Varjoon, suojaan vai ihan vaan reissun päälle?

"Mutta psykologia, hyvät herrat, vaikka se onkin syvämielinen asia, muistuttaa kuitenkin keppiä, jossa on kaksi päätä (naurahdus yleisön joukossa). ---sen pohjalta voi tehdä millaisia päätelmiä tahansa. Kaikki riippuu siitä, kenen käsissä se on."

                                                    

- F. Dostojevski: Karamazovin veljekset -
(suom. V.K. Trast)

Turvapaikanhakijan piirustus. 
Nihtisillan vastaanottokeskus. 
Espoo. 13. 8. 2018.

Aikuisena opiskelemisen hyviä puolia on, että kun elettyä elämää on jo jonkin verran takana, asiat ja ilmiöt prosessoituvat kokemuksen kautta moniulotteisempina kuin nuorena. Koska perälauta häämöttää, tiedonjano pakottaa. Ehtiikö etsiä kaikkea, mikä kiinnostaa? Mielessä kuplii konsensushakuisen suhteellisuudentajun ja vimmaisen kyseenalaistamisen tarpeen vaivaannuttavakin dialogi. Uudet tilanteet ja kontekstit haastavat. 

Miltä tuntuu pulpahtaa ulos vanhasta kuplastaan ja asettua alttiiksi kaikelle oudolle ja ihmeelliselle ilman aiempia, tuttuja, turvallisia suotimia?  Miten välttyä latomasta tietyn ominaisuuden tai taustan omaavia ihmisiä samaan kategoriaan? Miten voittaa ennakkoluulot? Miten sietää sitä, että on itse niiden kohteena?

Stereotypiat ovat tietyiltä osin hyödyllisiä kohtaamistilanteiden työvälineitä. On esitetty, että kategorisoinnin tarpeessamme on pohjimmiltaan kyse kognitiivisesta ilmiöstä, jolle rakentuu ei enempää eikä vähempää kuin kaiken teorianmuodostuksen lähtökohta.⁽¹ Yleensä stereotypiat vääntynevät kuitenkin eräänlaisiksi henkisen väkivallan ja tasapäistämisen apuvälineiksi.

Yksi tragikoomisimpia oppitunteja liittyy kulttuurien välisen viestinnän stereotypiaharjoitteeseen, jossa suomea puhuvien, kantaväestöä edustavien opiskelijoiden oli määrä täydentää eri kansallisuuksiin liittämiään yleisimpiä määritelmiä. Yllättävää kyllä, tehtävän yhteinen purku herätti suuria tunteita. Osa ihmisistä selvästikin provosoitui. Joidenkin kohdalla näytti siltä, että no nyt: viimein saatiin yleistä hyväksyntää ja vahvistusta vakaille käsityksille erityisesti naapurimaidemme asukkaiden oletetuista negatiivista ominaisuuksista! 

Kiihkeäpulssisisia, hallitsemattomia, sanallistettujakin reaktioita ja tuimia katseita oli vaikea olla noteeraamatta. Tilannetta ei valitettavasti hillinnyt yhtään se, että joitakuita kyseinen varsin koomisiakin ulottuvuuksia saanut käänne pyrki naurattamaan. Yhteisen ymmärryksen lisääminen tuossa monokulttuurisessa ryhmässä vaikutti jäävän sillä erää hieman vähemmälle. 

Kaksituhattakymmenluvun puolivälissä aktivoitunut aikuisopiskelija ei ole voinut välttyä kontakteilta erilaisen statuksen omaaviin maahanmuuttajiin. Se, että yhdistävänä tekijänä on ollut kielen oppimisen tai opettamisen ohella tietynlainen ulkopuolisuuden tunne, on samastumisen kautta varmaankin edesauttanut empaattisen suhtautumisen muotoutumista.  

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa täytyi vierailla useamman kerran ennen kuin joukosta alkoi piirtyä yksilöllisyyttä. Lähtökohtaisesti kommunikaatio rajoittui muutamiin sanoihin: lähinnä kutsumanimiin. Opetusmateriaalin turvin käyty ajatuksensiirto mahdollisti yhteenkuuluvuuden tunteen. Ohjattujen tuokioiden ulkopuolelle, erilaisiin siirtymiin sijoittunut viestintä, lähinnnä joihinkin impulsseihin reagoiminen, kertoi paljon – ehkä enemmän kuin mitkään sanat. Sanoillahan voi myös peittää. Joskus tuntui siltä, että jokainen vastaanottokeskukseen saapuva vieras otettiin vastaan henkilöllisyyden todistamisen jälkeenkin myös uhkana, mahdollisuuden ohella. Olimme auttamassa, mutta nähtävästi syystä tai toisesta kaikkein haavoittuvimpien yksilöiden ympärillä leijui vahva varauksellisuus vapaaehtoisia, ulkopuolisia toimijoita kohtaan. 

Vastaanottokeskuksen käyttäytymiskoodia kuvaa, ettei yleisestä tavasta poiketen kannattanut mennä kehuskelemaan (tod.näk.) poliittisen turvapaikan hakijalle, että tuntee jonkun tämän lähtömaasta, kun oli ensin saanut tämän taustaa koskevan tiedon esim. joltain erityisen säikynoloiselta nuorukaiselta tivattua. Smalltalk-yritys aiheesta, että oli tullut harjoitettua turismia yhden pakolaispariskunnan suhteellisen lähellä sijaitsevassa kotikaupungissa muutama kesä aiemmin, ei myöskään saanut ilahtunutta vastaanottoa. 

Vaikka on mahdotonta tietää, mihin kaikkeen uhan kokemukset liittyivät, jokaisen ihmisen dna:han lienee koodattu mahdollisuus kauhun aistimiseen. Tosiasia on, että takaa-ajetun uhrin on vaikea peittää pelkoaan, kun taas arvonsatuntevan saalistajan luonto vaikuttaa uhmaavan kaikkia vaaroja. Se suhtautuu uhkaan voitettavana haasteena. Mainittakoon, että kielenoppaalle järjestettiin aina mahdollisuus suoraan radiopuhelinyhteyteen turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kanssa. 

Migrin tilastojen mukaan vuosina 2015 ja 2016 Suomeen saapuneista yli 38 000 turvapaikanhakijasta yli puolet oli 18–34-vuotiaita.⁽ ² Yleinen, ääneenlausuttu kysymys ja silminnähtävä tosiasia liittyy hakijoiden sukupuolijakaumaan. Naisia oli selvästi vähemmän. Kyse ei välttämättä ole siitä, että esim. arabinaisia sorretaan aina ja kaikkialla. Muslimimiehen korostuneesta tarpeesta suojella naista puhutaan tietyissä yhteyksissä vähän. Maissa, missä uskonto on valjastettu palvelemaan valtakoneistoa, naiset ja valmiiksi heikommassa asemassa olevat kärsivät ensimmäisinä. Koko perhettä ei kuitenkaan kovin herkästi lähdetä ilman äärimmäistä pakkoa raahaamaan salakuljettajien turvin yhtään minnekään mistään päin maailmaa ennen kuin tiedetään, mitä vastassa mahdollisesti on. 

Todennäköisintä on, että suurin osa turvapaikkaa hakevista pakenee aina ääriolosuhteita, ja ääriolosuhteissa ihmisestä pyrkii yleensä kuoriutumaan pintaan oma ydin 
– mikä se sitten kullakin on. Vastakkaisten aseellisten ryhmittymien värväysyrityksiä ja vainoa pakenevia, rauhasta kiinnostuneita, perheettömiä nuoria miehiä oli kyseisessä, pieneltä osin tutuksikin käyneessä joukossa mitä todennäköisimmin kuitenkin ehdoton enemmistö. 

Luulisi myös, että purkautumistie niille, joille väkivalta on todellinen vaihtoehto, löytyi tuolloin ja löytynee edelleen varsin läheltä lähtömaasta. Vaihtoehto, että militiat pyrkisivät jalkautumaan Suomeen nimenomaan sotiakseen keskenään, vaikuttaa varsin epäkäytännölliseltä ratkaisulta. Mahdollisten kotisohvan passivoittamien, ns. helpomman elämän toivossa kotimaansa taakseen jättäneiden seikkailijoiden joukossa on nähty myös niitä, jotka ovat aikansa prosessiin, mahdolliseen kotouttamiseen liittyviä haasteita sekä maamme ilmapiiriä tunnusteltuaan luovuttaneet suomen kurssikirjan opistolle takaisin ja päättäneet palata kotiin.

                                                                                                                                    26. 7. 2021.

_________

Viittaukset ja taustaa:

⁽ ¹ C.B. Paulston, S.F. Kiesling, E.S. Rangel: Blackwell Handbooks in Linguistics: Handbook of

Intercultural Discourse and Communication ⁽ ² 

⁽ ² M. Petäjäniemi, M. Lanas, M. Kaukko: Osallisuus turvaa hakevien reunaehdoissa - 

    Hätämajoituksyksikössä asuvien nuorten miesten kertomuksia arjesta. Aikuiskasvatus 1/18

    ss. 5-6.

•   Kansanedustaja Juha Mäenpään puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa  14.6. 2019.

•   Puheenaihe-podcast 14.3. 2019.

•   Seinäjoen Arabikevät -dokumentin traileri

• Yle Dokumenttiprojekti. Kiehumispiste

• Kiehumispisteen traileri

     Linkit tarkistettu 3.7. 2022.