"Hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä?" – savua ja liekitystä aikuisten hiekkalaatikolla
Yhteiskuntarauha on sarja konflikteja, jotka on havaittu ajoissa,
jotka on käsitelty yhdessä ja jotka eivät ole
kärjistyneet väkivallaksi tai mustavalkoiseksi ajatteluksi.
M. Attias, B. Brandsma:
Me ja ne -Välineitä vastakkainasettelun aikaan
Helmikuisena lauantaina Helsingin Kansalaistorilla järjestettiin joulupäivänä perustetun Silakkaliikkeen ensimmäinen mielenilmaus, "Fishmob". Sää oli karkottaa, mutta uteliaisuus voitti. Toiveikkuuskin. Millaista energiaa mahtaisikaan olla ilmassa, kun italialaisen esikuvansa innoittamana vihapuhetta, rasismia ym. ilmassa leijuvaa ankeutta vastustamaan polkaistu liike alkaisi hahmottua muuksikin toiminnaksi kuin Facebook- ryhmässä käytyyn arvokeskusteluun ja jaettuun vertaistukeen pöyristyttäviksi koettujen asioiden äärellä. Verkkouutisten kommenttikenttien yhteydessä eskaloituvaa mouhuamamista oli jo tuolloin alettu nousta upottamaan ns. parveilukutsujen merkeissä.
Tilaisuus oli vertaansavailla oleva konkreettinen esimerkki polarisaatioilmiön evoluutiosta. Someympäristön rajattoman hedelmällisistä virtuaalikuplista näytti pompsahtaneen ihkaeläviä hahmoja kolmiulotteiseen maailmaamme, missä asiat oikeasti tuntuvat, kuuluvat, näkyvät ja maistuvat. Silakkaparvi silakkapehmoleluineen, pirteine sateenvarjoineen ja pikku megafoneineen oli nimittäin houkutellut torin toiselle laidalle -tietenkin- vastamielenosoituksen. Omaehtoisesti järjestäytyneen rauhanturvajoukon, tunnetun katupartioliikkeen jäsenet paistoivat silakoita kaasugrillissä. Ja hui, heidän äänentoistolaitteensa olivat suuremmat ja voimakkaammat. Telttakatoksen alle organisoidun kenttävarustuksen ja kehossa resonoivien, aggressiivisten hengennostatuspuheiden yhteisvaikutelma oli kieltämättä jyräävä. Vaikutti siltä, että maailmanjärjestys oli ainakin kyseisen tapahtuman aikana harvinaisen selvä: torin toisella laidalla, silakoiden leirissä, pääsi ilmoille yksiselitteinen julistus, jonka mukaan siellä taisteltiin "hyvän puolesta pahaa vastaan".
Kansalaistorin liikehdinnässä oli havaittavissa puolueeettomana näyttäytyviä liennytysyrityksiä ja tiedustelutoimintaa. Silakkaparven taholta tehty, varsin helposti samastuttavissa olevan täti-ihmisen kalanmuotoisten suolakeksien tarjoiluyritys kuitenkin torjuttiin vastaleirissä lähinnä naurettavana. "Suvakki"-huudot yhdistyivät kehotukseen häipyä suoja-alueelta "kun vielä voi". Poliisi asetti itsensä niin, ettei jäänyt epäselväksi mihin tunnustelijan todellakin kannattaisi seuraavaksi suunnata: poispäin. Vastaavasti silakoita tarkkaileva, maahanmuuttokriittiseksi tunnustautuva, vloggaava kansanedustaja koki tulleensa vihaa ja halveksuntaa tihkuvan kehonkielen sekä aukinaisesta sateenvarjosta päällensä tarkoituksellisesti sivalletun vesiryöpyn kohteeksi. Hänen todistusaineistoonsa tallentui silakoiden puhujakorokkeelta ladattu sammakko, jonka mukaan Suomi ei kuulu nähtävästi ainakaan vastamielenosoittajien edustamalle yhteisölle laisinkaan.
Seuraavana maanantaina työmaalla alettiin käydä neuvotteluja joidenkin toisistaan herkästi provosoituvien oppilaiden kesken. Koulunkäyntiavustajan soluttautuminen välituntiseuraksi poiki havainnon, että jostain syystä ne henkilöt, jotka eniten juuri sillä hetkellä ärsyttävät, vetävät oudosti puoleensa. Sellaista lienee konfliktihakuisuus. Sanavarasto karttui uudella ilmaisulla: "savu". Sitä käytetään, kun halutaan viitata toisen ihonväriin. Risteileminen riitautuneiden välillä paljasti, että toinen osapuoli käytti vastaavasti kilpenä tai miekkana – ihan kummin vaan – niin ikään kaverin kieli- ja kulttuuritaustaan kohdistuvaa maalähtöistä määritelmää. Sattumalta tuo alkuperä sijoittuu siihen Keski-Euroopan valtioon, joka tunnetaan kansallissosialismin syntysijana. Vaikka todennäköisesti oli kyse siitä, että konfliktin pyörteessä toiseutettu hakee hätäpäissään vaistomaisesti riitakumppanistaan jotain vastaavaa toiseutta, edellä kuvattujen tilanteiden viritykset aiheuttivat sen, että pöyristytti.
Neuvonpidossa oli myöhemmin päädytty siihen, että koska yhteenotoilta ei toistaiseksi voinut välttyä, kyseisille oppilaille järjestettiin omat välituntivuorot ja tapaamisia kuraattorin kanssa.
Torstaina avustajien viikkopalaverissa ilmoitettiin uudesta kampanjasta. Koulussa on tarkoitus alkaa kiinnittää huomiota mm. lasten kielenkäyttöön. Kaikki aikuiset valjastettaisiin mukaan tarkkailutehtäviin. Vaikka kirosanat eivät yksinään ketään haavoita, on tietty tyylikkäämpää rajoittaa niiden käyttöä julkisilla paikoilla. Ei voinut kuitenkaan välttyä spekulaatiolta, että myös mahdolliset, orastavat vihapuhesympatiat pyritään näin kitkemään. Ehkä palkinnoksi asetetut leffaliput auttavat.
Samalle viikolle osui uutisten USA: sta välittämät välähdykset maan presidentin ja kongressin puheenjohtajan välisestä yhteistyöstä kansakunnan hyväksi. Yhdysvaltain liittovaltion tila -otsikolla pidettäväksi säädetty presidentin vuotuinen puheenpito sai muutaman erikoistehosteen, vihaeleen. Kuten heillä tapana on, valtion päämies ojentaa tilaisuuden aluksi kopion puheestaan edustajainhuoneen puheenjohtajalle. Nyt kehkeytyneessä vastavuoroisessa demonstraatiossa edellinen vaikutti kieltäytyvän kättelemästä jälkimmäistä ojennettuaan kansionsa. Jälkimmäinen puolestaan katsoi puheen päätyttyä hetkensä koittaneen ja repi paperit palasiksi.
Suomessa sotien jälkeen syntyneen suuren ikäluokan kasvatustyötä avittamaan kehitettiin uusia arvoja ja käsityksiä. Määriteltiin kasvatettavuuden helppouteen perustuva kolmiportainen malli, jonka huipulle asetetettiin ideaali: "Hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä".
Konfliktit kuuluvat ihmisyyteen, tietty kriisiytyminen on jopa kasvun ja kehityksen edellytys. Kuitenkin, jos somekeskustelun polarisaatiomalli alkaa konkretisoitua sekä itseään vapaasti ilmaisevien kansalaisten aktiviteeteissa että kansanedustuslaitosten parlamenttisaleissa, tulee miettineeksi, kuinka evästää uskottavasti lapsia ja nuoria rakentaviin väittelyihin ja mielipiteenvaihtoihin. Tahattoman mallioppimisen voi tietty aina yrittää mitätöidä tokaisemalla, että älkää toimiko kuten me aikuiset, vaan kuten kehotamme toimimaan. Jos ehtii.
Vaikka polarisaatioilmiö tapahtuu perin abstraktilla tasolla, sen mahdolliset jälkiseuraamukset eivät. Journalismin perustehtävä on lähtökohtaisesti ollut ns. kovien uutisten kautta pitää kansalaiset kartalla siitä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu, milloin, miten jne. Muiden juttutyyppien, erilaisten uutisanalyysien ja politiikan ilmiöistä tehtyjen yhteenvetojen vaikuttavuutta ihmisten mieliin ei voi ainakaan aliarvioida. Someavaruuden dynamiikka saattaa huomaamatta laajentua koko mediasfääriä kattavaksi. Sisältöjen painopistettä muuttamalla voinee vaikuttaa huomiopisteeseen vaikkapa depolarisaation edistämiseksi.
Tragikoomista, että asettumalla vastustamaan suvaitsemattomuutta esim. kansalaisaktivismin kautta, tuleekin tahattomasti kenties heittäneeksi bensaa liekkeihin. Selkeästi piirtyvä maalitaulu haastaa kentän toiselle laidalle asemoituvaa, omia intressejään ja näkökulmiaan puolustavaa näkemystä profiloitumaan entistä voimallisemmin ja kärjistyneempänä. Vastakkainasettelu vahvistuu. Sillanrakentamisen paradoksiksi voisi kutsua ilmiötä, jossa yhteyden etsiminen kahden poolin välillä – ainakin aluksi – tulee korostaneeksi erinapaisuutta sekin.
Ihmisen sosiaalisen olemassaoloon kuuluu ryhmäytyminen. Ryhmädynamiikan eräänlaiseksi lieveilmiöksi kuuluu valitettavan usein itseään vahvistava, sisäänpäin kääntyvä, itseriittoinen ryhmäkeskeisyys. Niinpä polarisaation purkutalkoiden fokus ja paino kohdistuukin identiteetteihin. Vaistomaiset reaktiot liittyvät puolustautumiseen ja selviytymiseen, prosessointi keskittyy pitkälle näiden voimien äärelllä operoimiseen. Tunteella. Ns. objektiivisuus on korkeintaan sitä, että väitellään siitä, kumman faktat ovat oikeita. Meidän vai noiden.
Demokratiassa ja oikeusvaltiossa merkitystä on lopulta sillä, kuinka äänestämme. Voi mieltää, että vaikka tätä kiihkeää juupas-eipäs -näytelmää seuraavat, keskellä olevat hiljaiset, "maltilliset" saattavat katsomosta käsin huudella mitä huutelevat, niin varsinainen paine kohdistuu heidän äänestysvilkkauteensa ja vaaliuurnilla tekemiinsä valintoihin. Ei välttämättä galuppeihin, vaikka niihin vaikuttamisella paljon pelattaisiinkin.
Kukaan ei ole syntyessään rasisti. Kaikille lapsille tähdennetään koulussa suvaitsevaisuuden ja yhteistyötaitojen merkitystä. Joka päivä. Erityisen ansiokasta on, että vuonna 2016 opetussuunnitelmaamme lisättiin myös ihmisoikeuskasvatus. Joskus käy niin, että motivaatiota tämän opetuksen vastaanottamiseen ei vaan löydy. Siitä huolimatta oppi annetaan. Se jää siis ainakin itämään –ainakin periaatteessa.
Lähteet:
Miriam Attias & Jonna Kangasoja (toim.):
Me ja ne - Välineitä vastakkainasettelujen aikaan.
Into Kustannus oy. Helsinki. 2020
Appel Kaj: "Hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä"
-moraalipuhe Lapsi ja nuoriso -lehdessä 1940- ja 1950- luvun kasvatuskäsitysten, ihmiskuvan
ja arvojen sekä niiden muutoksen kuvaajana. Pro Gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Historian ja etnologian laitos. 2017
Taustamateriaalina on käytetty omia havaintoja sekä
kuvattavana olevasta mielenilmauksesta tehtyjä kansalaisjournalistisia, sosiaalisen median
eri alustoilla julkaistuja tallenteita.
jotka on käsitelty yhdessä ja jotka eivät ole
kärjistyneet väkivallaksi tai mustavalkoiseksi ajatteluksi.
M. Attias, B. Brandsma:
Me ja ne -Välineitä vastakkainasettelun aikaan
 |
| Silakkamaskotteja. Fishmob. Kansalaistori. Helsinki.1. 2. 2020. "Lasten hyväksi" Ebeneser-lastentarhamuseo. Helsinki. Vastamielenosoituksen asetelmaa. Fishmob. Kansalaistori. |
Tilaisuus oli vertaansavailla oleva konkreettinen esimerkki polarisaatioilmiön evoluutiosta. Someympäristön rajattoman hedelmällisistä virtuaalikuplista näytti pompsahtaneen ihkaeläviä hahmoja kolmiulotteiseen maailmaamme, missä asiat oikeasti tuntuvat, kuuluvat, näkyvät ja maistuvat. Silakkaparvi silakkapehmoleluineen, pirteine sateenvarjoineen ja pikku megafoneineen oli nimittäin houkutellut torin toiselle laidalle -tietenkin- vastamielenosoituksen. Omaehtoisesti järjestäytyneen rauhanturvajoukon, tunnetun katupartioliikkeen jäsenet paistoivat silakoita kaasugrillissä. Ja hui, heidän äänentoistolaitteensa olivat suuremmat ja voimakkaammat. Telttakatoksen alle organisoidun kenttävarustuksen ja kehossa resonoivien, aggressiivisten hengennostatuspuheiden yhteisvaikutelma oli kieltämättä jyräävä. Vaikutti siltä, että maailmanjärjestys oli ainakin kyseisen tapahtuman aikana harvinaisen selvä: torin toisella laidalla, silakoiden leirissä, pääsi ilmoille yksiselitteinen julistus, jonka mukaan siellä taisteltiin "hyvän puolesta pahaa vastaan".
Kansalaistorin liikehdinnässä oli havaittavissa puolueeettomana näyttäytyviä liennytysyrityksiä ja tiedustelutoimintaa. Silakkaparven taholta tehty, varsin helposti samastuttavissa olevan täti-ihmisen kalanmuotoisten suolakeksien tarjoiluyritys kuitenkin torjuttiin vastaleirissä lähinnä naurettavana. "Suvakki"-huudot yhdistyivät kehotukseen häipyä suoja-alueelta "kun vielä voi". Poliisi asetti itsensä niin, ettei jäänyt epäselväksi mihin tunnustelijan todellakin kannattaisi seuraavaksi suunnata: poispäin. Vastaavasti silakoita tarkkaileva, maahanmuuttokriittiseksi tunnustautuva, vloggaava kansanedustaja koki tulleensa vihaa ja halveksuntaa tihkuvan kehonkielen sekä aukinaisesta sateenvarjosta päällensä tarkoituksellisesti sivalletun vesiryöpyn kohteeksi. Hänen todistusaineistoonsa tallentui silakoiden puhujakorokkeelta ladattu sammakko, jonka mukaan Suomi ei kuulu nähtävästi ainakaan vastamielenosoittajien edustamalle yhteisölle laisinkaan.
Seuraavana maanantaina työmaalla alettiin käydä neuvotteluja joidenkin toisistaan herkästi provosoituvien oppilaiden kesken. Koulunkäyntiavustajan soluttautuminen välituntiseuraksi poiki havainnon, että jostain syystä ne henkilöt, jotka eniten juuri sillä hetkellä ärsyttävät, vetävät oudosti puoleensa. Sellaista lienee konfliktihakuisuus. Sanavarasto karttui uudella ilmaisulla: "savu". Sitä käytetään, kun halutaan viitata toisen ihonväriin. Risteileminen riitautuneiden välillä paljasti, että toinen osapuoli käytti vastaavasti kilpenä tai miekkana – ihan kummin vaan – niin ikään kaverin kieli- ja kulttuuritaustaan kohdistuvaa maalähtöistä määritelmää. Sattumalta tuo alkuperä sijoittuu siihen Keski-Euroopan valtioon, joka tunnetaan kansallissosialismin syntysijana. Vaikka todennäköisesti oli kyse siitä, että konfliktin pyörteessä toiseutettu hakee hätäpäissään vaistomaisesti riitakumppanistaan jotain vastaavaa toiseutta, edellä kuvattujen tilanteiden viritykset aiheuttivat sen, että pöyristytti.
Neuvonpidossa oli myöhemmin päädytty siihen, että koska yhteenotoilta ei toistaiseksi voinut välttyä, kyseisille oppilaille järjestettiin omat välituntivuorot ja tapaamisia kuraattorin kanssa.
Torstaina avustajien viikkopalaverissa ilmoitettiin uudesta kampanjasta. Koulussa on tarkoitus alkaa kiinnittää huomiota mm. lasten kielenkäyttöön. Kaikki aikuiset valjastettaisiin mukaan tarkkailutehtäviin. Vaikka kirosanat eivät yksinään ketään haavoita, on tietty tyylikkäämpää rajoittaa niiden käyttöä julkisilla paikoilla. Ei voinut kuitenkaan välttyä spekulaatiolta, että myös mahdolliset, orastavat vihapuhesympatiat pyritään näin kitkemään. Ehkä palkinnoksi asetetut leffaliput auttavat.
Samalle viikolle osui uutisten USA: sta välittämät välähdykset maan presidentin ja kongressin puheenjohtajan välisestä yhteistyöstä kansakunnan hyväksi. Yhdysvaltain liittovaltion tila -otsikolla pidettäväksi säädetty presidentin vuotuinen puheenpito sai muutaman erikoistehosteen, vihaeleen. Kuten heillä tapana on, valtion päämies ojentaa tilaisuuden aluksi kopion puheestaan edustajainhuoneen puheenjohtajalle. Nyt kehkeytyneessä vastavuoroisessa demonstraatiossa edellinen vaikutti kieltäytyvän kättelemästä jälkimmäistä ojennettuaan kansionsa. Jälkimmäinen puolestaan katsoi puheen päätyttyä hetkensä koittaneen ja repi paperit palasiksi.
Suomessa sotien jälkeen syntyneen suuren ikäluokan kasvatustyötä avittamaan kehitettiin uusia arvoja ja käsityksiä. Määriteltiin kasvatettavuuden helppouteen perustuva kolmiportainen malli, jonka huipulle asetetettiin ideaali: "Hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä".
Konfliktit kuuluvat ihmisyyteen, tietty kriisiytyminen on jopa kasvun ja kehityksen edellytys. Kuitenkin, jos somekeskustelun polarisaatiomalli alkaa konkretisoitua sekä itseään vapaasti ilmaisevien kansalaisten aktiviteeteissa että kansanedustuslaitosten parlamenttisaleissa, tulee miettineeksi, kuinka evästää uskottavasti lapsia ja nuoria rakentaviin väittelyihin ja mielipiteenvaihtoihin. Tahattoman mallioppimisen voi tietty aina yrittää mitätöidä tokaisemalla, että älkää toimiko kuten me aikuiset, vaan kuten kehotamme toimimaan. Jos ehtii.
Vaikka polarisaatioilmiö tapahtuu perin abstraktilla tasolla, sen mahdolliset jälkiseuraamukset eivät. Journalismin perustehtävä on lähtökohtaisesti ollut ns. kovien uutisten kautta pitää kansalaiset kartalla siitä, mitä tapahtuu, missä tapahtuu, milloin, miten jne. Muiden juttutyyppien, erilaisten uutisanalyysien ja politiikan ilmiöistä tehtyjen yhteenvetojen vaikuttavuutta ihmisten mieliin ei voi ainakaan aliarvioida. Someavaruuden dynamiikka saattaa huomaamatta laajentua koko mediasfääriä kattavaksi. Sisältöjen painopistettä muuttamalla voinee vaikuttaa huomiopisteeseen vaikkapa depolarisaation edistämiseksi.
Tragikoomista, että asettumalla vastustamaan suvaitsemattomuutta esim. kansalaisaktivismin kautta, tuleekin tahattomasti kenties heittäneeksi bensaa liekkeihin. Selkeästi piirtyvä maalitaulu haastaa kentän toiselle laidalle asemoituvaa, omia intressejään ja näkökulmiaan puolustavaa näkemystä profiloitumaan entistä voimallisemmin ja kärjistyneempänä. Vastakkainasettelu vahvistuu. Sillanrakentamisen paradoksiksi voisi kutsua ilmiötä, jossa yhteyden etsiminen kahden poolin välillä – ainakin aluksi – tulee korostaneeksi erinapaisuutta sekin.
Ihmisen sosiaalisen olemassaoloon kuuluu ryhmäytyminen. Ryhmädynamiikan eräänlaiseksi lieveilmiöksi kuuluu valitettavan usein itseään vahvistava, sisäänpäin kääntyvä, itseriittoinen ryhmäkeskeisyys. Niinpä polarisaation purkutalkoiden fokus ja paino kohdistuukin identiteetteihin. Vaistomaiset reaktiot liittyvät puolustautumiseen ja selviytymiseen, prosessointi keskittyy pitkälle näiden voimien äärelllä operoimiseen. Tunteella. Ns. objektiivisuus on korkeintaan sitä, että väitellään siitä, kumman faktat ovat oikeita. Meidän vai noiden.
Demokratiassa ja oikeusvaltiossa merkitystä on lopulta sillä, kuinka äänestämme. Voi mieltää, että vaikka tätä kiihkeää juupas-eipäs -näytelmää seuraavat, keskellä olevat hiljaiset, "maltilliset" saattavat katsomosta käsin huudella mitä huutelevat, niin varsinainen paine kohdistuu heidän äänestysvilkkauteensa ja vaaliuurnilla tekemiinsä valintoihin. Ei välttämättä galuppeihin, vaikka niihin vaikuttamisella paljon pelattaisiinkin.
Kukaan ei ole syntyessään rasisti. Kaikille lapsille tähdennetään koulussa suvaitsevaisuuden ja yhteistyötaitojen merkitystä. Joka päivä. Erityisen ansiokasta on, että vuonna 2016 opetussuunnitelmaamme lisättiin myös ihmisoikeuskasvatus. Joskus käy niin, että motivaatiota tämän opetuksen vastaanottamiseen ei vaan löydy. Siitä huolimatta oppi annetaan. Se jää siis ainakin itämään –ainakin periaatteessa.
4. 3. 2020.
__________
__________
Lähteet:
Miriam Attias & Jonna Kangasoja (toim.):
Me ja ne - Välineitä vastakkainasettelujen aikaan.
Into Kustannus oy. Helsinki. 2020
Appel Kaj: "Hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä"
-moraalipuhe Lapsi ja nuoriso -lehdessä 1940- ja 1950- luvun kasvatuskäsitysten, ihmiskuvan
ja arvojen sekä niiden muutoksen kuvaajana. Pro Gradu-tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Historian ja etnologian laitos. 2017
Taustamateriaalina on käytetty omia havaintoja sekä
kuvattavana olevasta mielenilmauksesta tehtyjä kansalaisjournalistisia, sosiaalisen median
eri alustoilla julkaistuja tallenteita.
Kommentit
Lähetä kommentti