-
Kuinkahan montaa miestä tuokin tulee nöyryyttämään?
Vahvistamattoman legendan mukaan kyseinen lausahdus on peräisin kahden edesmenneen kulttuurialan vaikuttajan, teatterimiehen ja runoilijan ystävällishenkisestä kohtaamisesta, jonka fokuksessa oli jälkimmäisen tuore isyys ja kotinsa lämmössä sätkinyt vastasyntynyt tyttövauva.
Hersyvästä, joskus julmaksikin yltyvästä huumorintajustaan tunnetun näytelmäkirjailijan ja ohjaajan, pedagoginakin toimineen gurun puheista ja tarkoitusperistä ei lopulta aina ottanut selvää kovinkaan moni tulilinjalleen päässyt tai joutunut. Tämä karuhko, vauvalle suunnattu tervetuliaistoivotus lienee jäänyt askarruttamaan myös siksi, että sen kenties aavisti voivan toimia selityksenä sille osalle kyseisen auteurin naiskuvaa, joka eniten herätti nuoressa teatteriopiskelijassa ihmetystä – tosin lähinnä jälkeenpäin. Kyseenalaistamiseen tarvittiin välimatkaa.
Sama mies analysoi neljännesvuosisata myöhemmin:
"Sain kiinni Raamatun kuvauksesta miten ihminen alkaa siitä, että hänet saadaan häpeämään. Että ihminen alkaa häpeästä, on häpeää." ⁽ ¹
Naisena ei ole voinut välttyä huomaamasta, kuinka riskialtista on joskus esimerkiksi nauraa, kuinka paljon tarkkuutta, tilannetajua ja tunneälyä vaatii, että spontaanit tirskahdukset tai pyrskähdykset eivät vahingossa viesti jotain, mikä saattaisi osua ja haavoittaa. Toinen toistaan hienompia tarinoita ja luonnekuvauksia sisältävässä kansalliseepoksessamme Kalevalassa esiintyy useammassakin kohdassa ilmaisu "naisen nauru, piian pilkka" kenties pahimpana mahdollisena miespuolisiin sankareihin suunnattuna kohteluna.
Ehkä me naiset emme aina täysin tunnista kaikkea valtaamme. Mielenkiintoista onkin, että naisen vihaa kartoittavassa tutkimuksessa on nostettu esiin termit symbolinen ja tahaton väkivalta.⁽ ² Luetteloon voitaneen lisätä myös samoilla taajuuksilla esiintyvät tiedostamattoman ja epäsuoran väkivallan muodot. Yksilötasolla voimme siis ainakin periaatteessa vaikuttaa siihen, ettemme päädy omaa typeryyttämme sokean, pahimmassa tapauksessa ylimitoitetun vihanpurkauksen kohteeksi kodeissamme, joissa tilastojen mukaan eniten tapahtuu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.⁽ ³
Se, ettei voi välttämättä vaikuttaa siihen, miten tulee kohdelluksi sukupuolensa edustajana julkisissa tiloissa, kadulla jne. liittynee ennemminkin rakenteellisiin dynamiikkoihin ja kulttuurisiin ilmiöihin. Viime kädessä – jos tilanteet kriisiytyvät äärimmilleen ja primitiivisimmilleen – kyse lienee aina fyysisestä epäsuhdasta, ylivoimasta, kehollisesta häirinnästä, väkivallasta ja sen uhasta. Vastakkaisen sukupuolen ollessa kyseessä tässä vallankäytön muodossa on usein mukana teko, joka loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Yhdeksänkymmentäluvun alun laman synnyttämässä epävarmuudessa nousi esiin käsite
pelon maantiede. Viimeisimmän tiedon valossa näyttää siltä, että
väkivaltarikosten määrä olisi lisääntynyt. Pelon ilmapiirin myötä julkisessa kaupunkitilassa tunnistetun pelon suhteen on herkistytty. Tämän pelon voidaan katsoa merkittävästi vaikuttavan siis siihen, miten ihmiset käyttävät julkista tilaa. Pelon kulttuuria, pelon ilmapiiriä määriteltäessä pelon käsitteeseen on liitetty tietyntyyppinen määrittelemättömyys, se, ettei se "
liity mihinkään ongelmaan". Toisaalta on osoitettu, että naisten julkisessa tilassa kokema pelko kohdistuu nimen omaan miehiin.
⁽ ⁴
Sukupuolittuneen vihan kannalta on merkittävää, että vaikka sulkee pois miesten mahdollisen vaitonaisuuden omien pelkojensa ja haavoittuvaisuuksiensa myöntämisessä, he ainakin tutkimusten mukaan tuntevat olonsa vähemmän uhatuiksi, pelkäävät vähemmän kuin naiset – siitä huolimatta, että he julkisissa tiloissa naisia useammin väkivallan kohteiksi päätyvätkin. ⁽ ⁵
Toisaalta on osoitettu, että joidenkin miesten ollessa kyseessä pelko vaikuttaa myös häiritsevästi, pelko ei siis välttämättä toimi ainoastaan stereotyyppisenä stimulanssina ja terästävänä kiihokkeena päästä mittelemään voimiaan ja kanavoimaan "biologian sanelemaa aggressioviettiään" kaltaistensa kanssa. Miestutkimuksen piirissä "miesten väkivallat" -määritelmää rajatessa on nimittäin tunnistettu, että miesten väkivallalla on lukuisia eri muotoja, kuten toisiin miehiin, itseen, naisiin, lapsiin, elämään tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.⁽ ⁶ Tämä ei kaiken järjen mukaan sulje pois sitä, ettei vastaavaa kategorisointia voitaisi soveltaa myös naisten ollessa kyseessä.
Miesten naisiin kohdistamaa vihaa tutkittaessa on kuitenkin nähty viitteitä siitä, että juuri miesten aggression taustalta saattaa löytyä laajempaakin kosketuspintaa ja analysoitavaa: "valtio, institutionaaliset väkivallan muodot, militarismi, korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus."⁽ ⁷ Kun tällaista skenariota vasten ottaa huomioon, että perin trendikkäästä toimijuudesta ja siihen olennaisesti liittyvästä subjektiudesta ollaan alettu enenevässä määrin intoilla nimen omaan naisten kohdalla, naisten kokemalle vihalle ja kiukulle on luontevaa hakea niin ikään selitystä laajemmista konteksteista, kuten vallitsevista, ahdistaviksikin koetuista yhteiskunnan rakenteista. ⁽ ⁸
Tekevätkö ne mahdollisesta kapinastamme ja reaktioistamme oikeutettuja, ei tietenkään ole samantekevä kysymys. Toisaalta, niin kauan kuin emme ns. ota oikeutta omiin käsiimme, vaan pitäydymme lähinnä pitämään mykkäkoulua ja nalkuttamaan, luulisi mielenilmauksiimme liittyvien uhkakuvien yleensä pysyttelevän maltillisissa mitoissa.
26. 9. 2021.
_____________
Viitteet:
¹⁾ Jouko Turkka. Häpeä. Otava. 1994.
²⁾ Tuija Nykyri: Naisen viha. SoPhi. Jyväskylän Yliopisto. 1998.
LuK-tutkielma: Maantieteen tutkimusyksikkö. Oulun Yliopisto. 2020. s. 4.
⁴⁾ Koivukangas. s. 7, 12.
⁵⁾ Koivukangas. s. 7.
⁶⁾ Jeff Hearnin artikkeli "Miesten tuntemiinsa naisiin kohdistama väkivalta kriittisen
tutkimuksen kohteena" kokoelmassa "Mies ja muutos". (Toim. Arto Jokinen). Tampere
University Press. 1999. s. 238 .
⁷⁾ J. Hearn. s. 244
⁸⁾ Nykyri. s. 9
Kommentit
Lähetä kommentti