Kaikkea hyvää – vaikka väkisin?
--- jokaisen maan talousjärjestelmä on viime kädessä yksilöllinen ja heijastaa juuri kysymyksessä olevan maan historiaa, kehitysastetta ja erityisolosuhteita. --- Ne eivät ole itsetarkoituksia, vaan ne perustuvat kussakin yhteisössä vallitseville käsityksille ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista itseään ja muita kohtaan. On luonnollista, että talousjärjestelmää koskevat käsitykset rakentuvat syvien arvo- ja tunnelatausten kivijalalle. Kun ongelmat ovat analyyttisesti erittäin monimutkaisia, kun niiden ratkaisut ovat historiallisesti sidottuja, ja kun niitä koskeva näkemys- ja arvoperusta on ' tulenarka', ei ole ihme, että useimpien ihmisten talousjärjestelmäkannanotot ovat etu käteen kiinnilyötyjä ja niiden välinen keskustelu pikemminkin pölyä soidinmenoissa kuin tilanteen ja maaston kartoitusta.
Jouko Paakkanen: Kapitalismin juuret
 |
| "In memoriam" |
Jostain näkökulmasta tarkasteltuna näyttäytyy, että parasta aikaa käynnissä on taas omanlaisensa "suuri palo". Sodan klassista määritelmää kerrotaan kehystävän tieto, aseet ja ihmiset tunteineen. Sodan keinovalikoimaan ilmaantuneista uusista sävyistä raportoiva asiantuntija käyttää kirjansa johdannossa termiä "uussota". Nimitys on laina kuuluisalta dystooopikolta, jonka mukaan ei ole tarkoitus, että sota voitetaan, sen on määrä olla jatkuvaa.
On kuin kaikki hybridisodan elementit alkaisivat koko lailla olla kasassa: niin info-, kyber- kuin aktiividosodankin piirteet ovat selkeästi tunnistettavissa. Erilaisiin infrastruktuureihin kohdistetaan hyökkäyksiä, enemmän tai vähemmän pieniä "ilkeyksiä". Suurvallat lietsovat keskinäistä levottomuutta mielikuvituksellisen pointtaavilla eleillä ja uhkarohkeillakin ulostuloillaan. Pakotteita laaditaan ja laitetaan täytäntöön. Rajoille kerääntyy ja kasautuu painetta elävien ihmisten muodossa tavalla, joka viittaa heidän välineellistämiseensä. Tämä aiheuttaa kohdemaissa poikkeustoimia ja sisäisiä vääntöjä. Odotamme koko ajan, että edes jommasta kummasta eniten uutisoidusta, parhaillaan käynnissä olevasta aktiivisesta sotatilasta kantautuisi hyviä uutisia, että tilanteet eivät ainakaan eskaloituisi. Pahimpaan varautumisesta on tullut poliittisten puheiden pohjavirtaa.
Tämä ei kuitenkaan kansallisella tasolla, Suomessa – ainakaan toistaiseksi – ole antanut signaaleja mistään yhteen hiileen puhaltamisesta.
Ne, jotka päätöksenteosta on valittu vastuuta kantamaan, ovat kuitenkin kaikkien uhkakuvien painostaminakin onnistuneet toiveikkaina kiinnittämään katseensa kohti parempia aikoja. Hallitusohjelman on toteutuessaan määrä tehdä merkittäviä uudistuksia ennen kaikkea työmarkkinoille. Tarvitsemme nopeasti pelastavia ratkaisuja, sellaisia, jotka muuttavat aikansa eläneiksi koettuja, taloudellista kasvua jarruttavia rakenteita ja tyrehdyttävät velkakierteen, takaavat hyvinvoinnin jatkuvuuden tulevaisuudessa.
Jo pelkkä ajatus siitä, että sitten vv. 2008-2009 taantuman jälkeen taloudellista kasvua ei ole ollut, on lamaannuttava. Kerrotaan, että koronaa seuraavien viimeisen kahden vuoden aikana kymmenen prosenttia työnantajayrityksistä on ajautunut konkurssiin. Pahimpia konkreettisia seurauksia, niiden uhkakuvia ladataan eteemme. Velkakello tikittää. Emme kykene kuromaan kiinni julkisen talouden alijäämää ilman menoleikkauksia. Jäämme jälkeen muista. Läntinen naapuri on jo onnistunut diskuteeraamaan joustavammat käytänteet työpaikoilleen. Kun koko kansalliseen olemassaolomme natotettunakin kohdistuu samanaikaisesti välitöntä, ahdistavaa painetta, paniikkinappulaa painetaan.
Nappula ei vaan ole yhtäläinen.
On selvää, että koska näiden hyvään tähtäävien reformien vaikutukset eivät kaikille kansalaisille tunnu välitöntä kasvua ja turvallisuudentunnetta takaavan, vaan että niistä olisi pikemminkin tingittävä, muutos herättää vastustusta. Kaikki eivät tyydy tai edes usko ideaan, että pitkällä tähtäimellä oikeudenmukaisuus lopulta toteutuisi.
Edesmennyt, usealla elämänalalla toiminut kansalaisvaikuttaja kertoo postuumisti julkaistussa henkilökuvassa, kuinka Helsinki ei ollut ehtinyt varautua v.1967 yllättävän aikaisiin ja koviin syyspakkasiin sillä seurauksella, että kaduilta löytyi 44 kuollutta koditonta. Reagoitiin. Paleltumiskuolemalta pelastettavien elvyttämisessä mentiin kuitenkin kaikessa hyvää tarkoittavuudessa äärimmäisyyksiin. Kun kylmästä lämpöön avustetut laitapuolen kulkijat joutuivat liian nopeasti kosketuksiin elvyttävien olosuhteiden kanssa, he olivat heittää henkensä. Keksittiin, että suojan ikkunat oli aluksi jätettävä auki. Pakkasilmaan tottuneet – etupäässä yhteiskuntaan integroimatta jääneet sotaveteraanit – saattoivat näin ottaa ensin tuntumaa kattoon pään päällä, tuulettomaan ja tuiskuttomaan värjöttelyyn. Kun ruumiinlämpö oli sopeutettu astetta siedettävämpiin olosuhteisiin, ikkunat oli järkevää sulkea. Nälkiintyneille miehille tarjottiin ravintoa, ensin varovasti kivennäisvettä, sitten kevyttä keittoa. Henkilökuvattava kiteteyttää oivaltaneensa, että hyvää tarkoittavat elvytystoimenpiteet olivat olleet liian nopeita ja rajuja, pelastettavien oli niihin mahdotonta mukautua ja sopeutua niitä vastaanottamaan. Heidän elimistönsä meni eräänlaiseen shokkitilaan.
Kriisiyttäminen on termi, jota dramaatikot mieluusti viljelevät erinäisissä yhteyksissä. Arkisia ongelmia ja umpikujia ääneen pähkäillessä on joskus tullut vastaan kehotus: kriisiytä! Varsin ronskilta tuntuva toimi juontaa juurensa ratkaisumallista, jota käytetään umpikujaan ajautuneeseen käsikirjoitukseen. Jos toiminta on jumissa, eikä mikään tunnu etenevän, tilanne kriisiytetään. Ehdotettiin siis, että olisi ollut kätevää esim. ehdoin tahdoin lietsoa lastensa keskinäinen, kytevä sisarkateuden paise puhkeamaan lisäämällä sekaan hieman ylimääräisiä jännitteitä, lähteä sitten siivoamaan jälkiä ja rakentamaan uutta eheämpää ihmissuhdetta. Jäi kokeilematta.
Arvostetulta, liiketoimissaan menestyneeltä talousvaikuttajalta on totuttu kuulemaan ja lukemaan huolestuneita kannanottoja aiheesta "miksi Suomella ei ole pitkään aikaan mennyt hyvin". Koska käytännössä mitään talouskasvua ei ole kuuteentoista vuoteen ollut, tilanne heijastuu myös yksilötasolla. Yritykset yskivät, lakoavat, tänne ei uskalleta investoida jne. Leikkaukset voivat pelastaa valtiontalouden kaikkein pahimmalta, mutta eivät käännä taloutta nousuun. Tarvitaan "veretseisauttavia toimenpiteitä". Keinotkin osataan kertoa. Käänne saataisiin aikaan napakoiden verouudistusten kautta, joiden kohdistettavuudesta ei luonnollisestikaan kyseisessä yhteydessä voi tehdä tarkempaa selkoa. Jää auki, keiden veret niillä on tarkoitus seisauttaa ja missä merkityksessä. Talousvaikuttaja kokee, että konsensus poliittisena mallina ei Suomessa enää vuosikymmeniin ole toiminut ja rohkaisee olemaan pelkäämättä polarisaatiota, vastakkainasettelua, joka on meillä lapsen kengissä esim. Yhdysvaltoihin verrattuna.
Selkeästi ja havainnollisesti itseään ilmaiseva, useassa yhteydessä esiintyvä innostava luennoija kehottaa viime syksyn haastattelussa vastakkainasetteluun, koska "muutos vaatii aika usein jonkinasteista vastakkainasettelua".
Nyt sitä totisesti alkaa olla. Hallituksen hyvään tähtäävät työmarkkinauudistukset ovat kohdanneet vahvaa vastustusta. Lakkotoimenpiteet ovat seuranneet toisiaan. Menossa on kolmas yhtenäinen poliittisten lakkojen viikko. Toimet jakavat mielipiteitä, nostavat esiin jopa arvopohjaisia eroavuuksia. On tahoja, jotka katsovat toisiinsa kytkeytyvien ja limittyvien uudistusten välittömien ja kerrannaisten vaikutusten johtavan kestämättömään kokonaisratkaisuun. Eri tahojen neuvotteluhalukkuudesta on vaikea saada selkoa. Ulostuloista ja lausunnoista välittyy lähinnä hievahtamattomuus.
Kuvassa näkyvän tammikuun kihlaukselle omistetun muistolaatan voi nähdä kertovan talvisodan hengen siivittämästä mentaliteetista. Helsinkiläisen kivitalon seinään v. 1995 pultatun metallivaloksen teksti on siteeraus työntekijä- ja työnantajakeskusjärjestöjen sitoutumisesta. Tammikuussa 1940 annetussa julkilausumassa sitouduttiin " --- vastaisuudessa luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikissa niitten toimialalla esiintyvissä kysymyksissä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä." Sitoutuminen ilmeni aluksi lähinnä henkisellä tasolla, mutta oli merkittävä virstanpylväs osapuolten lähentymisessä.
Talvisodan hengen kerrotaan haudanneen alleen pahimmat v. 1918 tapahtumien seurauksena syntyneet kansalliset railot. Voi ajatella, että talvisodan keskellä tammikuun kihlauksen myötä tahdottiin ennaltaehkäistä sisäisten jännitteiden kehkeytymistä, varmistaa yhteenkuuluvuutta, että olisimme jatkossakin yhä vahvoja, että jaksaisimme. Tuolloin ulkoinen uhka ei sattumoisin ollut mitenkään epämääräinen tai kytevä.
Sotien jälkeen kommunismin ja Neuvostoliiton uhan mainitaan lisänneen painetta konkreettisille toimille. Kerrotaan, että tärkeä strateginen vaihe Suomen työmarkkinasuhteissa ajoittuu vv. 1944-1947, jolloin työehtosopimukset tulivat osaksi työelämän arkea. Työnantajarintama omaksui uudet käytänteet. Tämä tapahtui valtiojohtoisesti, minkä nähtiin takaavan yhteiskuntarauhaa. Valtiovallan mukaantulo työelämän suhteiden säätelyyn v. 1968 tulopoliittisten neuvottelujen merkeissä (TUPO) lienee maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna omintakeinen ilmiö. Osalle suomalaisista tuo pyhä kolminaisuus on merkinnyt vahvaa kompromissiperinnettä. Yrityksiä edustavan keskusliiton irtautuminen kolmikannasta v. 2016 oli kuitenkin selvä merkki siitä, että kyseinen osapuoli ei pitänyt systeemiä toimivana. Kolmikannan eräänlaisena nurjana puolena on pidetty korporatismia, jossa elinkeinoelämää edustavat eri työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, korporaatiot, muodostavat valtakoneiston keskeisen osan. Tätä saneluvoimaa alettiin pitää jarruttavana tekijänä.
Käytännössä riippunee lähinnä sosioekonomisesta asemasta ja työmarkkinoille sijoittumisesta, minkä näkökulman meneillään olevaan juntturaan ottaa. Viime vuosikymmenellä kihlauksen purkanut yrityselämää edustustava liittouma on kärsimättömänä odottanut joustavampia käytänteitä. Radikaaleilta vaikuttavien käynnissä olevien uudistusten edessä kipuilevia palkansaajia on moneen junaan. Osaan kiistakapulaksi päätynyt vientivetoinen palkkamalli ei toteutuessaan vaikuttaisi erityisen typistävästi. Toisaalta on tahoja, joiden elämistä malli sosiaaliturvan leikkausten ryydittämänä veisi toiveet leivän levenemisestä, jopa riittävyydestä.
Keskustelua seuratessa ei voi välittyä vaikutelmalta, että hallitusohjelmasta on liikkeellä erilaisia tulkintoja. Piru tuntuu asuvan yksityiskohdissa. Toiseksi suurimman hallituspuolueen toimistolta eläköitynyt nimimerkki "Työmies" antaa ymmärtää, että niitä luetaan väärin. Vastinpareja, saavutettujen etujen menettämistä kompensoimaan esitettyjä vastaantuloja ei hänen mukaansa osata tai tahdota tunnustaa. Ne eivät nouse esiin.
Päällimmäisenä tuntuu kuitenkin astuneen käytäntöön shokkivaikutus. Hallitusohjelman hyvää tarkoittavat, taloutta kohentamaan suunnatut, työelämäuudistukseen, lakko-oikeuksiin, leikkauslistoihin ja työttömyysturvaan sisällytetyt yksittäiset osatekijät ovat pahimmoikseen valikoituneet siten, että ne saavat aikaan voimakkaan negatiivisen tunnereaktion tahoissa, joihin ne kipeimmin osuvat.
Aiemmin viittattu talousvaikuttaja on analysoinut yhteiskuntaa omintakeisesti ns. laatikon ulkopuolelta. Hän esitelmöi Suomen satavuotisjuhlavuonna v. 2000 voimaan saatettua perustuslakiuudistusta kyseenalaistavan pamflettinsa julkistamisen yhteydessä. Talousvaikuttaja katsoi, että ne prosessit, joilla me nykyisen poliittisen järjestelmämme puitteissa yhteenliittymiä, hallituskoalitioita synnytämme, eivät kykene luomaan mahdollisuuksia parhaille mahdollisille taloudellisille prosesseille. Hän peräänkuulutti selkeämpiä puolueryhmittymiä, ns. blokkipolitiikkaa, niin että ihmiset tietäisivät mitä he äänestäessään äänestävät.
Vaikka ei haikailisikaan minkään yhä räävittömämmässä valossa näyttäytyvän amerikkalaisen kaksipuoluejärjestelmän perään, voinee todeta, että tämänhetkiset lakot lienevät osaksi seurausta siitä, että nykyisissä keskusteluissa on vahva kohtaamattomuuden ja sanelun ilmapiiri ja että jotkut eduskuntavaaleissa äänensä antaneista kokevat kuluttajansuojaansa loukatun. Kaikki heistä eivät edes edusta oppositiota.
Koronapandemiaa edeltävää aikaa leimasi joltain osin suhteellisen voimakas ilmastoaktivismi ja ilmastokriisitietoisuus. Liikehdinnän ollessa voimakkaimmillaan ilmassa lensi erityisesti Pohjolan nuorten ajatuksia, kuinka perinteisen oikeisto–vasemmisto -asemoinnin nähtiin tulleen tiensä päähän. Saattaa olla, että pahimpia denialisteja lukuunottamatta yksi jos toinenkin oli valmis laittamaan toivonsa moiseen visiointiin, joka olisi kenties pitkällä aikavälillä johdatellut omanlaiseensa yhteisyyteen, kenties johdonmukaisesti eteneviin tekoihinkin.
Tunnettua ekonomistia pyydettiin kiteyttämään ideologista talousajatteluaan viime huhtikuussa eduskuntavaaleja seuranneiden hallitustunnustelujen aikoihin. Hän sanoi olevansa "junttura kumpaankin suuntaan", omaavansa ajatuksia sekä oikealta että vasemmalta. Ekonomisti peräänkuulutti ajattelua, jossa tehokkuutta edustavalla, vaurautta luovalla markkinataloudella on oma sijansa. Rahoituspohjasta pitää kantaa huolta – sellaista yhteisvastuuta edustavaa hyvinvointivaltiomallia unohtamatta, joka takaa ns. sosiaalisen liikkuvuuden. Jokainen suomalainen lapsi ansaitsee tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassa. Pohjoismaita hän piti esimerkkinä siitä, kuinka moinen kombinaatio on ollut mahdollinen, toisin kuin angloamerikkalaisissa maissa.
Sitoutumattomaksi taloudelliseksi kommentoijaksi tituleerattu ekonomisti näki, että luterilainen moraali luontaisesti velkaa vastustaa, mutta peräänkuulutti päätöksiin perspektiiviä. Akuuttia kriisiä ei ekonomistin mukaan olisikaan, sen hidasta kumuloitumista on toki suitsittava. Ilmoitettu, mittava kuuden miljardin leikkaustavoite olisi mahdollinen, jos talous olisi kunnossa. Olisi kuulemma järkevää asettaa "keskipitkän aikavälin finanssipolittiiset tavoitteet", joita useampi perättäinen hallitus sitoutuisi maltillisesti konsensuksen hengessä noudattamaan. Näin – tasapainoisesti toimimalla – olisi hänen mukaansa mahdollista "sovittaa yhteen kansantalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan tarpeet ja samalla vakiinnuttaa julkinen velkaantuminen siedettävälle tasolle". Olisi myös viisasta välttää, etteivät leikkaukset kohdistuisi liikaa tiettyihin väestöryhmiin, kuten 1990-luvun vaikeassa tilanteessa pääsi käymään.
Ekonomistin tie on vienyt Tampereelle kuukauden päivät sitten saman kansallisen mediayhtiön haastateltavaksi, jota kuinkin samasta aiheesta. Liekö rennon ohjelmakonseptin aiheuttamaa irtonaisuutta, kun ekonomistin olemuksesta näyttää ohjelman lopussa karisseen tietty akateeminen pidättyväisyys. Hänet haastetaan lähettämään hallitukselle terveiset, ja ne ovat suhteellisen suorasanaiset.
Ekonomisti on sitä mieltä, ettei valittu suunta ole suositeltava. Se ei ole "moraalisesti hyväksyttävä eikä taloudellisesti viisas". Ehdotus kuuluu, että "leikkaukset perutaan, että päällekkäiset leikkaukset käydään läpi, arvioidaan niitä tarkkaan". Ekonomistin mukaan ei voi olla niin, että joillekin ihmisryhmille aiheutuu kohtuuttomia ja siten jopa passivoivia tulonmenetyksiä. "Leikata pitää ja verotusta kiristää --- meillä on krooninen julkisen talouden alijäämä, jotain sille tarvitsee tehdä, se on ihan ok. Mieluummin hakisin kaikkiin kohdistuvaa kipupakettia, se olisi yhteiskunnallisesti reilua. Kaikki olisivat mukana kärsimässä ja maksamassa, jossain muodossa."
Toimittajan kekseliäästi kehystämä kuvitteellinen tilanne kirvoittaa kultivoituneesta hahmosta sen verran kärsimättömän puheenvuoron, että tätä katsojaa naurattaa. Aivan kuin saisi todistaa jotain mitä kutsua pienen, mutta ei välttämättä hiljaisen vallankumouksen hengeksi.
Voisipa se henki auttaa puhaltamaan yhteen hiileen.
26.3. 2023.
_____________
Viitteet, taustaa:
⦁Jouko Paakkanen: Kapitalismin juuret. WSOY. 1979.
⦁ *) Kuva: Tammikuun kihlauksen (1940) solmimisen muistolaatta Helsingin Mikonkadulla.
⦁Muistojen kisakesä 1952. Urheiludokumentti. Elonet. Kansallisfilmografia.
⦁Heikki Tiilikainen: Hybridisota – Rintamaraportti. Auditorium. 2015.
⦁Yle Areena. A-studio. Lakot alkavat. Torstain lakot toteutuvat, kun työnantajien ja palkansaajien
neuvottelut uudesta työmarkkinamallista katkesivat. Studiossa kohtaavat työministeri Arto Satonen
(kok.), EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sekä SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
⦁Helda. Helsingin Yliopiston avoin julkaisuarkisto. Maiju Wuokko: Johdanto: Tervetuloa loputtomiin
kihlajaisiin. Siltala. 2020.
Andersson analysoi Anderssonia. Samalla sukelletaan Suomen ja Helsingin historiaan 1930-luvulta
näihin päiviin. Ohjaus: P. Kasurinen. Tuotanto: Bencine. 2022.
⦁Yle Areena. Ruben Stiller. Hallitus ja ammattiyhdistysliike ottavat mittaa toisistaan. Painajaisskenaarioissa puhutaan mahdollisesta yleislakosta. Valtionvarainministeri Riikka Purra syyttää vastapuolta valehtelusta. Millainen on Suomen suurimman työväenpuolueen suhde ay-liikkeeseen? Perussuomalaisten Matti ”Työmies” Putkonen kertoo oman näkemyksensä. 6. 10. 2023.
⦁Helda. Helsingin yliopiston avoin julkaisuarkisto. Tapio Bergholm: Kaksoissidos. Suomen työmarkkinasuhteiden toimintatavan muotoutuminen vv. 1944-1969.
⦁Elinkeinoelämän valtuuskunta. Björn Wahlroos: Analyysi Suomen perustuslain valvonnasta ja tulkinnasta. Talousvaikuttaja Björn Wahlroos esitelmöi Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) julkaisemastaan pamfletista "Hiljainen vallankumous - Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi?" Tilaisuuden toisessa osassa Matti Apunen haastatteli. 23.10. 2017.
⦁Eva-pamfletti. Björn Wahlroos: Hiljainen vallankumous – tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi? 2017.
⦁Evan julkaisu. Marko Erola: Sidotut kädet – näin yleissitovuudesta tuli työmarkkinoiden tärkein
ongelma. 2016.
⦁Yle Areena. Ykkösaamu. Kokoomuksen muille puolueille esittämissä hallituskysymyksissä korostuu talous. Samaan aikaan maailmantalouden kasvu on niukkaa. Ykkösaamun vieraana on ekonomisti Sixten Korkman. Seija Vaaherkumpu haastattelee. 15. 4. 2023.
⦁Yle Areena. A-studio. Mitä leikkaukset tarkoittavat työttömälle? Taantuman ennusmerkit lisääntyvät. Miltä hallituksen budjettiesitys näyttää epävarmassa taloustilanteessa? Haastattelussa taloustieteilijä Sixten Korkman. 29. 8. 2024.
⦁Yle Areena. Perjantai. Kenen syytä köyhyys on? Perheiltä leikkaaminen on tyhmää politiikkaa, sanoo taloustieteilijä Sixten Korkman. Miksi yhteiskunnassamme pesukoneen hajoaminen voi viedä
lapsiperheen leipäjonoon? 2. 2. 2024.
Kommentit
Lähetä kommentti