Se, että journalismin tilaa kritisoiva, uutisjuttujen puolueellisuudesta huolissaan oleva tietokirjailija pitää sitä ihan tavallista, etuliitteetöntä feminismiä poliittisena aatteena, värittyneenä, ideologisena aseena tms. on eittämättä tärkeä näkökulma tuoda esiin. Näinkin nämä asiat siis koetaan.
Maailman kriisipesäkkeiden ympärillä taistellaan muun ohella näkyvyydestä tiedonvälityksessä. Asialle halutaan huomiota. Pieni pakolaisteemainen elokuvafestivaali käyttikin tilaisuutta hyväkseen nostaakseen esiin koko lailla taustalle siirrettyä Afganistanin tilannetta. Näytöksen avajaispuheessa vedottiin, että koska kriisi tuossa maailmankolkassa ei ole enää mediaseksikäs, eikä vapaasta tiedonvälityksestä ole Afganistanissa mitään jäljellä, olisi kiva, jos edes läsnäolijat kiinnostuisivat asiasta.
Kävi ilmi, että näytöksen viimeinen, erään koulun toiminnasta ja sinne lähiaikoina kohdistetusta itsemurhapommituksesta kertova lyhytelokuva oli varsin tulenarkaa materiaalia. Haluttiin varmistaa, ettei kännykän kameroita suunnattaisi elokuvakangasta kohti. Varoitettiin, että jos elokuvasta otettaisiin kuvia, ne saattaisivat päätyä vääriin käsiin. Ne kädet kuuluvat Afganistanin nykyhallinnolle, Talibanille.
Ei tullut mieleenkään uhmata kieltoa.
Yksi Talibanin kanssa saman neuvottelupöydän äärellä istunut afganistanilainen nainen kertoo BBC: n dokumentissa ⁽⁴ pelänneensä enemmänkin osallistuessaan neuvottelukuntaan USA:n vetäytymispäätöstä seuranneessa vaikeassa tilanteessa syyskuussa 2020. Vaikka hän oli ollut naisiin kriittisesti suhtautuvan Talibanin kanssa yhteydessä aiemminkin, neuvottelut oli tuolla erää käyty puhelimitse.
USA:n ja Talibanin välinen rauhansopimus oli allekirjoitettu puoli vuotta aiemmin, helmikuussa 2020. Jostain syystä yksi tärkeä näkökulma ei tässä vaiheessa ollut em. osapuolia kiinnostanut. Valtion silloinen hallinto, Afganistanin Islamilainen tasavalta ei USA:n ja Talibanin pöytään ollut kelvannut, se oli jätetty neuvonpidon ulkopuolelle. Tosin myöhemmin, suurieleisen valtion turvallisuusjoukkojen ja ääriryhmän vankienvaihdon jälkeen Kabulin edustajistoakin alettiin haalia saman pöydän ääreen. Yhtä lailla huonona ratkaisuna nainen pitää sitä, ettei Taliban ollut ollut mukana Bonnin konferenssissa 2001, kun maata oli alettu uudelleenorganisoida Talibanin johtaman hallinnon kumoutumisen jälkeen USA:n terrorismin vastaisen sodan ensimmäisessä vaiheessa. Hekin, Talibanit, olivat Afganistanin asukkaita, nainen rohkenee dokumentissa painottaa.
Dokumentin naista oli pyydetty syyskuussa 2020 aloittaneeseen 21-henkiseen, Talibanin johtoa ja Afganistanin hallintoa käsittäneeseen rauhanneuvottelukuntaan yhdessä neljän muun naisen kanssa. Yksi heistä jäi pois. Kaikki eivät olleet vakuuttuneita sen enempää maan hallinnon täydestä panostuksesta ratkaisun löytämiseksi kuin siihen, että Talibanin eliitin antamat lupaukset olisivat kattaneet järjestön kaikki kerrostumat. Nainen kertoo dokumentissa toivon rakentavasta ratkaisusta kuitenkin virinneen USA:n presidentin vaihduttua saman vuoden marraskuussa. Pettymys oli suuri, kun vetäytyminen sittemmin vain vahvistettiin ja sille asetettiin selkeä takaraja, 9/11 -iskujen 20-vuotispäivä. Neuvottelijat tulkitsivat tiedon miellyttävän Talibania. Todella. Se viimeisteli hyökkäyksensä rynnistämällä Kabuliin 15. elokuuta 2021. Tapahtumien tiimellyksessä Afganistanin presidentti häipyi maasta ja jätti toimistonsa vapaasti käytettäväksi. Niin neuvotteluihin osallistuneiden kuin katastrofaalisia tapahtumia läheltä seuranneiden näkökulmat poikkeavat toisistaan. Joka tapauksessa Afganistanin hallittu vallanvaihto jäi haaveeksi. Viimeiset USA:n ja NATO:n joukot poistuivat maasta kuun lopussa.
Nainen uskaltaa useammassakin eri yhteydessä toitottaa, että ehdoitta tapahtuneen, ennakkoon ilmoitetun vetäytymisen sijaan USA:n olisi pitänyt asettaa Talibanille edellytys. Se olisi pitänyt taivutella suostumaan poliittiseen prosessiin. Ehto olisi mahdollistanut koko Afganistanin kansan osallistamisen uuden hallinnon luomiseen. Nyt USA jätti jälkeensä täydellisen valtatyhjiön, joka tipahti Talibanille kuin lahjana taivaasta. Mutta. Taliban voitti sodan, ei rauhaa, dokumentin nainen tähdentää. Järjestö sai maan hallinnon, jonka se väittää edustavan koko kansaa. Valtion toimivuuden ja kestävän rauhan takaamiseksi tarvitaan kuitenkin konkretiaa.
Selvää on, että USA:n johdolla tapahtunut länsijoukkojen vetäytyminen ja sitä seurannut Talibanin uusi valtaannousu elokuussa 2021 merkitsi paluuta menneeseen erityisesti suhteessa naisten asemaan. Sitä oli onnistuttu kohentamaan kahdessakymmenessä vuodessa. "Taliban 1.0: n" jälkeen v. 2001 perustettu naisasiain ministeriö lakkautettiin. Sen tilalle perustettiin hyveen ja paheen ministeriö.
Talibanin edellisen hallinnon linjausten mukaisesti "Taliban 2.0" epäsi yli 12-vuotiailta tytöiltä mahdollisuuden käydä koulua. Hieman epäselväksi jää, missä määrin kielto koskee kaikkia koulutusasteita ja ulottuuko se lainkaan yksityiskouluihin. Työelämälle naiset joka tapauksessa ovat laajalti taas saaneet jättää hyvästit. Hiukset peittävän hijabin ei katsota enää riittävän, koska kasvot ovat kuulemma kaiken moraalittomuuden alkulähde. Kasvojen on peityttävä, mieluiten koko naisen on kätkeydyttävä burkan telttamaiseen peittoon. Kaikki naiset eivät tahdo näin toimia. Äärimmäisimpien rajoitusten noudattamisessa ja valvonnassa kerrotaan olevan paikallisia eroja. Jossain päin jopa asuinrakennusten ikkunat on määrätty peitettäviksi – naisten takia – kun he kotona askareitaan tekevät, alttiina nähtävästi ainakin ulkoiselle uhalle.
Elokuvien katsomista seurannut keskustelutilaisuus sai yllättävän kohdennettuja, vahvassa vetoavuudessaan hämmentäviäkin sävyjä. Afganistanin ankeuden keskeltä erottuu kuulemma räikeä, yhden etnisen ja uskonnollisen vähemmistön, hazarojen kansanmurha.
Mitkä ihmeen hazarat?
Afganistan oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa
Great Game´n pelinappula. Peliä pelasivat Iso-Britannia ja silloinen Venäjä. Britanniaa kuumotti jo saavutetun Intia-edun suoman valtapiirin laajentaminen Afganistaniin. Kuumotus kanavoitui peräti kolmeksi sodaksi. Afganistan piti saada. Suuren pelin toisella erätauolla Afganistanin uudeksi emiiriksi julistautunut
hallitsija suuntasi mielenkiintonsa sisäpolitiikkaan. Aivan kuten myöhemmätkään vieraiden valtojen vaikuttamispyrkimykset, tämäkään keskinäistä yhteenkuuluvuutta potentiaalisesti lisäävä vaihe ei ollut jo ennestään hajanaista maata yhdistänyt. Keskushallinto ei lukuisten etnisten ryhmien, klaanien ja heimojen näkökulmasta edustanut koko väestöä. Sotimista rahoittavan veronkannon ei millään muotoa oltu katsottu palautuvan takaisin, ei ainakaan keskinäisenä vakautena. Britit sponsoroivat "Rautaemiiriksi" ristimäänsä Afganistanin hallitsijaa kapinoivien piirikuntien tyytymättömyyden taltuttamisessa. Sen katsottiin olevan kätevä tapa pitää ote valloitetusta maasta.
Hazaroiden kannalta käänteentekevää oli, että heidän Keski-Afganistanin vuoriston suojista erityisen ylpeänä kielellisenä, kulttuurisena ja uskonnollisena vähemmistönä erottautuva yhteisönsä päätettiin putsata pois kokonaan. "Rautaemiirin" 1800-luvun kahdelle viimeiselle vuosikymmenelle sijoittuneella kaudella sunnalainen islam nousi valtioideologian asemaan. Keski-Afganistania asuttavat hazarat edustivat shiialaista islamia.⁽⁵
Afganistanissa kerrotaan olevan viitisenkymmentä eri etnistä ryhmää, joista hazarat edustavat yhtä suurimmista (15% väestöstä) ja on kaikesta päätellen se kaltoinkohdelluin. Herkkä ja vaiettu asia, afganistanilainen nationalismi, jonka tarkoitus on ollut rakentaa yhtenäisyyttä, ei näytä toimineen välttämättä kovin hyvin – ei ainakaan siinä vaiheessa kun ulkopuoliset toimijat ovat päättäneet maahan jalkautua ja kun ne ovat sieltä poistuneet – kaaoksen taaksensa jättäen.
Hazaroihin suunnatun pitkittyneen erityiskohtelun kerrotaan alun perin palvelleen nimenomaan yhtä tarkoitusta: identiteettikriisiä potevan Afganistanin kansallisen itsetunnon rakentumista. ⁽⁶
Etnisiä vähemmistöjä on ollut yleisemminkin tapana käyttää valtioiden sisäisten egobuustausten välikappaleina. Joiltain osin soveltuvaa vertailukohtaa ei tarvitse hakea kaukaa. Saamelaisille pakkosulauttamisen käsite on valitettavan tuttu. Viime vuosisadan alussa pääteltiin, että Euroopan ainoan alkuperäiskansan oli perustellumpaa puhua valtaväestön kieltä kuin kolttasaamea, inarinsaamea tai pohjois-saamea. Valtion koululaitoksen tehtäväksi langennut saamenkielten systemaattinen kitkeminen lapsista hellitti vasta 1970-luvulla. Valitettavasti koulu ei kyennyt estämään myöskään saamelaisiin kohdistettua suoranaista esineellistämistä. Heidän perimästään oltiin kyllä kiinnostuneita, mutta syyt olivat rasistiset ja fyysisiin ominaisuuksiin kohdistetut rotututkimukset mittauksineen nöyryyttäviä. ⁽⁷
Tämän tyyppiset linjaukset eivät yhteistä kansallistunnetta välttämättä rakenna, ei missään, ei koskaan.
Elokuvateatterin mukavien plyysipenkkien välistä noussut verisen käden painalluksella tehostettu vetoomus "
Stop Hazara Genocide" näyttäytyy hieman eri valossa, kun
selviää, että satoihin tuhansiin Hazaradžatin asukkaisiin 1892-1901 kohdistettu joukkomurha, henkiinjätettyjen orjuuttaminen ja pakkosiirto eivät ole oikeuttaneet pääsyä kansainvälisin kriteerein määritellylle kansanmurhien
listalle.
Taliban-hallinnon paluun myötä hazaroiden tilanteen
raportoidaan muuttuneen aiempaakin huonommaksi. Kuluneena syksynä kuvatussa lyhytelokuvassa itsemurhaiskun kohteeksi päätyneen koulun oppilaat ja opettajat olivat suurimmaksi osaksi hazaroja tai shiioja. Terroriteot eivät siis ole poistuneet heihin vihamielisesti suhtautuvien keinovalikoimasta. Kun katsoo hazaroihin kohdistettujen joukkosurmien ja iskujen
listaa, näyttäytyy, että teoissa on systemaattisen vainon elementti ja että kansanmurhan voi perustellusti sanoa jatkuneen näihin päiviin saakka.
Dokumentin lähes seitsemänkymmentä vuotias nainen kertoo toimineensa vv. 2004-2016 – maanpaosta palattuaan – Afganistanin
Punainen Puolikuu -järjestössä. Hän näki todellisuuden eri osissa maata, kylissä ja heimoissa. Tähän perustuen hän on uskaltanut sanoa ääneen myös sen, että talibaneillakin on lapsia, ja että valitettavasti jossain vaiheessa muutaman talibanin läsnäolo taajamassa oli riittänyt syyksi tuhota kylä kokonaan.
Naiselta on keksitty kysellä sittemmin kaikenlaista, ja hän on osannut antaa suhteellisen syväluotaavia arvioita maan päätymisestä takaisin Taliban-hallinnolle.⁽⁸ Hänellä vaikuttaa olevan varsin laaja perspektiivi. Nainen kertoo toimineensa maansa elvyttämisen ja säilyttämisen parissa Neuvostoliiton v. 1979 Afganistaniin kohdistamasta aseellisesta puuttumisesta lähtien. Hän laskee 44 vuotta jatkuneiden taistojen jatkumon alkaneen v. 1978
Saur-vallankumouksesta, joka antoi em. Neuvostoliiton toimille syyn. Häntä pidettiin naiivina, suorastaan hulluna, kun hän nuorena, pienen tyttövauvan äitinä optimisminsa säilyttäen uskoi Neuvostoliiton vielä vetäytyvän. Kun niin viimein tapahtui v. 1989, hänelle ei enää naurettu. Hän kertoo saaneensa kukkia.
Myönnettävä, että nainen vaikuttaa lähes höppänältä uskoessaan ja toivoessaan kaiken kääntyvän hyväksi. Hän nostaa kuitenkin esiin esim. Taliban 2.0 :n kautensa alussa
suullisesti antamat lupaukset ⁽⁹ tyttöjen kouluun pääsemisestä ja naisten töihin laskemisesta. Tämän hetkistä problematiikkaa avatakseen hän kertoo, että kaikki afganistanilaiset olisi saatava tunnustamaan nykyhallinto. Vasta sitten muut maat sen tunnustaisivat, Afganistanista tulisi valtio valtioiden joukossa, neuvotteluyhteydet elpyisivät ja kansainvälisen yhteisön apu humanistisen kriisin keskelle mahdollistuisi.
Itsepintaisesti nainen nostaa esiin asioita, joiden hän näkee yhdistävän kaikkia Afganistanissa asuvia. Tärkeimpänä hän mainitsee islamin. Hän muotoilee taiten, kuinka uskonnon alkuperäiset periaatteet ovat joissakin heimoyhteisöissä syntyneissä omissa kulttuurisissa suuntauksissa pahoin hämärtyneet, mutta että perusta on sama: islam on rauhan uskonto. Eikä kouluttautuminen ole pelkästään muslimin oikeus, se on muslimin velvollisuus. Ehkä hän tietää, polveutuuhan hänen isänsä suku itsestään profeetta Muhamedista.
Kärsivällisesti hän muistuttaa, että on olemassa myös yhteinen vihollinen:
kaikki tahtovat eroon korruptiosta, joka alkoi soluttautua valtion rakenteisiin ennen näkemättömällä voimalla avustusrahojen virratessa maahan vuodesta 2001 lähtien.
Terrorismia hän tarkastelee varsin omintakeisesti. Vaikeasti hahmotettava äärijärjestöjen kenttä jäsentyy lähes Talibania ymmärtäväksi: sen pitäisi nyt hallinnosta vastaavana kyetä luovimaan panssariautoon asemoituneena vastarintaliikkeen ja
Daesh´in välissä samalla kun viattomat ihmiset – kuten hazarat – kuolevat kaduille. Ehkä hän tahtoo haastaa. Järkevästi ajateltuna,
realistisesti vastuuseensa suhtautuvan hallinnon olisi pyrittävä nollaamaan oma rikosrekisterinsä.
Nainen sanoo luottavansa Afganistanin nuoriin, sen koulutettuun sukupolveen, eritoten tiedostaviin, rohkeisiin, vahvoihin naisiin.
Osoituksia
naisten keskinäisestä solidaarisuudesta ja sen voimasta on. Shiioihin kohdistettu, vähintäänkin kyseenalainen presidentin allekirjoittama ns.
perhelaki (2009) päätyi uudelleen tarkasteltavaksi.
Nuoret naisaktivistit pitivät omalta osaltaan huolen siitä, että kansainvälinen uutiskynnys ylittyi ja muutkin
pääsivät ottamaan asiaan kantaa. Aktivistit katsoivat, että kyseisen uskonnollisen ryhmän naisiin suunnatun epäinhimillisen kohtelun laillistamisen myötä kärsivät kohta kaikki naiset ja perheyhteisöt, taustasta riippumatta. Paine kasvoi, ja lopulta presidentin oli reagoitava. Avioliiitossa tapahtuvan raiskauksen sallivaa lakia, joka asetti naisten liikkumista, vaatetusta ja lasten huoltajuutta koskevat valinnat miesten päätäntävallan alle, suostuttiin inhimillistämään.
Ehkä nainen ansaitsisi taas kukkia – pelkästä sinnikkyydestä. Hän on valmis jatkamaan neuvotteluja Talibanin kanssa, kasvotusten. Enää häntä ei edes pelota.
Vihainen hän on, tarkasti ja hallitusti, kadehdittavan lempeytensä säilyttäen.
Hän tahtoo maansa takaisin. Maan, joka kuuluisi kaikille Afganistanin asukkaille.
4.12.2022.
_______
Viitteet ja taustaa:
² ⁾ Sally Armstrong: Loistavan auringon tyttäret. Like. 2008. s. 44.
³ ⁾
Yle Areena. Viimeinen sana.Vuotavatko toimittajien mielipiteet juttuihin. 28.10. 2022.
⁴ ⁾
Yle Areena. Hylätty Afganistan. Dokumenttisarja. BBC. 2022.
⁵ ⁾ Andrei Sergejev: Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus. 2011.
⁶ ⁾ S.A. Moussavi: The Hazaras Of Afganistan. Curzon Press. 1998.
⁸ ⁾ Fatima Gailanin haastattelut:
Afghan women's rights activist Fatima Gailani talks to Christiane Amanpour about the Taliban's
decrees and the future of Afghanistan. CNN. 18.5. 2022.
16.3.2022.
p.3.
Kommentit
Lähetä kommentti