Liikehdintää kansallistunteessa

"Kansallistunne on suomalainen sana, jolle ei löydy suoraa vastinetta muista eurooppalaisista kielistä. Sanakirjat tarjoavat nationalismin, mutta sehän meillä myös on käytössä. Kansallistunne on jotain muuta. Siinä ei ole samaa poliittisen julistuksen ja marssiaskelien kaikua kuin nationalismissa. Voisiko tunne olla avain tulevaisuuden suomalaisuuteen ismien sijaan?" ⁽ ¹

Aleksanteri II:n patsas. Senaatintori.
Helsinki. 2020.

Yksi selkeä yhtenäiskulttuurin linnake lienee, että kun Suomi voittaa jääkiekossa, säntäämme päätä pahkaa torille palvomaan Havis Amandan patsasta. Vaikka kaikki eivät paikalle ennättäisikään, iloon on helppo uutiskuvien myötä yhtyä. Sinänsä viehättävää, että menoihin näyttää kuuluvan joidenkin miesoletettujen pakottava tarve paljastaa tunteensa vähentämällä vaatetusta ja heittäytymällä naisfiguurin juurelle onnen lamaannuttamina, satoi tai paistoi, oli kesä tai talvi. 

Vaikuttaa siltä, että symbolit ja erilaiset ikoniset merkit nousevat arvoon arvaamattomaan kansallistunteen kanavoimisessa. Monumentit ja patsaat palvelevat moninaisten elkeiden suorituspaikkana, kun tahdomme osoittaa kunnioitusta, iloa tai kiitollisuutta. 

Tunteiden kirjoa hahmotellessa voi aina miettiä, onko viisasta rajata pois negatiivisiksi määriteltäviä mielenliikkeitäkään  – sikäli kun vapauden kaipuuta tai pelkoa sen menettämisestä voi kielteisiksi arvottaa. Joka tapauksessa muistomerkit ovat usein päätyneet myös tuhoavien voimien kohteeksi. Elottomiin, ihmisen tekemiin esineisiin suunnattu kuvainraastaminen on yksi ristitiitaisiakin tunteita herättävä tapa ilmaista itseään. 

Avoimeen kaupunkitilaan sijoitetut muistomerkit ja patsaat muodostavat eräänlaista ulkoilmamuseota. Ne puolustavat paikkansa helposti saavutettavina kollektiivisen muistin ylläpitäjinä. Yhdeksi tavaksi peilata kansallista identiteettiään on yllättäen tarjoutunut  turistien reaktioiden tarkkaileminen tällaisten maan historian kannalta merkityksillisimpien tilojen ja monumenttien liepeillä. Jos esim. sattuu käyskentelemään empire-keskustan mukulakivillä samaan aikaan itäisestä naapurimaasta käsin kyläilevien matkaajien kanssa, vieraiden olemuksesta ja äänenkäytöstä voi joskus lukea enemmän tai vähemmän peiteltyä omanlaistaan kansallista ylpeyttä suhteessa entiseen suuriruhtinaskuntaan. Pieni torimme ja sitä ympäröivien tärkeiden rakennusten muodostama harmoninen kokonaisuus on silmiä hivelevän kaunis ja ylväs, toisaalta ehkä jostain toisesta näkökulmasta tarkasteltuna pikemminkin liikuttavan söpö.

Senaatintoria hallitsevassa patsaassa kiteytyy kuitenkin muisto yhteisestä menneisyydestä. Kerrotaan, että joistain maailman maista käsin ihmetellään, miksi kyseistä keisaria ei tahdota toimittaa pois näin näyttävältä paikalta – pois silmistä, pois mielestä. 

Itsenäisyyden juhlavuotta varten laadittua näyttelyä kiertäessä kyseistä historiallista hahmoa kuvaavan öljyvärimaalauksen äärellä saattoi kuulla, kuinka alakouluikäistä museokävijää valistettiin niistä rakentavista uudistuksista, joita juuri Aleksanteri II: n hallitsijakaudella laitettiin vireille tämän päätettyä pitkän ns. valtioyön. Lapsen henkilökohtainen, sirkeä-ääninen opas oli kaikesta päätellen isovanhempi. Vaikutti, että jälkipolvelle tahdottiin muotokuvan myötä  – kaiken sodastakin kertovan esineistön keskellä – välittyvän, kuinka itsenäisyys on meille itsestäänselvä, raikas ja iloinen asia.

Senaatintorin patsas on tosin sekin aikojen saatossa saanut ottaa vankkumatta vastaan yhtä jos toista laidasta laitaan ulottuvaa huomionosoitusten kirjoa. Sortovuosien kurimuksen alettua kaupunkilaiset kukittivat "hyvän keisarin" patsaan passiivisen vastarinnan osoituksena tämän kuoleman muistopäivänä. Useampaan otteeseen patsasta on myös puuhattu kokonaan pois tai se on tahdottu siirtää toisaalle ja korvata jollain sellaisella teoksella, jonka olisi katsottu edustavan paremmin kansallisia arvoja. Lapuan liike ja jatkosodan jälkeisen ajan opiskelija-aktivistit heijastivat ajan muutosten provosoimia mielialoja vierasta valtaa edustavaan symboliin. On päätelty, että koska patsashanke oli suomalaisten itsensä alkuun saattama ja toteuttama, muistomerkin kohtaloa kyseenalaistettaessa ja puntaroitaessa sen historiallinen merkitys ja arvo painoivat vaakakupissa enemmän kuin heilahdukset itsenäisen Suomen aikaisissa suhdanteissa. ⁽ ²

Hyvän kansallisen itsetunnon merkki?

                                                                                                                                                21. 2. 2022.

 

______

Viitteet:

¹ ⁾ Yle Areena. Suomi on suomalainen. Jakso 10: Nationalismi. Käsikirjoitus: Marjo Vilkko. 2017.

² ⁾  Sofia Aittomaa: Kejserliga monument i Finland. Tillkomst, mottagande och bemötande. 

     Väitös. Åbo Akademi. Taidehistoria. Humanististen tieteiden, psykologian 

     ja teologian tiedekunta. 2019.