Outside the box? Olipa kerran donitsi, joka karkasi leivoslaatikosta ja kenties muitakin taloustieteen fantasioita
 |
| ⦁ Tekoälyn vastaus kysymykseen, onko donitsin muodolle olemassa jokin matemaattinen vastine. ⦁ Lapsen sanaton viesti töistä palaavalle äidille: eteisen lattialle aseteltu laastari. 2021. |
Parikymmentä vuotta sitten Helsingin yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikalla toistamiseen äidiksi tullut nainen piteli sylissään vastasyntynyttä vauvaa. Piirteitä tutkiva äiti tunsi kaiken huuruisuuden keskellä erikoista tyydytystä geenien jatkuvuudesta. Me teimme sen! Lokakuinen aamu valkeni ja ikkunasta, kattojen yli erottautui kaukainen Lauttasaaren silta, jonka takaa aurinko punnersi ylös. Meri kimmelsi. Välähdyksenomaisesti äiti mielsi yhtäkkiä muutaman tunnin ikäisen lapsensa elämän lähtevän liikkeelle tuota siltaa kohti, tuota siltaa pitkin. Poispäin. Lapsi oli vain lainassa. Ihanan, kitkeränsuloisen ja kaivatun vastuun oli määrä joskus päättyä ja luopumisen alkaa siltä istumalta. Ensin lapsi olisi saatava astelemaan sillalle, omin jaloin.
Lapsi oppi yläkoulussa jotain, mikä johdatteli ajattelemaan eriarvoisuutta. Äiti alkoi todella epäillä omia kasvatusmetodejaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi ilmoitti, ettei tahdo osallistua yhteiseen elokuvailtaan, koska Hollywood-leffan tuotantomekanismit perustuvat kuitenkin jonkinasteiseen itseisarvoiseen ja häikäilemättömään voitontavoitteluun. Ihan sama, mikä teema tai sanoma, tyypit kuitenkin myyvät itsensä ja – ne "hyvätkin"– arvonsa.
Lapsi puhui silmät viiruina, inhoaan peittelemättä. Hän oli tietävinään tarpeeksi joistain k-alkuisista ismeistä.
Äiti hätääntyi. Hän yritti sopertaa, ettei lapsi voi koko elämäänsä viettää moisen raivon kourissa, että haloo, ei voi kieltäytyä ostamasta ja kuluttamasta pohjalta koko ajan ja kaikkea. Voisiko ajatella vaikkapa sellaista kuin kysynnän ja tarjonnan laki, jonka seurauksena meillä on tarvittava määrä ruokaa kaupassa ja toistaiseksi varaa sitä käydä ostamassa.
Lapsen kohtaus ei sillä erää hellittänyt. Systeemi on joka tapauksessa rikki, hän viesti.
II
Koronakautena ihmisillä vaikutti olevan olosuhteiden sanelemana ylimääräistä ja terhakoitunutta kapasiteettia tarttua erilaisiin selviytymisstrategioihin. Jossain infottiin metkan kuuloisesta taloustieteen innovaatiosta, "valtavirran talousajattelun sokeita pisteitä haastavasta" donitsitalousteoriasta, ja sen esittelyyn osoitettu etäyhteys soi mahdollisuuden osallistua varsin intoutuneen ryhmän vuorovaikutukselliseen tunnelmointiin ko. teorian tiimoilta.
Kiteytys "2000-luvun kompassista" talousmallista avautui visiona, joka ottaisi huomioon "regeratiivisen ja distributiivisen talouden"– uusiutuvan ja jaettavissa olevan talouden – lainalaisuudet. Näiden vallitessa olisi mahdollista ottaa huomioon maapallon ekologinen kantokyky, ihmiskunnalle turvallinen ja oikeudenmukainen tila sekä sosiaalinen perusta. Kaikki tämä oli laadittu selkeäksi ja mukaansatempaavaksi mainospuheeksi, jonka äärellä maailmanparantajien olisi hyvä hymistellä ja nyökytellä zoom-kokoontumisten aikakauden väistyttyäkin.
Vielä muutama vuosi sitten omistautunein donitsiporukka näkyi vaihtaneen fiiliksiä joillain somekanavilla, nyttemmin ei niinkään, onhan maailmantilan agendat ja fokukset hieman muuttuneet ja suhde selvitymisstrategioihin saanut jota kuinkin sotaisan sävyn. Kaikki resurssit – niin henkiset kuin aineellisetkin – tuntuvat ohjautuvan eri sodankäynnin muotojen tiimoilta käytävän tempoilun varusteluun ja siihen varautumiseen, kärjisti tai ei.
Kate Raworthin kirjaa "Donitsitaloustiede - seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä"(2017) on luonnehdittu "kunnianhimoiseksi yritykseksi kehystää talousajattelumme aikamme vaatimusten mukaiseksi". Teos on näköjään suomennettu hyvissä ajoin, ilmestymistä seuraavana vuonna.
Mutta. Ensivaikutelmaksi piirtyy, että kyseessä vaikuttaisi olevan – jos ns. lajinsisäinen itseironia ja kritiikki sallitaan – jotensakin perinaisellinen, puheenpulputuksen kaltainen hyperventilaation ryydittämä vuodatus. Teosta kykenee hädin tuskin asettumaan lukemaan. Aivan kuin kirjoittaja olisi ollut aiheestaan ja ideastaan niin haltioitunut, ettei olisi osannut laittaa kukkealle vyörytykselleen rajoja, vaan olisi päästänyt rakentamaansa kirjalliseen, maailman historiaa ja talouden tendenssien meriä kyntävään alukseen kaiken laitojen yli pirskahtelevan veden selvitystään täydentämään. Donitsin ekologisen ylärajan määrittelemiseksikin lähdetään tarkastelemaan maapallon elämää 100 000 viimevuoden ajalta! Kriittisimmät, yleisvaikutelmaltaan varsin lavean tekstin äärellä ähräämisen nostattamat piikikkyydet saavat tölväisemään, että onkohan kyse jostain edesvastuuttomasta kokeilunhalusta tms.
Kuitenkin, kun ennakkoluulostaan ja laiskuuspuuskastaan pääsi yli, sai tekoälylle esittämänsä, teoksen rönsyilevyyttä koskevan turhautuneen, tarkentamaan pyrkivän kysymyksen esitettyään vastauksen, että kaikkeuden ytimistä löytyisikin oma, kyseistä donitsikiteytystä mukaileva ja ilmentävä logiikkansa sekä suosituksen, mitä kappaleita ei todellakaan kannattaisi jättää lukematta kokonaisuutta hahmottaakseen.
Onneksi idea oli kuitenkin pakattu ennestään tuttuun, helppotajuiseeen muotoon. Jutun tiivistetyn jujun voi käydä katsomassa tästä. Ensisilmäyksellä rinkula havainnollistaa Raworthin pääteesin taloudellisesta kehityksestä: se ei voi olla jatkuvasti nouseva kasvun linja. Miksi? Koska kyseinen tendenssi ei hänen mukaansa takaisikaan tasavarmaa hyvinvointia eikä rakkaan planeettamme kukoistusta. Taloudellinen hyvinvoinnin indikaattori, BKT, bruttokansantuote, valtion rajojen sisällä "vuoden aikana tuotettujen hyödykkeiden ja palvelujen arvoa" ilmentävä mittari pitäisi kuulemma vaihtaa donitsiin.
III
Tunnettu, joskaan ei varmaan mitenkään kulunut tai turha sanonta kuuluu: "Follow the money", seuraa rahaa. Aforismin mukaan olisi syytä haistella, mistä lähteestä kulloisenkin kattauksen varannot pulppuavat.
Resurssien allokaatioon ja rahan pyörittelyyn erikoistunutta taloustiedettä itseään lähestyttäessä ei tässä yhteydessä voi olla lähtemättä seuraamaan tekoälyn suosittamien donitsikirjan lukujen rivistöiltä yhtä nimientiputtelun seasta erottautuvan ekonomistin, Paul Samuelsonin sangen maanläheistä ajattelua. Hänen jossain ohimennen sivuhuomautuksena esittämänsä Marx-viittauksen mukaan kannattaisi perehtyä talousteorioiden ja -teoreetikkojen taustalla vallitseviin ja vaikuttaviin olosuhteisiin.
Ensinnäkin Raworth arvostaa Samuelsonia jonkinmoisena yksinkertaistamisen mestarina. Tämä puolestaan on, kuten todettua, aikoinaan käyttökelpoisiksi todennut Marxin ajattelusta niiden yleishyödyllisimpiä säikeitä. Taloustiedettä oli kommunismin keksijän mukaan syytä tarkastella historiallisen determinismin kautta. Lisäksi pitäisi ottaa myös huomioon, kuinka taloustieteilijöiden kulloinkin tuottamat teoriat muovautuvat heidän oman elämänpiirinsä ja aikakautensa sanelemina.
Esimerkkinä tästä ei voi olla mainitsematta sangen inhimillistä ja ymmärrettävää lähtökohtaa John Manyard Keynesin ajattelulle. Hänen kerrotaan reagoineen voimakkaasti ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Versaillesin "häpeärauhan" solmimiseen. Keynesin kriisitietoisuus heräsi ja hän alkoi ennakoida edessä olevia vaaran paikkoja maailmantaloudelle. Hän päätteli, että ns. lyhyen aikavälin suhdannevaihteluja masinoiviin ongelmiin – kuten työttömyyteen ja elintason laskuun – olisi syytä puuttua valtiojohtoisesti lähinnä julkista kulutusta ja korkotasoa säätelemällä.
Edellinen raamitus soveltuu tietty myös Raworthin urakan pontta selittämään: huoli maapallon ekologisesta kantokyvystä ja ylikulutuspäiväuutisointien langettamista varjoista. Tänään ei voikaan olla poimimatta sitä sievoista ristiriitaa, joka sisältyy niihin kotitalouksiin suunnattuihin finanssipoliittisiin siirtoihin, joiden on määrä raivata esteitä shoppailun ihanuudelta, ostopäätöksiltä, joiden varassa kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti olisi määrä laittaa rahaa reippaammin liikkeelle, pitää kaupan pyörät pyörimässä ja vauhdittaa taloudellista kasvua.
Toiseksi Samuelson on innostanut donitsiteoreetikkoa visuaalisen hahmottamisen saralla. Häntä tituleerataan kirjassa mieheksi, joka piirsi taloustieteen. Nuoren professorin mainitaan ratkaisseen kaiken maailman insinööreille suunnattujen MIT:n pakollisten taloustieteen kurssien ongelman, niitä nimittäin vihattiin. Samuelsonin vahvuuksia arvostanut kollega kääntyi tuskissaan tämän puoleen ja pyysi laatimaan jonkinlaisen oppikirjan. Samuelsonin tyyliin kuului, että kaikkien ongelmien esittämiseksi oli ensin visualisoitava selväpiirteinen johdonmukaisten ilmiöiden joukko. Niinpä kirjaa "Taloustiede" (1948) koristi ensisijaisen koneinsinöörien kohderyhmän mieliksi muiden piirustusten ohella mm. kuuluisa kansantalouden kiertokulkua ilmentävä diagrammi, jonka mainitaan pohjautuneen noihin aikoihin nosteessa olleen, edellä viitatun Keynesin viitoittamille periaatteille.
IV
Karl Marx viittaa kirjoituksessaan "Poliittisen taloustieteen arvostelua" (1859) erääseen selittäjäänsä, joka oli summannut sangen ansiokkaasti hänen arvostelemaansa, taloustieteessä käytänteeksi muotoutunutta luonnontiedepohjaista ajattelutapaa. Marx ei nähnyt sen tarpeeksi tunnustavan, erittelevän ja suhteuttavan keskinäisriippuvaisia kokonaisuuksia. "Sanalla sanoen taloudellinen elämä esiintyy ilmiönä, jota voi verrata biologian muilla aloilla esiintyvään kehitysteoriaan... Vanhat taloustietelijät ymmärsivät väärin taloudellisten lakien luonteen, kun he vertasivat niitä fysiikan ja kemian lakeihin."
Raworth niin ikään kritisoi tieteen auktoriteettia havittelevien taloustieteilijöiden piintynyttä ajattelua. Hän pahoittelee, että he kuvaavat kansantaloutta, kuin se olisi vakaa, mekaaninen järjestelmä, sen sijaan, että kyettäisiin ymmärtämään ilmiön kompleksinen ja sopeutuva, toisiinsa kytkeytyvistä ihmisistä koostuva, elävään luontoon kytkoksissä oleva dynaaminen luonne. Ominaiseen tapaansa Raworth fantisoi, että olisipa Isaac Newton painovoimaa koskevan oivalluksensa äärellä putoavan omenan liikerataa pohtiessaan "ihmetellyt myös sen kasvamista: puiden ja mehiläisten, auringon ja lehtien, juurien ja sateiden sekä kukkien ja siementen kiehtovaa, alati evoluutiossa kehittyvää vuorovaikutusta".
Koska reipas kategorisointi helpottaa hahmottamista, ei voi olla Raworthin innoittamana miettimättä kaikkien aikojen taloustieteilijöistä eräänlaista hyvisten ja pahisten listaa, sen mukaan, kuka tai ketkä olisivat onnistuneet kenties välttämään kirjoittajan kritisoimaa halki-poikki-pinoon -mentaliteettia. Näkeehän hän tuomitsemiensa yleisten tasapainojen teorioiden hallinneen makrotaloustiedettä koko 1900-luvun jälkipuoliskon ajan aina v. 2008 talousromahdukseen saakka. Eivät edes niiden "uusklassiset" sen enemmän kuin "uuskeynesiläisetkään" muunnelmat olleet onnistuneet katastrofia ennakoimaan. Nekin olivat rakentuneet oletukselle tasapainosta. Lisäksi ne olivat jättäneet huomiotta ennen kaikkea pankkitoiminnan ympärille keskittyneen rahoitussektorin vaikutuksen tasapainoon. Kun tilanne oli jo päällä, mitkään teoriat ja välineet eivät olleet kyenneet romahdukseen ja lamaan reagoimaan.
V
Raworthin nimienpudottelun jalanjälkiä seuratessa voi todeta hänen olevan taipuvainen sortumaan itsellekin perin tuttuun potentiaaliseen helmasyntiin, kirsikanpoimintaan. Mielenkiintoista on huomata, mitä seikkoja hän kulloisenkin mainitsemansa ekonomistin ajattelusta poimii ja mitä jättää näiden teorioista huomioon ottamatta.
Suomessakin v. 2018 vieraillutta Raworthia kuuntelemassa olleelta talouselämän asiantuntijalta oli kysytty mielipidettä juuri käännetyn, markkinoitavan kirjan sisällöstä. Hän kiitteli, että ympäristöstä ja toisista ihmisistä on todellakin pidettävä huolta. Raworthilaisittain esitetyn taloustieteen peruskurssin sisällöstä hän ei kuitenkaan ollut samoilla linjoilla, vaan huomautti, että hänen käsityksensä mukaan taloustiede näyttäytyy monipuolisempana. Olikohan hän vielä ehtinyt lukea kirjaa? Raworthin hissipuheen muotoon tiivistetty lavaesiintyminen ei välttämättä kirjan sangen laaja-alaista lähestymistapaa ainakaan tallenteen perusteella välttämättä voinut tavoittaa.
Raworthin mukaan Suomi ja Pohjoismaat eivät monilla muilla mittareilla kunnollisiksi profiloitumisestaan huolimatta kantokykykilvassa ainakaan tuolloin pärjänneet. Seitsemisen vuotta sitten Suomen ylikulutuspäiväkin lankesi kohdalle neljä kuukautta maailman keskiarvoa aikaisemmin. Raworth kertoi haastattelussa, että hyvinvointia ja korkeaa elintasoa kasvatetaan luonnonvarojen kustannuksella. Suomalainen arvioija ei nähnyt että "talouskasvun tavoittelusta luopuminen olisi mahdollista ilman, että pohjoismaalaisesta hyvinvointivaltiosta pitää luopua".
VI
"Donitsilaisuuden" näkökulmasta arvotettava taloustieteilijöiden hyvisten ja pahisten listaus jäi viemättä päätökseen. Jotain kuitenkin jäi siivilään. Ehkä ovat Euroopan komissiossa osanneet arvioida, mitä kaikkea ja keitä kaikkia on kannattanut ottaa huomioon laatiessa yhdenlaista selviytymisstrategiaa, joka on nimetty The European Green Deal´ iksi, eurooppalaiseksi vihreäksi sopimukseksi.
23. 11. 2025.
______
Viitteet, lähteet, taustaa:
Kommentit
Lähetä kommentti