Auts! Kun osuu, niin sattuu – kansalaisen valitusoikeus ja ulkoparlamentaariset keinot

⦁ Lasten ja nuorten ilmastolakko. Eduskuntatalo.
Helsinki.15.3. 2019.
⦁ Mahatma Gandhin patsas. Parliament Square.
Lontoo. 8.6. 2019.
⦁ Mielenosoitus Irakin kansan puolesta.
Irakin suurlähetystö.
Helsinki. 19.11. 2019

Lokakuussa vastaan osui ilmakuva miljoonasta ihmisestä Santiagon kaduilla kahdessa eri asiayhteydessä. Ensin kuva näkyi Greta Thunbergin Instagram-tilin julkaisussa. Siinä iloittiin massiivisiin mittasuhteisiin yltäneestä ilmastolakkoilijoiden marssista. Seuraavana päivänä sama kuva oli nähtävissä sanomalehti Guardianin jutussa väkivaltaiseksi yltyneestä hallituksenvastaisesta mielenosoituksesta − tai, näkökulmasta riippuen, viranomaisten väkivaltaisesti tukahduttamasta kansalaisten mielenilmauksesta. Samansisältöiset, lähestulkoon identtiset kuvat yhdistyivät eri tavoin lähestyttyyn inhimimilliseen hätään. 

Vaikka planeetan rajat ovat tulossa vastaan ja asioilla vaikuttaisi siten olevan selkeä tärkeysjärjestys, myös muuntyyppiset, jokapäiväisen elämän kohtuuttomuudet ajavat ihmisiä kaduille eri puolella maailmaa. Chilessä yhteiskunnallisen epätasa-arvon ja korruption aikaansaaman pitkällisen kytemisen laukaisi metrolipun hinnankorotus. Hongkongissa päätettiin kiristää ilmapiiriä tekemällä lakialoite itsehallintoalueen oikeuslaitoksen riippumattomuuden rajoittamisesta suhteessa ihmisoikeuksia sangen väljästi tulkitsevaan Kiinaan. 

Kun mitta on ennestään jo täysi ja elintilaa rajattu, yksittäiset takaisinvedot eivät välttämättä tilannetta normalisoi. Paine jatkaa purkautumistaan.

Ärsytetty eläin toimii pakene tai hyökkää -periaatteella. Ympäristön osuus on merkittävä. Ihmisaivojen limbinen järjestelmä noudattaa samaa primitiivistä kaavaa. Jos ja kun joukkojen rauhoittamiseen tarkoitetut poliisivoimat koetaan uhkaavina, puolustautuminen hyökkäämällä saattaa osoittautua nopeimmaksi tavaksi käsitellä tilannetta. 

Ilmastolakot ja -marssit ovat kuitenkin tyyppiesimerkki ns. väkivallattomasta vastarinnasta.

Huolimatta siitä, että ilmastotekoja vaativat lapset, nuoret ja aikuiset ovat haastamassa eri maiden valtaapitäviä rakenteita, kansalaisyhteiskunnan ja valtion vastakkainasettelu on hallittua, artikuloitua, rauhanomaista, jollain tapaa lähes pyhää. Se, että ilmastoliikkeen aktivoija on lapsi, on kuvaavaa ja konkretisoi asian ytimen.

Kuin vastapainoksi yksi Iso-Britanniassa v. 2018 alkunsa saaneen väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden periaatteella toimivan Extinction Rebellion -ympäristöliikkeen keulakuvista on 83-vuotias Phil Kingston. Hän on ollut kohdistamassa iskuja muiden aktivistien kanssa esim. julkiseen liikenteeseen estämällä metron toiminnan. Uutiskuvat varovasti ja kunnioittaen vanhusta metron kimpusta pois kantavasta poliisista on kieltämättä tervetullutta vastapainoa vaikkapa juuri Hongkongin kaupunkisodan mittasuhteet saavuttaneista mielenilmauksista välittyvälle materiaalille −Irakin ja Iranin tilanteista puhumattakaan.

Nykyisellä päästötahdilla 1, 5 asteen ilmaston lämpenemisen raja ylittyy kahdeksassa vuodessa. Sen jälkeen ollaan matkalla kohti mittavaa ekologista katastrofia. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi sinänsä riittää hätätilan julistamiselle ja yksiselitteiselle voimien yhdistämiselle. Samalla kuitenkin varallisuus ja valta jatkavat keskittymistään. Maailman väestön rikkain prosentti omistaa puolet kaikesta varallisuudesta ja osuus nousee. YK on lanseerannut termin ilmastoapartheid, jossa rikkaat sopeutuvat muutokseen ja köyhät kärsivät seurauksista eniten. Kyseinen eliitti kun ei välttämättä tunne kutsumusta toimia sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien muutosten aikaansaamiseksi.

Tässä tietoisuuden tilassa pitäisi kuitenkin sietää tätä kauhun tasapainoa, hillitä omien liskoaivojensa impulsseja, seurata kärsivällisesti päivän politiikan keskinäisiä ajojahteja, olla vaikkapa ryntäämättä kadulle vaatimaan konkreettisia keinoja, pitää yllä nykyisiä rakenteita, huolehtia toimeentulosta, niistä lakkoilevista, ahdistuneista koululaisista sekä toisesta ääripäästä, vanhuksista. 

Kyseinen Greta on muotoillut toiveen: hän esittää, että vallanpitäjät ja tiedotusvälineet voisivat alkaa käsitellä ilmastokriisiä eksistentiaalisena hätätilana, mitä se epäilemättä onkin. Ajan henkeä kuvaa toisaalta myös kasvava kansalaisaktivismi: ihmiset aktivoituvat lähinnä sosiaalisen median välityksellä osallistumaan mielenilmauksiin, kampanjoihin, tapahtumiin −kukin oman kuplansa puitteissa. Liike luo toivoa. Ennen kaikkea se suuntaa painetta parlamentaariseen päätöksentekoon. 

Toivottavasti tarpeeksi.

                                                                                                                            4. 12. 2019.

___________

Lähteet: 
- Sonja Finér, Finnwatch ry:n toiminnanjohtaja: Ekologinen talous edellyttää oikeudenmukaista verotusta. Puheenvuoro. Suomen Kuvalehti 48/2019
-Carlson, Hari (toim.) Aivoaakkoset. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Crossover. 5/2021.