Herrat, armahtakaa meitä! – voisivatko naiset saada uskontodialogin toimimaan?

                            

•Saviruukku. 63 eaa-300 jaa.
Jewish Museum. Bratislava. Slovakia.2017.
⦁Lattiamosaiikki. Varhaisimmaksi ajoitettu kuva 
Jeesus Nasaretilaisesta. 360 jaa.
⦁Jemeniläinen alabasterveistos. 300 eaa.-
100 jaa. British Museum. Lontoo.
Iso-Britannia. 2019.

                        

Jos on kiinnostunut rauhasta, kannattaa olla kiinnostunut uskonnoista. Vaikka tiedämme, että "maailmassa on paljon enemmän rauhaa ja yhteisymmärrystä kuin erimielisyyttä ja sotaa", näemme, että suuressa osassa maailman konflikteista uskontoja käytetään keppihevosina. Voisi kuvitella, että uskonnot ovat sydämen asioita, joista – kuten makuasioistakaan – ei kannattaisi kiistellä. Sotia niiden ympärille kuitenkin aikaiseksi saadaan.

Viime vuonna – muutama viikko ennen koronasulkua – naistenpäivälle osui tilaisuus, jonne kaikesta huolimatta piti päästä. Aiheen "Naiset täysivaltaisina toimijoina uskontodialogissa ja rauhantyössä" sukupuoleen liittyvään painotukseen huomasi jostain syystä suhtautuvansa pienellä varauksella, mutta teemapäivän tarjoama konteksti toimi lieventävänä asianhaarana. 

Paikan päällä, Pasilan rauhanasemalla, saattoi havaita, että toisin kuin joissain muissa vastaavilla painotuksilla määritellyissä yhteyksissä, tällä kertaa tila koettiin turvalliseksi. Paikalla sai olla miehiä ja heitä myös oli, tosin liian vähän. 

He eivät välttämättä vielä tiedä tarpeeksi. 

Tilaisuuden edetessä kävi ilmi, että naisnäkökulma todellakin puolusti paikkaansa: vaikka eri uskontojen syntyprosesseissa naiset ovat olleet vahvasti mukana, patriarkaalisuus on sittemmin juurtunut niin syvälle rakenteisiin, että naissukupuolen toiseus väistämättä korostuu.

Alkupuheenvuorot pitäneillä naisilla oli asiasta todellakin parempaa ja ajantaisaista tietoa. Heidän järjestäytyneisyytensä aste oli sangen korkea. Taustalta löytyi jäsenyyksiä ja edustuksia kansainvälisissä eri uskontokuntia edustavissa järjestöissä. 

WTC-iskujen jälkeen perustettiin paljon pieniä uskontodialogia käyviä ruohonjuuritason naisryhmiä. Sinänsä tärkeä liikehdintä on ollut osoitus siitä, että ihmiset tuntevat olevansa pakotettuja toimimaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseessä on ennemminkin keskinäinen terapeuttinen toiminta niin kauan kuin kyseiset naiset ja heidän vanavedessään seuraavat nuoret kokevat, ettei heidän toimintansa ole tarpeeksi vaikuttavaa. Korkean tason keskusteluissa uskonnollisten johtajien joukossa naisedustusta on niukanlaisesti, jos lainkaan. 

Eräistä näistä näköalapaikoilta raportoiduista tapausselostuksista välittyi kuvaavia esimerkkejä omalaatuisista kohtaanto-ongelmista. 

YK:n alaisen Sivilisaatioiden Allianssin vuoden 2013 konferenssiin oltiin järjestämässä paneelikeskustelua aiheesta "naisten rauhantoiminta" ilman että paikalle oltiin huomattu kutsua yhtään naista. Kun sellainen muutaman viikon varoitusajalla löydettiin, hänen oletettiin kustantavan matkakulunsa Suomesta Wieniin itse. Tuolla kertaa kaikin puolin kiusalliseksi paljastunut tilanne ratkesi rakentavasti. Harkittuaan asiaa tarkemmin konferenssin järjestäjätaho päätyi kustantamaan kyseisen alustajan matkakulut. 

Nolostuminen lienee sekin yksi heräte ja ponsi saada aikaan kehitystä.  

Ottaen huomioon, että islamia koskevan perimätiedon mukaan profeetan aikaiset miehet ja naiset ovat harjoittaneet uskonnollisia velvollisuuksiaan samoissa tiloissa kuin nykymuslimit ja että ensimmäisessä moskeijassa sukupuolten eriytymistä ei esiintynyt, näyttäytyy erikoisena, että muslimiyhteisön kansainvälisessä, Bakussa järjestetyssä huippuseminaarissa – vuonna 2019 – naisosallistuja ei päässyt mukaan kokouksen lounastauolla moskeijan perjantaiseen rukoushetkeen, jonka ideoimisessa hän oli ollut aloitteellinen. Pelkästään miehistä koostuneesta loppuseurueesta yksi oli alkanut itkeä tämän epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ei oltu kuulemma tajuttu, että naisia kohdellaan näin.

Toisin kuin voisi olettaa, kyseisessä Pasilassa järjestetyssä tilaisuudessa avattu näkökulma ei ollut ketään syyllistävä. Esiin nostettiin lähinnä huoli siitä, että se osa ihmisistä, joka ei itse joudu toiseutetuksi tai rakenteisiin ulottuvien vääristyneiden valta-asetelmien uhriksi ei aina tule välttämättä ajatelleeksi, mitä maailmassa oikeastaan tapahtuu. 

Jos ei itse joudu rajoitusten kohteeksi, kun ei tule käytännön kokemuksen tasolla kohdanneeksi syrjintää, samastuminen saattaa olla lähinnä työhyvinvointipäivien empatiatietoisuutta kehittämään pyrkivien mielikuvaharjoitteiden varassa. 

                                                                                                                                                22. 9. 2021.