Ihan oikeaa kansantaloutta? – keskiajan kauppiaiden kekseliäästä yrittelijäisyydestä porvariuden charmiin ja finanssien hillittömyyteen
Meidän tulee olla riittävän samanlaisia ymmärtääksemme toisiamme, ja riittävän erilaisia kiinnostaaksemme toisiamme.
Maailmantalous on raunioina.
-Ha Joon Chang. 23 tosiasiaa kapitalismista (2010) -
Talousjärjestelmistä ei luultavasti voi kirjoittaa tuomatta vaikka tahtomattaankin esiin omia arvostuksiaan.
- Jouko Paakkanen. Kapitalismin juuret ja nykyisyys (1978) -
Finanssimarkkinoiden liikkeet aiheuttavat ihmisissä voimakkaita tunteita. Uutislähetyksiä ja lehtien otsikoita hallitsevat talous ja etenkin rahamarkkinat, joita seurataan usein henkeään pidätellen.
Taloudesta puhutaan julkisuudessa harhaanjohtavasti. Pääosin syy on se, että raha ja sen todelliset vastikkeet sekoittuvat. --- Painotamme aineellista taloutta [aineellisia pääomia], todellisia esineitä, emme rahataloutta.
 |
| Caius Gabriel Cibber: Hansaliiton vaakunaa esittävä kivilaatta (n. 1670) Lontoon kaupunginmuseo. 2019. |
Originelli, rönsyilevä professori puhui haltioituneen oloisena lähinnä vain yhdestä romaanista, jossa hänen mukaansa yhdistyi käsittämätön määrä länsimaisuuden aate- ja kultturihistoriallisia säikeitä ja yhä vaikuttavia kytkentöjä. Jos hän omiin tutkimuksiinsa viittasikin, taloustieteen ilmiöt ja faktat sijoitettiin luovasti kyseisestä teoksesta kumpuavien anekdoottien ja havainnollisten esimerkkien lomaan. Tämä tyttö oli vaivautunut kohdennetusta huomiosta. Puhuu kuin kaikki muutkin olisivat yhtä tietämättömiä. Takapenkistä luotu silmäys luentosalin kuulijakuntaan tosin todisti, että aikuisen oloiset opiskelijat olivat aivan myytyjä. Vieressä istuvasta poikaystävästä huokui syvä ylpeys puhujaa kohtaan.
Vaikka poikansa vispilänkaupat eivät sittemmin johtaneet kauaskantoisempiin seurauksiin eikä tuttavuus jatkunut, vuosikymmenien jälkeen kirjaston poistohyllystä löytyi professori-isän kirjoittama ns. kansantajuinen teos.
Vaikka taloustieteilijä painottaa kirjassaan heti aluksi, että "historian verkkoa kudotaan lakkaamatta, ja ihmisten välttämätön yritys ymmärtää pilkkomalla historia kausiin on tietenkin mielivaltainen" ei voi olla tarttumatta tähän hänen itsensä tarjoamaan lähtökohtaan, asetella sitä varovaisesti muiden tietäjien kartoittamiiin puitteisiin, verrata niitä keskenään huomatakseen, että koska yhdenmukaisuuksia löytyy, voimme olettaa ponnistavamme kaikki samoista lähtöruuduista.
Kirjassa kauppaan perustuvan kapitalismin tarinaa on lähdetty kertomaan iänikuisesta lähtökohdasta, Rooman valtakunnasta käsin.
Kun Länsi-Rooma tuhoutui ja kun se vallattiin goottien toimesta v. 410, kaiken, niin hallinnon, teiden kuin taloudenkin romahtamista seuranneeseen tyhjiöön oli ratkaisu valmiina: viralliseksi juntattu kristinuskoinen kirkko pelasti, sen varaan rakentui omanlaisensa sivistyksen ylläpito. Euroopan heimot perustivat idän hurjimuksien varalta turvapaikoikseen sotaväen asuttamia, viljelysten keskelle sijoittuneita linnoituksia, burgeja, kirkkoineen.
Ristiretkien myötä kristinuskon ilosanoma syöttyi eteen päin. Uuden eetoksen lusikka annettiin
Välimeren rantoja asuttavien kauniisiin käsiin 1000-luvulta lähtien. Arabien jumaluuden tahdottiin jäävän nuolemaan näppejään. Sellaiset meritasavallat kuin Venetsia, Genova ja Pisa taisivat laivanrakennuksen. Ne alkoivat kilpailla keskenään ristin ritareiden varustamisessa mahdollisimman suuria voittoja tavoitellen.
Niin Italian alueen kauppiaat kuin pohjoisemmassa alaa vallanneet Suomenlahden jokia pitkin Kiovan Venäjän ohimennen perustamassa käyneet viikingitkin laskeutuivat lopulta Länsi-Roomaa paremmin porskuttaneen Itä-Rooman metropoliin Konstantinopoliin. Euroopassa verkostot rihmoittuivat burgien ympärille rakentuneiden uusien kauppapaikkojen varaan. Yrittäjyyden varjoonjääneen lähtökohdan kerrotaan limittyvän olleellisesti ko. varhaisten kaupunkikeskittymien kehitykseen. Kerrotaan, että burgien ympärille syntyi näiden "jopa rannoilta" alkupääomaa keränneiden, "hierarkiaan sopeutumattomien"sinnittelijöiden harjoittaman yritteliäisyyden myötä niin uusia asuntoja, varastoja kuin koulujakin.
Näin kuulemma syntyivät burgerit, porvarit.
Kaupunkien olemusta ja historiaa tutkinut, yksi kuuluisimpia taloustiedettä sivuavan sosiologian alaan parhaiten istuvan teoksen "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki" laatija vastusti kirjassaan "Kaupunki" (1921) kaupunkievoluution puhtaan taloudellisia määrittely-yrityksiä. Hän painotti kaupunkikäsitteen muita ulottuvuuksia, kuten varhaisten linnoitusten merkitystä poliittisen ja oikeudellisen erityismuodostelman syntyprosessissa. Tälle tiedemiehelle aiemmin mainitun linna-sanaa tarkoittavan burgin etymologiasta nousi burger-porvariuden sijaan ensimmäisenä pelkkä kansalaisuuden käsite (Bürger, bürgenses). Hän katsoi, että linnoituskapungin ensimmäisessä kehitysvaiheessa kaikki varuskuntana toimineen linnan asukkaat tai sen suojeluspiirissä asuvat "joko kaikki tai määrätyt osat heistä" olivat kansalaisia, joita sitoivat tietyt velvollisuudet kaupungin puolustusyhteenliittymässä.
Porvariston astuminen historian näyttämölle oli tämän ajattelutavan mukaan siten mahdollista vasta kansalaisuudenkäsitteen syntyä pohjustaneen autonomisen kaupunkiyhteisön suoman "modernin valtiollisuuden" myötä. Muotoutunutta kansanosaa on ollut sittemmin kiittäminen "laskennallisuuden lisääntymisestä, kasvavasta asiallisuudesta ja metodis-rationaalisesta elämänkäytänteestä"– sekä, tietty, markkinayhteiskunnan synnystä.
Mielenkiintoinen jäsennys kyseisessä kehityskulussa liittyy markkinayhteiskunnan heijastamaan muutokseen yhteisöllisyyksissä. Aikaisempien yhteiskunnallisuuden muotojen katsottiin merkinneen ainoastaan "yhteistoiminnan osittaista rationalisointia". Markkinayhteiskunnan mainitaan puolestaan edustavan kaiken rationaalisen yhteiskuntatoiminnan arkkityyppiä: "yhteiskunnallistumista vaihdon välityksellä markkinoilla". Siinä missä markkinayhteiskuntaa edeltävissä systeemeissä "asia" ja "persoona" olivat sidoksissa toisiinsa "luonnonomaisten henkilöiden yhteenliittymiä" ylläpitävien "veljellisyys- ja pieteettivelvollisuuksien" kautta, markkinayhteiskuntaa luonnehdittaessa esitetään, että kyseisessä järjestelmässä niitä alkoivat korvata "yksilöllistyminen ja anonyymisyys".
Talousjärjestelmää kuvataan pelkistetyimmillään peruskysymyksiksi, raameiksi, keinoiksi, jotka jokaisen yhdessä elävien ihmisten on jollakin tavalla pakko ratkaista yksikköjen välisten neuvonpitojen kautta.
Talouselämän alkulähteille palaamisen viehätys lienee näkymän suomassa selkeydessä ja yksinkertaisissa, perin orgaanisilta vaikuttavissa lähtökohdissa. Alussa viitattu ekonomisti kirjoitti kirjansa yhteenvedossa jotensakin varovaisesti: "Talousjärjestelmän tulisi myös kenties pohjimmiltaan tehdä mahdolliseksi ihmisen elää ja tehdä työtä".
Yhden mielenkiintoisen, Joseph Alois Schumpeter´in (1883-1950) kehimän taloudellisen kehityksen teorian kuvauksen ytimessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan luonnehdinta "talouselämä on uuden ja vanhan taistelua".
Esimerkkinä kyseisestä kilvoittelusta mainitaan toisaalla mm. kiltajärjestelmä. Kiltojen, 1100-luvulla hintojen ohjailua, tarvittaessa jopa kuninkaiden kukistamista ja kauppapaikkojen hallintaa varten perustettujen varhaisten ammattiyhdistysliikkeiden lopullinen väistyminen tapahtui teollisen vallankumouksen myötä. Muutosten pyörteiden kuvauksen lomaan liitetään, että vaikka sittemmin yhä kiihtyvämmäksi yltynyttä, tietyssä määrin hallitsemattomaksi virinnyttä teollistumista kaikkine varjopuolineen on syystä kritisoitu, yhdeksi sen mukanaan tuomista edistysaskeleista voi laskea ihmisen ympäristönsä ymmärtämisen pyrkimyksen tarkentuminen. Prosessi, jota kuvaillaan muiden tieteenhaarojen ohella myös taloustieteen kohdealueen piirtymisenä erilliseksi, omaksi tutkimusalueekseen vauhdittui seuraavalle tasolle, joten voimme tänään kenties alkuperäisiin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin verrattuna ainakin hieman suuremmalla todennäköisyydellä lukea ekonomistien ja historioitsijoiden tuottamaa kattavaa jäsentelyä.
Toisena esimerkkinä valallisten, "kristillisen rauhan ja lähimmäisenrakkauden ihanteille" pohjanneiden kiltaveljeskuntien kauden kanssa samankaltaisesta historian saatossa vaikuttaneesta talouden alan järjestelmästä on esitetty 1600-luvulla virinneiden kolonialististen ilmiöiden seurauksena kehittynyt merkantilismi. Merkantelistien, jotka ajattelivat varallisuuden olevan valtion ja hallitsijan käytettävissä olevia, ko. tahojen mielenkiinnon pääkohteisiin, sotien käymiseen sijoitettavia kulta- ja hopeavaroja, katsotaan edustaneen ensimmäistä talousajattelijoiden ryhmää ja erottuvan täten oikein omaksi koulukunnakseen. Merkantilismin kerrotaan puolestaan vapautuneen ajan myötä perinteisen liberalismin aatepohjan ja teollistumisen läpimurron myötä kohti talousjärjestelmien kehityksen seuraavaa vaihetta, jonka puitteissa virinneen klassisen taloustieteen näkemyksen mukaan talous alettiin nähdä itseohjautuvana, markkinoita tasapainottavana järjestelmänä. Klassisten taloustieteilijöiden kerrotaan pitäneen porvareita ja kapitalisteja yhteiskuntaa eteenpäin vievinä voimina, joiden toivottiin käyttävän voittonsa kasvua ruokkiviin investointeihin.
Schumpeter ´in näkemys taloudesta yhä uusiutuvien ilmiöiden keskinäisenä tasapainoiluna erilaisten "innovaatioiden kombinaatioiden" välisenä taisteluna pitää tarkemmin eriteltynä sisällään mm. erilaisia organisaatiouudistuksia, uusien markkinoiden avautumisia yrittäjien toiminnan tuloksena sekä rahoitusjärjestelmien kehittymisiä. Kyseiset keinot eivät Schumpeterin mukaan olleet ainakaan tuohon maailmanaikaan kyenneet suhdannevaihtelujen melskeessä seuraaville tasoille siirryttäessä tasapainoaan säilyttämään. Tasapainojen lähettyvillä tosin voitiin todistaa talouksien uusia nousuja, kunnes niiden aiheuttamien investointiaaltojen laannuttua päädyttiin uuteen laskuun ja lamaan. Kapitalismin kuvailtiin hengittävän kehitystään "vaihtelujen huohotuksessa". Schumpeter summasi elintasojen nousseen kylläkin jatkuvasti, mutta vain joidenkin kustannuksella. Myös tätä kirjoitusta inspiroineen, alussa mainitun esitelmöijän taholta ensimmäiseksi kriteeriksi talousjärjestelmän toimintakyvyn arvostelemiseksi on kiteytetty elintaso, jonka mittaamisessa ilmeikkääksi luonnehdittua mittaria, bruttokansantuotetta, pidetään kuitenkin riittämättömänä.
Eräs Schumpeter 'in ajattelua avannut tutkija on todennut, että tämän toinen toistaan seuraavien innovaatioiden myötä sykliseksi luonnehtimassa taloudellisessa kehityksessä olennaista oli asetelma jonka mukaan "talouskasvu ei ole kapitalismissa sidottu luonnonvaraperustaan". Toisaalta ei ole mitään takeita, että Schumpeterin "Kapitalismi, sosialismi ja demokratia" -teoksessaan (1987) esittämä väite länsimaiden siirtymisestä asteittain sosialismiin älymystön johdattelemana olisi realistinen, tai että mahdollisen siirtymän seurauksena maapallon ekologinen kantokyky onnistuttaisiin ottamaan huomioon kaiken maailman makrotalousteorioissa sen pitävämmin ja kattavammin kuin verrokiksi asetetussa systeemissäkään.
Ekonomistitkin myöntävät, että taloustieteeseen liittyy ja liitetään sekä arvoja, uskomuksia, ideologiaa että silkkaa faktaa, tiedettä. Vaikka talousopit ja talouspolitiikka ovat kaksi eri asiaa, inhimillisellä tasolla ideologisten painotusten myönnetään vaikuttavan valtioiden hallintaan – niin virkamiehistön kuin yhteisten asioiden hoitamisesta vastaavien, kansalaisten valitsemien edustajienkin toimien ja päätösten myötä.
Aiempaan viitaten, väistyneeseen kiltajärjestelmään ja olosuhteiden tilauksesta syttyneeseen ja sittemmin sammuneeseen merkantilismiin verrattavissa olevana, jonkinlaisena käänteentekevänä muutoksena kansantalouksien kehityskuluissa voinee pitää rahavirtojen ohjautumista pörssimarkkinoiden pelivaraksi ja käyttövoimaksi 1600-luvulla. Kasvun rajat -teoksen siteerauksessa kiteytyy kenties jotain oleellista tähänkin ilmiöön liittyen: tuolloin aineelliset pääomat muuttuivat abstraktimmiksi rahatalouden mittayksiköiksi, joita kerryttää pörssikurssien sfääreissä uskoen ja luottaen mahdollisimman suuriin voittoihin ja sijoituspotin kertautuvaan, jatkuvaan kasvuun.
8. 11. 2025.
________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁Jouko Paakkanen: Kapitalismin juuret ja nykyisyys. WSOY. 1978.
⦁Ha-Joon Chang: 23 tosiasiaa kapitalismista. Into. 2015.
⦁Ilkka Niiniluoto, Risto Vilkko, Jaakko Kuorikoski: Talous ja filosofia. Gaudeamus. 2013.
⦁Kasvun rajat – 30 vuotta myöhemmin. Gaudeamus. 2005.
⦁Max Weber: Kaupunki. Vastapaino. 1992.
⦁Petri Böckerman: Schumpeter ja luova tuho. Kansantaloudellinen aikakauskirja. 1/2001.
⦁Sixten Korkman: Väärää talouspolitiikkaa. Otava. 2015.
⦁Yle Areena. Homo religiosus - Olavi Seppänen. Jumala rahasta, pelastus kasvusta – Talouden ja uskonnon yhteyksiä.
Kommentit
Lähetä kommentti