Hyvää synttäriä, Ranska! 🎊🎂🏳️
"Sota on Valtion elinkysymys, elämän tai kuoleman piiri, tie säilymiseen tai tuhoon. Sen huolellinen tutkiminen on välttämätöntä." ⁽ ¹
- Sun Zu: Sodankäynnin taito -
 | |
|
Parikymmentä vuotta sitten seurasin, kuinka oma poika väijyi kerrostalon pihassa puskien takana ja “ampui” ohikulkijoita pölyhuiska aseenaan.
Koska maasta löydetyt kepit ja siivouskomeron pölyhuiska muuntuivat joka tapauksessa aseiksi, leikkipyssyjäkin ostin. Isällään oli tapana katsoa lapsen kanssa elokuvaa kenraali Pattonista. Usein.
Antauduin. Sotalelut ja -elokuvat menettivät kuitenkin mielenkiintonsa, kun oli .nälkä, piti päästä lepäämään tai hakemaan lohtua. Äitien hiljainen tieto kertoo, että leikki-ikäisen ajattelu ja käsitteistö muokkautuu ja kehittyy leikin kautta. Lapsen ollessa kyseessä lelun virkaa toimittavilla esineillä saattaa todellakin olla tärkeämpi symbolinen merkitys ja jalostuneempi arvo kuin joidenkin aikuisten pyssyleikeillä.
Heinäkuun 14. päivänä Suomen Yleisradio välitti Ranskan kansallispäivien juhlallisuudet. Televisio avattiin.
Vailla mitään odotuksia ja ennakkoasenteita jäin katsomaan. Oli loma. Sunnuntai. Aurinko. Sellaista ilmassa, että Euroopasta oltu viime aikoina huolissaan. Että miten eritellä ja johdatella tilannetta, jossa unionin sisällä ääriliikkeet terävöityvät, suurvaltapolitiikka sotkee kuvioita ja vaatii kannanottoja? Ranskan painoarvo eikä sen tarjoama esikuva muulle Euroopalle ole koskaan ollut vaatimatonta luokkaa, eikä varmaan tule olemaankaan. Euroopan parlamenttivaalit on juuri pidetty. Siitä huolimatta, että osassa Euroopan maista on äkkiväärää liikehdintää, rakentavammat voimat saivat suhteellisen paljon kannatusta. Ja oi, Euroopan Unioni on lähtökohtaisesti rauhanliitto! Euroopan Unioni sai Nobelin rauhanpalkinnon seitsemän vuotta sitten! Ja ilmastosopimus, se solmittiin Pariisissa!
Tilaisuutta pohjusti Ranskan presidentin aikaavievä ja pitkä taival juhlapaikalle. Ranskan tasavallan päämiehen osa oli tulla siirretyksi näyttävästi halki Pariisin tarjoaman suurten mittakaavojen ja monumenttien rytmittämän katunäkymän. Noste loi odottavan tunnelman: mihin tämä vielä huipentuukaan?
Presidenttiä kuljettanut ajoneuvo pysähtyi. Muiden valtioiden edustajat odottivat. Tervehdittiin. Asetuttiin.
Sitten se alkoi: paraati. Loputon asevoimien ohimarssi ja ylilento. Maavoimat, ilmavoimat. Näky oli kuin olympialaisten avajaisissa, paitsi että eri kansallisuuksien otanta oli huomattavasti rajoitetumpi ja näkökulma kansojen väliseen kanssakäymineen suodattui vihollisen tappamiseen tarkoitetun kaluston esittelyn kautta. Olin pettynyt. En tiennyt mitä odotin, mutta en ainakaan tätä.
Läsnäolijat olivat vaikuttuneen näköisiä. Volyymi lienee ollut massiivinen. Ei sanoja, ei. Ei tarvittu puheita? Kansalle? Joo ei. Näky puhui.
Näimme myös lentävän ihmisen. Vihdoinkin. Yhden sotilaan yksikkö pörräsi edestakaisin ilmassa moottoroidulla alustalla seisten, kivääri tanassa. Minusta se näytti naurettavalta, nololta jopa. Valitan.
Seuraavan päivän uutisista päätellen juuri tuohon ilmestykseen oli satsattu erityisen paljon resursseja. Kyseisen valtion asevarustelun suunta on toki tähdätty pidemmälle ilmatilaan, nimittäin avaruuteen. Sikäli aiheellista, koska jos Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita ei oteta vakavasti, joudumme jossain vaiheessa –koko pallollinen– miettimään, onko “plan b” -suunnitelma jotain, joka rakentuu ulkoavaruuden varaan sekin.
Tuliaisina Suomeen oli virallinen havahtuminen, että Euroopan on todellakin syytä satsata yhteiseen puolustukseen. Sen katsotaan rakentavan ja vahvistavan me-henkeä ja identiteettiä. Ajassa tulkittiin olevan sentään muitakin haasteita. Ilmaston lämpeneminenkin huolettaa, mutta se mainittiin –kenties kohteliaisuudesta isäntämaata kohtaan– vasta toisena. Ehkä jotain kuusivuotiasta päivälehden lasten tiedepalstalaista lukuun ottamatta kukaan ei tunnu kysyvän, mikä on aseteollisuuden hiilijalanjälki. Aikuisten maailmassa on vallalla käsitys, että jos emme sijoita aseisiin, kutsumme sotaa.
Talvi- ja jatkosodan jälkeen Snellmanin “Aseeton kansa on kelvoton” -sitaatti päätyi ymmärrettävistä syistä osaksi erästä suomalaisten kotien suosimaa huoneentaulua. Toisaalta hän sanoi myös, että sivistys on kansakunnan tärkein voimavara. Silti on päällimmäisenä alati takaraivossa, että valtio ilman uskottavaa armeijaa on tyhjä tila, joka täyttyy vieraalla vallalla.
Rauhan vastakohta on sota. Aseellisten sotien ohella maailmassa toki käydään koko ajan muunkinlaisia sotia, kuten kyber-, info- ja kauppasotia. Silti yksiselitteiseen haavoittamiseen ja tappamiseen tähtäävät aseelliset konfliktit edustavat yhä sodan stereotypiaa. Ne pelottavat eniten. Ne myös herättävät joissakin kunnioitusta, voimaannuttavat, haastavat mukaansa. Lapsessa ja nuoressa sodan käsitteeseen saattaa liittyä jopa jännittävää, kiehtovaa ja pelonsekaista ihailua, kun taas esim. uhkakuvat ilmaston lämpenemisestä ainoastaan ahdistavat ja aiheuttavat turvattomuuden tunnetta. Niitä vastaan hyökkääminen tai niiltä puolustautuminen ei ole yhtä suoraviivaista eikä nähtävästi ‒ ainakaan ainakaan kaikkien mielestä –tarpeeksi sankarillistakaan.
Me aikuiset tiedämme, että mustavalkoisuus on naiivia. Rauhan vastapooli on silti sota. Se, että eurooppalaisessa sivistysvaltiossa rauhanajan itsenäisyysjuhlan tärkeimmiksi sisällöiksi ja ikoneiksi yhä nousevat sodan pelimerkit ja -nappulat, tuntuu kuitenkin jälkeenjääneeltä.
Se kielii siitä, että on sittenkin varaa putkinäköisesti tuudittautua turvallisuuden tunteeseen aikana, jolloin ihmiskuntaa yhdistää huoli planeettamme kantokyvystä. Tuntuu säälittävältä ja surulliselta, että yksittäisen valtion rajat näyttävät edelleen määrittävän ajattelunkin rajat.
Vaikka viime kädessä sodassa kaikki ovatkin häviäjiä, perinne ei katkea. Katsomme, kun tankit vyöryvät juhlaparaateissa, ja kaikki muu unohtuu.
Raivostuttavaa.
21.7. 2019.
_______
_______
¹ ⁾ Tietosanoma Oy. 1995.
Kommentit
Lähetä kommentti