...vika on aina yksilön pään sisällä, ei koskaan rakenteissa. Vain yksilö voi muuttua ja siksi hänen pitää katsoa sisäänpäin – eikä ulospäin. --- ihmisiltä kielletään yritykset ymmärtää omaa tilannettaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
-Kai Kaurell: Mammonalle mieluisat – katkelmia työelämän kielletyistä kirjoista-
Sanomalehdessä on palsta "
Lasten tiedekysymykset." Sitä on kiva seurata. On hienoa lukea, kuinka tosissaan tiedemiehet ja -naiset, tutkijat, lehtorit ja professorit ovat paneutuneet laatimaan vastauksia lasten esittämiin, joskus hieman hassuihinkin kysymyksiin. Samalla ollaan luotu areena, jolla meille tietämättömimmille aikuisillekin tullaan selittäneeksi mahdollisimman yleistajuisesti erilaisia asioita.
Olisi myös kiva, jos jossain julkaistaisiin palstaa "Aikuisten yhteiskunnalliset kysymykset", sellaista, joka pyrkisi valottamaan yhteiskunnan rakenteita totuudenmukaisesti ja objektiivisesti. Poliitikoilta ei kysyttäisi mitään, ei koskaan. Koska jos kysyttäisiin, jokainen vastaus olisi käytännössä ns. syöttö vastustajan lapaan, eivätkä askarruttavat asiat – yleensä kysymykset nousevat epäkohdista – tulisi välttämättä käsitellyiksi sellaisinaan, vaan eräänlaisen poliittisen pelin loputtomina juupas-eipäs -pallottelun välikappaleina. Kuten lasten tiedekysymyksissä, tälläkin palstalla pyydettäisiin vastauksia ainoastaan tieteen palveluksessa olevilta henkilöiltä, sellaisilta, joilla ei ole mitään suoraa mandaattia varsinaiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sinänsä, äänioikeutta lukuunottamatta.
Onnistuisikohan?
Oheinen kuva on helsinkiläisen peruskoulun tiloista. Pukuhuoneen suihkukopin edusta villakoirineen ja kärpäsenraatoineen on vain yksi esimerkki, joka herättää kysymyksiä. Sama jama vallitsee kiinteistön luokkahuoneissa. Jos tahtoo, että lukukauden aikana kertyneet pölyt siivotaan, sitä voi erikseen pyytää, sitten kun mitta on täysi.
Pandemian aikana osa opetus- ja muusta henkilökunnasta on ollut koko ajan koululla, myös etäopetusjaksojen aikana – siis silloinkin, kun kaikenlaisen hygieniaan ja yleiseen siisteyteen liittyvän on tuntenut olevan erityisen tärkeää ja sellaiseksi se myös aluksi julistettiin. Tästä huolimatta esim. saippuaa ja käsipapereita ei silloin, eikä muulloinkaan ole aina toimitettu luokkatiloihin, vaan opettajat ovat niitä itse käyneet jostain haalimassa. Osa roskiksista on siivousfirman taholta toki tyhjennetty. Likaisten maskien ja käytettyjen käsipapereiden löytäminen seuraavana aamuna luokasta olisikin matalamman kynnyksen reklamoinnin paikka. Paperi- ja pahviroskia vietiin välillä, mutta siitä on jostain syystä taas luovuttu. Niistä huolehtiminen lienee ollut ylimääräistä siivoojien työnkuvalle. Pahoin suttaantunutta valkotaulua ei enää pestä erikoispesuaineilla. Kuten lattioiden pesua, tätäkin toimenpidettä voi pyytää erikseen, jos löytää jostain siistijöiden esihenkilön puhelinnumeron.
Havaintoja on kertynyt muutamalta vuodelta. Tällä ajanjaksolla siivouspalveluita on kilpailutettu useampaan otteeseen. Ilmeisesti laatu ei kuitenkaan ole tarpeeksi kova kilpailuvaltti. Olisi mukava tietää, ketkä tässä kilpailussa voittavat. Häviäjiät on helppo nimetä: mm. koulun kahdeksansataa oppilasta.
Eräs taksikuski, joka ei koskaan ylimääräistä juttele, erikseen pyysi, että hänen myöhästymisestään korvennettaisiin taksifirmaa. Aikataulut ovat liian tiukat.
Tapana ei ole taksifirmaa sen enempää kuin taksikuskejakaan ihmeemmin korvennella. Pikemmin on niin, että syystä tai toisesta myöhästelevän oppilaan oikea-aikainen saattaminen taksille on muodostunut omanlaisekseen haasteeksi, jossa palveluntarjoajan ja asiakkaan leikkauspisteessä toimiva välittäjäaines, koulunkäynninavustaja, tuntee olonsa joskus korvennetuksikin. Taksista voi näkyä joskus pelkät perävalot,
Kela-taksien ollessa kyseessä joskus ei niitäkään. Jos oppilaat ovat valmiina ajoissa ja taksit odotuttavat, kärsimättömät lapset pyytävät, että taksin tilaa tiedustellaan. Langan toisessa päässä tilanteeseen taiten asennoituvaa asiakaspalvelijaa ei ole tehnyt mieli aikatauluista kuitenkaan korventaa. Hän, kuten taksikuski ja me muut teemme vain työtämme, osana isompaa kokonaisuutta.
Taksikuskin pyyntöä on hankala noudattaa.
Pääseekö koulukuljetusten taksikuski seuraavan hankintakauden myötä työskentelemään sellaisten aikataulujen puitteissa, joissa hän voi ilman pullistelevia otsasuonia ottaa huomioon vaihtuvat liikenne- ja sääolot? Voisiko kilpailla sellaisten
olosuhteiden saavuttamisessa, jotka antaisivat myöten niin, että hän voisi kokea toimivansa esimerkillisenä aikuisena ja samastumiskohteena lapsille, kärsivällisemmin odottaa myöhässä olevaa oppilasta ja kuitata huumorilla haastavasti käyttäytyvän lapsen aikuisille asettamat haasteet?
Voisiko luottaa siihen, että julkisten tilojen, kuten koulujen siivouksesta ei tarvitsisi erikseen kantaa huolta?
Voisivatko hankintaketjussa toimivat työn suorittajat ja palvelun vastaanottajatkin joskus kokea olevansa kilpailun voittajia?
9.12. 2021.
_________
Lukemattomia kirjoja:
Kai Kaurell: Mammonalle mieluisat – katkelmia työelämän kielletyistä kirjoista. Books on Demand. Helsinki. 2019.
Ville Yliaska: Tehokkuuden toiveuni – Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Into. 2014.
Jukka Relander, Jarno Saarti (toim.): Kirjaston kuolema. BTJ Finland. 2015.
Kommentit
Lähetä kommentti