Pustan täydeltä populismia – minne unohtuivat kulttuurivaihto ja sukulaiskansa?

Älkää kiinnittäkö huomiota siihen mitä sanon tullakseni valituksi.

                                                            -Unkarin pääministeri Viktor Orbán EU:n suurlähettiläille- ⁽ ¹

Tunne takaisin politiikkaan. Regain the feeling.

                                                            -Timo Soini- ⁽ ² 

Jószef Egry: Kaiku. 1936.

NATO-jäsenyyden ratifiointi, Turkki ja Unkari. Sanat muodostavat yhtälön. Niin kauan, kun sitä ei ole ratkaistu tahtomallamme tavalla, taidamme olla – siltä tuntuu – enemmän tai vähemmän diktaattorien käsikassarana.  

Unkarin populistista poliitikkaa ja demokratian syöksykierrettä avaava politiikan ja historian tutkija muotoilee kirjassaan varsin – hassua kyllä – populistiselta kalskahtavan, tanakan iskulauseen, että parempi eurooppalainen Unkari kuin unkarilainen Eurooppa ja jatkaa, että Unkari saattaa olla jopa edelläkävijä ja mallina muille tiellä, missä valta on korvaamassa tiedon, tunteet harkinnan ja politiikka oikeusvaltion. ⁽ ¹

Helsingin Kaisaniemessä sijaitsee Unkarin tiede- ja kulttuurikeskus. Suurten ikkunoiden läpi voi ohikulkiessaan nähdä aavistuksen keskuksen tiloissa kulloinkin järjestettävän näyttelyn ylöspanosta. Jos näky kiinnostaa tarpeeksi, katutasolle avautuvan sisäänkäynnin kynnys on matala, sisälle on helppo poiketa. 

Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt parikymmentä vuotta. Yleissivistykseen oli tarttunut painotus Unkarista sukulaiskansana, muistoihin opiskelupaikkakunnan unkarilainen ystävyyskaupunki, jonne lukiokaveri teki aikoinaan ns. kulttuurivaihtomatkan. Tuomisina hänellä näytti innostuksesta päätellen olevan muutakin tuomisia kuin joku viiri, liekö vaihtanut osoitteita tulevan kirjeenvaihtokaverin kanssa. Tuohon aikaan, kahdeksankymmentäluvulla, "penpalit" miellettiin suhteellisen kovaksi valuutaksi kansainvälisen verkostoutumisen keinovalikoimassa. 

Tällä kertaa kiinnosti ikkunasta ennakkoon vilkuilemattakin tunnustella, miten Unkari antaisi itseään puhutella. 

Kohdetta tuli lähestyttyä – todellakin – tunteella. Varautuneisuus, vaivaantunut, nolostunutkin varovaisuus hävisivät uteliaisuudelle. Armoako tässä pitää tuntea olevansa anelemassa? Ikkunan plakaatin sitaatissa ylistettiin suomalaista sisua. Sillä sisään!

Ottaen huomioon alussa viitatun keskinäisriippuvuutemme käymistilassa olevan Euroopan turvallisuustilanteen suhteen kiinnosti kaiken uhallakin kohdata, miten riippumattomiksi miellettävien taiteen ja tieteen taikapiirin äärelle ryhmittyneet tahot ottavat vastaan satunnaisia Suomen kansalaisia. Vieraskirjan mukaan varsinainen, korkeintaan viidentoista hengen yleisöryntäys oli ollut paria päivää aiemmin näyttelyn avajaisisssa. Nyt tilassa ja viereisessä kirjastossa sai tallustella ihan yksikseen. 

EU:n oikeusvaltiomekanismin suhteen käydyn savotan tiimoilla maahamme on Unkarin taholta kohdistettu varsin kärjekkäitäkin lausuntoja. Niin, me suomalaiset olemme olleet lähinnä naurettavia. Kyseinen EU:n yhteisiä arvoja rikkoviin jäsenmaihinsa kohdistama kurinpidollinen vääntö on saanut sittemmin uusia käänteitä, mutta jos valittu linja pitäisi, vaikuttaisi ja naurun aiheet vain olisivat vaihtuneet kannaltamme vielä vakavammiksi?

Kielisukulaisuuskin hieman arvelutti. Onko sillä makustelu enää lainkaan korrektia?  Muutaman vuoden takaisen, Unkarin nykyisen pääministerin kolmannella valtakaudella tekemän linjauksen mukaan koko suomalais-ugrilainen kielikunta on täyttä höpöhöpöä ja syö pustan poikien ja tyttärien kansallista itsetuntoa.  

Eivät nauraneet, siellä keskuksessa. Hymyilivät kylläkin unkarinkielisen jutustelunsa lomasta. Onhan niin, että kulttuuri- ja tiedekeskusten tehtävään kuuluu kanssakäymisen muotojen vahvistaminen. Tuli aika lainata muutama kirja ja avata suunsa, että mitäs. Puhuivat suomea, sentään, huh! Henkilötietojen lisäksi kiinnosti unkarinkielitaito, jota ei valitettavasti löydy lainkaan. Kiinnostus ainoaa vierasta kohtaan oli kuitenkin sen verran sinnikästä, että kirvoitti tästä vuodatuksen: uutisten välittämä kuva Unkarista on ollut vuosien ajan alisteista politiikan helppo-heikki -ilmiön, tämän populismin ja sen aikaansaannosten sanelemille sisällöille – ei millään pahalla – mutta kun olisi varmaan muutakin Unkari-kuvaa olemassa ja sukulaiskansalle tarjota.

– Onneksi joku sanoo noin! 

   Aha. Olepa hyvä. 

Haluttiin tai ei, aktiivinen sota päättyy. Se päättyy aina vastakohtaansa eli rauhaan. Haluttiin tai ei, alkaa jälleenrakennus. Jää arpia, tyhjyyttä, sellaista tuhoa ja menetystä, jota ei voi korvata koskaan. Silti on tehtävä se, mitä voidaan ja on pakko tehdä. Jälleenrakennus ei onnistu muutamassa vuodessa, ei varmaan yhdessä sukupolvessakaan. Varmaa lienee, että jälleenrakennukseen tarvitaan vähintään koko Eurooppaa. 

Jälleenrakennukseen kuuluu paljon ennen kaikkea konkretiaa, sellaista aineellista, kuten talojen, teiden, siltojen rakentamista, mutta myös tietojen ja taitojen yhdistämisen edellyttämän kanssakäymisen ylläpitoa ja elvytystä – ei pelkästään niiden kanssa, jotka ovat lyöneet meihin ei-ystävällismielinen-leiman, vaan myös niiden kanssa, joiden kohtalo on ollut lukeutua vähemmän  ei-ystävällismielisten joukkoon. 

Että päästään jällleenrakennukseen, rauhalle pitää antaa mahdollisuus. Amerikkalainen, Hollannissa varttunut, juutalaistaustainen valtiotietelijä kysyy, miksi keskitytään tutkimaan, miten sodat syttyvät.

Tosiaan, historian oppikirjatkin ovat täynnä selostuksia sotaan johtaneista kehityskuluista. 

Miksi ei tutkita enemmän sitä, miten sodat päättyvät?  ⁽ ³ 

                                                                                                                                    10.10. 2022.

        

____________

Viitteet ja taustaa:

¹ ⁾Heino Nyyssönen: Tasavallan loppu? Unkarin demokratian romahdus. Atena. 2017.
² ⁾Timo Soini: Populismi. Kunnallisalan kehittämissäätiö Polemia-sarjan julkaisu nro 116. 2019.

⦁Yle areena: Unkari tiellä diktatuuriin? Ulkolinjan dokumentti (Ranska. 2021)

⦁Emilia Palonen, Aleksei Benjajev-Gintovt: Unkari – populismin paratiisi. Artikkeli Idäntutkimus-     julkaisussa. 2010.

⦁Gábor Ö. Pogány: Hungarian Painting in the Twentieth Century. Corvina Budapest. 1960.

³ ⁾Keith Gessen: How The War In Ukraine might End. The New Yorker. 29.9. 2022.