
⦁Heikelä&Koskelo. 23 minuuttia: Teemu Selänne – Vasemmiston kauhu. 30.10. 2024.
⦁ Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis – Kootut seikkailut. Tammi. 1992.
⦁Yle Areena. Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. Media valehtelee – sammuta TV. 2024.
⦁Risto Kunelius: Viestinnän vallassa – Johdatus joukkoviestinnän kysymyksiin. WSOY. 2003.
⦁Aino Ruusunen (toim.): Media muuttuu. Gaudeamus. 2002.
⦁Jill Lepore: These Truths. History of the United States. W.W. Norton & Company. 2018.
⦁Yle Areena.Ylen aamu. Mitä Trump tavoittelee strategiallaan. Studiossa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Charly Salonius-Pasternack. 11. 4. 2024.
⦁BBC interview: David Bowie predicted in 1999 the impact of the internet.
Kommentit
Lähetä kommentti