Kalliit ihmisoikeudet ja Suomen perustuslakiankka?
Joko ihmisoikeuksia kunnioitetaan tai sitten ei.
-Jari Tervo-
What you don´t do can be a destructive force.
(Se, minkä jätät tekemättä, voi olla tuhoisaa.)
Helpoin tapa päästä kompromisseihin on käyttää kieltä, joka sallii enemmän kuin yhden tulkinnan. Elämä, varsinkin julkinen talous, on tietenkin täynnä kompromisseja. Mutta epämääräiset kompromissit periaatteista ja perusarvoista ovat yleensä huonoja. Harva tunnustaa arvokompromisseja täysin omikseen, ainakaan siinä vaiheessa, kun niitä aletaan tulkita.
-Björn Wahlroos-
Toissapäivänä erään peruskoulun ensimmäisen luokan viimeisen oppitunnin alussa huomio kiinnittyi oppilaiden pulpetteja koristaviin ja peittäviin runsaslukuisiin askartelutöihin. Yhden apilanlehden muotoon asetellun pöytäryhmän kohdalla paikalle pölähtäneen aikuisväestöä edustavan apulaisen oli vaikea päätellä, mikä taideteos kuului kenellekin. Oppilaat auttoivat. Oma tila on tarkkarajainen, suorastaan pyhä. Omat koulutarvikkeet ja tuotokset ovat tarkoin varjeltavia. Kiireisen ja riittämättömyyden tunteen suhteen selviytymiskeinoja haeskelevan järjestelijän on tavan takaa muistutettava itseään, että kaiken kohinan ja näihinkin seikkoihin liittyvän kinastelun ja etsintöjen keskellä jokaista setvittävää tapausta pitäisi kyetä lähestymään kaikkia osapuolia ja -tekijöitä kunnioittaen ja tarkasti huomioonottaen.
Kun tilanteet ja oppilaat olivat asettuneet ja tehtävänantoja alettu ottamaan vastaan, katse kiersi hetken kodikasta, pesämäistä luokkahuonetta, lasten piirustusten vuoraamia seiniä – ja päätyi yhden erityisen tuen lapsen erityisen kuormitetulle pulpetille. Kyseinen lapsi ei ole vielä lukuvuoden päättyessäkään löytänyt avaimia omaan oppijuuteensa, ei oppijuutensa paikkaa, mutta paikka hänellä on – oma paikka yhteiskunnassa – ja toimiin ollaan kuulemma ryhdytty, että opintie jatkossa helpottuisi ja lisätukea järjestyisi. Hänellä on siihen oikeus.
Ovatko ihmisoikeudet turhia? Ovatko jotkut niistä vähemmän tärkeitä kuin toiset? Ovatko minun ihmisoikeuteni, tietyiltä osin, tärkeämpiä kuin jonkun toisen ihmisoikeudet? Voiko ihmisoikeuksilla käydä vaihtokauppaa? Jos pitää luopua oikeudesta yksityisyyteen, saako vastineeksi tehdä työtä ja rakastaa?
Kuka on ottanut kunnian ihmisoikeuksien määrittelemisestä? Millä oikeudella? Eikö niitä voisi päivittää, jos näyttää siltä, että niiden "kunnioittaminen" on mahdotonta? Muuttuvathan ajat, tilanteet ja suhdanteet. Varsinainen riesa yrittää sietää niiden asettamia korkealentoisia ja epärealistisia vaateita kovassa maailmassa.
Yksi päivitetty ihmisoikeuksiin liittyvä säätö koskee omaa itärajan sulkemisen mahdollistavaa rajaturvallisuuslakiamme. Sen voimassaoloa päätettiin taannoin jatkaa. Käännytyslaiksi kutsuttava ukaasi rikkoo useiden oikeusoppineiden näkemyksen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksia, EU:n lainsäädäntöä. Suomen perustuslain henkeäkin jouduttiin tunnustelemaan uudesta näkökulmasta. Kyseiseen henkeen katsottiin lain säätämisen aikoihin vaikuttavan pirullisesti Venäjän rajallemme ohjaama liikehdintä. Tämä ratkaisi.
Toinen ihmisoikeussäätöjämme ravisutteleva pirullisuus kohdistuu ammoin 2000-luvun alkupuolella allekirjoitettuun jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Siitä on nyt päästävä eroon. Koska turvallisuushakuisuus ja uhattunaolo ovat jotensakin ns. primäärejä ihmisen toimintaa ohjaavia vaikuttimia, niitä on tietty perusteltua käyttää hyväkseen, jos tahtoo horjuttaa eurooppalaiseksi miellettyä sivistyspohjaa, jonka yhtenä ilmentymänä voi pitää esim. avointa julkista keskustelua.
Onneksi nykyteknologian kerrotaan olevan niin hienostunutta, että miinojen haittavaikutukset kyetään minimoimaan ja niiden varsinainen käyttötarkoitus kohdistamaan täsmällisesti ja tarkasti. Voi kuitenkin olla, että Suomen puhtoiseksi ja esimerkilliseksi muotoutuneesta korkeasta, ihmisoikeuksien suhteen kunniakkaasta kansainvälisestä profiilista joudutaan tinkimään. On niinkin, että ymmärrystä ja selkääntaputtelijoita löytyy. Yksikään Euroopan valtio tuskin kadehtii Suomen maantieteellistä asemaa.
Kuutisen vuotta sitten kuunnellussa ihmisoikeusteemaakin sivuavassa radio-ohjelman haastattelussa oli nostoja, jotka jäivät askarruttamaan. Toinen keskustelijoista mm. esitti kannattavansa ehdoitta sellaisia ihmisoikeuksia, jotka eivät maksa mitään. Otaksuttavaa on, ettei heittoa oltu tarkoitettu perusteluiltaan aivan niin hämäräksi ja provosoivaksi, kuin miksi se ohjelma-ajan ja asetelman puitteissa jäi. Samainen, sittemmin toisiin tehtäviin siirtynyt henkilö sivusi jokin aika sitten kyseistä aihetta perustuslakimme kontekstista käsin. Hän käytti voimakasta ilmaisua "perustuslakiutopia".
Meni aikaa, ennen kuin oli jossain yhteyksissä tutustunut tarpeeksi kattaviin selitysosiin. Piti palata.
Mainitussa, vuosien takaisessa radiohaastattelussa viitattiin joihinkin kansallisten, kielelliskultturisten vähemmistöjen noudattamatta jätettyjen oikeuksien ja niiden rikkomiseen liittyviin selvitysprosesseihin. Yleensä valtiovallan anteeksipyyntöjen yhteydessä on esitetty korvausvaatimuksia. Ohjelmassa esiin nostettujen saamelaisten, kuurojen ja romanien suhteen ei itsenäistymisen huumassa maltettu kunnioittaa kyseisten väestöryhmien oikeuksia omaan kieleen ja kulttuuriin. Toimenpiteet eivät olleet mitään "silleen jättämistä", vaan sisälsivät sellaisia aktiivisia toimia ihmisten luontaisen, kokonaisvaltaisen olemassaolon tyrehdyttämiseksi, jotka tänä päivänä tuomittaisiin. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö kyseessä olisi valikoima ihmisoikeusrikkomuksia, ei myöskään siitä, että niiden kuittaaminen huomioon otetuiksi – jälkijättöisestikin – rahallisen hyvittelyn muodossa tietäisi ylimääräisen summan lohkaisemista valtion budjetista.
Suomen v. 2000 voimaan tullut perustuslaki sisältää maininnan ns. TSS-oikeuksista, taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä ihmisoikeuksista. Yhtäläisiksi ja ehdottomiksi oikeuksiksi muunnettuna ja tulkittuna niiden sisältämien velvoittavien toimien täytäntöönpano merkitsee luonnollisesti kustannuksia, jotka rasittavat valtion kassaa. Laajemmin käsitettynä edellä mainitun haastateltavan penäämät "ilmaiset ihmisoikeudet" ovat siis jotakuinkin hakusassa.
Oheisessa, erään helsinkiläisen peruskoulun käytävältä napattuun kuvaan tallentuneesta julisteesta voi poimia tietopakettia ihmisoikeuksien kehityksestä. Suomalaisen on osana eurooppalaista sivilisaatiota luontevaa kartoittaa sen piirissä tapahtunutta sivistyksellistä evoluutiota – toisin kuin vaikka kiinalaisen sivilisaation, joka varmasti olisi tutustumisen arvoinen ja kiintoisa sekin.
Tälle mantereelle asettuneen väestökannan henkisen perimän yhtenä kulminaationa voidaan pitää valistuksen aikakautta. Tietokertymät, uudet, uljaat tuulahdukset ja opit poikivat erään suhteellisen harvalukuisen valiojoukon pohdintoina johtopäätöksen, että "jokaisella ihmisyksilöllä jo syntyjään ja ilman sen kummempia laadullisia erikoiskykyjä omaamatta oli luontaisia poliittisia perusoikeuksia, niin sanotut kansalais- ja ihmisoikeudet", kuten yksi espanjalainen filosofi 20. vuosisadan alkuvuosikymmeninä asian ilmaisi. Hän piti varsin huomionarvoisena – käännöksessä käytetystä kirjoitusasustakin päätellen – että tuolloin, Euroopassa, kahden maailmansodan välisessä käymistilassa, ihanne oli jo toteutunut "ei niinkään lainsäädännössä, johon vain yhteiskuntaelämän ulkonaiset peruspiirteet sisältyvät, vaan jokaisen yksilön sydämessä, oli hänen käsityskantansa mikä hyvänsä, vaikkapa taantumuksellinen; j a n ä i n
o n l a i t a s e l l a i s e n k i n i h m i s e n , j o k a l o u k k a a n ä i t ä o i k e u k s i a
t u n n u s t a v i a s ä ä d ö k s i ä j a p o l k e e n e j a l k o i n s a. "
Mielenkiintoinen tuttavuus, tuulimyllyjä vastaan taistelleen fiktiosankari Don Quijoten maanmies, perusti sen lähtökohdan varaan, että pitkässä juoksussa barbaria oli selätetty.
Valistuksessa kerrotaan olleen kyse "valaistumisesta". Tieteellinen vallankumous oli suonut mahdollisuuden luopua Euroopan valtauskonnon sanelemasta ainoasta oikeasta totuudesta ja alkaa määrittää luontoa ja ihmistä toista kautta, minkä voi näin ollen tulkita tarjonneen vaihtoehdon keskiaikaan liitetylle pimeydelle. Valistuksesta on esitelty demokratian historiaa peratessa erilaisia analyysejä, joista ns. rahan valtaa jäljittäessä huomio kiinnittyy muutamaan linjaukseen. Yksi – seuraavassa kappaleessa tiivistetty– kuulemma yksinkertaistaa ja oikaisee, mutta yhdistettynä toiseen, klassisen taloustieteen perustamisen yhteydessä filosofoituun linjaukseen sen voi katsoa auttavan jäsentämään kyseisen vallan ympärille kietoutuneita tutkisteluja rakentavimmin.
Ihmisoikeuksiakin artikuloineen valistuksen teesit suodattuivat hieman eri painotuksin Euroopassa. Skotlantilaisten globaaleihin ulottuvuuksiin päätyneissä johtopäätöksissä korostui valtiojohtoisen talouspolitiikan kritiikki ja liberalisointi, saksalaiset ennakoivat nationalistisia elkeitä keskittyen kieleen, kulttuuriin ja omavaraisuuteen. Ranskalaisten puolestaan kerrotaan viehättyneen eniten valistuksen yhteiskuntateoreettisista ja filosofisista viitekehyksistä. Skotlantilaisen valistuksen lahja "uudenlaiselle ajalliselle kuvittelukyvylle" paketoitui taloustieteen isänäkin pidetyn filosofin ajatuksiin, joiden kerrotaan tukeutuneen yksityisen itsekkyyden ja kollektiivisen hyvinvoinnin välisen sovittelun puntarointiin.
Kävi ilmi, että Suomen nykyistä, v. 2000 voimaansaatettua perustuslakia ja sen mukaisten säätöjen jälkivalvontaa – tai lähinnä sen puuttumista – on kritisoitu antaumuksella pidemmän aikaa. Eritoten useampienkin edellisten hallitusten koitinkiveksi osoittautunut sote-uudistus kirvoitti kymmenisen vuotta sitten raportointia aiheesta. Sote-uudistuskaavailut törmäsivät tavan takaa siihen, että niiden katsottiin olevan yksiselitteisesti perustuslain vastaisia.
Alussa siteerattu, nyttemmin yritysjohtajan tehtävistä vetäytynyt talouselämän vaikuttaja ja yhteiskunnallinen debatoija ruoti itsenäistymisen satavuotisjuhlavuonna julkaisemassaan pamfletissa vuosituhannenvaihteen valtiosääntöuudistusta. Perustuslaista nostettiin yhdeksi kritiikin kohteeksi sosiaali- ja terveydenhuollonalaan liittyvät, aiemmin mainitut TSS- oikeudet. Niiden ohella myös sellaiset perusoikeuksien yhteydessä esiintyvät määräykset, kuten kaikkia koskevat luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristöön kohdistetut vastuut tai lasten mielipiteiden huomioon ottaminen, ovat herättäneet närää – ei varmaankaan siksi, että ne eivät sinällään olisi tärkeitä, vaan siksi, että niiden noudattamisen arviointi on haasteellista. Ylipäätään, joustavaksi muotoiltua yhdenvertaisuuden käsitettä pidetään ongelmallisena.
Kerrotaan, että Suomen EU-siirtymän ja mm. v. 1991 tehdyn toimeenpanovaltaa koskevan tarkistuksen myötä inspiroiduttiin harjaamaan läpi perusoikeuksia. Vuoden 1995 aikaansaannos, uudistetut perusoikeudet siirtyivät sellaisenaan v. 2000 valtiosääntöuudistukseen. Aikaisempaan, ensimmäiseen perustuslakiin verrattuna näiden ihmisoikeuskategoriaankin kuuluvien sisältöjen mainitaan maksavan, sen sijaan että ne olisivat täysin ilmaisia. Voi katsoa, ettei vuoden 1919 hallitusmuotoon kirjattujen oikeuksien, kuten sanan- ja uskonnonvapauden, kirjesalaisuuden ja kotirauhan noudattaminen "maksa mitään".
Pamfletin kirjoittaja esittää kroonistuneen huolensa, kuinka polittinen järjestelmämme – vaalitapaamme myöten – tekee mahdottomaksi "optimaaliset taloudelliset prosessit", käytännössä siis taloudellisen kasvun mahdollistavien rakenteiden muodostumisen. Hänen mukaansa perustuslain valuvikoihin kuuluvat laajasti ja epämääräisesti käsitetyt ja muotoillut perusoikeudet – niin hyvää tarkoittavia ja suurelta osin ehdottomasti paikkaansa puolustavia kuin ne ovatkin – toimivat käsijarruna tälle pelastuksen tielle, jonka yksi kaista kuuluu julkistaloudelle.
Kuluvalla hallituskaudella toimeksi saatetut uudistukset ja viimeisimmät kaavailut ovat tätä epäkohtaa mitä ilmeisimmin pyrkineet ja kyenneetkin paikkaamaan. Viime vuosikymmenten aikana nimenomaisen v. 2000 perustuslain hengen sävyttämään retoriikkaan, voimakkaina ja vaikutusvaltaisina profiloituneiden työntekijäjärjestöjen paatokseen ja elinkeinoelämän valitusvirsimäisiin kumuihin tottuneet kansalaiset ovat kohdanneet varsin ankarinakin näyttäytyviä ja tuntuvia ratkaisuja, jotka toisten mielestä taas ovat ainoastaan suuntaa-antavia ja siten riittämättömiä.
Kun talouden ja kasvun asiantuntijalle esitettyyn kysymykseen, kuka maksaa – loppupeleissä – jos mitään korjausliikkeiksi luokiteltavia toimia ei saada aikaiseksi ja vietyä maaliin, annetaan vastaukseksi kansa, on varmasti syytä hätkähtää tai ainakin nostaa kulmakarvoja. Kärjistämään pyrkivän ulostulon keinovalikoimaan kuuluvanakin se kääntää peilin ns. veretseisauttavia toimia peräänkuuluttavia tahoja kritisoivaa päin. Jos ei tingi totutusta, jos ei ota vastaan kirpaisuja, meidät lopulta hukka perii? Eihän kukaan nyt niin epäviisas tahdo olla.
Kiistakirjoituksen laatija antaa ymmärtää, että valtiosäännön perusoikeuksia käsittävän kappaleen epämääräiseen muotoon pakatut tietyt määräykset, vastuut ja velvoitteet kyseiseen kontekstiin upotettuina pitävät sisällään oletuksen ja vaateen mustavalkoisuudesta samalla kun ne on kirjattu ylös ja käsitettävissä tavalla, joka ei muunnu suoraan reaalimaailmaan soveltuviksi selkeiksi ratkaisuiksi, vaan ne jumittavat erinäisiä prosesseja. Hänen mukaansa perustuslain kirjainta olisi kaikesta päätellen syytä kyetä lukemaan siten, että siitä voisi poimia suoraviivaisia ja kiistattomampia ohjenuoria. Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten ihmisoikeuksien kokonaisuus, nykyiseen muotoon paketoituna, ei voi kuulemma tähän tarpeeseen vastata. Kysytään esim. missä menee raja ilmaiseen koulutukseen tai sosiaaliturvaan.
Perustuslakiamme koitelleen rajaturvallisuuslain taustalla vaikuttavat ankarat tosiasiat ja selviytymiseemme liittyvät eksistentiaaliset kysymykset. Turvallisuuden suhteen ei tahdota ottaa riskejä, vaan ollaan valmiita etsimään kompromisseja. Ratkaisujen kanssa on pakko elää, vaikka niiden kaikkinaisten välittömien vaikutusten ei yhdenvertaisuuden vaateen ja ihanteen suhteen koeta toteutuvan edes oman maan kansalaisten kohdalla ja vaikka kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää joudutaan rikkomaan. Tilanne elää, sitä tarkkaillaan, mutta käytännössä se on hyvinkin mustavalkoinen: raja on joko kiinni tai auki.
Tosiasia on, ettei edellä läpikäytyä veteen piirretyn viivan lainalaisuutta noudattelevan tulkintahetteikön viheliäistä vaikutusta pragmaattisiin rahanjakotoimiin voi ruohonjuuritasolla kaikkien kansalaisten kohdalla myöskään sangen mustavalkoisista, olemassaoloa koskettelevista kysymyksistä erottaa. Joidenkin ihmisten henkilökohtainen tilanne on tai tulee olemaan sopeutustoimien välittömien tai välillisten vaikutusten jäljiltä enemmän tai vähemmän tyyliä "joko-tai".
On hienoa, jos saneltujen toimien ja tekojen suhteen voidaan kaikissa olosuhteissa noudattaa valistunutta henkeä ja että päätösten taustat ja perustelut kestävät tarkastelua. Yleensä järkisyihin vetoaminen ja reiluuden periaatteen noudattaminen takaa sen, että ratkaisut saadaan läpi ilman runnomista ja ikäviä jälkiseuraamuksia. Muutosvastarinta on luonnollinen ilmiö. Kun muutosten taustalla vaikuttavista juurisyistä on mahdollisuus saada asiallista tietoa ja rehellisiä näkökulmia, henkisellä tasolla sopeutumista on mahdollisuus sietää paremmin, vaikka aineellisista olosuhteista joutuisikin tinkimään.
Jos jotain voisi toivoa, niin avointa, läpinäkyvää, rauhallista ja tietoon pohjaavaa maltillista keskustelua. Luulisi Suomen tasoisessa maassa rahkeiden, resurssien ja tahtotilojen siihen yltävän – sisäisen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan takaamiseksi.
11. 5. 2025.
____________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁Nosto kirjailija Jari Tervon Helsingin kirjamessujen avajaispuheesta v. 2016.
⦁Yle Areena. Demokratiaongelma-sarja. Eriarvoistuminen ja kapeneva demokratia.
⦁Jose Ortega Y Gasset: Massojen kapina (1930). Suomennos: Sinikka Kallio-Visapää. Otava. 1952.
⦁Timo Miettinen: Demokratian aika. E-kirja. Teos. 2024.
⦁Eva-pamfletti. Björn Wahlroos: Hiljainen vallankumous – tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi? 2017.
⦁Elinkeinoelämän valtuuskunta. Björn Wahlroos: Analyysi Suomen perustuslain valvonnasta ja tulkinnasta. Talousvaikuttaja Björn Wahlroos esitelmöi Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) julkaisemastaan pamfletista "Hiljainen vallankumous - Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi?" Matti Apunen haastatteli. 23.10. 2017.
Kommentit
Lähetä kommentti