Valtion varat vaarassa – armotonta menoa jumalten keinussa
Tuulet kääntelevät tienviittoja.
***
Politiikka: Troijan puuhevosten kilpajuoksua.
***
Kaikki on ihmisen kädessä. Sen takia sitä pitäisi pestä usein.
***
Haapa värisee oli vallassa kuka tahansa. Viis siitä! Se myös viheriöi, oli vallassa kuka tahansa. ⁽ *
 |
| Säästölipas. Kassakaappi Oy. n. 1970. Peili. Kirpputori. Saarijärvi. Ohraa. |
Vaikka 1970-luvulla yhteiskuntaoppia ei ala-asteella opetettu, yhtenä kauniina päivänä opettaja ponkaisi ylös tuoliltaan ja piirsi liitutaululle siniaaltoa mukailevan havainnekuvan nousu- ja laskusuhdanteista. Todennäköisesti häntä inspiroi tuolloin ajankohtainen vuosien 1978-79 taitteen tienoille ajoittunut toinen öljykriisi. Ehkä opettaja intoutui kesken kaiken kaaviota meille oppilaille väsäämään ennen kaikkea omaa sisäistä hälyttyneisyttään rauhoittaakseen. Eleestä huokunut energialataus ja toiveikas, omalaatuinen periksiantamattomuuden ja nähtävästi siinä hetkessä syntyneen kyseiseen tekoon johtaneen impulssin nostattama mielihyvä heijastuivat opettajan kasvoilta lähes voitonriemuisena hymynä.
– Katsokaas kun lamaa seuraa aina nousukausi ja päin vastoin.
Jotenkin tämän tapaisesti hän sanoitti asiaansa aaltomaista käyrää taululle piirtäessään.
Tuo samainen opettaja, joka oli käyttänyt ulkoaopettelun vaaroista esimerkkiä "hauki-on-kala-hauki-on-kala... mikä hauki on? –Lintu!" -esimerkkiä, laittoi samoihin aikoihin oppilaat pänttäämään ulkoa kansallisrunoilija J.L. Runebergin runon "Saarijärven Paavo"(1830).
Niinhän siinä kävi, että osa säkeistä juurtui mieleen hyvinkin tanakasti, mutta ilman mainittavaa merkitystä.
Arvatenkin opettaja tähdensi runon opetusta, joka jäi saman tien ulkoaopettelun jalkoihin, mutta jonnekin mielen kerrostumiin iskostuneena ajoi vuosikymmenten jälkeen lähes maagisesti etsiytymään takaisin läksyn äärelle.
Runeberg kynäili runon opiskeluvuosinaan keskisuomalaisissa maisemissa kirjailijan uransa alkutaipaleella. Inspiraation lähteenä toimi Runebergin kotiopettajan pestiä edeltäneet naapuripitäjää koetelleet katovuodet.
Runon uudelleen lukeminen nostatti jota kuinkin koomisia muistikuvia heleä-äänisistä 10-11 -vuotiaista pikku kansalaisista hokemassa kurinalaisen mekaanisesti – perin vakavina ja kunnioittavina – pateettista kuvausta "kovan onnen lapsesta", Saarijärven korpimaan hallaisen tilan maanviljelijä-Paavosta, jonka sato-odotukset kapsahtivat katajaan vuosi toisensa jälkeen.
Fennoskandian karuihin oloihin kehitellyn eloonjäämisopin mukaisesti leipää osattiin hätätilanteissa valmistaa siihen soveltuvasta männyn kaarnan ja puuosan välisestä tärkkelyksestä. Pohjois-Suomessa kyseiseen tarkoitukseen raavittiin kasaan jäkälää. Pettuleipäreseptiä runon Paavo komensi huushollissaan hyödynnettävän viljasadon puoliinnuttua vuosi toisensa jälkeen, kunnes sääolosuhteet kääntyisivät suotuisemmiksi. Kun vaimo vihdoin olisi päässyt täysrukiisen leivän pyöräyttämään, Paavo kehotti edelleen laittamaan sekaan puolet tätä petäjäistä jatketta, koska naapurin viljaa halla ei ollut säästänyt.
Runon tarina ei kerro, antoiko Paavo viljaa naapurille silkkaa hyväntekeväisyyttään ilman takaisinmaksuvelvoitetta, lainasiko, ottiko kenties jopa korkoa vai lastasiko ylijäämäksi katsomansa osan hepoisen kyytiin viedäkseen sen kollektiiviseen lainajyvästöön, pitäjänmakasiiniin ylläpitääkseen omalta osaltaan ajalle tyypillistä infrastruktuuria. Pitäjänmakasiineja oli tuolloin Ruotsin vallan aikana paikkakunnille omaehtoisesti perustettu jo ennen vv. 1755-1756 valtiopäivien seurakuntiin kohdistamaa lakiakin – kruunun sotilaiden muonitukseen tarkoitettujen varuskuntamakasiinien ja veronkantoon liittyvien varastomakasiinien ylläpitämää huoltovarmuutta täydentämään.
Makasiinilaitoksen syntyyn oli vaikuttanut vuosisadan alun katovuodet ja Suuren Pohjan sodan (1700-1721) päätteeksi solmitun Uudenkaupungin rauhan myötä menetetyt viljelysmaat. Kruununmakasiineihin jemmattavan oman maan sadon ohella varantoja oli alettava täydentää tuontiviljalla.
Siitä huolimatta, että myöhemmin nuijitun, yksityiseen osakkuuteen perustuvien pitäjänmakasiinien lakisääteisen perustamisvelvoitteen oli tarkoitus vähentää valtiovallan rasitteita ja paineita mahdollisten ulkovaltojen uusien hyökkäysten varalta, käytännössä kruunun kerrotaan varmistaneen talonpoikien selviytymistä katovuosina siinäkin tapauksessa, että paikallistason likviditeetti ei huonompina vuosina aina kantanutkaan.
Pohjoismaisen mallin kehkeytymiseen voi kuvitella vaikuttaneen sijaintimme maapallolla subarktisen ilmastovyöhykkeen asettamissa lyhyen ja arvaamattoman kasvukauden olosuhteissa. Kyseisen hyvinvointimalliksikin nimetyn "sosiaalisen ja taloudellisen organisaatiorakenteen" voi siten mieltää jatkavan Ruotsi-Suomen aikaisen makasiinilaitoksen aloittamaa selviytymistarinaa. Yhteisvastuuta on totuttu ja kasvettu kantamaan, erilaisin painotuksin, erilaisia keinoja etsien ja hyödyntäen.
Nykytodellisuuden finanssipolitiikka on toki moninverroin sofistikoidumpaa ja monimutkaisempaa kuin vastaava säätö puolitoista vuosisataa sitten.
Kerrotaan, että Suomen suuriruhtinaskunnalla oli itsenäinen talouspolitiikka. Valtionvelkaharjoituksiin Suomen katsotaan alkaneen paneutua toistaiseksi viimeisen, suuren Länsi- Eurooppaa koetelleen 1860-luvun nälänhädän aiheuttamien menetysten varjostaessa fennomanian ja Aleksanteri II:n käynnistämien reformien aikaansaamaa nostetta. Luotot korvamerkittiin ja nimettiin käyttötarkoitusten mukaan vilja- ja rautatielainoiksi. Jälkimmäisten turvin tehdyt vuosisadan lopun investoinnit raideliiketeeseen alkoivat ajan myötä helpottaa niin viljan kuin tiedonkin toimittamista eri puolelle maata.
Erityisesti valtionvaraintoimikunnan päällikön tehtäviä hoitaneelle Snellmanille nykyisiin velkamiljardeihin verrattuna huomattavasti vaatimattomampiin summiin kohdistuneiden, pitkittyneiden puntarointien kerrotaan aiheuttaneen tälle harmaita hiuksia.
Vuoden 1867 viljalainapäätöksen sekä Viipuri-Pietari -suunnan rahtilaivojen oikea-aikaisen varustamisen kustannustehokkuutta oli yritettävä arvioida viimeiseen asti ennen kuin syksyn satonäkymät varmistuisivat. Vastakkain olivat – ei enempää eikä vähempää – kuin kansalaisia mahdollista katovuotta seuraava nälkäkuoleman uhka ja kannattava kaupankäynti. Kävi niin, että syyskuinen halla tuhosi sadon jälleen. Suurin osa kauppahuoneista suhtautui kuitenkin nihkeästi kalliista tuontiviljasta tarjottaviin katteisiin. Suuriruhtinaskuntajohtoisen viljatuonnnin mainitaan surkeasti epäonnistuneen. Hallinnon kyseenalainen lohtu kyseistä katastrofia seuranneille 1868 kevään nälkäkuolemille oli, että seuraavan syksyn sato sentään onnistui.
Suomelle tärkeän vientituotteen tervan varaan kyettiin Uudenkaupungin rauhan yhteydessä tapahtuneen Viipurin menetyksen jälkeen laskemaan lähinnä Pohjanmaan ja Kainuun liikenneyhteyksien varsilla. Vaikka tervaa ei suoranaisesti elääkseen voi sen sen enempää syödä kuin juodakaan, oli muuta maata asuttavien miilunpolttajien mahdollista muuttaa se leiväksi. Tosin siinä missä viisi vuotta aikaisemmin tervatynnynnyrillä oli saanut säkillisen jauhoja, kriittisenä vuonna 1867 tynnyreitä piti tuohon tarkoitukseen pulittaa kolmin kappalein. Kyseisten hallanarkojenkin vesien rantamilta saatettiin omatoimisia viljanostoreissuja kuitenkin ulkomaille tehdä ja pitää huolta huushollin ruokaympyrästä valtiovaltajohtoisten idän suunnan kauppasuhteiden hankaloiduttua.
Tervantuotannon suhteen jälkeenjääneiden Järvi-Suomen pitäjien kunnallishallitusten oli kyseisen armon vuoden 1867 satonäkymiä odotellessa lähinnä tyytyminen kuuntelemaan "snellmanilaisia" kaikuja uudesta hätäapupolitiikan vastikkeellisesta elvytyskeinosta. Vientiodotuksia keksittiin kohdistaa pirteissä ja tuvan nurkissa väsättyjen kotiteollisuuden tuotteisiin. Englantiin, Ruotsiin ja Norjaan suuntautuneet käsityötuotteiden mahdollisia markkinoita tunnustelleet neuvottelut olivat kuitenkin pettymys. Ei tullut kauppoja.
Kuten tiedetään, viimeistään siinä vaiheessa, kun laivoja alettiin tehdä raudasta tervan, Suomen ensimmäisen vientituotteen taru oli määrätty tyrehtymään 1900-luvulle siirryttyä. Kyseisten 1860-luvun nälkäkatastrofien myötä samantapaisen kehityskulun kerrotaan kohdanneen myös perinteistä maataloutta, jonka piirissä alkoi sittemmin levitä tieto paremmista käytänteistä ja työvälineistä.
Suhdanteiden muutos pakotti tekemään uusia, rakenteisiin kohdistuvia ratkaisuja.
Runon Paavo myi kadon kohdattua milloin lampaita, milloin mitäkin tuotantovälineitään, raatoi peltopinta-alansa kimpussa kahta kiivaammin ja torjui sinnikkäästi vaimon kehotukset lähteä "mieron tielle", almuja anelemaan.
Oma peruskoulutie kulki pitäjää koetelleena kyseisenä ajanjaksona vv. 1867-68 kuntalaisille perustetun hätäaputyömaan aikaansaanosta Nälkämäkeä pitkin. Kerjuulle ryhtymisen estotoimena tietyöläiset oli sitoutettu urakkaan antamalla palkaksi jauhoja. Nälkämäen yläpään kaarretta kerrotaan seuraavan vuosisadan puolella kutsutun Valtuuston mutkaksi. Kunnan päättäjät olivat vääntäneet kättä siitä, kumpaa eri aatetta edustavan puodin ehdoilla naapuripitäjään vievän tien risteys laitetaan: Osuuskaupan vai Mäki-Matin. Toinen voitti.
Yksi ala-asterakennuksia vielä ekana kouluvuonna vastapäätä sijainnut autiotalo oli kuulunut itselliselle kaupanharjoittajalle. Vanhaa Mäki-Mattia ehdittiin ennen purkamista hyödyntää 70- luvulla keräyspaperin varastona. Ihan eka kirkonkylän Osuuskauppa oli tuolloin aikoja sitten raitilta kadonnut viisikymmentäluvun uudisrakennuksen tieltä.
Kyseisissä kaupan alan palveluyrityksissä on sittemmin tapahtunut uudelleenfuusioitumista ja -organisoitumista. Vastakkainasettelu ei ole mistään mihinkään kadonnut, todennäköisesti se tulee aina hakemaan muotonsa, kiihtyvän polarisaatioilmiön myötä yhä kärjekkäämmin, näköjään – satoi tai paistoi.
14. 6. 2023.
Korjaus 24.4.2024:
vuoden 2014 opetussuunnitelman mukaisesti yhteiskuntaoppi sisältyy alakoulun oppimäärään
neljänneltä vuosiluokalta lähtien. Kyseinen 1.-6. vuosiluokkia koskeva opetussuunnitelma astui voimaan v. 2016.
_______
Viitteet, taustaa:
* ⁾ Stanislav Jerzy Lec: Vastakarvaan. Siistimättömiä mietelmiä. Gummerrus. 2005.
⦁J. L. Runeberg: Saarijärven Paavo. Suom. Paavo Cajander.
Suomessa 1700-luvun alkupuolella. Referee-artikkeli. Ennen ja nyt. Historian tietosanomat. 2016.
⦁Antti Häkkinen: Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofi - syitä ja seurauksia. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 2012.
⦁Pohjoismainen hyvinvointimalli on hävinnyt hallitusohjelmista. Helsingin Yliopisto. Uutiset ja tiedotteet. 15.5. 2017.
⦁Valtion velan- ja kassanhallinta. Historiaa. Valtionkonttori.
⦁ Heidi Hirvonen: Tiedon, tahdon vai resurssien puutetta? Suomen hallinto ja syksyn 1867 elintarvikekriisi.
Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Talous- ja sosiaalihistoria. 2013.
⦁1800-luvun nälkävuodet ovat olleet arka aihe yhteiskunnallisesti ja poliittisesti, 1920- ja 1930 -luvulla ne pyyhittiin pois koulukirjoista. Savon Sanomat. 20.1.2020.
Kommentit
Lähetä kommentti