Korutonta kertomaa?
--- Mitä ei voi silmin vajain nähdä,
siitä unta nähkää. ---
-Lauri Viita: Luominen. 1947-
 |
Tallinnalaisessa antikvariaatissa löytöjä janoava katse jumittui johonkin, jonka omistusoikeuden mahdollista siirtymistä itselle tajusi punnitsevansa muultakin kuin tavanomaisen hinta-laatu -suhteen kannalta. Naapurimaassa elinkeinoaan harjoittavan kauppiaan vitriiniin päätynyt rintakoru tuntui signaloivan jonkinmoista riitasointua. Vaikutti, että saamelaiseksi riskuksi tunnistettava rintaneula oli kertakaikkisen eksyksissä ja ansaitsi tulla pelastetuksi sinne, minne se oikeammin kuuluisi. Hintakin oli varsin kohtuullinen, pari kymppiä.
Tiskin toiselle puolelle esitettyä pyyntöä saada tarkastella aarretta lähempää tuli höystäneeksi haparoivalla selostuksella korun Suomessa vaikuttavan Euroopan ainoan alkuperäiskansan indigenous-statuksesta. Rikkinäisellä englannilla esitetty tietoisku ei selvästikään tehnyt myyjään sanottavampaa vaikutusta. Hän vaikutti olevan otettu ennemminkin turistiköyhän kesän näivettämän kaupankäynnin puitteissa turhan harvinaiseksi käyneestä mahdollisesta ostotapahtumasta.
Koru vaihtoi omistajaa. Se koristi omituisen ylpeyden vallannutta uutta kantajaansa tämän kiertäessä seuraavina päivinä veljeskansan pääkaupungin nähtävyyksiä ja siirtyi Suomeen farkkutakin rintataskuun kiinnitettynä, auringossa vilkkuvat laukkaset lautan kannella merituulessa leppeästi kilisten.
Kotisatamasta ratikkaan siirryttyä kulttuuriattasean mieliala kuitenkin kummasti madaltui. Syy ei ollut ainoastaan arkeen paluun ankeus. Tietoisuus "prenikasta" muuttui. Koru alkoi suorastaan häiritä ääreisnäköä.
Mitenkäs näihin saamelaisten kansallispuvuista tuttuihin koristeisiin kuuluukaan suhtautua? Onko juuri tähän kyseiseen rintaneulaan sonnustautuminen kulttuurista kunnioitusta noudattava ele? Onko näitä tämän tapaisiakaan ylipäätään suomalaisessa katukuvassa paljon edes näkynyt? No ei! Apua. Mitä jos joku saamelainen olisi samassa ratikassa, jopa. Huomaisi korun. Millaisen reaktion se saisikaan aikaan? Paljastuisiko sitä moukaksi?
Rintaneula päätyi saman tien vaivihkaa taskun läpästä taskun sisäpuolelle. Olo oli kuin lapsella, joka joutui luopumaan jostain eri kivasta. Korut kun ovat niin ihania, merkinneet aina myyttisen multaisista unista kumpuavaa, hedelmällistä voimaantumista ja animaalisuutta. Tärkeämpää toki oli mieltää aikuismaisesti kantavansa – kaiken varalta–vastuuta valistuneisuutta osoittavasta kulttuurisesta sensitiivisyydestä.
Kun myöhemmin riskua puntaroidessa ja tutkiessa huomasi, että korutyylille ominaiset laukkaset ovat helposti irrotettavissa, ne tuli jonkinlaisen kapinamielen ja epäonnistuneen sijoituskohteen aiheuttaman pettymyksen vallassa – varmuuden vuoksi– irrotettua. Toisaalta sopii vain toivoa, ettei tämäkin teko ollut kyseenalainen. Korua tulee kuitenkin nyt sentään käytettyä. Riskumaisuutta tuskin tunnistaa. Soljen tyylilaji näyttäisi nykyisessä ilmiasussaan varsin sopivasti viittaavan erääseen anarkistiselta kalskahtavaan, vaihtoehtotodellisuuden inspiroimaan estetiikkaan. Kenties luovuus voitti. Riskillä mennään.
Myönnettävä on, että noin yleisemmälläkin tasolla tämän tapainen säätäminen ja herkistely äärimuodoissaan on rasittavaa, vähän noloakin. Ei ole vaikeaa myöntää, että elämä noin ylipäätään olisi paljon sekeämpää ja suoraviivaisempaa ilman arkijärjenkäytön rajoja rikkovaa ylenpalttista pähkäilyä ja tunnustelua esim. siitä, mistä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta saadaan aikaiseksi yleistä tai erityistä mielen pahoittumista.
Jostain syystä – kaikesta päätellen – kukaan ei voi kuitenkaan yksin, kaksin tai pienenkään kollektiivin kesken ja voimin päättää, missä menee se enemmän tai vähemmän veteen piirretty viiva, joka piirtyy oman ja toisia tahoja mahdollisesti loukkaavan toiminnan välille. Lienee alistuttava taustojen tarkasteluun ja mahdollisen neuvotteluvaran kartoittamiseen. ⁽ ¹
Mitä omimiseen tulee, ehkä kaikkein yllättävintä on ollut saada tietää saamelaisten itsensä omaan kulttuuriseen perimäänsä kohdistamista periaatteista ja menneisyyteen ulottamiensa lainojen käytänteistä. Kahden ko. yhteisöä edustavan elokuvantekijän töitä katsellessa sekä teosten prosesseja avaavaa keskustelua kuunnellessa kävi ilmi, kuinka hämmentävän suurella kunnioituksella ja varovaisuudella he itse suhtautuvat kuvattaviin ja kuvailtaviin ihmisiin, asioihin, esineisiin, tapahtumiin.
Elokuvien teko ei ollut ollut itsestään selvää eikä joka hetki ruusuilla tanssimista. Meidän rennon roheiden valtaväestön edustajien näkökulmasta vaikuttaa kenties kaukaa haetulta, että – tylsän typistetysti ilmaistuna – taustalla heijasteli suuri epävarmuus, huoli ja vastuu siitä, miten tekijöiden omat esi-isät suhtautuisivat teoksiin!
Vastaukset ja luvat oli saatu ja varmistettu hyvinkin herkistyneissä mielentiloissa, rehellisesti itseä tutkien, unessa yhteyksiä luoden.
10.12.2023.
_____________
Viitteet, taustaa:
⦁ Masterclass & film screenings with Suvi West & Katja Gauriloff.
Máhccan – Kotiinpaluu - ja Je´vida -elokuvien näytökset ja ohjaajien tapaaminen.
TransBorder Conversations, Academy of Moving People & Images, Taidekoulu Maa.
Elokuvateatteri K13. 2.12. 2023.
Kommentit
Lähetä kommentti