"Kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla" – totuuden, oikeuden ja hyvyyden etsijät, nuo ikuisesti hyödyttömät taivaanrannanmaalarit

 --- mitäpä muuta olivat lopulta Vergilius ja Homeros, Cicero ja Aristoteles kuin aikamme ihmisen kiihkeää pakoa menneisyyteen, koska nykyisyys ei enää synnyttänyt hedelmällisiä ajatuksia ja ihmisen oli pakko katsoa taaksepäin kun ei enää voinut toivoa mitään tulevaisuudelta.

                             -Johannes Angelos Mika Waltarin romaanissa Nuori Johannes-

Hagia Sofia. Istanbul.
Turkki. 1992.

Kesälukemisiksi valikoituneiden waltareiden äärellä sai seurata yhtä tosielämän lähes mahdottomaksi yltynyttä tehtävää. Koska meillä on palava kiire päästä turvaan, Madridin NATO-huippukokokous ei ollut Suomelle mikä tahansa palaveri. Meidän täytyi saada vihreää valoa tulevalta perheenjäseneltämme Turkilta, että saimme nimemme paperiin, jonka oli tarkoitus toimia porttina siihen seuraavaan, liittymisasiakirjaan. 

Lukukokemusta taustoittava googlailu tuotti tiedon, että nykyisten turkkilaisten asuttaman valtion lisäksi käsillä olevien Waltarin romaanien yksi toinenkin tapahtumapaikka – Firenze – on sekin joskus lähihistoriassa puhutellut kohtalonkysymysten äärellä painiskelevia valtioita. ⁽ *

Waltari sijoitti monet suurista romaaneistaan menneisyyteen. 

Joskus on helpompi nähdä ajassa kauas taakse?

Waltari kertoo tehneensä paljon taustatutkimusta ryhtyessään laatimaan romaanejaan. Niiden lukemisen voi katsoa palvelevan lukijaa muualta haalimansa historiankirjoituksen elävöittämisessä. 

Itä-Rooman, Bysantin valtakunnan, itäisen kristikunnan keskuksen Konstantinopolin, nykyisen Istanbulin valtauksen (1453) ympärille rakennettua Johannes Angelosta (1952) varten Waltati tutki sen ensimmäisessä versiossa, pöytälaatikkoon päätyneessä Nuoressa Johanneksessa  nimihenkilön aikaisempia vaiheita. Ennen värväytymistään sotilaaksi ristiretkien rivistöön Johannes oli toiminut mm. kirjurina idän ja lännen kirkkojen yhdistämiseen pyrkivän unionihankkeen ja siihen liittyvän Baselin-Firenzen kirkolliskokouksen (1431-1439) tiimoilla.

Johannes Angeloksen kantama salaisuus velvoitti häntä osallistumaan uhanalaisen Konstantinopolin kohtalon ratkaisemiseen. Päiväkirjan muotoon kirjoitetussa romaanissa hän kertoo, kuinka länsi ja itä, latinalaiset ja kreikkalaiset epäonnistuivat yhteisessä hankkeessaan, keisari Konstantinus Suuren v. 330 perustaman, Uudeksi Roomaksi nimittämän kaupungin puolustamisessa. 

Onneksi eräänlaiseksi pohjatyöksi ja pöytälaatikkoon päätynyt Waltarin Nuori Johannes julkaistiin myös, tosin vasta postuumisti v. 1981, kirjailijan kuoleman (1979)jälkeen . Sen lukeminen auttaa hieman purkamaan Johannes Angeloksen viimeistä lausetta: "Mutta filosofeja hän ei armahtanut". 

Lause tuntuu saavan paljon painoarvoa. 

Lausetta edeltää kuvaus, kuinka Konstantinopolin valloittanut, teollaan Ottomaanien valtakunnan imperiumiksi niitannut Muhammed (oik. Mehmed II) päätti säästää tuhovimmaltaan joitakin hyödyllisemmäksi arvottamiaan, käytännöllisempiä ominaisuuksia edustavia kansalaisia. Syntyy vaikutelma, että voitonriemuinen Muhammed päätteli filosofien aivoitusten koituneen suorastaan Bysantin turmioksi, ainakaan ne eivät olleet sitä pelastaneet.

Filosofit piti tappaa.

Waltari kuvaa Johannes Angeloksessa Muhammedia henkilöksi, joka oli valloittamistyötään pohjustaakseen perehtynyt perinpohjaisesti niin valtakunnan läntiseen kuin itäiseenkin kieleen, kulttuuriin, filosofiaan ja uskonharjoittamiseen. Itse hän oli päätynyt olla uskomatta mihinkään. Koraanista hän nappasi sellaiset säkeet, joista hän katsoi olevan välittömintä hyötyä erinäisissä pyrkimyksissään.

Filosofeista ja Waltarin heihin kohdistamasta erityishuomiosta puheen ollen huomio ei voi olla kiinnittymättä yhteen filosofin viittaa kantavan romaanihenkilön sangen tuskaisaksi yltyneeseen kiemurteluun omatuntonsa ja varsin vaikealuontoisen tehtävänannon välisessä puristuksessa.

Waltarin luomassa tarinassa tärkeäksi teemaksi asettuu nimihenkilö Johanneksen oppi-isän, kanonisen oikeuden tohtorin ja filosofin, Nikolaus Cusanuksen hartaasti kuvaillut ajatusrakennelmat, joissa totuus, oikeus ja hyvyys etsivät paikkaansa ja muotoaan. 

Cusanus  -hahmon urakka on Nuori Johannes- romaanin areenaksi rakennetun Baselin-Firenzen kirkolliskokouksen pattitilanteessa luoviminen. Paavin valtaa pyrittiin rajoittamaan. Toisaalta sen riittävä uskottavuus ja säilyminen, yhteisen linjan löytäminen oli edellytys unionin aikaansaamiseksi idän kirkon kanssa. Unionia tarvittiin enemmän kuin koskaan. Oli niin, että kaiken hyvän tahdon ja ihanteellisen maailmankansalaisuususkon yllä väijyi kokonaan toisennimisen jumaluuden nimeen vannovien turkkilaisten uhka. 

Millainen menneisyys Firenzessä vv. 1431-1439  kokoustavia taustoitti? Kirkolliskokousten historia ulottuu sekin Konstantinus Suureen. Jo ensimmäisen, mahdollisesti Rooman keisareista ensimmäisenä kristinuskoon kääntyneen Konstantinuksen koollekutsuman kirkolliskokouksen (v. 325) tarkoitus oli yhdistää. Aleksandriasta oli löytynyt harhaoppi. Se saatiin tuomittua. Kokouksessa määriteltiin kenties tärkein kristinuskoisuuden vähimmäisvaatimus, oppi kolmiykseydestä. Toisesta kirkolliskokouksesta (v. 381) lähtien oli keskitytty Jeesuksen asemaan ja luonteeseen tuossa ykseydessä. Itäisen ja läntisen kirkon keskinäistä asteittaista loittonemista seurasi, että idän kirkko oli jättänyt osallistumatta kokouksiin jo seitsemännen (v. 787) jälkeen. Lopullinen pesäero (v. 1054) oli koittanut, kun paavi ja Konstantinopolin patriarkka olivat julistaneet toisensa kirkonkiroukseen. 

Baselissa aloitetussa, myöhemmin Firenzeen siirretyssä ja sen mukaan nimetyssä kirkolliskokouksessa Cusanuksen oli määrä yhdessä sen puheenjohtajan, paavin kardinaalin kanssa avata umpisolmu. Cusanuksen maailmojasyleilevä unelma Euroopan uudesta tulevaisuudesta, kirkollisesta demokratiasta ja kansojen rauhasta kietoutui kiistaan myös siitä, mitkä tahot määrittelisivät kokouksen symboliarvoltaan tärkeän lopullisen pitopaikan. 

Cusanuksen julistaman katolisen yksimielisyyden ihanteen mukaisesti kirkolliskokouksen osallistumiskynnys oli matala. Joukko oli hyvin heterogeeninen. Paavia kritisoiva enemmistö koostui niin tavallisista, kansanvallan ja ilmaisen viinin humalluttamista kadunmiehistä, paikallisesta papistosta, läntisen kristikunnan piispoista, kardinaaleista kuin maallisen vallan, herttuoiden, kuninkaiden ja keisareiden edustajista, jotka järjestäytyivät ajamaan omia etujaan. Alueilla oli jälkiä myös sisäisistä jännitteistä. Kokouspaikalla paavin kannattajista koostuva arvonsatunteva vähemmistö ja voimaantunut enemmistö äityivät tappelemaan keskenään.

Koska enemmistö vaati paavia siirtymään unionin muodostamista varten kirkolliskokouksen osoittamaan kaupunkiin, Cusanus joutui tinkimään periaatteistaan ja asettumaan vähemmistön puolelle, kokouksen arvovaltaa vastaan. Hänen piti vastustaa päätöstä, joka olisi merkinnyt jo aikaisemminkin paavin istuimen paikasta kiistelleen läntisen kirkon hajoamista toistamiseen sekä unionihankkeen kariutumista.

Historiankirjat eivät luonnollisestikaan ole lähteneet tavoittelemaan sitä sieluntuskaa, joka miehen valtasi. Waltari etenee sitä pitkin. 

Kyetäkseen jatkamaan sovittelijan kutsumustaan luopioksi leimattu Cusanus itsepintaisesti kehitteli kokonaisen teorian siitä, kuinka vastakohdat lopulta kohtaavat toisensa äärettömyydessä, ovat siis pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Johannes kuunteli kärsivällisesti ja tulkitsi, että moisen järjettömyyden takana on syyllisyys ja omatunnon ristiriita, pakkomielteinen harha siitä, että enemmistö ja vähemmistö lopulta kohtaavat paavin siunaamina ja molemmat saavat kokea olevansa oikeassa. 

Historiallinen ja romaanin henkilö Cusanus sai paavilta komennuksen palata Italiaan siirretyistä jumittuneista unionineuvotteluista takaisin Saksaan. Kerrotaan, että Cusanus sai itselleen piispan hiipan taivuteltuaan sikäläisen, puolueettomaksi heittäytyneen harmaan alueen kannattajat paavin puolelle.

Samalla kun idän ja lännen joukot kävivät teologista väittelyä ja muokkasivat Firenzen julistuksen sanamuotoa, Johannes kohtasi keskustelussa vanhan, epätoivon valtaaman kirjurikollegan kanssa näkemykseen, joka kumosi oppi-isä Cusanuksen teoriaa: 

"Luonnon armottomassa tarkoituksenmukaisuudessa isompi tappaa pienempänsä, väkevämpi heikompansa. --- Eivät runoilijat ja filosofit määrää historian kulkua vaan murhaajat, hallitsijat, jotka pakottavat ihmiset tappamaan toisiaan ja haastavat voitonriemuisina historian todistamaan menestyksestään."

Waltari kuvaa, kuinka kreikkalaiset suostuivat lopulta allekirjoittamaan jonkinmoisen julistuksen, jotta unionin raamit saatiin runnottua muodollisesti kasaan. Konstantinopolissa keisaria, patriarkkaa ja oppineita neuvottelijoita pidettiin luopioina. Turkkilaisten alettua hioa keihäitään kyseinen julistus luettiin Hagia Sofiassa, mutta kirkon ulkopuolella huudettiin, että mieluummin turkkilaisten turbaani kuin paavin mitra.

Muhammedin aloitettua Konstantinopolin piirityksen sotatilaa pidettiin rangaistuksena uskonpetturuudesta. Kaupunkiin saatiin länsimaisia laivueita, mutta toivottua ristiretkeä ei koskaan masinoitu. Omalla maallaan syrjäytetyn laivaston komentajan kokoaman salaisen rauhanneuvoston jäsenistön oli harjoittamastaan diplomatiasta huolimatta viimeisinä hetkinään tyydyttävä toteamaan, että sulttaanilla oli enemmän sotilaita ja valta päättää elämästä ja kuolemasta.

Kaupungin valloittanut Muhammed tahtoi valita jatkoon omat suurlähettiläänsä ja filosofinsa. Muita hän ei armahtanut.

Oikeassa elämässä Saksaan ajoissa pelastautunut Cusanus visioi välittömästi Konstantinopolin valtauksen jälkeen kirjoittamassaan teoksessa De Pace Fidei (1453) uskontojen välisestä rauhasta, jossa koko kristikunnan ja islamin uskon edustajat kokoustavat yhdessä – tosin vasta taivaassa. Hänen teesinsä oli, että yksi usko voisi manifestoitua erilaisissa riiteissä.

Waltari kertoi jälkeenpäin tutkineensa paljon Cusanusta. Kirjailija piti tämän ajatuksia suorastaan vallankumouksellisina. Waltari harmitteli, että Cusanuksen kirkollinen filosofia jäi uskonpuhdistuksen jalkoihin. Kirjailija tosin näki, että jotkut Cusanuksen seuraajafilosofit – sellaiset kuin Hegel ja Marx – vuosisatojen jälkeenkin olisivat ammentaneet samasta lähteestä. (*

  

                                                                                                                                      29. 6. 2022.

  _____________

 Sitaatit ja viite:

⦁ Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen. Wsoy. Porvoo. Kuudes painos. 1949. 
⦁ M.W.: Johannes Angelos. Suuri Suomalainen Kirjakerho. WSOY:n graafiset laitokset. Juva. 1980. 

⦁ M.W.: Nuori Johannes. WSOY. Helsinki. Yhdeksäs painos. 2008. 

* ⁾ Kirjailijan muistelmat. WSOY. Porvoo. 1998. Kuudes painos. Toim. Ritva Haavikko. ss. 453-455.

⦁Lisäys 30.6. 2022. : Kaksi viimeistä kappaletta ja taustaa: 

⦁Yle Areena: Perttu Häkkinen. Onko filosofialla annettavaa suomalaisille? Studiovieraana Juha Himanka. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Laitaneva. 15.5.2015.

⦁Yle Areena: Kulttuuriykkönen. Filosofi Juha Himanka kutsuu ajattelemaan elämää, etteme vain valuisi l    läpi elämän. Toimittaja Jakke Holvas. 24.1. 2022. 

⦁Juha Himanka: Filosofia ja tämä elämä - Ajattelun asioita. Teos. Otavan Kirjapaino. 2021. 

⦁Lisäys 25.7. 2022. : Kaksi ensimmäistä kappaletta