Ihmisiä ja ihmisenkaltaisia – muokkaammeko ympäristömme vai muokkaako se meidät?
"Man is the tool-making animal."
"Ihminen on työkaluja valmistava eläin."
"Man makes himself."
"Ihminen tekee itsensä."
- V. G. Childe -
"Suurin hurma ei ole tappamisessa vaan eloon jättämisessä. "
"What is felt or introspectively observed is not some nonphysical world of consciousness, mind, or
mental life but the observer´s own body --- cognitive psychologists like to say: 'the mind is what
the brain does' but surely the body plays a part? The mind is what the body does. It is what the
person does. In other words, it is behaviour."
"Se, mitä tunnetaan tai havainnoidaan itsetutkiskelevasti ei kumpua ei-ruumiillisen tietoisuuden
maailmasta, mielestä tai sielunelämästä, vaan havainnoijan omasta kehosta --- kognitiotieteilijät
mielellään sanovat: "mieli on se mitä aivot tekevät" mutta toki kai kehollakin on osuutensa? Mieli
on se, mitä keho tekee. Se on, mitä ihminen tekee. Toisin sanoen se on käyttäytymistä."
- B. F. Skinner -
 |
| Puhelinlinjan johdoissa käytetty posliininen eristin. |
Oli mahdollisuus seurata yhden vierailevan eskariryhmän lounastamista muuten tyhjässä ruokalassa. Tohkeissaan olevien lasten intomieli ja luottamus näyttäytyivät päiväkodin henkilökunnan luotsaamaa turvallisuudentunnetta vasten samanlaisena näkymänä kuin aikoinaan omassa varhaislapsuudessa keittiön ikkunasta seurattu loppukesäinen tapahtuma. Hieman liian isojen, pitkien pöytien ja korkeiden tuolien varassa tottelevaisesti näkkileipiänsä nakertelevat ihmisenalut olivat kuin aikoinaan puhelinlangoille riviin järjestäyneet pääskysenpoikaset. Tälle pienokaiselle oma äiti taiteili vertauksen, että varsin äänekkäästi sirkuttavat lukuisat linnunpennnut olivat koulussa – kenties oppimassa jotain oleellista, kuinka lähteä väistämättä edessä odottavalle muuttomatkalle.
Suomalaiseen mediakenttään ilmestyi puolisentoista vuotta sitten uusi toimija. Kyseessä ei ole mikään perinteinen sanomalehti. Vaikka tuote päivittäin ilmestyykin, siihen voi perehtyä ainoastaan verkossa. Julkaisun tapa käsitellä sinänsä nappaavia ja mielenkiintoisia aiheita herätti aluksi tietyltä osin hieman oudoksuntaa. Se, että jutuista tehty kirjallinen osuus on vain typistetty kooste auditiivispainoitteisesta tarjonnasta ei välttämättä ole mikään huonompi juttu. Sinänsä miellyttävää, että toimittajat lukevat suhteellisen pitkät, useamman kymmenen minuutin mittaiset juttunsa ääneen itse – puhesynteesille delegoimisen sijaan – ja että lomaan on leikattu haastattelupätkiä kuljetusta elävöittämään.
Äänitehosteiden käyttö tuntui aluksi päälleliimatulta ratkaisulta, kunnes tällä kertaa yhden jutun lopussa tähän kuulijaan ko. tehot kosahtivat oikein kunnolla. Ei ole tapahtunut aiemmin, että journalistinen tuotos olisi aiheuttanut fyysisiä tuntemuksia. Sisällöllä oli epäilemättä osuutta asiaan. Toimittajan kosiskelematon ja asiallisen koruton tapa lukea ääneen ei vahingossakaan ollut muuta kuin toteava. Aiemmin kyseenalaistetut äänitehosteet tekivät näköjään em. ilmaisuun yhdistettynä tepposet.
Kysyttiin, miten on mahdollista, että Suomessa on pyydetty anteeksi lastenkodeissa tapahtunutta kaltoinkohtelua, mutta kaltoinkohtelu on vain jatkunut. Vastausyrityksiä ja vastauksia voi käydä kuuntelemassa tästä.
Jutun aiheuttamista tuntemuksista selvittyä teki mieli kysyä, mikä saa ihmisen päätymään ratkaisuihin, joiden seurauksena omasta tai muiden jälkikasvusta huolehtiminen vaikeutuu, käy mahdottomaksi tai ylipäätään käyttäytymään tavalla, jonka voi mitä ilmeisimmin tulkita omaan lajiin kohdistuvaksi välinpitämättömyydeksi tai suoranaiseksi lajinsisäiseksi tuhoksi.
Kyseinen juttu kosketti siinä määrin, että teki mieli alkaa vauhkota, etteivät eläimetkään päädy hylkäämään jälkikasvuaan, miksi siis ylempi olio ihminen niin tekee. Eikö ole luontodokumenteissa näytetty, kuinka vaikka leijonat tai norsut ottavat hoivatakseen lajitovereidensa pentuja, jos niiden emot nielaistaan ravintoketjun uumeniin ennen aikojaan? Pikatsekkaus tiedonhausta ei valitettavasti tätä käsitystä täysin tue. On kaikenlaista näyttöä siitä, että eläimet päätyvät erinäisistä syistä myös vähemmän altruistisiin ratkaisuihin. Laajemmin tarkasteltuna kuitenkin lähes Nooan arkillinen eläinkuntaa luontaisesti adoptoi orvoiksi päätyneitä lajinsa edustajia. Norsujen ja leijonien ohella kuulemma mm. delfiinit, sudet, jotkut kalat ja linnut, jopa hyönteiset toimivat siten.
On kiistatonta, että ihminen pyrkii kotikasvatuksen ohella opettamaan jälkikasvulleen varhaiskasvatuksesta lähtien, esi- ja alkuopetuksen sekä peruskoulun, lukion ja muiden toisen asteen oppilaitosten puitteissa kaikenlaista humanismiin päin kallellaan olevaa asennetta. Oli kerran mahdollisuus kysyä historiaa ja psykologiaa opettavalta sukulaismieheltä Venäjän Ukraina-hyökkäyksen alkuaikoja päivitellessä, mikä mahtaa selittää sen, että nämä jalot opit saattavat ikäänkuin unohtua ja jäädä taka-alalle aikuisuuden koittaessa. Eläkkeelle siirtyneen lukion rehtorin vastauksen painoarvo on niin vankan kokemuksen sävyttämää, ettei sitä kehdannut lähteä opponoimaan, vaikkei kivalta tuntunutkaan. Ei, vaikka johtopäätöksensä herätti suoranaista vastustusta. Hän jotensakin kehotti hyväksymään, ettemme elä missään utopiassa tms. haavemaailmassa. On vain hyväksyttävä realiteetit ja vuosien takaista keskustelua muistellessa nähtävästi myös se, että toisen maailmansodan jälkeen lanseerattu "Immer wieder"– ei koskaan enää -slogan on alkanut kummasti menettää painoarvoaan.
Siitä huolimatta: miksi kaikenlainen kaltoinkohtelu jatkuu, vaikka pyydellään anteeksi? Miksi jotkut pienimmistä kanssaihmisistämme käyttäytyvät toisinaan kuin häkkiin suljetut eläimet? Miksi jotkut heistä kokevat ympäristönsä kuvatunlaisina olosuhteina ja sellaisiin syystä tai toisesta päädyttyään sieltä tavalla tai toisella ajautuvat pois pyrkimään ennen kuin tilanteeseen ehditään reagoida tasoittavasti?
Etologia tutkii eläinten käyttäytymistä. Ihmisen etologian puitteissa tutkitaan poikkitieteellisesti ihmisen käyttäytymistä. Konrad Lorenzin hahmotteleman ja hänen oppilaansa Irenäus Eibl-Eibesfeldtin jatkokehittämän ihmisen etologian saralta löytyvä uudempi tutkimus on erityisen mielenkiintoista. Se vertailee ja yhdistelee havaintoja eläimen ja ihmisen kognitioista. Tutkimalla aivojen toimintaa tiedon, havaintojen, erilaisten fyysisten toimintojen, tunteiden sekä hermostollisten prosessien käsittelyn kautta on koottu tietoa, jonka perusteella tehdyt johtopäätökset sitovat yhteen kyseistä elollisen luonnon edustajistoa kiehtovalla tavalla. Jopa tekoälyn tuomiin haasteisiin on jo ehditty näköjään reagoida, nähdä sekä varoittavia että rauhoittavan oloisia ulottuvuuksia sekä esittää huomautuksia ja vetoomuksia mahdollisen jatkotutkimuksen turvaamiseksi.
Tieteenalaan viitaten on esitetty, että meneillään olisi Darwinin evoluutioteoriaan verrattavissa oleva vallankumouksellinen käänne. Darwinin rakennelma merkitsi elämän hierarkkisen rakentumisen purkamista malliin, jossa ihminen ei ollutkaan luomistapahtumassa syntynyt, toisista valmiiksi luoduista eläjistä irrallinen lenkki, vaan orgaanisesti aiemmista evolutiivisista vaiheista kehittynyt eräänlainen kaukainen "lajitoveri". Samanlaisesta siirtymästä annetaan tätä nykyä todistusta kognition tutkimisen saralla. Mainitaan, että kuten darwinismi aikoinaan, myös tämä eläimen ja ihmisen etologiaakin avaava ja laajentava tutkimus kohtaa myös harmittavaa ylenkatsetta, väheksyntää ja kritiikkiä. Ajatus, että tietoisuus olisi eri lajien, kasvualustojen, jopa synteettisen älyn ominaisuuksien rajojen yli liukuva toiminnallinen jatkumo, herättää varovaisuutta ja ennakkoluuloja.
Alun pääskysanekdootti on sattumoisin esimerkki mm. kehityspsykologian ja kognitiotieteen käsitteistöon lukeutuvasta antropomorfismista eli ihmisenkaltaistamisesta. Kuten lapset maailmassaan, me aikuisetkin saatamme sijoittaa ihmismäisiä ominaisuuksia, inhimillisiä merkityksiä ja lajimme piirteitä eläimiin ja muihin luontokappaleisiin, esineisiin, jopa säähän. Edellämainitussa tutkimuksessa viitataan käänteiseen antropomorfismiin. Esitetään, että antropomorfismin pelko, se, että emme uskalla heijastaa ihmismäisyyttä muihin olevaisiin, entiteetteihin, jarruttaa jatkotutkimusta. Olisi kuulemma syytä antaa enemmän tilaa käsitykselle, ettei tietoisuus ei ole vain ihmisen ominaisuus.
Kyseisessä tutkimuksessa ei jätetä tähdentämättä vastuullisuutta. Jos lähdetään olettamasta, että tietoisuuksien keskinäisiä hierarkioita varta vasten häivytetään, on syytä arvioida, miten ottaa huomioon sosiaaliset ja eettiset näkökulmat suunnittelussa ja toteutuksessa. Esitetään, että jos älykkyys ja tietoisuus eivät ole vain ihmisen ominaisuuksia, eettiset, ekologiset ja teknologiset hierarkiat on kehystettävä asetelmissamme uusiksi.
Vähemmän "kumouksellisesti" ja tarkennetummin ilmiötä lähestyvä tutkija Louise Barret on antropomorfismin suhteen hieman eri linjoilla. Ihmismäisten sisäisten tilojen sijoittaminen muihin elollisiin systeemeihin saattaa hänen käsityksensä mukaan vaikeuttaa niiden omien lajityypillisten aisti- ja liiketoimintojen huomioonottamista. Synteettisen älyn suunnittelussa ihmisenkaltaisuuspyrkimyksissä saatetaan päätyä ylilyönteihin, harhautua epäkäytännöllisiin ja -uskottaviin ratkaisuihin. Barretilla sisäisten tilojemme tietoisuus, mielen ominaisuudet ja älykkyys määrittyvät konkreettisemmin, kehon ja ympäristön välisissä kytkennöissä. Käyttäytymiseen vaikuttaviin klassisimpiin kriteereihin perustaen hän on päätynyt korostamaan nimen omaan ympäristön vaikutusta.
Teesiään havainnollistaakseen Barret lainaa toisen tutkijan tunnetuksitekemää muurahaisvertausta. Keon monimutkaisten reittien voi katsoa olevan merkki muurahaisten monimutkaisista sisäisistä säädöistä ja rakenteista, mutta ne ovatkin heijastumaa monimutkaisesta maastosta ja ympäristöstä. Käyttäytyminen ei siis välttämättä korreloi sitä tuottavien aisti- ja hermopiiriprosessointien tai fysiologisten ja hormonaalisten tilojen kanssa.
Ajatus käyttäytymisen määräytymisestä ympäristöön juurtuneena, kehollisuuteen vahvasti linkittyneenä toimintana vakuuttaa konkreettisuudellaan ja tukee käsitystä, että voimme vaikuttaa käyttäytymiseen tietoisilla valinnoilla. Millaisen ympäristön tahdomme luoda elämänlaadun, elämän jatkuvuuden ja sen ylläpitämisen takaamiseksi?
Kasvatustieteessä määritellään fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen oppimisympäristön käsitteitä. Niitä ei voi tarkastella kokonaan erillisinä, vaan ne luonnollisestikin vaikuttavat toisiinsa. On korostettu, että hyvä ja toimiva fyysinen oppimisympäristö edesauttaa sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia. Voi kysyä, mitä tapahtuu päinvastaisissa olosuhteissa. Jos arkkitehtuuri, tilojen rajaaminen, näkyvyys, akustiikka ja puhtaanapito eivät täytä tiettyjä kriteereitä, miten se vaikuttaa sosiaaliseen ja psyykkiseen kasvuympäristöön ja hyvinvointiin?
Alussa viitatussa peruskoulussa siistijät ovat näkyvä osa toimintaympäristöä. On hienoa, että he voivat työskennellä päiväsaikaan, heidän työskentelynsä on näkyvää. Säädellyn luonteensa puolesta erityisesti julkisen sektorin ympärillä keskustelua herättävän kilpailutuksen seurauksena siivoushenkilökunta saattaa tosin lukuvuoden aikana vaihtua. Kuten vakituisemmat keittiössä työskentelijät, lapsia ohjataan ottamaan myös siivoojat huomioon, tervehtimään ja kiittämään avusta. On kuitenkin tiloja, joihin heidän vaikutuksensa ei ulotu tai joiden suhteen, syystä tai toisesta, noudatetaan vuosisiivouksen periaatetta – kenties säästösyistä. Kun oli aika siivota oppilaiden jälkiä ns. multahuoneessa siementen istuttamisen jälkeen, poikkeukselliset likakertymät kiinnittivät aikuisten huomiota. Oli vaikea rajata, mitkä tahrat ja pölyt tunnistaa omiksi jäljiksi, mitkä malttaa jättää siivoamatta ja luottaa kohta koittavan kesätauon aikana sieltä kenties erikseen resurssoitujen ammattilaisten asiaan kuuluvilla välineillä puhdistavan.
Multahuoneessa kuitenkin vain käväistään silloin tällöin muun koulutyön lomassa eikä se ole mikään poikkeuksellisen kohdennetun tuen ja hoivan tarvitsijoiden sijoituspaikka siinä missä lastenkodit. Eikä julkisen sektorin toimialalla esiinny ainakaan merkittävissä määrin voittoa tavoittelevaa bisnestä. Aiemmin mainitussa jutussa kuvailtujen sijaishuollon yksiköiden ongelmien vihjataan ainakin joiltain osin, laajemmalla tasolla tarkasteltuna, linkittyvän tehostetumman liiketoimintamallin epäkohtiin. Jutun mukaan ongelmien ennaltaehkäisyyn kohdennetut apupalvelut aiheuttavat vähemmän kustannuksia kuin vaativien sijaishuoltopalvelujen tuottaminen. Vastaus on, että niitä niitä lastensuojelun palveluita tuotetaan, joille on kysyntää.
Se, että raportoidaan lapsiperheiden ongelmia koskevista hiljaisista tai vähemmän hiljaisista signaaleista, taitaa olla omanlaisensa merkki siitä, ettei meillä ole keinoja taata suotuisia kasvuympäristöjä kaikkiin koteihin, vaan niissä saatetaan ajautua kestämättömiin kehityskulkuihin. Tahtoisi välttyä hieman hirtehiseltäkin mielleyhtymältä ja olla vertaamatta tilannetta eräänlaiseksi muunnelmaksi yksilöryhmiin kohdistuvasta luonnonvalinnasta, jossa jonkun tietyn ominaisuuden omaavat biologiset eliöt eivät pääse evoluutioprosesissa jatkoon.
Kouluissa tehdään paljon ja kaikki voitava. Vaikka resurssit eivät aina olisikaan erityisen hersyvät, satsataan vuorovaikutustaitoihin, luovuuden kannustamiseen ja muuhun aineettomaan potentiaaliin. Ollaan kekseliäitä. Kirjoja, muutakin materiaalia osataan kierrättää.
Se, että pääskysten sirkutusta ei samassa määrin enää ole havaittavissa kyseisten kantojen romahdettua viime vuosikymmenien aikana tuskin on seurausta siitä, että puhelinlangat eivät ns. enää laula. Data siirtyy langattomasti. Esim. räystäspääskyjen määrän kerrotaan laskeneen tällä vuosituhannella n. 75 prosenttia ja 1980-luvulta lähtien yli 90 prosenttia. Ekologisen ympäristön varsin kattavassa kategoriassa pääskyskato on osa laajempaa muutos- ja häiriötilaa. Pääsyynä pidetään kooltaan pienikokoisimmista koostuvasta, mutta tunnetuista eliöluokista lajimäärältään suurimman hyönteisten eläinryhmän vähenemistä. Toivottavasti ei tarvitse mieltää, että seuraavien vuosikymmenien kuluessa tai kuluttua lapsille kerrotaan, että koska emme osanneet estää huipputeknologiallammekaan hyönteislajien hupenenmista, tapoimme räystäspääskyt ajamalla ne sukupuuttoon.
Amerikkalainen antropologi ja etnologi Philip K. Bock pitää edustamansa tieteenlajin, ihmistutkimuksen ongelmana, ettei kyseisillä tutkijoilla ole yhtä tiettyä, yleisesti hyväksyttyä vastausta kysymykseen, mikä ihminen on. Sen sijaan, että omaksuttaisiin jokin yksittäinen määritelmäyritys, olisi hänen mukaansa syytä ymmärtää, miksi määritteleminen ylipäätään on vaikeaa ja helpottaa uskottavan määrittelyn tavoittelua. Kontrastiulottuvuus auttaa hänen mukaansa rajaamisessa; vastakohtaisuuden periaatteella voidaan ainakin määritellä, mitä jokin ei ole. Sisältöulottuvuus puolestaan liittyy määritelmän kykyyn luonnehtia kohteena olevaa asiaa tai ilmiötä, sen merkitystä, käyttöä ja mahdollisuuksia. Lisätään vielä, että on syytä ottaa huomioon, tuottaako määritelmä hyvänolon tunteen käyttäjälleen, mikä lienee ihmisen määritelmän ollessa kyseessä varsin ymmärrettävä seikka.
Tätä taustaa vasten kirjoittaja on valinnut kirjansa johdantoon yhden esimerkkimääritelmän tarkasteltavaksi, alussa siteeratun "Ihminen on työkaluja valmistava eläin".
Hän päättää, että jos omaksuu yhden Amerikan Yhdysvaltojen perustajaisän muotoileman kriteerin ihmisestä eläimenä, joka kykenee muokkaamaan ympäristöä omaksumillaan tekniikoilla, on syytä soveltaa ihmisen käsite koskemaan modernin miehen ja naisen lisäksi myös aikaisempia sukupuuttoon kuolleita ihmissukuja. Ottaen huomioon, että Homo Erectuksen keksimän, epäilemättä niin aseesta kuin työkalustakin käyvän käsikirveen on mainittu päihittävän merkittävyydessä höyry- ja tietokoneen, ihmisen määritelmän tarkentaminen kyseisessä kontekstissa on hyvinkin perusteltua.
Samassa antropologiaan johdattelevassa teoksessa viitatun V. G. Childen kirja "Ihminen tekee itsensä" esittää, ettei ihminen ole pelkkä biologinen olento vaan muokkaamme itsemme pala palalta, kertautuen ja edellisten rakennelmien varaan nojautuen. Työkalujen valmistuksesta, energian hallinnasta, sosiaalisissa viitekehyksissä tehdystä yhteistyöstä, keksintöjä ja sisältöjä välittävistä yhteiskunnallisista instituutioista muodostuvan kulttuurievoluution tuotos puolestaan syöttyy takaisin biologisesti käsitettyyn elolliseen luontoon. Voimme vaikuttaa elintapoihimme, ajatteluumme ja selviytymiseemme.
Voimme valita.
31. 5. 2026.
______________
Viitteet, lähteet, taustaa:
⦁ Philip K. Bock: Modern Cultural Anthropology. Alfred A. Knopf. New York. 1969.
⦁ Karhu. Elokuva. James Oliver Curwoodin romaanin pohjalta. Ohj. Jean-Jacques Annaud. 1988.
⦁ Louise Barret: Beyond the Brain. How Body and Environment Shape Animal and Human
Minds. Princeton University Press. Princeton and Oxford. 2011.
Viitattujen tutkijoiden julkaisujen sisältöjen avaamisessa, heidän töittensä arvostelujen tarkentamisessa, merkitysten tarkistamisessa ja keskinäisessä reflektoinnissa on käytetty apuna "keskusteluja" tekoälyn kanssa.
_____________
Korjaus 3.6. 2026. Tarkennus tekstissä annettuun kuvaukseen julkisen sektorin toimintaperiaatteista, joiden mukaan ko. toimialalla ei esiinny "bisnestä". Tarkoituksena oli tehdä eroa a) selkeämmin voittoa tavoittelevan liiketoiminnan ja b) kaupallisen sekä siihen kytköksissä olevan sopimuspohjaisen toiminnan välille, joista jälkimmäinen on julkiselle sektorille luonteenomaisempi.
Kommentit
Lähetä kommentti