"Siu, siu!" – usko tai älä, koskaan ei ole liian myöhäistä

Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,
naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.
Sait toiset perintötekijät,
suunnista niiden mukaan,
oma lukunsa on jokainen,
... oma biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa
kolmiyhteisyys itsekukin.
___

Kysy hiljaa itseäsi,
kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,
se vastaa kyllä kun maltat odottaa,
joskus vuosien,
joskus vuosikymmenien perästä.

                   

                                    Helena Anhava: Kysy hiljaisuudelta itseäsi (katkelmia)

Religion is for the people who fear hell,

spirituality is for the people who have been there.

                                    Vine Deloria Jr.

(Uskonto on heitä varten, jotka pelkäävät helvettiä,

henkisyys on heitä varten, jotka ovat olleet siellä.)

Kristillisen karismaattisen herätysliikkeen kirpputoriliikkeessä kesämökin sisustuselementtien etsintää taustoitti kahden vapaaehtoistyöntekijän puheen pulputus. Naiset olivat hyvin heränneitä, lempeitä, onnellisen oloisia. Juuri ja juuri kehtasi omassa epätäydellisyydessään tunnustaa vaivihkaa kuuntelevansa putiikinpitäjien soljuvaa, yhteistä auvoa. Kun toisen työvuoro päättyi, he vaihtoivat oman kooditervehdyksensä:"Siu, siu!" Lausahdos oli sen verran eksoottinen ja arvoituksellinen, että sitä jäi ihmettelemään. Tietenkin! Hehän toivottivat toisilleen minimuotoiset siunaukset. 

Faktojen tarkistaminen on työlästä. Kyseisessä tapauksessa häveliäisyys esti kysymästä suoraan kohteilta tervehdyksen merkitystä, mutta oletettavasti arvaus osui oikeaan.

Vuoden vaihteessa katsottavaksi valikoitunut Yhdysvaltojen evankelikaalisesta, herätyskristillisestä liikkeestä kertova v. 2023 tuotettu dokumentti "Tuomiopäivän saarnaajat" näytti niin tyrmäävän todellisuuden, että sitä ei voinut katsoa alkua pidemmälle. Useita yrityksiä vaatinut suoritus teoksen loppuun saattamiseksi onnistui lopulta nojatuolin käsinojista tukea hakien. Dokumentissa esitetystä evankelikaalisuuden apokalyptisyyyttä korostavasta tulkintalinjasta luodaan yhteyksiä ja viitataan suoraan nykyisen presidentin edelliseen hallintokauteen. 

Suomalaiselle katsojalle silmäys kabinetissa järjestettyyn raamattupiiriin – asiayhteyteen liitettynä – tuo yllättävän asenteelliselta vaikuttavan näkökulman politiikanteon ilmapiiriin. Yrittääkö dokumentti muokata katsojan asenteita, onko se totuudenmukainen, vai luovatko nämä ilmestyskirjamaisten profetioiden sävyttämät sisällöt nyt pohjan USA:n ulkopoliittisille linjauksille seuraavan neljän vuoden ajan?

Shokkiin toi hieman perspektiiviä seikka, että tajusi itse osallistuneensa yhden amerikkalaisen saarnaajan, evankelikaalisen superstaran massatapahtumaan 1980-luvun lopulla Helsingin Olympia-stadionilla. Taideopiskelija oli joutunut edellisenä lukuvuonna kosketuksiin voimakkaan karismaattissävyisen, uskonnollisiakin elementtejä sivuavan tekemisen suuntauksen kanssa. Kiinnosti, kuinka stadionillinen hengellisten viritysten pariin hakeutuvia ihmisiä ottaisi vastaan tämän erikoisen ulkomaan elävän. Jopa kolmena päivänä stadion täyttyi meikälaisistä voimista koostuvista kutsun kuulleista osanottajista, mikä todisti, että täälläkin oltiin otollisella mielellä Raamatun sanomaa valmiita vastaanottamaan. Saarnaaja otti huomioon kohdemaan, olosuhteet. Historiaakin sivuttiin. Sävy oli yleiskristillinen ja maltillinen. 

Samaisena vierailun vuonna 1987 Chicagon yliopiston toimivallan alla julkaistussa tietosanakirjassa mainitaan kyseisestä henkilöstä ainoastaan, että evankelistan suuren mittakaavan saarnakiertueita kutsuttiin ristiretkiksi ja että tämän ystäväpiiriin kuului monia yhdysvaltalaisia presidenttejä. 

Vasta julkaistussa Yhdysvaltoja käsittelevässä kirjassa kerrotaan, että saarnaajien harjoittamalla toiminnalla on maan historiassa pitkät perinteet. Heitä oli paljon jo siirtokunta-ajalla. Uskonnollisilla sisällöillä oli enemmän kysyntää kuin mihin pappiskunnan rahkeet riittivät. Teologisia viitekehyksiä venyteltiin luovasti. Toimenkuvaan kuului julistaa varsin laaja-alaisesti. Paikallisten meininkien ja yhteiskunnallisten asioiden liittäminen sanomaan oli tavallista. Maallikkosaarnaajamiesten ja -naisten ympärille saatettiin järjestäytyä kokonaisiksi siirtokunniksi. Moisen mainitaan pohjustaneen jopa maan itsenäistymiseen johtanutta vallankumouksellista liikehdintää. Suomessa vierailleesta evankelistasta kerrotaan samassa yhteydessä, että tällä oli tärkeä osa kylmän sodan yhdysvaltalaisessa hengellisessä kulttuurissa varustauduttaessa ateistiseksi tunnustautunutta Neuvostoliittoa vastaan. 

Dokumentti johdattelee aiheeseen viemällä katsojan yhdenlaisen saarnamiehen luotsaamaan tilaisuuteen, jossa esitetään Raamatun kirjaimesta seuraavanlaista koostetta: sen lisäksi, että Jeesuksen on tulkittu tulleen tuomaan rauhan ja kehottaneen kääntämään toisenkin posken, on huomioitava, kuinka samassa evankeliumissa, muutaman luvun päässä ilmoitetaan aikojen muuttuvan ja kehotetaan valmistautumaan sotaan. Jeesus sanoi tuovansa sodan. Jos ei miekkaa ole, on myytävä takkinsa ja mentävä ase ostamaan. Lahkon jäsenten näytetäänkin käsittelevän miekkoja. Ne liittyvät ritariuteen. 

Jää epäselväksi, mihin he miekkoja tarkasti ottaen käyttävät. Saarnamies tarkentaa, ettei hän mitään sotajoukkoja ole perustamassa. Onneksi. Miehet kuuntelevat tarkkaavaisesti ja tekevät muistiinpanoja. Enemmistö on miehiä, lempeän näköisiä perusjamppoja, jotka tuimina ajelevat yhdessä moottoripyörillä. Jotakin he kuitenkin odottavat. Saarnaaja tarkentaa suunnitelmaa tilanteen ulkopuolella, käyttää ilmaisua toiselle tasolle pääsevistä radikaaleista, jotka ovat oikeasti valmiita ottamaan vastuun, kun Harmageddon koittaa. 

Dokumentissa ilmiötä selittämään lupautunut henkilö tarkentuu taustoja tarkastellessa ja dokumentin edetessä jonkin evankelikaalisen liikkeen entiseksi aktiiviksi. Hän on luonnollisesti kriittinen, mutta tähdentää heti aluksi, että kristillisessä perinteessä ei ole yhtenäistä käsitystä lopun ajoista. Vaikka ei olisi itse tullut perikatoa liiemmälti ajatelleeksi, suomalaisen keskiaikaisten kirkkomaalaustemme tutkijan voi löytää summaavan näppärästi, että ilmestyskirja on kiehtonut, koska ihminen luontaisesti tahtoo, että tarinassa on alku ja loppu. 

Koska dokumentissa tarkasteltavana olevalle herätyskristillisyyden lajityyppille on ominaista Raamatun kirjaimellinen tulkinta, lopun aikojen kuvauksetkin huomioidaan huolella. Niiden katsotaan tarkoittavan, että uskova ei koe kuolemaa, jos Jeesus palaa ennen hengen lähtöä maan päälle. Koska laskeutumistaan ei tapahdu ennen maailman loppua, tällainen apokalyptinen tila on toivottava, koska ainoastaan silloin uskova voi päästä Jeesuksen kutsumana tuhatvuotiseen valtakuntaan. Mitä sotaisammaksi ja katastrofaalisemmaksi ihminen onnistuu maailman menon kiihdyttämään, sitä paremmat mahdollisuudet uskovalla on pelastua. Oppaan henkilökohtaisen taustan lisäksi kriittisyyttään selittää tapa, jolla hän kertoo kyseisen Raamatun tulkinnan hakevan vastaavuutta juutalaisen uskonnon tarjoamasta maailmanselityksestä. 

Näkemyksiään muuttanut entinen uskova antaa ymmärtää, että amerikkalainen evankelikalismi olisi kaikki yhtä ja samaa, vailla sävyjä ja versioita. Onneksi tarkentuu, että dokumenttia katsoessa rakentuvan käsityksen vastaisesti sen raportoima tuhovoimainen evankelikaalisuus ei edusta koko yhdysvaltalaisen evankelikalismin henkeä. Suomalainen asiantuntija kirjoittaa, että tutkimuksen kentällä on niitäkin näkemyksiä, joiden mukaan evankelikaalisten vaikutusvalta ylipäätään olisi vähentynyt yhdysvaltalaisessa politiikassa. Hän lisää, että on niitäkin tutkimuksia, joissa on päädytty siihen, että liikkeen sisällä juuri vihaa saarnaavien evankelikaalisten näkemykset olisivat saaneet enemmän kaikupohjaa.

Katsoja viedään seuraavaksi Yhdysvaltojen vallan ytimeen. Sinne johdattaa tutkiva, vapaa journalisti, joka  lähestyy kongressin edustajia surullisenkin kuuluisan Capitol Hillin pihastoilla ja käytävillä. Hän kysyy enemmän tai vähemmän tukalalta vaikuttavia kysymyksiä ääriuskonnollisuuden ja evankelikaalisuuden vaikutuksesta valtion harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Kyse on evankelikaalisuuteen linkittyvästä kristillisestä sionismista ja Israelista. Millaisia kaikuja pitää tai on lupa liittää juutalaisuuteenkin liitettyihin kielikuviin "viimeisestä hyvän ja pahan välisestä taistelusta", Harmageddonista ja sen tapahtumapaikaksi nimetystä Jerusalemista? Yksi edustajainhuoneen jäsen vastaa rauhoittavasti hymyillen, että Israelin asia on läheinen, tärkeä ja että hän itse odottaa Jeesusta, kuten odottaa kuuluu. Kaikki vaikuttaa olevan hyvin. 

Dokumentti on armotonta katsottavaa. Se tulee tarjonneeksi joiltain osin hyvinkin yhteensopivia taustoja ja selvennyksiksi sopivia nostoja Yhdysvaltain presidentin edellisen kauden ikonisimmille huipennuksille, jotka herättivät aikoinaan voimakasta hämmennystä. Yltyihän meno suhteellisen käsittämättömäksi erityisesti virasta luopumisen aikoihin. Oli myös unohtunut, että jossain vaiheessa – palestiinalaisväestön suureksi harmiksi – USA päätti tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Israelin valtio perustettiin Tel Avivissa v. 1948, mikä soi sille yksiselitteisesti kyseisen hallinnollisen keskuksen statuksen muutamaksi vuodeksi ennen siirtoa Jerusalemiin. Ottaen huomioon, että kaupunki on pyhä kaikille Lähi-idän alueella syntyneille kolmelle monoteistiselle uskonnolle, sen kohtelu on herkkä asia. Kaupungin kiistanalaisesta asemasta ja merkityksestä johtuen kaikki maat eivät ole Jerusalemin nimeämistä pääkaupungiksi tunnustaneet. Luonnollisesti USA muutti oman tunnustuksensa myötä maan suurlähetystön Jerusalemiin. Ele sai paljon painoarvoa. Siihen otettiin kantaa jopa YK:n yleiskokouksessa.

Suomen evankelisluterilainen kirkko ylläpitää tutkimuksen ja koulutuksen yksikköä. Yksi sen viimevuotisista tutkimusjulkaisuista on suomalaisen, pitkällä aikavälillä Yhdysvaltojen poliittiseen historiaan perehtyneen asiantuntijan laatima artikkeli "Apokalyptiikka Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa". Se on osa "Apokalypsi nyt! Perikadon polititiikka" -teosta, jota alettiin toimittaa Venäjän hyökättyä Ukrainaan v. 2022.  Pikainen silmäys joihinkin aikaisempiin samaisen tutkijan julkaisuihin synnyttää vaikutelman, että tässä runsaan kymmenen sivun paperissa vedetään yhteen monimutkaisia kehityskulkuja uskonnollisuuden merkityksestä Yhdysvaltojen politiikassa – lopun ajan opin näkökulmasta.

Apokalyptisyyden kerrotaan läpäisevän USA:n kansallista mentaliteettia muodossa tai toisessa, eri asteisena. Käytännössä tällainen ilmennee harmittomimmillaan perinpohjaisuutena, ehdottomuutena, vakaana uskona omaan erinomaisuuteen ja ainutlaatuisuuteen, valmiutena edustamaan ja puolustamaan oikeina pitämiään asioita ylpeästi, "henkeen ja vereen". Nämähän ovat sinänsä, sopivasti annosteltuina, arvostettavia ominaisuuksia. Kuten otsikosta ja toimitetun artikkelikokoelman nimestä voi päätellä, artikkelissa ei kuitenkaan tähdennetä mitään yleisen tason amerikkalaista sielunmaisemaa. 

Apokalyptisyyden esitetään määrittelevän vahvasti, kuinka amerikkalainen ryydittää yhteiskunnallista olemustaan. Sen annetaan ymmärtää vaikuttavan myös maassa harjoitettavaan ulkopoliittiseen ajatteluun, toimien taustalla säteilevään henkeen ja mentaliteettiin.

Lohduttaako se, että hyvin kaukaa ja syvältä kumpuava tehdasasetusmainen, myös suoranaisena repivyytenä ja destruktiivisuutenakin näyttäytyvä identiteetin osa on koskettanut ja löytänyt ilmenemismuotoja Yhdysvalloissa yhteiskunnan kaikilta sektoreilta ikäänkuin tasapuolisesti – ilman että se koskisi vain yhtä poliittista suuntausta tai ääriliikettä juuri sieltä hevosenkengän vastakkaisesta päästä – on asia erikseen. 

Lohduttaako, että sitten v. 2021, rauhaa rakastavaksi julistautuneen USA:n presidentin edellisen, myrskyisissä merkeissä päättyneen kauden on tapahtunut yhtä ja toista – sotaisaa – myös Israelin-Palestiinan konfliktin tiimoilla ja että erikoisena yksityiskohtana havaittiin presidentin jättäneen kätensä pois Raamatulta tammikuisen virkavalansa yhteydessä, ovat asioita erikseen.

Mikä ei todellakaan lohduta, on se, kuinka kirkon tutkimuksen ja koulutuksen yksikön julkaisussa osoitetaan apokalyptisten kaikujen lyövän eri asteisena läpi kaikkien suurten Lähi-idän uskontojen ja heijastuvan kansainvälisiin suhteisiin. Venäjän ortodoksisuudessa, sen kansalaisuskonnon nykyversion ytimesssä kerrotaan vaikuttavan käsityksen "jumalankantajakansasta", jolla on myös – kuinka ollakaan – erityinen tehtävä maailman kansojen joukossa. Venäjän maallisen ja kirkollisen nykyjohdon mainitaan uudistaneen ja "aseistaneen" ikiaikaisen, maan kastemyytistä periytyvän liiton. Liiton tavoitteeksi on asetettu hyökkäyssotien oikeuttaminen uskontoon vetoamalla. On kuulemma kyse kosmisista taisteluista, jotka naamioidaan ortodoksisen sivilisaation puolustukseksi.

Stadikan tunnelmiin palatessa on myönnettävä, että kun saarnaajagurun taitavasti, velvoittavasti ja vetoavasti esittämä kutsu kuului pitkän puheen päätteeksi ja ihmismassat alkoivat valua stadionin katsomoista kohti esiintymislavan alttaria siunausta saamaan, aisti, että joitain vakavasti otettavia voimia oli liikkeellä. Näky oli sanoinkuvaamaton. Se tuntui iholla. Hiljaisuus, joka tuhansien ihmisten siirtymän yllä lepäsi, oli latautuneisuudessaan, hartaudessaan ja maagisuudessaan oudon painostava. Miksi? Koska ei voinut välttyä tunteelta, että joukkoon olisi pitänyt liittyä. Niin ei tapahtunut. 

Jos olisi ammoin tullut asiaksi ottaa selvää saarnaajan taustoista aiemmin mainitusta ensyklopediasta, tuosta vanhanaikaisesta käyttöliittymästä, konkreettisesta, paperille painetusta kirjasta ei olisi löytynyt artikkelia kristillisestä sionismista lainkaan. Nyt sen voi tarkistaa. Toki lähelle on aina ollut yllättävän vaikea nähdä, eikä kaikkia asioita välttämättä pidetä edes mainitsemisen arvoisena.

Nyt saarnamiehen kerrotaan tietosanakirjan avoimessa verkkoversiossa luotsanneen edustamaansa evankelikaalisuutta kohti kristillistä sionismia. Hän tarjosi ratkaisua – juutalaisuutta ja yhteistyötä koskien. Sen sijaan, että olisi ollut toivottavaa, että juutalaiset olisivat kääntyneet kristityksi tms. , tämä sadan vuoden kunnioitettavan iän saavuttanut evankelista ehti ehdottaa, että juutalaisuudella ja kristillisellä sionismilla voi olla sama päämäärä. 

Tietokoneelle syötetty hakusana 'kristillinen sionismi' tuottaa kyseisestä tietueesta alaotsikon "20. vuosisadan evankelikaalinen poliittinen sitoutuminen", jonka myötä tiedetään kertoa, että kristillinen sionismi sai uuden muodon Amerikassa 1960-luvun kuluessa. Kristillisellä herännäisyydellä on ollut maan historiassa useampia aaltoja. Tuossa ajassa evankelikaalisuus uusiutui ottamalla koppia poliittisen tuen tarjoamisesta Israelille.

Oheinen kuva löytyi Olympia-stadionilla v.1987 elokuussa järjestettyjen tilaisuuksien nimiin perustetulta verkkosivulta. Saarnaajan puheiden videotallenteet näyttävät lähikuvassa sen, mikä välittyi yläkatsomoon minikokoisena popliinitakkisena ukkelina. Ei ollut mitään isoja screenejä. Toki äänentoistolaitteet olivat suhteellisen tikissä ja puhunta itsessään vaikuttavaa. Julkaisija on suomalainen uskonnollinen ryhmittymä, joka on katsonut asiakseen vielä vedota sivuilleen päätyneeseen. Jos kokee tulleensa kosketetuksi, voi yhä ottaa yhteyttä, jonnekin, koska "koskaan ei ole liian myöhäistä". Ainakin voi onnitella pienimuotoisesti itseään siitä, että selvisi, mitä kaikkea tuon stadionkeikan taustallle saattaa vielä vuosikymmenten jälkeenkin liittää. Ehkä se riittää.

Siunausten toivottaminen, anelu ja niiden vastaanottaminen on yleisinhimillistä ja suotavaa. 

Siu, siu.

                                                                                                                                            2. 4. 2025.

Soundtrack: David Bowie. Heroes. Albumi.

________________

Lähteet, taustaa:

⦁Runoni rakkaudesta. Toim. Salme Saure. Otava. 1982.

⦁Yle Areena: Praying for Armageddon –Tuomiopäivän saarnaajat. (Tonje Hessen Schei & Michael Rowley. Norja 2023.)

⦁Missio Helsinki 1987. Billy Graham.

⦁The New Encyclopedia Britannica. Volume 5. The University of Chicago. By Encyclopaedia Britannica. Inc. Printed in USA. 1987.

⦁Markku Henriksson: Yhdysvaltain idea. E-kirja. Tammi. 2025.

⦁University of Helsinki. Ruotsila, Markku: Apokalyptiikka Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa. 2024.

⦁Apokalypsi nyt! Perikadon politiikka. Niko Huttunen&Elina Kahla (toim.) Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 146. Kirkon tutkimus ja koulutus. 2024.