Tee meistä kaikista mahtavia, älä kuitenkaan kaltaisiasi!
"Don't interfere with anything in the Constitution. That must be maintained, for it is the only safeguard of our liberties."
("Älä puutu perustuslakiin. Sen kuuluu olla pysyvä, koska se on vapauksiemme ainoa vakuus.")
******
"Maailmalla ei ole koskaan ollut hyvää määritelmää sanalle vapaus."
-Abraham Lincoln-
 |
| ・Paluulennolla vaurioitunut matkamuisto.1996. ・Kunnianosoitus USAn korkeimman oikeuden tuomari Ginsburgille. Kuvakaappaus muistotilaisuuden striimauksesta US Capitolissa. 2020. ・Juliste alakoulun käytävällä. Helsinki 2018. |
Vapauden ihanne kiteytyy perustuslakiin kirjattuihin oikeuksiin. Ne ovat pyhiä, niiden vaalimiseen ja valvontaan valittu korkein oikeus elinikäisine jäsenineen on suuresti kunnioitettu. Muu maailma – myös osa amerikkalaisista – tosin kyseenalaistaa joiltain osin tiettyjen perustuslakiin tehtyjen lisäysten ajantasaisuutta. Säädöskokoelman kiveenhakattu luonne luo eittämättä turvallisuudentunnetta. Aina siinä vaiheessa, kun tuota turvallisuuden illuusioita uudelleen arvioidaan esim. massa-ampumisten tai koulusurmien yhteydessä, perustuslain aseenkantolupaa koskeva toinen lisäys nousee puheenaiheeksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ns. villi länsi on yhä läsnä.
Maan rooli on ollut toimia suunnannäyttäjänä muulle maailmalle. Tästä näkökulmasta on jopa ymmärrettävää, että Yhdysvallat katsoo asiakseen ottaa osaa ns. demokratisoitumisprosesseihin kaikkialla, missä alunperin huonosti organisoitunut vallanjako aiheuttaa ongelmia ja diktaturia houkuttelee. Puuttumisen pyyteettömyyttä se ei välttämättä tarkoita. Keinoista voi myös olla montaa mieltä.
Kun COVID19 -pandemian seurauksena kaikilla mantereilla vaikuttanut “lock down” alkoi purkautua, maailmalle levittäytyi USA:sta mielenilmausten aalto.
Minneapoliksen poliisi oli aiheuttanut pidätystilanteessa mustan amerikkalaisen, George Floydin, kuoleman.
Protestit eivät jääneet paikallisiksi.
Varsin suuret mittasuhteet saavuttanutta rasismin vastaista Black Lives Matter -ilmiötä on verrattu USA:sta samalla tavoin muualle maailmaan levinneeseen vuoden 1968 “hullun vuoden" liikehdintään. Yliopistokampuksilla oli rauhanomaisesti puolustettu kansalaisoikeuksia ja vastustettu pitkittynyttä Vietnamin sotaa. Ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin ja presidenttiehdokas Robert Kennedy jr:n murha ylittivät sietorajan. Ihmiset lähtivät kaduille.
Eurooppalaisten aktivistien oikeudentuntoa koetteli lisäksi Tsekkoslovakian miehitys. Yksi Ranskan protestien taustalla vaikuttavista sytytyslangoista liittyi ns. perinteisiin käytänteisiin juurtuneisin käsityksiin naisten asemasta. Kyseisen vuoden ikonisiin kuvastoihin ja uutisiin lukeutuu mustien amerikkalaisjuoksijoiden “black power” -kannanotto Meksikon olympialaisissa. Kuten tuolloin, niin myös viime aikoina urheilijoiden osoittama tuki ihmisoikeuksille on joillekin liikaa. Sitä pidetään merkkinä urheilun politisoitumisesta.
Kun kylmärekat odottavat sairaaloiden pihalla vainajia, kun ihmiset joutuvat rajoittamaan elämänpiiriään ja liikkumistaan karanteenissa, on selvää, että paine kasvaa.
On pohdittu, miksi, miten ja missä vaiheessa mielenilmaukset oikeudenmukaisuuden puolesta vääryyttä vastaan muuttuvat kansalaistottelemattomuudeksi tai mellakoiksi.
Jos ja kun mielenilmaukset syntyvät vastareaktiona alistettuna olemiseen, suoranaiseen sortoon tai yleisesti tunnustettuun epäkohtaan, on valtiovallan suhteellisen lyhytnäköistä antaa poliisivoimien uhkaelementtien korostua. Niistä aiheutuvien puolustautumisten tai passiivisen vastarinnan rankaisemista väkivallalla on vaikea hyväksyä.
Joissain kaupungeissa kaduille on määrätty liittovaltion sotilasasuisia, naamioituja ja aseistettuja erikoisjoukkoja . Tässä kohtaa kyse ei nähtävästi olekaan USA:n perustuslain – tarkemmin ensimmäisen lisäyksen takaaman oikeuden – turvaamisesta. Lainkohdan on tarkoitus taata kokoontumisvapaus ja sen mahdollistama osallistuminen mielenosoitukseen.
Maailman kaksi muuta suurvaltaa käyttävät suvereenisti diktaturian elkeitä. On syytä olettaa Venäjän rikkoneen Geneven sopimuksen henkeä ja myrkyttäneen oppositiojohtajaansa, kiinnijäämisestä piittaamatta. Tämä lienee jonkinlaista hybridiä sisällissotaa. Kiina nähtävästi pelkää uiguurien vähemmistön syöksevän maan jonkintyyppisen vallankumouksen partaalle ja sulkee heitä vankileireille. Vapautta vainosta uiguurin on vaikea saavuttaa, vaikka kotimaa taakse jäisikin. Ehkä tämä kolmaskin suurvalta kokee tulleensa keinovalikoimiensa suhteen umpikujaan ja tuntee enenevässä määrin kutsumusta samantyyppiseen autoritarismiin.
Minneapoliksessa tapahtunut George Floydin kuolemaan johtanut vapauden anastus taltioitui turvakameroihin, poliisin virka-asun mikrokameraan ja ohikulkijoiden puhelimiin. Se ei suhteetonta voimankäyttöä estänyt. Poliisien henkilöllisyys on päivänselvästi esillä. Todisteet saatiin tietenkin näin ollen helposti kasaan. Ehkä kyseiset poliisit ovat ylpeitä teostaan.
Aseistautuneen poliisin ja BLM-protestoijien epäsuhtaisia taistoja kaduilla on myös taltioitu. Kansalaisilla on tarve kerätä todistusaineistoa. Tästä voi tietty saada varmuuden siitä, että ylilyöntejä tapahtuu kaupunkisotaa muistuttavan riehumisen molemmilla rintamilla. Mielenilmauksiin osallistuvien kansalaisten varustetaso ja voimankäyttö on lähtökohtaisesti hieman vaatimattomampaa kuin virkavallan.
Kyseistä materiaalia saatetaan katsoa myös toisesta näkökulmasta, väkivaltaa ihaillen. Voi miettiä, miten valtiot kyseisissä tilanteissa onnistuvat ylläpitämään yhteiskuntarauhaa tai oikaisemaan sen horjumista. Herää kysymys, onko se sittenkään valtion tehtävä, vaikka niin luulisi. Syyllisyyttä pallotellaan, ei vaivauduta jäljittämään väkivaltana purkautuvien jännitteiden perimmäisiä sytykkeitä tai aidosti etsimään mitä tahansa keinoja, joilla tilanne saataisiin hallintaan. Kaaos ja siitä välittyvä kuvasto leviävät kontrolloimattomasti kuin virus.
Ylilyövät voiman- ja röyhkeydenosoitukset on totuttu liittämään asosiaaliseksi luokiteltavaan häiriökäyttäytymiseen. Kilpailutilanteessa, täsmällisesti vastustajaan suunnattuna, kyseisestä lähteestä pulppuavan energian voi tietenkin suunnata ja jalostaa toisen voittamiseen.
Saammekin seurata, kuinka maailman vaikutusvaltaisimman viran haltijuudesta kisaavat ehdokkaat ajautuivat nimittelemään toisiaan vaaliväittelyssä kuin malttinsa menettäneet murrosikäiset. Tuntuu huolestuttavalta, että he edustavat kuitenkin molemmat samaa "esikuvallista" kansakuntaa ja toisen heistä on määrä se vaalien ratkettua yhdistää.
Suomessa viime viikkojen pahimmat lapsia ja nuoria koskevat skenariot liittyvät pelkoon, että olisi syntymässä uusia väkivallan ja nöyryyttämisen muotoja. Tapauksiin liittyy uhrin häpäisyn ja kärsimyksen maksimoiminen. On käynyt niinkin, että koulun pihalla, välitunnin aikana on päässyt tapahtumaan pahoinpitely, se on kuvattu puhelimella ja jaettu sosiaalisessa mediassa. Puuttuminen, väliintulo, jonkinlainen nopean toiminnan joukkojen perustaminen saattaisi olla paikallaan.
On vaikea käsittää, että oman fyysisen väkivallanteon, siihen osallistumisen taltioiminen, jakaminen ja sitä seuraava rangaistus eivät yhtäkkiä merkitsisi mitään. Välittyy vaikutelma, että pääasia on saada kokea toisen alistamisesta ja vahingoittamisesta syntyvä vallan tunne.
Jos absoluuttisen rajan vetäminen on ylipäätään mahdollista, sen paikka voisi olla jossain tässä.
4.10.2020.
Kommentit
Lähetä kommentti