Ajatella!

Viime vuosisadan alkupuolella tuli muotiin käydä kylpemässä rannikolla, jopa Pohjolassa, jossa merta oli vanhastaan pidetty ihmisen ahneena ja kylmänä perivihollisena, itsensä pahanhengen veroisena. --- Aikakauden hengen mukaan sen kaikkein sirostelevimmat kaunosielut hylkäsivät puistojensa vehmaan siimeksen, vaelsivat autioita rannikoita ja tähyilivät huimaavaa, ikuisesti kesytöntä ulappaa. Oikeita pyhiinvaelluspaikkoja olivat haaksirikkoutuneiden alusten kolkot jäännökset, joku laivanhylky, joka pisti esiin hiekasta kuin suolainen, mustunut luuranko. Niiden äärelle pystyttivät ajan viehkeät taiteilijattaret maalaustelineensä.                                                                  - Karen Blixen : Norderneyn tuhotulva - Hollantilaiset suosivat filosofiaa ja tieteitä. 1600-luvulla yrit...

Livingstone saapui Tanganjika-järvelle, löysi lisää järviä, peräperää, ja kuljeskeli pitkin vesireittejä neljä vuotta. Aina kun hän näki sinistä, hän pysähtyi ja piirsi kartan ja onki. Vuonna 1871 Livingstone rakenteli savimajoja joen rannalla, uomassa polski ja keskusteli kärttyisä lauma virtahepoja. Livingstone oli nimennyt ne kotikylänsä asukkaiden mukaan, tuo oli Kanttori ja tuo Postimestari Pate. Auringonkoitteessa saapui outo retkikunta yli joen, kanootit pujottelivat myllertävien virtahepojen lomitse. Ensimmäinen mies haparoi rantaan, se kysyi leuka ylpeästi pystyssä: "Tohtori Livingstone, oletan?" Mies oli Stanley, englantilaissyntyinen toimittaja, joka oli saanut sanomalehdeltään tehtäväksi etsiä Afrikkaan kadonneen Livingstonen. Niin kerrotaan tarinoita väärin, Waahtera tiesi: klisheitä täynnä koko elämä. Silkkaa liukuhihnaa. --- Stanley uteli tullessaan: Tohtori Livingstone, oletan? Sen verran saagassa on totta.                ...

Paljon on ihmeitä maailmassa, vaan ihmeellisin ihme on ihminen! Hän purjehtii ulapoiden halki, hän ylittää etelän myrskytuulet ja käy ympärillä riehuvia aaltoja päin. Mutta jumalista vanhimman, kuolemattoman ja ikuisen Maan, hän tuhlaa pois, kyntää eteen ja taakse vuodesta toiseen, juhtiensa kanssa muokkaa mullan. ----  Nokkela hän on, hän on oppinut kielen, ja oppinut ajattelun, tuulta nopeamman, ja hän tahtoo elää kaupungin sydämessä. --- Niin viisas ja kekseliäs hän on, tiedon ja unelmien tuolla puolen, hän kulkee milloin pahaan, milloin hyvään. Kun hän liittää maansa lait jumalien oikeuteen ja vannoo valat, niin kaupunki kukoistaa, lujana, vahvana. Mutta hän on maaton, kun uhmaten hyvää hän elää pahan kumppanina. Kunpa en joutuisi saman lieden ääreen, en ajattelisi samoja ajatuksia miehen kanssa joka moista miettii.                                         ...