Artikuloitua totuutta etsimässä – kehon kielen oletettu yksiselitteisyys tulkintojen metsässä
Sanat ovat valehtelemista varten. Mutta kuvat ovat paljastavia, niistä ei voi lukea rivien välistä.
******
Näe läpi. Älä hylkää.
Kuuroille vanhemmille syntynyt kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry sanoa paukautti suoraan joskus jossain haastattelussa, että viittomakielellä ei voi valehdella. Lähdettä ei enää löydy. Päätellen kuitenkin siitä, että viittomakielen sanakirjassa auliisti esitetään valehdella-verbin yhteydessä esimerkkilauseita valehtelun eri viheliäisyyksistä, väite ei pidä paikkaansa.
Lohdutukseksi löytyy taiteilijan uudempi puheenvuoro, jossa hän tarkentaa, että kyse on kehon kielestä. Se ei valehtele. Viittomakielten voi siis kenties katsoa toimivan itsellisenä artikulatorisena välineenä, joka on kehosidonnaisempi kuin puhutut kielet, mutta ei rajoita eikä sulje pois tätä inhimillisen kanssakäymisen yhtä ulottuvuutta, valehtelua.
Ehkä ihmiskeho kannattaa käsittää eräänlaisena orgaanisena, moniulotteisena visuaalisena representaationa, jopa kuvana – jonka läpi voi myös yrittää nähdä.
Viittomakielisen artikulaation saloja sipaistessa saattaa joutua esittämään kysymyksiä, jotka kumpuavat kuulevaa harrastelijaa huvittavista väärinkäsityksistä ja merkitysleikeistä.
Suomalaisessa viittomakielessä verbit 'uskoa' ja 'luulla' saattavat sekoittua keskenään. Varsinkin jos tilanne on irrallinen, sanakokeenomainen testitilanne, eikä näin ollen lainkaan saa tukea ns. kiveen hakatusta tai ilmeisestä asiayhteydestä, on aika lailla vastaanottajasta kiinni, kumpaan suuntaan tulkinta kallistuu. Joskus vahvasti toisiaan muistuttaviin, samanhahmoisiin viittomiin liittyy selkeästi vähintään kaksi eri glossia, ts. puhutussa ja kirjoitetussa kielessä käytettävää tiettyä viittomaa selittävää käännösvastinetta. Viittomien koostumukset (käsimuoto, paikka keholla tai ns. neutraalitilassa ja liikkeen suunta) muistuttavat toisiaan tai ovat lähes tai kokonaan samankaltaiset. Näissä tapauksissa yleensä huulio eli suun asento pelastaa väärinkäsitykseltä. Tosin joskus, kuten kyseisessä tapauksessa, tämänkaltaisten toisiaan muistuttavien viittomien, ns. minimiparin tekijöiden erottamista toisistaan ei helpota edes huulio. Sekä sanojen 'uskoa' että 'luulla' alussa ja lopussa on molemmissa samat puhutun ja kirjoitetun kielen vokaalit, joten viittomia tukevat huuliot muistuttavat näin ollen toisiaan. Merkityksestä ei voi olla varma.
Ilmiö olisi huvittava, ellei merkitys olisi pohjimmiltaan niin vakava.
Natiivi, äidinkieleltään viittomakielinen kuuro opettaja vakavoitui ja teki parhaansa saadakseen sarkastisen hymyn poispyyhittyä. Hän selvitti, että taustalla on ruotsin kieli ja siihen linkittynyt ruotsalainen viittomakieli, jonka pohjalle suomalainen viittomakieli on alun perin kehittynyt.
Ruotsalaisen viittomakielen verbin 'tro' merkitys on kaikkea tätä: uskoa sanan uskonnollisessa viiitekehyksessä, luulla, arvella, uskoa johonkin asiaan, ihmiseen jne. Suomenkielisen viittoman käsimuoto on lainattu ruotsista: ns. T- muodossa peukalo ja etusormi muodostavat t-kirjaimen otsan kohdalle ja ko. merkki lähtee otsalta eteenpäin. Suomalaisessa viittomakielessä uskontoa tarkoitettaessa tuohon viittomaan lisätään 'kiveä' tarkoittava viittoma. Vaikeutena on, että viittojan eli sanoman lähettäjän ikä, kulttuuritausta tai murre saattavat vaikuttaa viittomaan. Opetushetkellä taisi ilmetä versioita, joissa T-muoto jätettiin kokonaan pois ja vaikutelma lepäsi pelkän 'kiven' varassa. Sitten viime näkemän mukaan on ilmestynyt otsalta vauhtia ottavan L-muodon ja 'kiven' yhdistelmä. Vaihtoehtoisesti ilmeisesti myös osoitetaan vain etusormella suoraan ylös ja muodostetaan 'kivi' sinetiksi.
Opettajan terästäytynyt, jopa hieman tuohtunut olemus luonnollisesti tuki ja tähdensi viittomakieleen koodattua sisällön ja muodon välistä liittoa: gestiikasta, kehonkielestä, sanattomasta ilmaisusta löytyy tie viestijän tarkoitukseen. Onhan myös niin, että lisäksi muut ei-manuaalisiksi luokiteltavat rakenneosat, kuten kasvojen ilme ja kehon asento tuovat viestiin tarkennusta. Viittojan luontainen ilmeikkyys ja vireystila saattavat tietenkin vaikuttaa vastaanottajan muodostamaan tulkintaan.
Kuurojen kulttuurin ulkopuoliselle kontrollifriikille nipottajalle viittomakieli ei selvästikään luontevasti sovi ensisijaiseksi kommunikaatiomuodoksi. Yksityiskohdissa ja tarkkaa informaation siirtoa edellyttävissä asiayhteyksissä se aiheuttaa monitulkintaisena ja -merkityksisenä viestintään ylimääräistä kohinaa.
Eräs geometrikoksi tarkennettu matemaatikko ei kuulemma anna kaiken maailman kielten epämääräisyyden lainkaan haitata ajatteluprosessia. Erityinen ajattelun muoto, matemaattinen ajattelu, saattaa hänen mukaansa sujua ilman kieltäkin.
Kyseinen matemaatikko on koonnut kirjaansa toisten samanmielisisten laskijoiden johtopäätöksiä asian tiimoilta. Yksi väitti, että "ajatukset kuolevat samalla hetkellä, kun ne muuttuvat sanoiksi". Toinen, että "sanoilla ja kielellä sellaisina kuin ne kirjoitetaan tai puhutaan ei ilmeisesti ole mitään osaa ajattelumekanismissani. Ajattelun aineksina toimivat fyysiset kokonaisuudet ovat tiettyjä merkkejä ja enemmän tai vähemmän selviä kuvia – visuaalisia tai jotenkin lihaksiin liittyviä. Tavanomaiset sanat tai muut merkit täytyy etsiä suurella vaivalla vasta seuraavassa vaiheessa. "
Alusssa viitatusta äidinkieleltään viittomakielisessä perheessä kasvaneesta, hiljaisuudessa "ilmaan piirtäneestä" lapsesta tuli kuvataitelijia, joka päätyi tekemään "valehtelusta vapaata" fyysistä työtä ja piirtämään näkyväksi paperille, maalaamaan kankaalle siveltimellä ja palettiveitsellä sekä muotoilemaan kivipohjaisesta lasista veistoksia.
Ja todellakin, myös jokin hänen tavassaan viittoa taitaa hyvinkin viestiä kehollisuuden kirkkaudesta ja tulkinnan selkeäpiirteisyydestä.
6. 12. 2025.
____________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁Yle Areena. Jari Tervo haastattelee. Soile Yli-Mäyry. Millaista oli kasvaa kuurojen vanhempien lapsena? Miksei taiteilija Soile Yli-Mäyry lumoutunut kulttuuritaistolaisuudesta? Mikä ajoi hänet jo nuorena ulkomaille? 2020.
⦁Soile Yli-Mäyry: Palava tuhka. Toimittanut Marja-Leena Virtanen. Ajatus. 2002.
⦁Värien ja auringon maalari. Minna. Suomalainen naisliitto ry. 1/2024.
⦁Oliver Sacks: Käsien kieli – matka kuurojen maailmaan. WSOY. 1992.
⦁Sana. Taiteilija Soile Yli-Mäyry viittoi joulutervehdykseksi Sylvian joululaulun Orimattilan taidelinnassa. 2016.
⦁Ursa Minor. The Disobedient gene. Teatteriesitys. 30.11. 2025.
Kommentit
Lähetä kommentti