Tie yksi ja sama, matka ei – postikortteja reunalta

"Runoelman eettisenä pyrkimyksenä on ymmärtää ihmisen kohtaloa, mikä tapahtuu, kun huomataan alun ja lopun yhtäläisyys. Ihmiset kulkevat kaikki saman elämänkaaren, mutta eri polkuja pitkin: ”[t]ie yksi ja sama, matka ei. Universaali kohtalo ei merkitse yhtenäistä tarinaa, identiteettiä, vaan ainoastaan toisen tunnustamista samankaltaisena mutta ei samana. Tätä korostaa runoelman ajatus jatkuvasta keskeneräisyydestä ajattelussa ja maailmassa: ”[--] valmis yhteiskunta on contradictio in adiecto” 

   -Tommi Kotosen luonnehdinta Pentti Saarikosken Hämärän tanssit -runoelmasta- ⁽ ¹

Kun maailma sirpaloituu, eheyttävää kokemusta voi yrittää hakea taiteesta. Jos kykenee, myös tällaisesta perin inhimillisestä hakuisuudesta voi viikon varrella uutisoidun, suhteellisen pienimuotoisen selkkauksen pohjimmiltaan katsoa kertovan. Venäjän viranomaiset osoittivat suurta huolta sen maailmalla lainassa olleiden taideaarteiden pääsystä takaisin kotimuseoihin. Teokset ovat jumittuneet Suomen tulliin pakotteiden jalkoihin. 

Ulkoministerimme kiirehti Suomen Moskovan suurlähettilään puhuttelun jälkeen kuittaamaan, että ottakaa ja viekää, olkaa niin hyvät. Eipähän tarvitse niitä täällä vahtia ja tarkkailla, millään muotoa. 

I

Olipa kerran seinällä taulu, lahjaksi saatu. Nykyään se on varastossa. Se on niin ruma. Lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, sanotaan. Mitä jos lahjan antaja olisi tullut kylään ja loukkaantunut, kun taulu ei olisikaan ollut seinällä? Nyt lahjan antajaa ei enää ole olemassa, rauha hänen sielulleen. 

Taulua tuli aikoinaan tuijotettua päivittäin, kuukausitolkulla. Se oli olohuoneessa, sohvaa vastapäätä. Sylissä, käsivarsilla lepäsi intensiivinen ja vahva vauva, joka sai äidistään maitoa, pitkään. Vierottaminen viivästyi. Aina kun vauva ei katsonut äitiään silmiin ja imenyt, sen hellittämätön huomiopiste siirtyi taulun osittain kuvattuihin kasvoihin, joita hallitsi äidin mielestä todella kolkko suu. Yhteen kuutioon kerratut nenäntapaiset läntit assosioivat äidille kimmoisuutensa menettäneitä roikkuvia rintoja. Vauvalle näky kelpasi. Kauneus on katsojan silmissä. Äiti sai levätä. 

Mitä vauva-ajan perusteelliseen vierihoitoon tulee, nyt jo täysi-ikään ehtineellä lapsella ei ainakaan sen suhteen pitäisi olla mitään valittamista. Erillaiset vastoinkäymiset kuittaantuvat tänään sanomalla, että älä äiti ota kaikkea niin vakavasti. 

Tuore tiedonhaku paljasti, että kyseistä ankeuttajataulua on maailmalla ikävä kyllä useampiakin kappaleita. Toivottavasti ei kovin montaa. Serigrafian nimikin paljastui. Se on perin auvoisa: "Pilvet väistyvät." Olisipa ollut tiedossa, kun hiukset tippuivat päästä hivenaineiden liuetessa jälkikasvuun. 

II

Naapuri muutti pois. Seinänaapuri. He tahtoivat isomman asunnon. Harmi. Olimme ehtineet tutustua, sillälailla sopivasti. Aina kun satuimme samaan aikaan rapppukäytävään, hissiin ja pihastolle, vaihdoimme muutaman sanan. Ei haitannut, että heidän pieni chihuahansa ei tuntunut tykkäävän kenestäkään. Se räksytti kohdatessa korkealta ja kovaa. Eläin varmaan koki puolustavansa reviiriään ja ihmisiään. Ei silti tullut mieleen vaihtaa naapuria muuttamalla pois. Oma kissa jopa vaati päästä iltaisin rappukäytävään hakemaan jännitystä pieneen elämäänsä, odottamaan, milloin räksyttävä ja pelottava haukku lähtisi iltalenkille ihmisensä kanssa. Lemmikkien satunnaiset kohtaamiset olivat kaikessa potentiaalisessa katastrofaalisuudessaan naapuruussuhdetta lujittavia, suorastaan syventäviä. Koiran ja kissan muodossa ilmiasun saaneet luonnonvoimat eivät päässeet hallitsemattomasti irti, kun yhdessä niitä säätelimme. 

III

Pietarissa on vähintään yksi todella ruma monumentti. Kahden pylvään kokonaisuus on käsittämättömän epäesteettinen. Kohtaamisesta piti kyläreissulla häthätää tallentaa jonkinlainen muisto puhelimeen ihan vain monumentin rumuuden takia. Karmeudesta pidettiin – ja varmaan yhä pidetään, vaikkei paljon kiinnosta – hyvää huolta. Kuvanottohetkellä joku roikkui jostain ulokkkeesta vaijereiden varassa ja puunasi hirvitystä. Tiedonhaku paljasti, että kyseessä on Nevan suistolle maan merivoimien ja laivaston kunniaksi pykätty uhovoiman nostatuselementti.  

Virolaistaustainen, jälkikolonialistiseksi itseänsä määrittelevä suomalaiskirjailija summasi Tyynen valtameren ääreltä, että Venäjän anteeksiantamattoman raakaa Ukraina-eskalaatiota on syytä tarkastella maan harjoittaman kolonialismin kautta. Siinä missä esim. Iso-Britannia on tehnyt tiliä merten taakse ulottuneen siirtomaamenneisyytensä suhteen, Venäjä ei ole omaansa koskaan käsitellyt, saati sanoutunut siitä irti. Raakalaismaisten toimien jatkumo ei ole Venäjän kohdalla kohdistunut eksoottisiin kaukomaihin, vaan lähialueisiin. Ekspansiivisuutta on harjoitettu sopivan tilaisuuden ilmetessä pienempien naapurikansojen selkkauksiin sekaantumalla. 

Mikäpä suurvalta ei kokisi asemansa moisia otteita aina jossain määrin velvoittavan. Pieni Suomi ei kuitenkaan ole mikään maailman poliisi. Tiedonvälityksen suhteen olemme kylläkin vapaita.  

IV

Olemme tottuneet siihen, että Venäjä loukkaa Suomen ilmatilaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Ukrainaan kohdistetun hyökkäyssodan aikana on käynyt mielessä, että kalustoa tähän ilmansuuntaan osoitettuun uhitteluun tuskin liikenee. Väärin. Kyllä liikenee. Ehkä ajan katsotaan olevan moiseen mitä sopivin. 

Ruumiinkulttuurin harjoittamisen flow-tila hyytyi kuntosalilla, kun taustamusiikkia korviin syytävän puhelimen näytölle ilmestyi uutissyöte, jonka takaa paljastui tieto, että venäläiset lentokoneet olivat käyneet aiheuttamassa häiriötä ilmatilassamme jo jokin aika sitten, yhtenä päivänä maaliskuussa. Juuri hikisin hyppysin napattu kuva kuntosalin venyttelypisteen yläpuolella olevasta kattoikkunasta, jonka kautta avautui vapaa taivas, muutti luonnettaan. Raikas näky kuristui ahtaaksi, se myrkyttyi. 

Uusin ilmatilan loukkaus ajoittui, kuinka ollakaan, Ukrainan presidentin etäyhteyden kautta toteutunutta eduskuntavierailua edeltävälle aamulle.

V

Meidän kaikkien on elettävä samoilla mannerlaatoilla, edelleen, maantieteellisten rajanaapuriemme kanssa. Osapuolet eivät voi muuttaa pois, ei koskaan, ei missään olosuhteissa. Hyvät ja luotettavat tulkit ovat myös arvokkaita.

Millaiset suhteet perustuvat turvattomuuteen, pelotteluun ja uhkailuun, suoranaiseen vihaan?

Tätäkö te tahdotte?

 

Taivas nöyrtyy 

                            ja ajattelu 

ei vie minnekään

                          me olemme aina

                                                    eksyksissä

                                                                                 -Pentti Saarikoski- ⁽ ²

                                                                                                                                    9. 4. 2022.

_____________

Viitteet:

 ¹ ⁾ Tommi Kotonen: Tie yksi ja sama, matka ei. Pentti Saarikosken Tiarnia-sarja esteettisen politiikan     näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma. 2004. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos/valtio-oppi.  s. 84.

² ⁾ Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja. Hämärän tanssit -teos. Pentti Saarikosken oikeudenomistajat ja kustannusosakeyhtiö Otava. 2012. s. 148.