Mitä tarkoittaa armo? − pyhä maa ja vastakkaiset olemassaolon oikeudet
Ihmiset ovat kaikkialla suuria lapsia, joita voidaan opettaa,
se on varmaa.
- Theodor Herzl: Juutalaisten valtio -
 |
| ⦁ Postikortti. Anne Frankin talo. Amsterdam. Hollanti. 1994. ⦁ Stolperstein-muistolaatta. Berliini. Saksa. 2018 ⦁Jacob Tirinus: Palestiinan kartta. (1632) Museum Of Jewish Culture. Bratislava. Slovakia. 2017 |
Joidenkin mielestä matkustamisen parhaita hetkiä on kotiinpaluu. Suomeen on hyvä palatakin. Jos ei voi matkustaa, vieraat maat, niiden olosuhteet ja tavat avautuvat elokuvien kautta.
Joskus yhteisesti jaettu katsomiskokemus laajenee ennalta-arvaamattomille poluille.
Kahden vuoden takaisessa Aalto-yliopiston tilaisuudessa Israeliin ja Palestiinan alueelle sijoittuvien lyhytelokuvien ja dokumentin päätteeksi järjestetty keskustelunavaus toi yleisön tiettäväksi, että Isrealin valtion harjoittamasta eriarvoistavasta järjestelmästä oli suomeksi julkaistu kirja.
Koska Suomi ei tunnusta palestiinalaishallintoa, tuntuu hankalalta arvioida, kuinka kyseenalaista tietyille Israelista esitetyille faktoille altistuminen itseasiassa on.
Erilaisten ihmisryhmien arvottamista on maailmassa ollut valitettavasti aina, mutta yksittäisen valtion lainsäädännön suomiin oikeuksiin nojaava systemaattinen erottelujärjestelmä täyttää kirjan mukaan Israelin kohdalla apartheidin tunnusmerkistön. Etelä-Afrikka alkoi purkaa tuota asukkaittensa etnisiin taustoihin pohjautuvaa ja niiden määrittämää erottelujärjestelmäänsä Berliinin muurin murtumista seuraavana keväänä.
Mustia epäarvoistavalle kohtelulle oli haettu perusteluja kommunismin vastaisesta taistelusta. Kyseisen ideologian romahtaessa pääteltiin, että taisto menettäisi ennemmin tai myöhemmin kaiken uskottavuutensa.
Kuluvan vuoden tammikuussa Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen 75-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä esiinnoussut aihe, Euroopan 2010-luvulla tihentynyt juutalaisvastaisuus, antisemitismi, antoi mahdollisuuden tutkistella myös Israeliin kohdistuvaa kritiikkiä. Onko palestiinalaisten puolustaminen antisemitistista toimintaa? Tutkijat ja myös juutalaiset itse⁽¹ korostavat että ei. Jos raja ylittyy, sen kyllä huomaa, he kertovat. Juutalaisille on kuitenkin tärkeää, että Egyptin osuutta Palestiinan alueen miehittämisessä ei unohdeta eikä jätetä mainitsematta. Israelin toimista ei myöskään saa tehdä kollektiivista juutalaista ilmiötä.
Israelilaisen ihmisoikeusjärjestön suomalaisen haaran järjestämän "Rauhan foorumin"yleisöstä esitettiin kommentti, jossa peräänkuulutettiin mahdollisuutta dialogiin. Sen sijaan, että nyt esillä oli ainoastaan Palestiinan alueen edustaja sekä kotimaansa hallintoon kohdistuvaa kritiikkiä edustava israelilainen aseistakieltäytyjä, kysyjä kaipasi myös tuon syytetyn osapuolen, Israelin valtion edustajaa, paikalle. "Jos ja kun täällä ei kritiikinkohdetta näy, voisitte vaihtaa tapahtuman nimen", hän huomautti. "Rauhaa ei solmita yksipuolisesti."
Tapahtuman järjestäjätahoa edustava moderoija vastasi yksiselitteisesti, että he kyllä pyrkivät kutsumaan puhujia, jotka edustavat eri näkökulmia, mutta he eivät tahdo paikalle tahoja, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia. Hänen mukaansa ihmisoikeuksia rikkovien ja niitä puolustavien väliin jäävä puolueettomuus on ns. kapea. Yksi paikallekutsuista puhujista joutui kylläkin edustamaan Suomen valtiovaltaa aiempien ulkoministeripestiensä velvoittamana ja vastaamaan ei enempää eikä vähempää kuin Israelin kanssa solmituista asekaupoista, joita oli joutunut todistamaan -siitä huolimatta että oli niitä ponnekkaasti vastustanut. Kyseinen ristiriita avaa jotain kuvion monimutkaisuudesta.
Ottaen huomioon, että Välimeren itäinen pääty ympäristöineen on ensimmäisten Homo-sukuisten eläinten kauttakulkumaita, maanviljelyksen kehdon, hedelmällisen Kultaisen puolikuun alueita sekä maailman suurten monoteististen uskontojen syntysija, on raastavaa, että siitä on tullut maailman kiperimpien konfliktien masuuni ja etäpesäke.
Kansallisvaltioaate ulottui 1800-luvulla myös silloiseen Välimeren ja Mustanmeren alueita hallinneeseen Osmanian valtakuntaan. Tämän viimeisen islamilaisen imperiumin sisällä syntynyt liikehdintä avasi Euroopalle apajat tarttua itsenäistymishaluisiin arabialueisiin. Voimistunut teollisuus tarvitsi sekä lisää raaka-aineita että markkinakohteita.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen järjestäytyminen ei sallinut enää suoranaista siirtomaavaltaa, mutta käytännössä Ranska ja Iso-Britannia jatkoivat enemmän tai vähemmän samoilla linjoilla. Ne jakoivat Lähi-Itää mandaatteihin.
Solmittiin kauaskantoisia riippuvaisuussuhteita, joissa jatkui tietty kaava. Olivat valloitukset sitten aseellisia tai alueiden lassoamista velkarahan silmukoihin, kohtalokkainta oli, että hallinto rakennettiin palvelemaan kolonialistisia tarpeita. Johto asetettiin ulkopuolelta. Paikallisen väestön piti tyytyä siihen, että asioista päätetiin heidän ylitseen ja ohitseen. Tukena näillä "neuvonantajilla" oli armeija. Kilpailuhenkiset eurooppalaiset valikoivat paikallisten heimojen ja uskonnollisten ryhmittymien joukosta omia puolustettaviaan päästäkseen osaksi valtapiiritaistoja. Ristiriidat monimutkaistuivat.
Kapinahenkeä tämäntyyppisten ratkaisujen vaaliminen ja jatkaminen ei tukahduttanut.
Sama tuntuu toistuvan: yhä puhutaan demokratian pakkosaattamisesta kyseisille alueille eikä haluta muistaa, että luonnollisen demokratiakehityksen mahdollisuuskin tyrehdytettiin alkuunsa.
Uskonnollisesta viitekehyksestä riippumatta ihmisillä on tarve järjestäytyä yhteiskunnallisten ja sosiokulttuuristen tarpeiden liikuttamina. Näin kävi myös vieraan vallan alle jemmatuissa arabimaissa. Eurooppalaisten mestaroimat olot eivät selvästikään ajaneet kaikkien paikallisten etuja. Kun poliittinen liikehdintä ei tuottanut tarpeeksi tulosta, keksittiin pian valjastaa uskonto sen palvelukseen. Syntyi ns. poliittinen islam, ilmiö, jonka vähemmän rakentavat toimintatavat ulottuvat tähän päivään saakka.
Tähän saumaan Iso-Britannia päätyi omalla julistuksellaan ohjelmoimaan juutalaisia kohti oman valtion perustamista.
Alueeksi valikoitui Palestiinan alue.
On esitetty, että juutalaisiin kohdistunut paine, heidän eriyttämisensä ja vieroksumisensa oli se voima, joka tähän ajoi. Pohjimmaisen motiivin voi siis sanoa olleen antisemitistinen. Holokaustin jälkeisessä maailmassa ratkaisu huusi lopulta toteutumistaan. Israelin ensimmäinen presidentti kiteyttikin, että juutalaisille on ollut olemassa kahdenlaisia maita: niitä joissa he eivät voi asua ja niitä, joihin he eivät voi muuttaa. Isrealin voima on juutalaisen tradition narratiivissa: lähtemisten sarjoissa ja omalaatuisen, arvokkaan säännöstön noudattamiseen liittyvän velvoittavan vastuun kantamisessa -mutta myös oudoksutuksi päätymisessä. On tullut tavaksi tuntea oikeutusta puolustautua mutta myös hyökätä.
Israelin perustajat olivat kuitenkin sangen sekulaareja, holokaustista selvinneitä pragmaatikkoja, jotka Israel-hankkeen myötä saivat tilaisuuden ilmaista kyllästyneisyytensä uskonnon ytimessä olevaan messiaaniseen odotukseen. Kaikin puolin käytännöllisempää oli ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Innoitusta haettiin juutalaisten omasta kansallisaatteesta, sionismista. Juutalaisuutta alettiin tulkita ja ymmärtää kansakuntana, jolla oli oikeus omaan valtioon. Voi sanoa, että aivan kuten poliittisesssa islamissa, tässäkin ismissä uskonnon ja politiikan yhteennivoutuminen on ollut ongelmallista konfliktien purkamisen kannalta.
Israelia ei viety vaihtoehtoina olleisiin Argentiinaan, Madagaskarille tai Ugandaan, vaan Vanhan testamentin osoittamalle maaperälle. Oli selvää, että muu maailma tahtoi hyvittää järjetöntä kauhua kokeneen ihmisryhmän kärsimyksiä sekä rauhoittaa omaatuntoaan. YK:n suunnitelma alueiden jakamisesta kahteen osaan jäi kuitenkin toteutumatta. Siirtymä Englannin mandaatista uuden valtion alaisuuteen ei sujunut hyvin. Palestiinan alueen asukkaat nousivat vastarintaan. He kokivat, että kolonialismi jatkui.
Fundamentalismiin pohjaavan poliittisen islamin keinot nousivat pintaan erityisesti Israelin voitettua ympäröiviä arabimaita vastaan käydyn kuuden päivän sodan myötä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Palestiinaan syntyi islamistinen organisaatio, jonka jotkut valtiot yksiselitteisesti luokittelevat terroristijärjestöksi. Myös väkivallattomasta vastarinnasta on näyttöä.
Riitaan on yritetty hakea ratkaisuja. Usein yksittäiset, tarkoin valittuihin henkilöihin kohdistuneet hyökkäykset tuhoavat monen ihmisen ponnistelut. Oslon rauhanprosessi oli jo pitkällä, kun israelilainen, liian liennytysmieliseksi osoittautunut poliitikko koettiin uhkana ns. puhdasoppisimman juutalaisuuden toteutumiselle. Hänet murhattiin. Neuvottelut kariutuivat.
Palestiilaisten toisen kansannnousun jälkeen kävi niin, että Israel rakensi suojakseen muurin Palesiinan hallintoon kuuluvan Länsi-Rannan rajalle. Muuri on jo lähes valmis. Se on todella pitkä. Monta sataa kilometriä. Sen tuoma konkretia on vaikea ohittaa ja ylittää, mutta sitä tapahtuu. Muurissa on ns. tarkistuspisteitä, joiden kautta voi käydä vaikkapa töissä. Jotkut, muurin eristämiksi itsensä mieltävät kokevat asuvansa keskitysleirimäisissä olosuhteissa. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka kauan muuria vielä tarvitaan.
Huolimatta siitä, että Israelin koululaisille ja Palestiinan alueen oppilaille esitetään tilanteesta eri tulkintoja ja faktoja historian ja yhteiskuntaopin tunneilla, totuus on, että tilanne ei ole niin mustavalkoinen, kuin se joissakin yhteyksissä muulle maailmalle tahdotaan esittää. Sekä Israelissa että Palestiiinan alueella elää paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy tilannetta, vaikka oma elämä olisikin suhteellisen helppoa.
Suuremmassa mittakaavassa puhutaan yleensä lähinnä eri kansainvälisten toimijoiden välisistä eturistiriidoista. Ne tahtovat käyttää oman maan ulkopuolelle ulottuvaa valtaa, vaikuttaa ja muokata mielipiteitä, saada omalle toiminnalle oikeutusta. Motiivit eivät ole ehkä niitä kaikkein ylevimpiä, mutta niistä harvemmin puhutaan suoraan. On vastenmielinen ajatus, että kyseisen konfliktin tiimoilla käytäviä sotilaallisia toimia hyödynnetään eräänlaisena tuotekehittelyn laboratoriona.
Vakiintuneita toimintamelleja on aina vaikea muuttaa. Ei ole välttämättä kovinkaan suotavaa tai tavanomaista, että valtamekanismeja sen kummemmin kyseenalaistetaan. Taustalla olevat kytkökset saattavat näyttäytyä joillekin kammottavana riistona, joillekin taas omnipotentteina voimanosoituksina, joiden varassa maailman rattaita on aina pyöritetty ja tullaan pyörittämään. Usein näiden alistaviksi koettujen ja suoraksi väkivallaksi yltyvien dynamiikkojen kritisointi tuomitaan ja leimataan. Voi jopa saada otsaansa anarkistin leiman.
On tyypillistä, että jossain vaiheessa reiluuden periaate – se mitä alamme hokea lapsillemme hiekkalaatikolla– joutuu uudelleenpuntaroinnin kohteeksi. Jokaisen on ratkaistava, kuinka siihen suhtautuu, ottaako jopa kantaa.
11. 5. 2020.
_________________
Lähteet ja taustaa:
Theodor Herzl: Juutalaisten valtio. Shalom Kustannus Oy 2004.
Syksy Räsänen: Israelin apartheid. Into Kustannus 2017.
Noam Chomsky: Valta ja Terrori. Sammakko 2003.
Harri Virtanen - Trauma ja rakkaus. Soundcloud-tallenne 2019.
Yle areena: Suoria kysymyksiä Islamista. Osat 1, 3 ja 4
Yle areena: Tiedeykkönen. Israelin valtion synty -alussa valtio ei ollut kaikkien juutalaisten haave.
Kommentit
Lähetä kommentti