Painovoiman tragedia ja armo – tyhjän tilan objektiivisuus?

Kaikki luonnolliset sielunliikkeemme noudattavat lakeja, jotka muistuttavat aineen maailmassa vallitsevaa painovoimaa. Ainoa poikkeus on armo.

                                                                                             ***

Meidän on aina varauduttava siihen, että kaikki tapahtuu painolain mukaisesti, paitsi milloin yliluonnollinen puuttuu asiaan.

                                                                                – Painovoima ja armo – 

–

Tasapainon tavoittelu on pahasta siksi, että se on kuviteltua. Kosto. Vaikka todella tappaisi vihamiehensä

tai kiduttaisi häntä, se on kuitenkin jossain mielessä silkkaa kuvittelua.

                                                                                 – Tyhjiö ja sen täyttäminen –

Maailmankuvassamme täytyy olla tyhjiöitä, jotta maailma tuntisi tarvitsevansa Jumalaa. Tämä edellyttää pahan olemassaoloa.

                                                                                 – Tyhjiöön tyytyminen –

                                                                                                                      Simone Weil (1909-1943)

Eremitaaši. Pietari. 2016.

Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa katsottiin yhdessä elokuva. Dokumentin tapahtumat sijoittuvat Israelin Länsirannalle, jossa siirtokunnat ottavat tilaa haltuun palestiinalaisväestön asuttamilta alueilta. 

Näytöksen päätteeksi yleisö sai esittää kysymyksiä esille nousseita teemoja, tietämystään ja kokemuksiaan avanneille panelisteille.

Joku katsoja oli tutkistellut Palestiinan alueen antiikin Rooman aikaista vaihetta ja muotoili, että eikö kyseistä  provinssistatusta muinaisessa valtakunnassa voisi soveltaa tähän päivään ja hyödyntää sitä kiistanalaisen Israelin-Palestiinan tilanteen ratkaisemisessa. Tutkijan mukaan Lähi-idässä on syytä arvioida, kuinka pitkälle historiassa katsotaan. Historiaan perustuvien argumenttien käyttö erilaisissa konflikteissa olisi syytä erottaa arjen todellisuudesta, varsinkin jos on syytä olettaa, että niihin vedoten joidenkin oikeuksia kohtuuttomasti rajoitetaan. Toinen asiantuntija lisäsi, ettei kukaan vakavasti otettava historioitsija tänään ajattele, että Israelissa asuvat juutalaiset ovat "yks yhteen" niitä samoja juutalaisia, jotka vaikuttivat alueella Raamatun aikoina, tai että palestiinalaiset ovat niitä arabeja, jotka saapuivat alueelle 600-luvulla.

Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan on liitetty erilaisia taustamotiiveja. Niistä yli tuhatvuotisen, menetetyn "kolmas Rooma" -kaltaisen vision varaan pohjautuva kansallisromanttinen Kiova-suurvaltamyytti vedonnee kiehtovuudellaan vahvasti venäläiseen sielunmaisemaan. Tarinaa on epäilemättä Venäjän nykyhallinnon taholta vuosien myötä nähty tarpeelliseksi huolella pohjustaa.  

Suomalainen kommentoija on analysoinut, että naapurimme olisi valtio, joka kykenemättömänä muuttaa nykyisyyttä - - - yrittää turhaan sotimalla muuttaa tulevaisuutta [ja] jää pelaamaan peliään sille ainoalle kentälle, jossa se luulee voivansa muuttaa jotakin. Se yrittää muuttaa menneisyyttään. Kirjailija lisää, että menneisyyden muuttaminen on kuitenkin kaikista vaikeinta, koska nykyisyys on menneisyyden seurausta. ⁽ ¹

Vuosikymmeniä sitten taiteilijapiireissä kuullun anekdootinomaisen luonnehdinnan mukaan ainakin ns. neuvostoihminen oli varsin valveutuneesti kansansa kertomus-ja kirjallisuuskaanonista kiinnostunut. Kertoman mukaan maailmanlaajuistakin mainetta ja huomiota osakseen saaneet venäläiset klassikot olisivat sisältyneet jotakuinkin kaikkien työtätekevien ja epäilemättä myös opintietä tallaavien neuvostoliittolaisten yleissivistävään lukemistoon. 

Edesmennyt Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori tulkkasi ahkerasti Venäjän ideaa varsinkin Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan alettua. Paljon seurattu luennoija ei ollut esitelmissään korostamatta, että Tolstoin "Sota ja rauha" (1865-1869) -romaanin nimessä esiintyy nimenomaan sana "ja" eikä "tai/vai". Tolstoilaisessa maailmankuvassa sodan ja rauhan kerrottiin olleen tarkkarajaisia, toisensa poissulkevia entiteettejä, mutta omalla tavallaan aina läsnä. Ei toista ilman toista. Vähemmän jalon ja ylevän rikoksen käsitteen toki nähtiin myös olevan olemassa ja vaikuttaneen, mutta erillisenä.

Venäläisten kollektiivisessa tajunnassa kerrotaan kummittelevan, että vieras valta yrittää sen alueita aina sadan vuoden välein anastaa. Moisen mielenmaiseman voi epäilemättä katsoa lisäävän sodan uhkaa ja painetta. Päähänpinttymää on kuulemma myös ehdoin tahdoin viime vuosikymmenien myötä ruokittu. Piinallista pelkoa vastaan lienee pitänyt lopulta hyökätä juurikin ns. kineettisen sodankäynnin keinoin, asein: ohjuksin, konekiväärein, panssarivaunuin, lennokein. Tarkoituksena on arvatenkin "tulla kuulluksi". Tuhoamalla elinympäristöjä. Tappamalla. Enemmän, nopeammin ja tehokkaammin kuin puolustautumaan noussut hyökkäyksen kohde. 

Edellä mainittu Venäjä-asiantuntija tosin tähdensi toistuvasti, kuinka sodan ja rauhan käsitteet ovat muuttuneet. Tolstoilaista tarkkarajaista määritelmää on noussut ryydittämään kolmas osatekijä, 'rikos'. Puhutaan 'hybridistä', kyber- ja informaatiosodasta, -vaikuttamisesta tai -operaatioista sekä näiden muodostamasta uhasta. Sota, rauha ja tämä moderniksi mielletty monikasvoinen viholainen muljahtelevat toistensa lomassa tavalla, jonka seurauksena ns. rauhan olosuhteenkin voi katsoa lävistyvän rikollisilla elementeillä. 

Sotilastaustainen tutkija johdattelikin kuulijoita mieltämään nykymenoa toisen venäläisen sielunmaiseman kuvaajan Dostojevskin hengentuotteiden ilmentämän eetoksen mukaisesti. Kirjailijan ihmiskuvauksen ja kerronnan on esitetty ilmentävän ns. polyfoniaa, moniäänisyyttä, toisiinsa limittyvien säikeiden suorastaan sinfonista rikkautta. ⁽ ² Kaikessa osuvuudessa hirtehisintä on, että upseerin valitsemien kulttuuristen ikonien suoman kekseliään kehystyksen sisältä löytyy myös mainitun Dostojevskin romaanin nimen edustama vastinpari "Rikos ja rangaistus"(1866). Ei ole kuitenkaan mitään takeita, että missään koskaan päästäisiin jäljittämään hybridi- ja kybervaikuttamisen, -uhkien ja -sodankäynnin aiheuttamien vahinkojen mittavuutta, vaikutuksia ja uhreja – puhumattakaan, että niitä masinoivat tahot joutuisivat teoistaan syytteeseen ja rikoksista rangaistaviksi.

Lempilähikirjaston eteisessä on hylly, jolle asiakkaat voivat tuoda käytöstä poistamiaan henkilökohtaisia kirjoja. Viime kesänä poistohyllystä tuli vaivihkaa – perin erikoislaatuista, joksikin häpeän alalajiksi tunnistettavaa kiusaantuneisuutta kokien – napattua pari. Toinen oli suomeksi toimitettu kuvallinen laitos Pietarissa sijaitsevasta Iisakin kirkosta, toinen katalogi venäläisen taidemaalarin Helsingissä 1990-luvulla järjestetystä näyttelystä. Vaikka hyllyssä oli tietty paljon muitakin hyljättyjä teoksia, ei voinut välttyä tulkinnalta, että juuri näistä kyseiseen kulttuuripiiriin lukeutuvista nidoksista oli nykyisten olosuhteiden vallitessa katsottu olevan syytä hankkiutua eroon. Ei kuitenkaan heittämällä rovioon tai roskalavalle, vaan ikäänkuin laittamalla vahinko kiertämään. Oma uhmapäisen siviilirohkealtakin tuntuva ele, kirjojen talteen ottaminen, on täten kaiken uhallakin tunnustettava. 

On sietämätön ajatus, että tappamisen jalkoihin on jäänyt koko ihmiskunnalle kuuluvaa kulttuurista ja henkistä osaamista ja perintöä, jota voi korkeintaan muistoissaan kaihomielisenä rajan takaa kuikuilla. Miten voimme edes yrittää ymmärtää ja myötäelää jotain oletettua venäläisyyden olemusta, mitä meiltä täällä lännessä kenties odotetaan? Ainoa tapa ottaa naapuri huomioon on varautua kaikkein pahimpaan ja vieläpä mitä proosallisimmin: hankkimalla lisää aseita.

Kolmatta vuotta kestäneen hyökkäyksen alkuaikoina jossain vielä jaksettiin kantaa huolta, kuinka  kontaktit valtioiden rajat ylittävässä, kansainvälisessä tiedeyhteisössä katkeavat. Missä lienee se maanalinen tai taivaanylinen verkosto, joka takaa, että elintärkeä vaihto mm. eri tieteenalojen edustajien välillä onnistuu? 

Tragedioista suurimpia on, ettei yksi kiistämättä ansioituneella hengenlennollaan ja epäilemättä mitä mielikuvituksellisimmilla manöövereillään häikäisevä Maan toimija koe kilvoitella ylivertaisilla saavutuksillaan jossain muussa kuin monenkirjavissa sotataidoissa.

                                                                                                                    15. 12. 2024

________

Viitteet, taustaa:

⦁ Simone Weil: Painovoima ja armo. Suom. Maija Lehtonen. Otava. 1976. 

⦁ Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen kolonialismityöryhmän ja Cimema Orionin yhteinen elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus. 12.12. 2024.

⦁ Vladimir Putin: On the historical unity of Russians ja Ukrainians. Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta yhtenäisyydestä. 12.7. 2021.

⦁Kouvolan kaupunki. Näkökulmia Suomen historiaan 2023 – Martti J. Kari. Livestriimaus. 24.1.2023. 

⦁Jyväskylän yliopisto. Venäjä hybridivaikuttajana. FT, eversti (evp) Martti J. Kari. Luento. Osa Jyväskylän yliopiston Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelman opintojaksoa Hybridivaikuttaminen ja turvallisuus”. 29.4. 2022.

⦁Martti J. Kari. Venäläinen strateginen kulttuuri – miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii. Yleisöluento. Jyväskylän yliopisto. 3.12. 2018.

¹ ⁾ Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka – Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Aula & Co. E-Kirja. 

2022. Luvussa "Tiistai 3.5. Sodan kuudeskymmenesyhdeksäs päivä".

² ⁾ Mihail Bahtin: Dostojevskin poetiikan ongelmia. Orient Express. 1991.