Kulttuurinen kunnioitus

Atrain. Kotimuseo. Keski-Suomi.
 Uurainen. 2019

Sain seitsemänvuotiaana tuliaislahjaksi matkamuistosaamenhatun. Paras ystäväni sai samanlaisen. Tuona kevättalvena menimme metsäretkelle vanhempiemme kanssa. Meillä oli uudet hatut päässä. Isät sytyttivät nuotion. Kaikki istuivat sen ympärillä. Asetelma teki tehtävänsä ja pian aikuiset päätyivät todistamaan, kuinka – ikäänkuin – joikasimme heille ystäväni kanssa käsi kädessä että hoila-loila-lappalainen, hoila-loila-lappalainen. Tunnemuistiin on jäänyt, ettemme olleet yleviä. Esityksemme oli riehakkaan apinoiva, olimme olevinamme vitsikkäitä. 

Kun kohtaamme saamelaisia saamelaisalueen ulkopuolella, esiin nousevat erityisesti kielelliset oikeudet. Vaikka vähemmistökielten asema on toki tärkeä asia, saamelaisuudessa on kuitenkin kyse suhteellisen laajasta paketista kulttuurien välisen kompetenssin näkökulmasta -kuten kolonialismista, maaoikeuksien palauttamisesta, ihmisoikeusrikkomuksista, oikeudesta määrittää kulttuurinen identiteetti, kulttuurisesta omimisesta, jopa kulttuurisesta häpäisemisestä.  

Voi varmaankin suhteeellisen yksiselitteisesti väittää, että taide kohtaa kokijansa aina subjektiivisella tasolla. Yksi erikoisimmimista taide-elämyksistäni koskaan liittyy nykytaiteen museossa Kiasmassa v. 2016 esillä olleeseen Grind-videoteokseen. Luin myöhemmin, että teoksen valinta museon kokoelmiin loukkasi saamelaisia.

En voinut teoksen äärellä tietää, että videolla esiintyvien tanssijoiden päällä olleet puku ja neljäntuulenhattu olivatkin väärennöksiä. Niin ikään en ottanut huomioon mahdollisuutta, että taiteilija teoksen takana ei olisikaan itse ollut saamelainen. Oletin nimittäin, että niin olisi ollut. Edelleen huomaan pohtivani, olisiko teos ollut lainkaan tai samassa määrin saamelaisia loukkaava, jos kyseessä olisi ollut aito saamenpuku – todennäköisesti kenties vielä pahemmin?  

Kun en kaikkea tätä tiennyt, oliko taide-elämykseni jotenkin "huono"tai "väärä"? Voiko minkään teoksen äärellä sellaiseen ylipäätään syyllistyä? 

Se, että hartaan ja kohtalokkaan musiikin tahdissa suhteellisen irvokkaina näyttäytyvillä, twerkkaavilla naishahmoilla oli ajoittain päällä saamenpuku ja -hattu, vaikutti minusta pikemminkin pohjimmiltaan rakentavaksi tarkoitetulta kannanotolta, tietyn ilmiön kritiikiltä. Tulkitsin että ko. liikekieli ikäänkuin korosti näiden saamelaisuuden symboleina pitämieni vaatekappaleiden pyhyyttä. Puhutellaanhan katsojaa taiteessa usein hyvinkin kärjistettyjen vastakkainasettelujen kautta.  

Vaikka tapauksessa on kyse ennemminkin taidefilosofisesta argumentoinnista, arjen tasolla saamelaiset joutuvat kohtaamaan hyvinkin konkreettista syrjäytetyksi tulemista ja -myös keskinäistä- taistelua siitä, kuka heidän identiteettinsä, heidän saamelaisuutensa ja siten oikeutensa päättää omista asioistaan määrittää -vai määritetäänkö se kenties kokonaan ulkopuolisten taholta. 

Saamelaisuus on suomalaisia lähellä, mutta todellisuudessa vieras ja kaukainen asia. 

Yleisesti ottaen, liikumme kulttuurien välisessä kanssakäymisessä ja viestinnässä vaarallisenkin kartoittamattomilla alueilla, kunnes otamme selvää, mikä on todellisuus olettamusten ja/tai stereotypioiden takana. Kuinka olla tarpeeksi avoin, herkkä ja tarkka, kuinka välttyä väärinkäsityksiltä? 

Yksi konkreettinen ohje on tuttu ihan yleisistä käytöstavoista: jos lainaat jonkun omaa tai jotain, minkä alkuperäistä merkitystä ja arvolatausta et voi täysin tavoittaa, kysy ensin lupa.    

 

                                                                                                                            30.3. 2019

_______

Taustaa:

Vimeo: Grind. Idea: Jenni Hiltunen. Ohjaus ja editointi: Miikka Lommi. 2012.

Yle Kulttuuri. Kiasmaa arvostellaan feikkisaamenpukuvideon ostamisesta. 10.5. 2016.

Yle Areena. Roman Schatzin Maamme-kirja: Miksi kulttuuria saa omaksua mutta ei omia? 5.11.2018.