"Peace, be heard" – kuuleeko rauha?

Olla puhumatta äidinkieltä. Asustaa oudon puheen soinnissa, järkeilytavoissa joita ei löydy ruumiin yömuistista, lapsuuden kirpeänmakeasta unesta. Vaalia sisällään – kuin salaista hautaa [---] hyödytöntä – tätä entisyyden kieltä, joka kuihtuu muttei jätä sinua koskaan. Edistyt uuden kielen hallinnassa, niinkuin itseä voi ilmaista algebran tai viulun avulla. Voit tulla mestariksi tässä uudessa taidossa; se antaa sinulle sitä paitsi uuden olemuksen, joka on instrumenttisi tavoin keinotekoinen ja jalostunut – jalo, jotkut sanovat.

- Julia Kristeva -

 Varsovan kansallismuseon aitaan 
kiinnitetty juliste.
Lokakuu 2022.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022 uutisissa näytettiin inserttiä, jossa oltiin käyty haastattelemassa joitain Donbassin alueen asukkaita. Töittensä ääreltä tavoitetut kansalaiset tokaisivat kiireittensä keskeltä, että aivan sama kuka täällä määrää tms., kunhan saavutettaisiin jokin ratkaisu ja rauha. Elämän tahdottiin jatkuvan. 

Muistuu myös jokin lehtiuutinen samoilta ajoilta, jossa eräs Ukrainan separatisti parkaisi, että eihän hän missään nimessä mitään tällaista ollut tarkoittanut. 

Viimeaikoina, kun mediaan kohdistuneita viimeisimpiä muutoksia on analysoitu, on esitetty huomioita ns. uudesta mediaekosysteemistä: tubettajista, podcastien tuottajista ym. suurten mediatalojen ulkopuolisista toimijoista. Kysytään, mitkä tahot niitä rahoittavat ja pitäisikö jonkin virallisen tahon kyetä takaamaan, että ne noudattaisivat samoja sääntöjä ja ohjeita kuin muutkin tiedonvälityksen kanavat. Tavallinen kuluttaja ei välttämättä tule moisesta huolta kantaneeksi. Tuntuu lähinnä vain mielekkäältä, että asioita ja ilmiöitä valotetaan eri näkökulmista.  

Yksi kyseisen mediaekosysteemin edustaja haastatteli Ukrainan presidenttiä vuosi sitten podcast-sarjaansa. Kuulijat johdateltiin seuraamaan istuntoa huomauttamalla, kuinka haastattelua leimaisi kielten sekoitus, mikä liittyisi suoraan meneillään olevaan konfliktiin: kielellä, eritoten puhutulla kielellä – kuten haastattelija nauhoituksen jälkeisessä osiossa painotti – on sodassa merkitystä monien muiden asioiden lisäksi. Kieleen latautuu paljon symbolisia, historiallisia ja geopoliittisia ulottuvuuksia. 

He aloittivat pohtimalla keskustelun kielivalintaa. Olisiko se venäjä vai englanti? Tadžikistanissa syntynyt, sittemmin Kiovassa ja Moskovassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettänyt venäjän taitoinen haastattelija kertoi ukrainaa vasta opiskelevansa. Hän oli ehtinyt toivoa ennen nauhoitusta, että yhteiseksi kieleksi olisi voitu valita molemmille vahvin yhteinen kieli, venäjä.  Tulkkauksen viiveiden aiheuttamien hankaluuksien ohella hän yritti vedota, että keskustelu olisi vaikuttavampi käännettynäkin, koska venäjäksi haastateltavan persoona ja vuoropuhelun eri sävyt pääsisivät parhaiten oikeuksiinsa. Ymmärrettävistä syistä Ukrainan presidentti tahtoi valita kielen, jota maassa eniten puhutaan ja joka ei edusta hyökkääjävaltiota. 

Suomessa julkaistun, tuonnempana tarkemmin viitattavan uutisen mukaan tällä hetkellä Ukrainan väestöstä 39 prosenttia puhuu kotonaan ukrainaa, 13 prosenttia venäjää ja 19 prosenttia molempia. Kerrotaan tosin, että ukrainalaisille äidinkieli on muuntuva ominaisuus, joka helpottaa kielisiirtymää. Hyökkäyksen jälkeen kansalaiset ovat enenevässä määrin vaihtaneet arkielämän kielensä venäjästä ukrainaksi. 

Venäjän Ukraina-suhdetta määrittää narratiivi, josta konkreettisimpana jäänteenä, yhä vaikuttavana piirteenä on molempien kuuluminen samaan itäslaavilaiseen, muinaisvenäjästä polveutuvaan kieliperheeseen yhdessä valkovenäjän kanssa. Näin kertoo Kreml. Venäläistaustainen suomalainen toimittaja kirjoittaa, että Ukrainan läpäisemä, jopa käytännön tasolla suhteellisen sujuva kaksikielisyys on ollut pitkän sorron ja alistamisen tulos. Pakkovenäläistämistä kerrotaan harjoitettaneen niin Pietari Suuren ja Katariina Suuren kuin meille suomalaisille suosiollisessa maineessa pidetyn Aleksanteri II: kin taholta. Imperialismin perinteen haamusta ukrainalaiset nyt yrittävät päästä eroon edes jossain määrin.

Ukrainassa venäjälle osoitettiin suojellun vähemmistökielen asema v. 2003. Vuoden 2019 kielilain myötä venäjä siirtyi kylläkin pääosin syrjään julkisen sektorin oppilaitoksissa ja viranomaispalveluissa. Tarkoituksena oli turvata ukrainan valtionkielen asema, minkä kerrotaan kärjistäneen tilannetta entisestään. Tästä huolimatta v. 2020 julkaistussa kirjassa nykyisen presidentin kautensa alussa esittämän toiveen keskinäisestä kunnioituksesta kielellisten, uskonnollisten ja poliittisten eroavaisuuksien suhteen kerrotaan kantaneen hedelmää. Venäjän toiminta myös yhdisti, ei ainoastaan erottanut. 

Yksi karvaimpia Venäjän kokemia loukkauksia lienee ollut Ukrainan parlamentin heinäkuussa 2021 hyväksymä laki, joka määritti Krimin tataarit, karaiitit ja krymchakit alkuperäiskansoiksi, mutta jätti venäläiset ulkopuolelle. Maassa asuvia venäläisiä ei lasketa Ukrainan alkuperäiskansoihin. Katsotaan, että heillä on oma maa Ukrainan valtion ulkopuolella. Laki takasi muille mainituille väestönosille mahdollisuuden perustaa omia oppilaitoksia tai tehdä yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa kielen, historian ja kulttuurin opettamisessa.

Ukrainassa kielipolitiikan mainitaan olevan luonnollisesti eritoten tällä hetkellä yksi kiistellyimmistä ja tunteitaherättävimmistä kysymyksistä. Venäjä on asettanut yhdeksi päätavoitteeksi sodan lopettamisessa venäjän palauttamisen toiseksi valtionkieleksi ukrainan rinnalle. Se on alunperinkin perustellut hyökkäystään venäjänkielisten oikeuksien turvaamisella.

Viimeisimmästä käänteestä uutisoitiin joulukuussa. Ukrainassa päätettiin poistaa venäjä edellä mainitun v. 2003 ratifioidun lain piiristä – tuon, joka oli sisällyttänyt myös venäjän suojeltujen vähemmistökielten joukkoon. Tahdottiin tulkita, että laissa olisi ollut kyse tahallisesta käännösvirheestä.

Nyt kuitenkin samalla kerrotaan, että venäjän kielen suosio on lisääntynyt erityisesti nuorison keskuudessa. Koronan aikana opetus siirtyi heilläkin verkkoon, oppilaat viettivät aikaa kotona, huomio ohjautui venäjänkielisille verkkosivuille ja somealustoille. Tendenssi on jatkunut. Todellisen kielitilanteen arviointi on kuulemma vaikeaa. Joidenkin laskelmien mukaan kiovalaisista koululaisista jopa 66 prosenttia puhuu oppitunneilla venäjää. On myös kyetty kartoittamaan, että välitunneilla jopa 82 prosenttia keskusteluista käytäisiin venäjäksi. Ukrainan taidon mainitaan parantuneen, vaikka sen käyttö on vuoden takaisesta vähentynyt. Opettajien kerrotaan jostain syystä suosivan venäjää, sakonkin uhalla. 

Äidinkielekseen venäjän ilmoittaa kuusi prosenttia ukrainalaisista, vaikkei ilmoitus ilmennä, mitä kieltä arjessa puhutaan. Mainitaan myös, että käytössä olisi erityinen sekakieli surzhyk, jossa molemmat ovat sekoittuneina.

Suomalainen, kiovalaisessa yliopistossa v. 2019 vieraillut filosofi ja rauhanaktivisti raportoi tuolloin käymiinsä keskusteluihin viitaten kummeksuntaansa, kuinka vähintään puolet väestöstä puhui venäjää, mutta – kuten mainittua – se oli poistettu koulujen virallisesta opetussuunnitelmasta. Hän oli huolissaan, että inhimillisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta tilanne saattaisi johtaa suuriin ristiriitoihin polarisoituneeessa ilmapiirissä. Kielikysymys oli politisoitunut vuoden 2014 konfliktin ja siihen liittyvän hybridivaikuttamisen ja poliittisten intressien ajamisen myötä sekä idässä että lännessä niin että "väärän" kielen puhuminen alkoi herättää voimakkaita tunteita ja jopa väkivaltaista käytöstä. 

Tätä vasten aiemmin mainitun suomalaisen, venäläistaustaisen, ukrainankielen taitoisen toimittajan v. 2023 julkaisemasta kirjasta löytyvä, erään donbassilaisen esittämä näkökulma Itä-Ukrainan sodasta yllättää. Huhtikuussa 2014 puhjennutta konfliktia kuvaillaan täysin keinotekoiseksi ja keksityksi. Haastateltu kertoo, ettei Donbassin alueella olisi esiintynyt mitään syrjintää kielen perusteella. Vuoden 2004 oranssin vallankumouksen jälkeen oli alkanut ukrainalaistamisaalto, mutta se ei kuulemma ollut lainkaan aggressiivinen, vaan ilmeni esim. opiskelijoiden palkitsemisena korotetuin arvosanoin ukrainan valitsemisesta kirjoitettujen töiden kieleksi. Vaikeuksia tosin tuotti, että suurin osa tietokirjallisuudesta oli venäjäksi.

Donetskin ohella myös toista Donbassiin kuuluvaa Luhanskia kuvaillaan lähtökohtaisesti separatismista vapaaksi alueeksi. Donbass oli Neuvostoliiton jäljiltä vain yksi ukrainalaisalue muiden joukossa. Kyseisen  aikakauden jäänne, alueiden palapelinomainen yhdistely ei kuitenkaan löytänyt loogisia perusteita. Mainitaan, että Donetsk ja Luhansk olisi keinotekoisesti yhdistetty hallinnolliseksi yksiköksi eikä niillä olisi ollut koskaan yhteistä identiteettiä. Vuonna 2014 Venäjä yritti nostaa separatistista liikehdintää kaikilla Ukrainan alueilla, joilla puhuttiin enimmäkseen venäjää, mutta toisin kuin muilla alueilla, Donbassissa ei onnistuttu välttämään sodan lietsontaa. Sitä voimistettiin. 

Suomalainen maailmanpolitiikan professori esitteli v. 2023 maaliskuussa oman ehdotuksensa Ukrainan rauhanneuvottelujen pohjaksi Rauhanliiton seminaarissa. Tänään tuntuu lähes haikealta palautella mieliin tuon hetkiset tunnelmat. Hyökkäyssotaa oli käyty vasta reilu vuosi, nyt neljäs vuosi alkaa olla täyttymässä. Suomen Nato-prosessissa oltiin vaiheessa, missä  ratifioinnin ehtona oli Turkin hyväksyntä. Sitä jännitettiin. Kaikesta hämmentyneisyydestä huolimatta olo oli toiveikas. Nyt vaikuttaa siltä, että koko maailmanjärjestyksen rakennustelineitä on säädelty aggressiivisen voimapolitiikan nimissä uusiksi kyseisen sodan saneleman olosuhteen jylistessä taustalla, sen ehdoilla, sen aloittamien ja langettamien ukaasien varjojen alla.

Kyseinen ehdotus vaikutti tuolloin riemastuttavan optimistiselta. Puhujalla oli muitakin syitä olla paneutunut sodan lopettamisen ratkaisuskenarioihin kuin pelkkä rauhanaktivismi. Hänen vävynsä on sotaa Suomeen paennut venäläinen, joka tahtoisi päästä takaisin kotimaahansa.

Perehtyneisyyteensä nojaten kyseinen asiantuntija oli koonnut ratkaisumalleja erinäisten konfliktien purkamisen tiimoilta. Yhtenä esimerkkinä hän nosti Gorbatšovin kylmän sodan lopettamisessa käyttämää altercasting -menetelmää. Strategiassa vastapuoleen kohdistetaan jatkuvasti odottamattomia siirtoja ja taktiikoita ja yritetään saada tämä muuttamaan käsityksiään. 

Mielenkiintoisin skenario koski itäisen Ukrainan demilitarisaatiota. Nähtiin, että YK voisi ottaa alueen väliaikaiseen hallintaansa. Keinotkin olivat valmiina: tulitauko olisi kuulemma mahdollista neuvotella joko YK:n artikla 99:n valtuuttamana tai välittäjien kautta suoraan osapuolten välillä. Ukrainan sotilaallisen liittoutumattomuuden ongelmaa ei unohdettu, sen olisi oltava luonnollisesti osa neuvotteluja. 

Ukrainan presidentin vuosi sitten katsotusta ja kuunnellusta haastattelusta nousi tuolloin päällimmäiseksi tämän käsitys, että sodan päättämisen kannalta olisi eduksi, jos USA:n vasta valittu presidentti näyttäytyisi vahvana ja vakuuttavana, voimallisena. Tällaista alkaa olla ilmassa. 

Amerikkalainen haastattelija on käynyt läpi monta mielenkiintoista persoonaa. Paljon on vielä kuunneltavaa. Hänen tyylinsä on poikkeuksellisen omintakeinen. Hän on taitava keskustelun johdattelija. Vaikuttaa siltä, että hän osaa pitää korttinsa piilossa, ei mielistele, mutta ei myöskään pelkää näyttää yksiselitteisesti pitävänsä haastateltavastaan, jos näkee siihen aitoa syytä.

Haastattelijaa on kritisoitu siitä, että kun hän selvästikin pyrkii valitsemaan podcasteinsa myös vaikeammin tavoitettavia, kiistanalaisiakin henkilöitä ns. laidasta laitaan ja aidosti ymmärtämään heitä, hän ei lopulta erottautuisi itse sen enempää vieraitaan ympäröivästä aurasta kuin studionsa tapeteistakaan, vaan myötäilisi liikaa kohteitaan. 

Yksi selitys kyseiselle linjaukselle voisi olla, että haastattelija pyrkii lähestymään henkilöitä eri kulmista kaartaen ja tilaa antaen, niin että kuuntelija voi lopulta tehdä omat johtopäätöksensä. Joku voi tietenkin nähdä moisessa neutraaliushakuisuudessa selkärangatonta jees-henkisyyttä. Muutaman jakson perusteella on taipuvainen asettumaan kannalle, että haastattelija onnistuu tekemään itsestään peilaavan pinnan, jota vasten vieraat viihtyvät sen hienovaraisesta paljastavuudesta huolimatta.

                                                                                                            14. 1. 2026.

_____

Viitteet, lähteet, taustaa:

⦁Julia Kristeva: Muukalaisia itsellemme. Gaudeamus. 1992. 

⦁Lex Fridman Podcast: Volodymyr Zelenskyy: Ukraine, War, Peace, Putin, Trump, NATO, and Freedom. 5.1. 2025. 

⦁Vladimir Putin: On The Historical Unity of Russians and Ukrainians. 2021.

⦁Yle: Ukraina putsaa pois venäjän kieltä. Ukraina poisti juuri venäjältä vähemmistökielen aseman. Samaan aikaan nuoret käyttävät venäjää yhä enemmän.

⦁Maxim Fedorov: Minun Ukrainani. E-kirja. Minerva. 2023.

⦁Juha-Antero Puistola, Johanna Suhonen: Itä-Ukraina - Lännen etuvartio. E-kirja. Docendo. 2020.

⦁Heikki Patomäki: Puheenvuoro "Aika puhua rauhasta" -seminaarissa. 18.3. 2023.