American goodwill – amerikkalainen hyvä tahto?

Jokaisella on tästä

lähtien tämänsä

johon hän täällä on

sidottu.

Mitään ei vaihdeta 

enää.

Ei se on tullut

mahdottomaksi.

Sitä ei ole ruvettu

paheksumaan

koska se on tullut

mahdottomaksi.

Tästä lähtien täällä

on jokaisella 

tämänsä josta hän

pitää kiinni.

-Pentti Saarikoski-

Viikonloppuna järjestetyn Münchenin turvallisuuskokouksen  puheenjohtaja puhkesi kyyneliin loppupuheenvuorossaan. USA:n vallanvaihdon jälkeiset vauhtiviikot eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. 

Kaikenlaista jännittävää tapahtuu. Maailmankarttaakin on jo hieman ehditty laatia toisenlaiseksi, ainakin nimien osalta. Presidentin uudistusohjelma kirpaisee kauppakumppaneita.  Pelätään suoranaista kauppasotaa. Amerikan tekeminen suureksi, "Amerikka ensin" -ajattelu viittaa isolationismin, eristäytymiseen tähtäävän suuntauksen paluuseen. Miten reagoida?

Itku ei auta markkinoilla, mutta nähtävästi sen voi kokea lohduttavan arvojen alennusmyynnissä. Jotain tämänsuuntaista saattoi muun haikeuden ohella tulkita olleen Münchenissä ilmassa.

Vuonna 2022 alkaneelle pestilleen hyvästejä jättänyt puheenjohtaja artikuloi tunnekuohuaan ilmaisemalla huolensa, ettei yhteinen arvopohjamme olisikaan enää niin yhteinen, kuin mihin on kenties totuttu. Kyseiseen johtopäätökseen vaikuttaa vahvasti Yhdysvaltain varapresidentin muutaman päivän takaiset kyseiselle areenalle välittämät terveiset. Eurooppa sai kuulla kunniansa. Olemme aivan hukassa. Meidän omat arvomme ja käsityksemme demokratiasta, sanan- ja mielipiteenvapaudesta kaipaavat amerikkalaisten ystäviemme mielestä päivittämistä. 

Joidenkin arvioiden mukaan Yhdysvalloilla itsellään on "pakka sekaisin".

Oli tai ei, se ei voi arvatenkaan nousta pääasiaksi. Eurooppaan tarvitaan rauhaa. Venäjän hyökkäys Ukrainassa on saatava päättymään. Tappamisen on loputtava. Nyt sen sanovat ääneen henkilöt, joilla on tarpeeksi valtaa siihen vaikuttaa. Tätä on odotettu. Toistaiseksi tosin vaikuttaa siltä, että Euroopalla, Ukrainasta itsestä puhumattakaan ei olisi ainakaan tässä vaiheessa tunnusteluja paljoakaan sanavaltaa Venäjän ja USA.n määrätessä tahdin.

Ratkaisun avaimia kilisyttelevä, ellei kenties jopa jossain mielessä itsensä ylimmän tuomiovallan edustajaksi mieltävä taho Yhdysvallat kerää lisää uskottavuutta ja painoarvoa omintakeisilla aloitteillaan ja  suurieleisillä ulostuloillaan. Vaikka kyseistä valtikkaa heilutetaan ihan toiselta mantereelta kuin millä kuumaa sotaa parasta aikaa käydään, tosiasia on, että Nato-vetoisessa pelissä USA vie ja muut vikisee, onhan sillä NATO:n suurin ja parhaiten rahoitettu armeija. Nykyisen presidentin hallinnon myötä USA:n panostus Ukrainan tukemiseen on joutunut uudelleen arvioitavaksi. Sota maksaa.

Suomalaisen maailmanmenoa äimistelevän sohvaperunan on myös syytä palauttaa mieleensä, että kun mennään "back to basics", Yhdysvallat taitaa olla NATO:n itseoikeutetuin isäntä. Pohjois-Atlantin liiton perustamiselle aloitteen teki USA. Kylmän sodan pakkaset paukkuivat. Meno Euroopassa oli omiaan vakuuttamaan tiettyjä tahoja siitä, että toisen maailmansodan jälkeiset jännitteet etsivät uusia muotoja. Tarkoituksena oli ennaltaehkäistä nationalistisen militarismin paluu, edesauttaa, vahvistaa ja turvata  Euroopan valtioiden keskinäistä integraatiota, mutta myös varmistaa, ettei Neuvostoliiton arvaamaton ekspansiivisuus aiheuttaisi hallitsemattomia uhkia.

 Katsottiin, että kaiken tämän toteutuminen edellytti Yhdysvaltain läsnäoloa mantereellamme. Esimerkkinä NATO:n kaltaisen toimijan tarpeesta mainitaan Neuvostoliiton toiminta Länsi-Saksassa. Berliinin saarron päättymiskeväänä Pohjois-Atlantin liiton perustamisasiakirja olikin jo allekirjoitusta vaille valmis. Seremonia järjestettiin Washington D.C. :ssa huhtikuussa 1949.

Myönteisenä Euroopan kannalta katsottuna etenkin tässä tilanteessa nähdään, ettei edellisellä vahtivuorollaan NATO:sta erkaantumisella liittokunnan yhtenäisyyttä koetellut, Yhdysvaltojen uutta presidenttikauttaan aloitteleva päämies ainakaan toistaiseksi ole vielä aiettaan uhannut toteuttaa. Luonnollista, että  erityisen hyvin rahan päälle ymmärtävä liikemies arvioi tarkasti NATO-diilin kustannus-hyötysuhteita. Koetaan kuitenkin ja ennen kaikkea, ettei Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklaan pohjautuvaa pääperiaatetta, oikeutta yhteiseen puolustautumiseen saisi kyseenalaistaa.

Kaiken turbulenssin ja USA:n näyttävien mänöövereiden keskelläkin Ukraina oletettavasti edelleen toivoo  hyötyvänsä odotettavissa olevissa neuvotteluissa mahdollisimman vahvana ja voimakkaana näyttäytyvästä Venäjän vastapoolia edustavasta kansainvälisen yhteisön toimijasta.

Vallitsevissa käänteissä NATO-kumppanuuden ei kenties Suomessa yhtäkkiä katsotakaan tekevän yksiselitteisen autuaaksi, mutta se velvoittaa. On muutakin, kaikenlaisten kausien yli ulottuvaa yhteistä.  Aina voi ajatella, että valtio on oma ikuinen entiteettinsä, joka on ollut olemassa aina ja tulee olemaan, erilaisista suhdanteista riippumatta. Viestikapulaa vaihdetaan, se on vain lainassa. Toki siitä kiinnipitävällä on valta tehdä, mitä mielii. Oletuksena on, että suunta on aina eteenpäin – mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa. 

Eurooppaan kohdistamansa omanlaisensa shokkiterapian välityksellä Yhdysvallat tulee itse asiassa vahvistaneeksi sen, mitä täällä presidentin edellisellä vahtivuorolla jo uumoiltiin, kenties pedattiinkin  – niin irralliselta ja yliampuvalta kuin se esim. kaikkine Pariisissa järjestettyine pompööseine sotilasparaateineen saattoi vaikuttaakin. Sen, että Ranska on mielinyt ja voinut profiloitua toista Euroopan perinteistä voimatekijää ja kilpailijaansa Saksaa vasten sotilaallisesti paremmin varustautuneena, tai että USA on alkanut säädellä uusiksi liittolaisuutensa kulmaa ei kuitenkaan nähdä vaativan mitään eurooppalaisen armeijan perustamista. 

Voi ajatella, että Eurooppa tarvitsee – laaja-alaisesti käsitettynä – enemmän omaehtoisia ja -varaisia arsenaaleja ja resursseja. Sen sijaan, että täällä tarvitsisi välttämättä stressata "nationalistisen militarismin paluuta", voi yrittää mieltää, että myös arvojen, eurooppalaisen, ns. vanhan maailman muokkaaman läntisen sivilisaation uskottava puolustaminen tarvitsee omat, yhteiset keinonsa. 

On realistisesti hyväksyttävä, että puolustusmäärärahoihin satsataan myös, enenevässä määrin. Uuden maailmanjärjestyksen muotoutumisen katsotaan sitä vaativan, kykenee moista pohjimmiltaan käsittämään tai ei. Tavallisten ihmisten mielipiteistä ja hyväksymisistä ei taideta olla loppujen lopuksi kovinkaan kiinnostuneita. Olo on joka tapauksessa kuin kokattavalla sammakolla kattilassa. Veden lämpötila nousee pikku hiljaa, huomaamatta. Asenneilmaston muutos tapahtuu hitaasti, mutta vääjäämättä. Voi yrittää olla valppaana. 

Jos tahtoo ja pystyy, nämä Euroopalle suunnatut herätyksiksikin nimitetyt elkeet voi nähdä eräänlaisina "American goodwillin" ilmentyminä.  Niitä voi mutkan kautta väännellä samasta puusta veistetyiksi  MAGA- Make America Great Again -lanseerauksen kanssa.  Ei auta muu kuin ottaa koppia eetoksesta, soveltaa sloganista oma versio, virittää kireä hymy ja kokeilla, miten luontuisi sanonta: MEGA – Make Europe Great Again. 

                                                                                                           

                                                                                                                           17. 2. 2025.

_________

Lähteet: 

⦁ Pentti Saarikoski: Alue. Runokokoelma.  Otava. 1973. 

⦁ North Atlantic Treaty Organisation: A short history of NATO.