Woke- , anti-woke -tyyppi vai erotuomari – kenen kriisi on ahdistavin?
Puolueettomuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Hiljaisuus rohkaisee kiduttajaa, ei koskaan kidutettua.
 |
| Hämeen linna. Tornikamari. 2020. |
Samastuttavaa kosketuspintaa varmasti löytyy. Moni muukin suomalainen epäilemättä kotisohvallaan pettyy, kun paremman maailman tavoittelussa ei voikaan itse päättää keinoista ja käyttämistään käsitteistä. Television perjantai-illan prime time -talk-show tavoitti kuitenkin ennätyksellisen määrän yleisöä. Ihmisiä kiinnostaa nähdä ja kuulla, mitä oikein tapahtui. Otetaan kantaa ja analysoidaan, mistä siellä iltapäivälehdissä oikein meuhkataan. Kuka vei, kuka tai ketkä vikisivät, kuunteliko lopulta kukaan ja ketä yritettiin kenties hiljentää ja miksi?
Kulttuurisen sensitiivisyyden kiinnostaessa voi yrittää tutkiskella, kuinka välttää pahimmat karikot – jos vaikka itse sattuisi joskus päätymään keskelle vastaavanalaista keskustelun tuisketta. Voi ikäänkuin kasata omaa selviytymispakettia, tehdä hyvissä ajoin taustatyötä ottamalla selvää, mitä kaikkea mahtaa sisältyä esim. rakenteissa piileviin erilaisiin valtadynamiikkoihin tai toiseutettujen ihmisten todellisuuteen keskuudessamme.
Näkökulma on syytä kääntää hetkeksi omasta itsestä poispäin. Jos on vaikka yksin kotona, aihe aidosti nappaa ja lähdemateriaaliin on aikaa syventyä, voi se tietty olla helpompaa kuin näiden esiinnostettujen ihmisten ollessa kyseessä. On vaarana, että televisiokameroiden haastavassa, kenties imartelevassakin valokeilassa ja hektisessä suoriutumispaineessa katoavat niin se kuuluisa punainen lanka kuin omat, hyvät tarkoitusperätkin.
Kyseisen tv-ohjelman tuottaneen mediayhtiön puheohjelmiin erikoistuneella radiokanavalla on esim. mielenkiintoinen, usein monikulttuurisesta näkökulmasta yhteiskunnallisia ilmiöitä tarkasteleva ohjelmakonsepti, jota toimittaa kaksi ruskeaa naista. Ainakaan kaksi vuotta sitten nauhoitetun ohjelman tietämillä aika ei kuulemma vielä ollut valmis siihen, että kyseinen työpari oltaisiin päästetty television puolelle.
Valkoisuuden käsitettä käsittelevän Dear White People -jakson voi nostaa onnistuneeksi esimerkiksi siitä, kuinka valtakunnallinen mediayhtiö lunastaa itselleen asettamiaan tavoitteita, joiden mukaan se "tukee suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta". Agendaksi on myös määritelty kulttuurien vuorovaikutuksen edistäminen sekä puolueettomuus.⁽ ¹ Vaikka paikalle ei oltu pyydetty ketään alustajaa, joka olisi jollain tapaa saanut tilaisuuden haastaa tai kyseenalaistaa neljän muun henkilön –kahden toimittajan ja heidän kutsumansa vieraan – kokemusasiantuntijuutta ja todistusarvoa, ei synny vaikutelmaa, että kukaan läsnäolija olisi erityisen puolueellinen.
Saman ohjelman erään rasismista kertovan Hollywood-elokuvan ympärille rakennetussa jaksossa vastakkainasetteluakin syntyy, tosin ikäänkuin sattumalta ja orgaanisesti, ei niinkään tilatunoloisesti. Johtunee haastateltavista, ilmapiiristä ja ohjelman kehystyksestä, että musta henkilö, joka on – tosin etukäteen nauhoitetussa – puhelinhaastattelussa havainnoistaan ja mielipiteistään kertovan valkoisen filmitähden kanssa Suomessa kohtaamastaan rasismista eri mieltä, voi ilmaista itseään ilman kiihtymystä.
Journalismin tehtävä on antaa tilaa yhteiskunnalliselle keskustelulle. Areenoille nostettavia kriisejä on mahdollisuus valottaa tasapuolisesti eri näkökulmista. Painotukset syntyvät toimituksellisista valinnoista. Kun jännitteet yhteiskunnallisessa julkisuudessa kärjistyvät, toimittaminen voi muuttua erityisen hankalaksi, suorastaan tukalaksi ja ahdistavaksi. ⁽ ² Todennettua kriisiä voi vahingossa kriisiyttää entisestään, toisaalta on myös mahdollista onnistua lisäämään ymmärrystä. Puolueettomuuskin pitäisi pystyä säilyttämään.
Taakkansa kullakin.
30. 11. 2011.
_____________
Viitteet:
¹ ⁾ Mari K. Niemi ja Topi Houni (toim.): Media ja populismi. Työkaluja kriittiseen journalismiin. Vastapaino. 2018. S. 153.
² ⁾ Mt. S. 278
Kommentit
Lähetä kommentti