Se, mitä ei sanota: pyhän maan villiinnyttämä länsi kiilaamassa Salomonin tuomioistuimelle?

Maailma muistaa Salomon

sen suuren kuninkaan.

Hän kaiken ties, vaan kuollessaan

näin huusi: turhaa kaikki on.

Oi miksi synnyin päälle maan!

Ei viisautta Salomon 

voi kieltää, mutta tietäkää:

kun liikaa tietää, seuraus 

on ettei tuota kestä ihmispää.

Siis viisautta välttäkää. 

          Bertolt Brecht: Salomon-laulu. 1928.⁽ ¹

Michelangelon David-patsas.
Matkamuisto. Uffizin Galleria.
Firenze. 2011.

Salomonin tuomiolla viitataan usein varsin ylimalkaisesti viisaaseen kompromissiratkaisuun. Tosiasiassa Raamattumme Vanhassa testamentissa – siinä juutalaisilta siirtyneessä – kerrotaan seuraavaa: kyseisen kuninkaan pakeille hakeutui kaksi naista, ostetun rakkauden ammattilaisia, jotka olivat ajautuneet riitelemään keskenään kuolleen ja elävän vauvan äitiyksistä. He pyysivät Salomonia ratkaisemaan kiistan. Salomon haetutti itselleen miekan ja käski naisia halkaisemaan sillä elävän pojan kahtia ja jakamaan keskenään. Toinen naisista parkaisi välittömästi. Hän oli valmis vaikka luopumaan lapsestaan kokonaan, jos tämä vain saisi elää. Oikea äiti sai vauvansa. ⁽  ²

Yhdessä Helsingin lähiöistä asuvan ja toisessa työskentelevän tie ei joka päivä, viikkokaan Helsingin keskustaan vie. Silti viime kuukausien aikana siellä asioidessa on useampaan kertaan katukuvassa voinut havaita Israelin–Palestiinan konfliktin viimeisimpään näytökseen, käynnissä olevaan Gazan sotaan liittyviä mielenilmauksia. Niissä kannettujen valtiollisten tunnusten joukossa ei ole sattumoisin kertaakaan näkynyt Israelin lippua. 

Vaikuttaako havaittuun ilmiöön kenties se, että tekoälyasiantuntijan mukaan on tilastollisesti osoitettavissa, että esim. Yhdysvalloissa tietyssä sosiaalisen median palvelussa trendaa algoritmi, joka nostaa sielläkin havaittavissa olevien kuvatunlaisten kulkueiden takaa heijastuvan mielipidevaikuttamisen määrän monikymmenkertaiseksi vastakkaiseen näkökulmaan verrattuna? Onko tästä meille suuntautuvasta uutisoinnista ja sometykityksestä johtuen osapuolten voimatasapainossa ja dynamiikassa jotain sellaista, joka herättää empatiaa nimen omaan palestiinalaisia kohtaan? Jos jonkinlaisia psykologisia operaatioita käydään, missä kaikkialla, miten ja lopulta: miksi, keiden ehdoilla? ⁽ ³

Kaikkien hätää kärsivien suhteen ja heidän vuoksensa pitää kyetä säilyttämään rauhallisuutensa ja objektiivisuutensa?

Hieman ristiriitaiselta vaikuttaa, että yhden vastaavanlaisiin, hyvinkin kantaaottaviin mielenilmauksiin osallistuneen kansanedustajan ja kansalaisaktivistin mukaan emme voi täällä lännessä ryhtyä ikuista skismaa tuomaroimaan. Tuota asennetta voi tietty yrittää tavoitella – siitä huolimatta, että sodan keskeltä meihin kumpikin osapuoli yrittää vedota. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää tarjoavan provokatiivista vastakkainasettelua hakeville varsin suotuisan ympäristön. Mielenkiintoista on, mitä ihmiset tulevat ajatteluunsa vaikuttavista taustoista kertoneeksi ja mihin kokevat samaistuvansa. Samassa yhteydessä toiseksi haastateltavaksi kutsuttu kurdijuuret omaava poliitikko lopulta omalla esimerkillään muistuttaa, ettei muinaisen Etelä-Levantin alue ole ainoa paikka, jolle muun maailman silmissä leimallisinta on siellä asuvien ihmisten väliset sukupolvesta toiseen siirtyvät eturistiriidat. ⁽ ⁴

Alussa mainitun Salomon-tuomarin isä David oli ja on tunnettu Vanhan testamentin toimintasankarina, joka sinkosi lingollaan kiven kohti Goljattia, yhtä yhteisöään ahdistelleiden filistealaisten edustajaa. Nuori paimen viimeisteli uroteon leikkaamalla haastajaltaan pään irti. ⁽ ⁵

Etelä-Levantin alueellakaan ei selvästikään riittänyt elintilaa kaikille, ei tuolloinkaan. Vanhan testamentin kertomusten valaisemana juutalaisten voi ikään kuin nähdä vasta ottaneen tuntumaa diasporaansa. Jostain syystä juuri heidän kohtalokseen koituneet syrjintä, karkoitus ja vaino saavuttivat sittemmin mittasuhteet, joiden tuhovoima ja laajuus erityisesti toisen maailmansodan aikana ylittävät käsityskyvyn. Kun tutustuu maailman kulkuun ja historiaan kautta aikojen juutalaisuuden näkökulmasta kerrottuna, ymmärtää paljon sellaista, joka kenties on jäänyt meiltä kristityiltä vähemmälle huomiolle.⁽ ⁶

Aikojen alussa kyseisille vanhatestamentillisille tapahtumapaikoille annettiin Rooman vallan alle siirryttäessä tuo filistealaisiin ja Filisteaan (heprean  p'lishtim)  pohjautuva nimi Palestiina. Nimi lienee ollut enne. Alueella käydyistä konfliktin eri ilmenemismuodoista, sen eri variaatioista on tullut jonkinlainen symboli ikuiselle taistelulle, jota muu maailma seuraa, kommentoi, ja johon se osallistetaan tai osallistuu – tavalla tai toisella. Jos uskaltaisi, voisi yrittää jäljittää, kumpi heimo Raamatun mukaan saapui paikalle ensimmäisenä: juutalaiset vai filistealaiset. Yhden luonnehdinnan mukaan sen lisäksi, että Israelin–Palestiinan konfliktissa kaksi kansallista liikettä tahtovat valtion samoille sijoille, on kyse ikään kuin lasten perintöriidasta, jossa ei väännetä pelkästään rahasummista, vaan aineettomista tunteiden ja muistojen kyllästämistä arvoista. ⁽ ⁷

Vaikka näemmekin täällä – omilla kaduillamme – Palestiinan lipuksi tunnistettavaa kangasta kannettavan, ei ole kaikkien asianhaarojen valossa perusteltua mieltää, että Palestiinan valtio olisi edes olemassa. Suomikaan ei ole sitä tunnustanut. Vallitseva olosuhde ei täten tuossa maailman osassa kyseisen asujaimiston suhteen ainakaan kaikilta osin tue tuota Valistuksen aikana lanseerattua rationaalisen luonnnoikeusteorian mukaista ihannetta, johon nojaten niin moni valtio perustettiin. Näin ei Palestiinan kohdalla ensimmäisen maailmansodan jälkeisten aluejakojen ja kansainvälisen yhteisön järjestely-yritysten yhteydessä koskaan tapahtunut. ⁽ ⁸

Englanniksi ilmestyvä Times of Israel uutisoi kuluvan vuoden kesällä – hieman ennen Jom Kippur -sodan (1973) ympärille kietoutuvan Golda-elokuvan julkaisua – Israelin valtionarkiston salatuksi luokitellun kokouspöytäkirjan vapauttamisesta. Dokumentista käy kuulemma ilmi, että Israelin pääministeri Golda Meir (1898-1978) teki lähipiirissään aloitetta Palestiinan valtiollistamisesta lokakuussa 1970. Ottaen huomioon, että hänen suhtautumisestaan palestiinalaisiin on totuttu lukemaan jotain täysin päinvastaista, paljastus on kiinnostava. ⁽ ⁹

Kun lukee, millaisia Israelin kansallista olemassaoloa uhkaavia riskejä Meirin kirjataan kaavailuihin samassa yhteydessä liittäneen, ei ole ihme, että keskustelu päätettiin saman tien kätkeä visusti lukkojen taakse. Jos tieto kokouksesta pitää paikkaansa, Meir ei ole nähtävästi ollut ainoa Israelin pääministeri, joka vastaavaanlaista loihe lausumaan, mutta todennäköisesti ensimmäinen. Hänen seuraajansa, niin yhdeltä kuin toiseltakin poliittiselta rintamalta olivat nostaneet ja nostivat sittemmin kyseiseen näkökulmaan liittyviä asianhaaroja puheissaan esille. ⁽ ¹⁰' ¹¹

Kuten hyvin voi huomata, ei Meirin uskalias, suljetussa piirissä esittämä aloite edennyt. Kuitenkin herää uteliaisuus, millaista henkilökohtaista taustaa vasten, millaisessa sisä- ja maailmanpoliittisessa ilmastossa tuollainen idea pääsi kehkeytymään ja olisiko mitenkään ollut mahdollista, että moisesta hengestä olisi voinut kyseisissä olosuhteissa juuri tuolloin lähteä kiertymään mitään kestävämpää ratkaisua kuin mihin sillä erää kyettiin kurottamaan. 

Jokaisella on vapaus muodostaa oma tulkintansa "totuudesta" ja – kuten sanonta kuuluu – tutkistella sitä sydämessänsä.

Millaisessa tilanteessa Meir esikuntineen tuolloin lokakuussa 1970 merkillistä kokoustaan piti? 

Kun Meir Israelin ulkoministerin virastaan luovuttuaan pääministeriksi edellisen menehdyttyä alkuvuodesta 1969  päätyi, käynnissä oli ns. näännytyssota Egyptiä vastaan. Meirin elämäkerrasta välittyy, että pitkään jatkuneiden yritysten tulitauon aikaansaamiseksi voi katsoa saaneen mutkan kautta  vipuvoimaa sisäpoliittiseksi luokiteltavasta, samalla koko Lähi-Idän ruutitynyrin voimatasapainoon vaikuttaneesta selkkauksesta (syyskuu 1970), joka kylläkin sijoittui Jordanian maaperälle. ⁽ ¹²

Arabimaiden liiton Egyptissä esittämästä aloitteesta v. 1964 perustettu, sittemmin Jordaniasta käsin toiminut, siellä vaarallisen voimaantuneeksi muuttunut vapautusjärjestö ja siihen v. 1967 yhdistynyt palestiinalaisisten pakolaisten keskuudesta v. 1959 muodostunut vapautusliike laitettiin parissa viikossa tuolloin syyskuussa ruotuun. Palestiinan asiaa ajaville toimijoille osoitettiin uusi asemapaikka Libanonista. 

Vaikka Israelin sisäinen rauha ei sinä syksynä kyseisen tapahtuman myötä syttynyt, maassa kiistelevien osapuolten dynamiikassa tapahtui naapurimaassa palestiinalaisasiaa ajavien tahojen häädön myötä Meirin hallinnolle myönteistä muutosta signaloiva notkahdus, jonka Meir tuntuu kirjassaan yhdistävän Egyptissä noilla viikoilla tapahtuneeseen itselleen mieleiseen vallanvaihtoon. Myöhemmin osoittautuikin, että elokuussa aikaansaatu tulitauko Israelin ja Egyptin välillä jäi kun jäikin voimaan. Näännyttäminen vaihtui sillä erää jurnutukseksi, joka tosin puhkesi pintaan uudelleen sotana, "suurena sovituspäivänä", Jom Kippurina v. 1973. 

Ottaen huomioon, että Meir käyttää v. 1975 julkaistuissa muistelmissaan Nobel-palkitusta (1994) vapautusjärjestön johtajasta systemaattisesti nimitystä terroristi, näyttäytyy erikoisena, että puoli vuotta sitten julkaistun salaperäisen dokumentin mukaan hänen kirjattiin edellä kuvatuissa syksyn 1970 mullistuksissa väläyttäneen tuota sangen suosiollista kyseiseen henkilöön liittyvää visiota, jossa arabisissi mahdollisesti Jordaniassa saavutetun virallisen aseman suomin valtuuksin olisi voinut olla sieltä käsin Palestiinan valtiollistamiseen liittyviä kuvioita yhdessä muiden kanssa rauhanomaisesti suunnittelemassa.

 

Pöytäkirjan mukaan Meir oli jopa liittänyt mieheen kuvauksen "mahdollinen pääministeri". Jordaniaan sijoittuneen "mustan syyskuun" käymistilan kerrotaan joidenkin tietojen mukaan ulottuneen aktiivivaiheen jälkeen seuraavankin vuoden puolelle. Ehkä Israelin pääministeri näki tuossa alkaneessa kytemisessä joitain mahdollisuuksia – siten myös uhkia. Mitä jos Palestiinan valtio olisikin syntynyt? Jordanian maille? Voiko tilaisuus tehdä ihmisestä pakon edessä raa´an rationaalisiin syihin nojaavan pragmaatikon, jolle ei jää muita vaihtoehtoja kuin yrittää edes haaveilla neuvottelevansa rauhasta?

Uskoo ken tahtoo. 

Erityisen tukalaksi täällä lännessä olo käy, kun käy tiettäväksi, että Israelin-Palestiinan konfliktissa tulilinjalla sattuu olemaan erityisen paljon lapsia. Afrikkalaisen "koko kylä kasvattaa" -käytänteen tarjoamia etuja ei taistojen, omanlaisensa eriyttämisen ja mielipidevaikuttamisen keskellä kasvaville ihmisen aluille ole vuosikymmentenkään varrella voitu Israelissa todennäköisesti taata. 

Mitä rouva Meirin muihin sanomisiin tulee, vapaan ja avoimen tiedonvälityksen tuomin mahdollisuuksin suomalaisen on mahdollista jäljittää, ettei yhteen hänestä tehtyyn muistelmateokseen kirjattu sitaatti faktantarkistusta läpäisisikään. Hän ei näin ollen olisikaan koskaan sanonut seuraavaa: 

"Peace will come when the Arabs will love their children more than they hate us. – Rauha saavutetaan, kun arabit rakastavat lapsiaan enemmän kuin he meitä vihaavat." ⁽ ¹³

Vaikea samaistua tilanteeseen, jossa kukaan nainen ja äiti päätyy, joutuu tai kykenee keidenkään elämiä tuolla tavoin keskenään vertailemaan, arvottamaan, ajatusta sanoittamaan.

Voisikin valita uskoa, ettei sitä koskaan sanottukaan. Vaikkei se mitään auta – eikä muuta.

                                                                

                                                                                                                                31. 12. 2023.

______________

Viitteet, taustaa:

¹ ⁾ Bertolt Brecht. Kolmen pennin ooppera. Delfiinikirjat. Otava. 1970.

² ⁾ Raamattu. 1. Kuninkaiden kirja 3. 

³ ⁾ Yle Areena. Tiktok ja kiinalainen temppu. Tiktok on Suomessa poliittisen markkinoinnin keskeinen

alusta. Se saattaa olla myös Kiinan vaikutusyritysten nöyrä palvelija. Kannattaako meidän luottaa.

kiinalaiseen algoritmiin, joka ohjaa lastemme näkemää materiaalia? Miten Kiinan valtio ja Tiktok

liittyvät toisiinsa? Vieraana tekoäly-yrittäjä ja avoimen datan puolestapuhuja Mikko Alasaarela. Ruben Stiller. 1.12. 2023. (Kohta 14:00 ->)

⁴ ⁾ Verkkouutiset-youtube. Sanna Ukkola Show. Seida

Sohrabi ja Anna Kontula ovat täysin eri linjoilla

Gazan sodasta. 16.11.2023. 

⁵ ⁾ Raamattu. 1. Samuelin kirja 17.

⁶ ⁾ Yle Areena. Antisemitismin historia. Miten juutalaisviha

syntyi? Sarja tarkastelee antisemitismin 

monisyistä historiaa aina alkuajoista nykypäivään. 

Ohjelmassa kuullaan asiantuntijoita ja nähdään

rikasta arkistomateriaalia. (Histoire de l'antisémitisme/A 

History of Antisemitism. Tuotanto: 

Effervescence Doc/Arte, Ranska 2022.)

⁷ ⁾ HS Visio. Median kriisipäivystäjä. Syksyn aikana  Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R.

Stewart on kertonut suomalaisille Israelista ja

Palestiinasta. Sota Gazassa kytkeytyy Suomessa yhä 

vahvemmin maahanmuuttokeskusteluun, hän sanoo.

⁸ ⁾ Yle Areena. Kalle Haatanen: Valistuksen aika. Vieraana

valistusfilosofiaa tutkinut dosentti Juho Koivisto. 5.8. 2017. (Kohta16:30 ->)

 ⁹ ⁾ Times of Israel. Declassified protocols indicate Golda

Meir considered Palestinian statehood. 31.7.2023.

¹⁰ ⁾ Yle Areena. Karhu olohuoneessa. Hyötyvätkö 

palestiinalaiset Hamasin terrorismista? Mitkä epätarkat

myytit kummittelevat Lähi-Itä-keskustelussa? Vieraana

Ulkopoliittisen Instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart. Ruben Stiller. 13.10.2023.  (Kohta 34:50 ->) 

¹¹ ⁾ Hannu Reime: Israel ja Palestiina. Kahden kansan luvattu

maa. Like 2003. Ss. 169, 174.

¹² ⁾ Golda Meir: My Life. Weidenfeld & Nicholson. London.

1975. Ss. 333-334.

¹³ ⁾ Jewish Press. Harvey Rachlin: The Mystery Of Golda's

Golden Gems. 10.6. 2015.

⦁ Suomen Kuvalehti. Israel! Palestiina! Toimittaja Stiller

 osallistui keskusteluun ”ihan helvetinmoisella

 tunteella" Israelin ja Gazan tilanteesta. Kansanedustaja Anna

 Kontula maltillisemmin, mutta törkypostia tuli silti. Miksi

 tämä on niin mahdoton aihe? SK. 7.12.2023.

⦁Yle Areena. Taistelu Israelista. Israelissa kuohuu. Rasistinen väkivalta lisääntyy, äärioikeistolainen hallitus alistaa oikeuslaitosta valvontaansa. Valtavat hallituksen vastaiset mielenosoitukset jatkuvat. Ohjelma on kuvattu ennen Gazan sotaa. Ohjaus Pertti Pesonen (2023).