Missä natsit luuraa?

Jos jotain olemme oppineet, niin sen, että jos todellisuus ei miellytä, sen voi kieltää. 

                            - Saara Jantunen - ⁽ *

Tuuliviiri. Harmaahaikara. Bongattu
eksyessä reitiltä vastarintamuseoon.
Amsterdam. 27.6.2023.

Vaikkei politiikasta paljoa ymmärtäisikään, on kunnollisia, kuntouttavia, pelottavan kaiun saaneita budjettileikkauksia ym. uuden hallituksen kirjaamia, ylivelkaantumisemme aiheuttaneen hätätilan sanelemia reformeja odotellessa toki yritettävä aistia tarkoin pakon sanelemaa ilmapiiriä ja virittää yhteiskunnallista oliotaan epäempaatisempaan suuntaan, että pärjää. Se on Zeitgeist nyt, se on ajan henki. Jos sanotaan, että empatia ei kuulu politiikkaan, sillä on epäilemättä seurauksensa.

Pelastautukoon-ken-voi -mieliala puristautuu kireäksi äityneen nielemislihaksiston kautta huoahduksena. Kun esim. työelämään kohdistuvia sangen radikaaleilta vaikuttavia muutoksia ryydittää muukalaisvihamielisyyden höyste, pelkkä valkoihoisuus alkaa tuntua joltain karmealta bonukselta. Puistossa uussuomalais-suomalaistaustaisen pariskunnan ruskean, saippuakuplan perässä töpöttävän parivuotiaan söpöilyä havaitsee katsovansa idioottimaisen korostuneesti hymyillen, toki kuuliaisesti moraaliposeerauksen leimaa vältellen. Ei tässä kuitenkaan mitään rasisteja olla. Kyllä juu, pakolaiskiintiö supistui että napsahti, mutta nyt on talous kuralla. Suurin hätä on meillä itsellämme.

Kaiken woketus-prosessoinnin kyseenalaiseksi kruunuksi kiellettyjen ilmausten listaan tässä sananvapauden luvatussa maassa lienee syytä alkaa kuitenkin sovittaa yhtä e-sanaa. Pois se meistä. Aatteeksi tiivistyneen rasisminharjoittamisen esiin nostamisessa toiseksi suurimman hallituspuolueen kohdalla lienee ollut kyse väärinkäsityksestä, eronneen elinkeinoministerin kohdalla erehdyksessä huonoon seuraan päätymisestä. Valtionvarainministerin vanhojen nettikirjoitusten ympärillä itsepintaisesti jopa muuallakin maailmassa ilmennyt mielensäpahoittaminen laantuu valtion ylimpien toimielimien lomien aikana ja hallitus saa työrauhan. Eduskunnan valitseman puhemiehen viesti tuntuu olevan: hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää. 

Vaikka viha synnyttää vihaa, on nieltävä oma vihamuminansa ja taivuteltava mieltään suvaitsemaan natsivitsailun mestarin sekä nähtävästi perin väkivaltaisten ajatusten kanssa painiskelleen, ulkopuolisille vaikeasti avautuvan sisäpiirihuumorin keinoja käyttäneen yhteisten asioiden hoitajan henkilökohtaisia menneisyyden ratkaisuja. Ymmärrettävä taustoja. Tämän verran empatiaa on syytä pidikkeistään irrottaa. Näillä mennään. Kansalaistottelevaisen ihmisen on äärimmäisen vaikea luoda pahantahtoisia ajatuksia vallanpitäjien suuntaan. 

 

Reformeista koko lailla ensimmäiseksi näyttää ehtineen varsin erikoinen setti: hallituksen arvoja koskeva julkilausuma – sen rasisminvastaisuutta, ihmisoikeustunnustuksellisuutta ja muuta ihanaa vakuuttavat teesit. Ne odottavat naulaamista ties mihin oviin. Konkretiaa manifestoitiin: perustetaan työryhmä, jonka tarkoitus on laajemmalla skaalalla kammata koko Suomi läpi rasismin kitkemiseksi. Tällaiselle katsotaan olevan jatkossa tilausta. 

Erityisesti kristillisiä arvoja edustavan hallituspuolueen puheenjohtajan, maa- ja metsätalousministerin linjauksen mukaan valtioneuvostosta ei nähtävästi ole syytä heruttaa empatiaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ainakaan kovin näyttävästi. Ensi kesän pride-kulkuetta olisi toivottavaa boikotoida yhtenä hallitusrintamana, koska kyseinen kansalaisoikeusliike sortui politikointiin reagoimalla negatiivisesti  joidenkin kansanedustajien trans-lakiäänestyskäyttäytymiseen. Julkisen vallan ei nähtävästi katsota voivan enempää alentua moisen kuittailun pelinappulaksi. 

Sen sijaan että jäisi odottelemaan rasismin ohella nollatoleranssin tähdentämistä muiden itsestäänselvästi turmiollisina pidettyjen lieveilmiöiden kuten ryöstöjen, rattijuopumusten ja murhien suhteen, voi kenties tähyillä suurimman yhteisen tekijän suuntaan. 

Viimeisimmillä Euroopan kaupunkeihin suuntautuneilla tutustumiskäynneillä tie on vienyt paikallisiin vastarintamuseoihin, kun sellaisia tarjolla on. Sisällöistä melkein viis. Vastarinnan käsite itsessään kiehtoo. Onhan resistanssissa aina oma voimalatauksensa. Sieltä on sangen energisoivaa nuivana huudella ja heilutella henkistä nyrkkiä ilman välitöntä tulosvastuun taakkaa? Ainakaan Varsovan ja Amsterdamin vastarintamuseot eivät näköjään kuitenkaan kerro politiikan teon oppositiovoimien kootuista vastaan vänkäämisistä kautta aikojen sen enempää kuin mistään 1960-70-lukujen kansalaisoikeusliikehdinnöistä ym. nuorison kautta puhjenneista menneisyydenperkaamisistarpeistakaan.

Toisen maailmansodan Puolassa ja Hollannissa vastarinnan kohde oli natsit. Lienee harvinaisen selvää, että ihmiskunnan enemmistö tänä päivänäkin tuomitsee natsien teot. Niin myös täällä Suomessa. 

Itäisen naapurimme johto kierrättää natsivihaansa paranoidisen tehokkaasti. Natsihavainnoilla haettiin oikeutusta viimeiselle sysäykselle miehittää Krim v. 2014 pienten vihreiden miesten "kohteliaasti" marssiessa sisäisen hajaannuksen valtaan ajautuneen Ukrainan rajan yli venäjänkielisten ja -mielisten naapurimaan asukkaiden eduista huolehtimaan. Koska sodalle on hyvä kaivaa sääntöjen mukainen syy, saman motiivin kierrättäminen antoi asianomaiselle taholle kahdeksan vuotta myöhemmin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia halveksivan tekosyyn "erikoisoperaatioon", parasta aikaa Ukrainaa laajemminkin moukaroivien sotatoimien aloittamiselle. 

Suomessa alettiin v. 2014 vääntää kättä siitä, millaiset jauhot kelläkin oli pussissaan suhteessa Krimin valtaajaan, jonka intresseissä oli jatkaa EU-vihamielisyyden levittämistä sille otollisissa tahoissa unionin sisäistä hajaannusta kasvattaakseen. Tähän liittyen kaikenlainen Venäjä-kritiikki herätti suuria tunteita. NATO-vastaisuuden taustalla oleva varovaisuuskin – Suomen puolueettomuuden korostamisesta puhumattakaan – olivat vaikeita asioita. Siinä missä esim. Ranskassa Eurooppa-kielteisyyttä ajavan puolueen kerrotaan ottaneen vastaan Venäjältä taloudellista vetoapua, meillä kaikesta vastaanottavaisuudesta epäluuloja ruokkivan, vähäisenkään tarkemmin määrittelemättömän vaikuttamisen suhteen sanouduttiin sittemmin vielä varmuuden vuoksi ihan kokonaan irti.

Viimeistään nyt, kun turvallisuuspolitiikkamme on NATO-jäsenyyden myötä saanut aivan uuden ulottuvuuden, voimme kaikki suomalaiset yhdessä – niin hallitus kuin oppositiokin – helpottuneina myöntää, että niin omaa maatamme kuin koko Eurooppaa rikki repimään pyrkineet kyseisen nformaatiosodan viheliäiset vaikutukset ovat osaltamme jääneet menneisyyteen. Parasta onkin.

Voisipa natsiaiheisiin sisältöihin kallellaan olevien Suomen kansalaisten – sen vähemmistön, jolla toki demokraattisessa valtiossa on oikeus profiloitua, kokeilla järjestäytyneisyytensä rajoja, organisoitua puolueeksi ja jostain syystä vuotaa tukeaan myös yhdelle nykyisistä hallituspuolueista – niin voisipa heidän toimiaan vähätellä yhtä vitsailunarvoisiksi ja harmittomiksi kuin joitain murrosikäisten spiritistisiä istuntoja hämärissä huoneissa.

 Fasistit, nuo yhteiset huolenaiheemme, ovat kuitenkin astuneet päivän valoon. 

                                                                                                                            19.7. 2023.

_________

Viite: Saara Jantunen: Infosota. Otava. 2015.